keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja

"Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja pysyy sysisuomalaisten perusasioiden äärellä. Elämän, kuoleman ja puurakentamisen.
Mielensäpahoittaja kirjoittaa oman muistokirjoituksensa, koska kuka muu hänen elämänsä ja tekonsa tuntee? Hautakivi hankitaan ajoissa, kun halvalla saa. 

Testamenttiinsa Mielensäpahoittaja kirjaa aineellisen ja henkisen perintönsä, joka ei ole sen pienempi kuin kokonaisen sukupolven kokoinen. Mielensäpahoittaja haluaa itse päättää kuka saa talon, kuka Voortti Eskortin ja kummalle miniälle kumpi emännän koruista. 

Mutta samalla kun peräseinä lähestyy, vanha mies kurkistaa myös lähtöviivoille, syntymään ja lapsuuteen. Mielensäpahoittaja myöntää jopa tehneensä virheitä elämässään. Laskutavasta riippuen yhden tai kaksi."

Siis Mielensäpahoittaja on ihana, tuo kärttyinen ukkoressu on löytänyt sijan sydämestäni. Mainio vanahan kansan ukko, jääräpäiden aatelia, joka tietää että kyllä ennen oli kaikki paremmin. Tällä kertaa kokeilin uutta lähestymistapaa Mielensäpahoittajaan, sillä kuuntelin tämän äänikirjana. Lukijana Antti Litja oli loistava, ei siihen kukaan muu sopisikaan! Vaikka äänikirjat ei ole oikein minun juttu, en jaksa oikein keskittyä, niin tätä kyllä kuuntelin mielelläni. Eikä ajatuksetkaan pahemmin lähtenyt harhailemaan, päinvastoin. Voin vain kuvitella, kun olen tarinan lumoissa talsinut tuolla pitkin katuja ja hihittänyt ääneen Mielensäpahoittajan jutuille, koska eihän niille voi olla nauramatta. Koko kirja on Kyrömäiseen tyyliin kirjoitettu pilke silmäkulmassa. 

Poiketen aiemmista osista  Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja on yhteinäinen romaani. Aikaisemmat osat Mielensäpahoittaja sekä Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike olivat kirjoja, joissa tarinat olivat lyhyinä pakinoina. Kuitenkin jälleen tuttuun tapaan kirja sai nauramaan terävillä huomioillaan, mutta onnistui myös koskettamaan. Eihän tämä enään samanlailla säväyttänyt, kuin esimerkiksi ensimmäistä kertaa lukiessani Mielensäpahoittajaa, vanha juttuhan tämä on vaikka romaaniksi olikin taipunut ensimmäistä kertaa. Johan tästä on tullut kaksi aiempaa osaa, kipakan miniän oma kirja ja sitten vielä elokuva. Hauskaa ajanvietettä kuitenkin, kirjassa on huumori kohdillaan, kuten aina. 

Tähän oli hyvä heittää hyvästit Mielensäpahoittajalle, idea on kulutettu loppuun. Kuunnellessa huomasi että samoja aiheita, teemoja ja ideoita oli kierrätettynä kuin aikaisemmissa osissa. Ja johan tässä osassa arkkua puuhattiin ja testamenttia rustattiin, joten näin antaa aihepiirikin olettaa, että tarina on tullut päätökseensä. On tuo sisukas jäärä kuitenkin varmasti sitä lajia, että henki pihisee vielä pitkään. Hyvä on kuitenkin valmistautua ennalta ja vähän harjoitella, eikä tule sukulaisillekkaan sitten järkytyksenä.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2014
Lukija: Antti Litja
Pituus: 6h 28min

Mistä minulle: Bookbeatilta, latasin ilmaisen kuukauden kokeilujakson.


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Suzanne Collins: Nälkäpeli

"Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruuasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun.Rangaistukseksi kehitettiin nälkäpeli. Siinä nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on pelin voittaja. 

Trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katniss Everdeenin kyvyt joutuvat koetukselle. Hän ilmottautuu peliin mukaan vapaaehtoisena, pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpaonni lankeaa."
Tätä sarjaa hypetettiin sen ilmestyessä todella paljon ja vielä lisää, kun trilogiasta tehtiin elokuvat. Vältin viimeiseen asti spoilaantumasta, enkä ole katsonut elokuvia tai mitään. Ostin pokkarit hyllyyni pikku hiljaa alennusmyynneistä ja odotin oikeaa hetkeä. Kuulin paljon ylistäviä ja negatiivisia kommentteja, siirsin lukemista aina hamaan tulevaisuuteen, koska kirjaston kirjat, arvostelukappaleet tai väärä tähtien asento esti minua. Mutta valkkasin ensimmäisen osan hyllynlämmittäjät haasteeseen ja vihdoin, vihdoin sain aikaiseksi lukea Nälkäpelin. Oi miksi en ole lukenut tätä aiemmin? Tämä oli huippu, oikea aito page turneri, joka naulitsi minut äärellensä. Olen jopa aamulla herännyt ennen lapsia, normaalia aikaisemmin, jotta ehdin lukea kirjan loppuun. Oli aivan pakottava tarve saada tietää kuinka käy. Sehän nyt oli selvää alusta asti kuka voittaa, ei kai tästä muuten olisi trilogiaa saatu väännettyä, mutta miten oli erittäin kutkuttava kysymys, joka häilyi ilmassa koko ajan lukiessa. 

Kaikki hypetys tästä sarjasta ei ole ollut turhaa, mutta ehkä toki liiallista, koska minulle sillä oli luotaantyöntävä vaikutus, mutta olihan tämä nyt aivan loistava nuorten scifi-kirja. Omaperäinen ajatus nälkäpelistä, joka on julma, jännittävä ja kamala peli. Collinsin luoma maailma ja yhteiskunta on epäreilu ja omalaatuinen. Kuitenkaan, ei niin mahdottoman kuuloinen. Parhaimassa osassa ovat rikkaat ja valtaa pitävät, jotka sanelevat pelin säännöt. Elävät itse yltäkyllyydessä, kun muiden on raadettava henkensä pitimiksi. Vallalla on luokkayhteiskunta, jossa alhaisimmalla tasolla ovat vyöhykkeellä 12 asuvat ja parhaiten elelevät vyöhykkeen yksi asukkaat. Tarina alkaa vyöhykkeeltä 12, jossa elämä on rankkaa eikä sankarittaremme lähtökohdat elämälle ole parhaat mahdolliset. Mutta nälkäpeliä ajatellen ne ovat juuri tarpeelliset, Katniss ei ole tottunut saamaan mitään helpolla. Varsinkaan ruokaa pöytään. 

Arastelin aluksi scifiä, se ei ole minun juttuni ollut oikein koskaan, varsinkaan tulevaisuuteen sijoittuvat tarinat eli dystopiat. Tässä idea toimi mielenkiintoisella tavalla, eikä kaikkea oltu lyöty överiksi roboteilla ja lentävillä autoilla. Näkyvin scifi elementti oli mutantit, joita ei vilissyt kirjan sivuilla kuitenkaan loputtoman paljon. Joten, jos on vielä joku muu, joka ei jostain kumman syystä ole tätä tunnettua teosta lukenut, koska kaihtaa sen genreä, suosittelen kyllä luopumaan ennakkoluuloista ja kokeilemaan.

Vaikka nälkäpeli on jännittävä punainen lanka kirjassa, on Katnissin ihmisuhteet ja henkinen kasvu myös kantavia elementtejä kirjassa. Ihmissuhde sopat luovat aina kirjalle viihteellistä arvoa ja saavat juoneen aivan mahtavaa vivahdetta. Ensimmäisen osan loppukoukku perustuukin juuri ihmissuhteille ja pakottaa se minutkin tarttumaan suurella mielenkiinnolla seuraavaan osaan. Niin siis kunhan olen saanut kirjaston kirjat ja arvostelukappaleet luettua, toki myös tähtien asentojen pitää olla suotuisat. Seuraavaksi kuitenkin katson ensimmäisen elokuvan, koska olen halunnut nähdä sen kovasti!

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä! 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2008
Alkuteos: The Hunger Games (2008)
Sivuja: 389
Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Ostin kaupasta


perjantai 5. toukokuuta 2017

Kjell Westö: Kangastus 38

"Asianajaja Claes Thune on palkannut Matilda Wiikin konttoristiksi pieneen toimistoonsa. Nainen suorittaa kaikki tehtävät moitteettomasti, mutta hänessä on jotain arvoituksellista.

Hiljattain eronneen Thunen elämän kiintopiste on kuuden ystävyksen Keskiviikkoklubi, joka kokoontuu väittelemään politiikasta.

Kun kerho kokoontuu Thunen toimistossa, Matilda tunnistaa äänen menneisyydestään. Pintaan nousevat piinaavat muistot vankileireiltä, eikä entiseen ole enää paluuta. Yöllä kuvat tulivat väkisin, ensimmäistä kertaa aikoihin. Matilda oli ollut mukana ensimmäisessä kuljetuksessa."

Ensimmäinen Westöni, vaikka hyllystä löytyy omana Leijat Helsingin yllä. Olen kuullut paljon hyvää kirjailijasta ja onhan hän tunnettu kirjailija, mutta en koskaan ole kokenut houkutusta tarttua hänen kirjoihinsa. Törmäsin kirjastossa Kagastus 38 kuvitettuun laitokseen ja ajattelin antaa kirjalle mahdollisuuden, kirjan aihe ja aikakausi vaikuttivat niin mielenkiintoisilta. Kansalaissota on aihe, joka kiinnostaa, enkä ole koskaan aikaisemmin siittä lukenut. Aikakausi kotimaamme historiassa, joka on ollut minulle melko tuntematon. En edes muistanut historiantunneilta, että täällä meilläkin oli nälkäleirejä, joissa ihmisiä kuoli epäinhimillisissä olosuhteissa. Ja kuinka riipaisevasti Westö kuvaa noita leirejä, ihmisten tuskaa, kärsimystä ja epätoivoa. Nuo kohdat kirjassa koskettivat syvästi ja lukiessa tunsin oman epätoivon puristavan rintakehässä. Kuinka nuo hätkähdyttävät ja julmat kokemukset jättävät ikuisen jäljen ihmisen sieluun. Hätkähdyttävää on myös se, kuinka kouriintuntuvasti Westö on kuvannut näitä jälkiseurauksia tarinassaan.

Ihastuin myös suunnattoman paljon Westön ajankuvaukseen, kuinka 1930-luvun Helsinki herää henkiin aivan silmieni edessä. Vaikka en ole käynyt maamme pääkaupungissa edes tällä vuosikymmenellä, saatika vuosia vuosia ennen syntymääni, niin tunsin aivan kuin olisi tutuilla kaduilla ja elänyt itsekkin 1930-luvulla. Westön kieli on myös kaunista ja sitä on varsin miellyttävää lukea. 

Onnistuneita ovat myös romaanin henkilöt, joista suosikikseni nousi häilyvä ja monipuolinen Matilda Wiik. Hän on salaperäinen hahmo, hän on yksi, mutta samalla hän on myös monta eri ihmistä. Rouva Wiik on säädyllinen, tunnollinen ja mukava, Matilda taas veljestään välittävä vaatimaton, mutta käytännöllinen nuori nainen ja sitten on vielä homsuinen ja riivattu Miljaneiti. Thune on myös murheellisuudessaan aivan pätevä hahmo, vaikkei niin kiinnostava kuin näppärä sihteerinsä.

Lopun yllättävä juonenkäänne oli kyllä kirsikkana kakun päällä. Pidin kovasti lukemastani, Westö oli positiivinen yllättäjä. Ajattelin hänen kirjojensa olevan kuivakkaa luettavaa, mutta sain huomata olleeni väärässä. Ei tätä väsyneenä kuitenkaan kannata lukea, voin kertoa että uni nappaa nopeampaa kuin hengästyttävä tahtisen jännärin äärellä. En kuitenkaan löydä moitittavaa, vaikkei tajuntani räjähtänytkään. Aion lukea enemmänkin Westöä vielä, joskus, joku kaunis päivä.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2015
Alkuteos: Hägring 38 (2013)
Sivuja: 330
Suomentanut: Liisa Ryömä

Mistä minulle: Kirjastosta


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

"Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on eristäytynyt, viskiä suruunsa pahoina päivinä kiskova herrasmies, joka ennen rakasti naisilta saamaansa huomiota. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan.

Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Asenteet seleesejä kohtaan ovat koventuneet, ja Corildon pelkää tytön menehtyvän Seuran tiloihin; se lietsoisi vihaa entisestään. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Mitä luonnottomiksi muuttuneille tuulille on tapahtumassa? Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?"

Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia on avausosa Kaksoisauringot -  trilogiaan. Kirja kiinnitti huomioni jo kustantajan katalogissa mielenkiintoisen kuvauksen ja upean kannen perusteella.  Lisäksi olen törmännyt kirjan mainoksiin siellä täällä somessa ja muualla. Uteliaisuus kasvoi niin kovasti, että varasin kirjan melko tuoreeltaan kirjastosta. Odotukset oli korkealla; yhdistelmä villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Myönnettäköön, että steampunk on minulle melko vierasta, mutta yhdistelmä kuulosti houkuttelevalta. Juoni etenee melko vauhdikkaasti, kun seurataan Corildonin ja Aleian tapahtumarikasta matkaa Seleesiaan selvittämään, mikä on Aleiaa otteessaan pitävä lumous. Paljon jätetään auki seuraavaa osaa varten, koukuista ei ainakaan ollut pulaa, pakko on seuraavakin osa varmasti lukea. Mitä vielä tekevät pahat tuulet? Pääsevätkö sankarimme Seleesiaan turvallisesti? Mikä on Aleiaa vaivaava lumous? Saavatko takaa-ajat heidät kiinni ja miksi he ajavat Aleiaa takaa? Entä tulilinnut ja fenekki? 

Ensimmäinen osa jättää kuitenkin asioita liian avoimeksi, kirja jää minulle melko etäiseksi. Hyvä, että kaikkea ei paljasteta aloitusosassa, mutta hieman syvempää porautumista Vikin luomaan maailmaan olisin kaivannut. Tunnelmasta ei välity tarpeeksi maagisuus tai ylipäätänsä miljöö kuvaus, jonka pitäisi luoda maagista ja steampunk tunnelmaa, on hyvin ohutta. Tunnelma ei juurikaan välity minulle ja kiehtova tulevaisuuden maailma jää vain lavastukseksi. Lisäksi pitkästyin välillä, eikä liikaa avoimia aukkoja viljelevä tarina saa muuta kuin turhautumaan. Näin paksun teoksen pitäisi tempaista mukaansa, ikävä kyllä tämä kirja ei sitä oikeastaan kykene tekemään. Vaikka tapahtumia ja vaarallisia tilanteita ei puutu, niin silti kirjasta puuttui sitä jotain. Elokuvana tämä varmaan toimisi paremmin, kirjana luku-urakka ajottain raskasoutuinen. 
Vikin luomat henkilöhahmot ovat kiehtovia, omanlaisiaan jokaikinen heistä. Aleia, jonka iästä on vaikea päästä selville ja hänen salaperäinen menneisyytensä. Cordelion, joka on toisaalta herrasmies ja toisaalta taas omien haamujensa kanssa kamppaileva haavoittunut sielu. Mateo, josta käsitys kirjan sivujen edetessä muuttuu täysin ja monet muut joihin kirjan sivuilla törmää. 

Olisin halunnut pitää kirjasta enemmän, mutta en kyennyt. Haluan toki tarttua seuraavaan osaan, sen verran koukut minuun tarttuivat, mutta toivon sen antavan hieman enemmän vastuksia kuin tämä avausosa ja pikkusen enemmän tunnelmaa.  Ehkä en ollut kirjan varsinaista kohderyhmää... Iän puolesta kyllä, tämä varmasti puree moneen nuoreen aikuiseen, mutta sopii myös vanhemmillekkin lukijoille. Pidän fantasiasta, joissa liikutaan todellisen maailman seassa tai tarinoista, joissa on taianomainen fantasiamaailma tai sitten ihan maagisesta realismista. Tämä ei sovi mihinkään näistä kategorioista, jotka ovat minun mukavuusalueeni sisäpuolella. Mutta ehkäpä seuraava osa onnistuu muuttamaan mielipidettäni?

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2017
Sivuja: 532

Mistä minulle: Kirjastosta

Edit: Jos haluat tutustua enemmän kirjan henkilöihin, maailmaan ja sen historiaan, seuran arkistoihin sekä muuhun mielenkiintoiseen infoon kirjaan liittyen, niin kliketiklik seleesia.com sivuille! 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

" Nuori toimittaja Camille Preaker palaa kotikaupunkiinsa tekemään juttua kahden siepatun koulutytön tapauksesta. Tutuissa maisemissa Camillen vaivalla tukahduttama menneisyys nostaa päätään ja nuoren naisen itsetuhovietti alkaa kihelmöidä taas iholla. Camille huomaa ajautuvansa arvaamattoman äitinsä vaikutuspiiriin ja hakee tukea niin murhia tutkivasta etsivästä kuin lolitamaisesta sisarpuolestaan. Mutta Wind Gapin klaustrofobisessa pikkukaupungissa ei ole syytä luottaa mihinkään – ei edes omiin muistoihinsa."

Flynn on vakuuttanut minut ja nautin suuresti hänen psykologisista trillereistä. Kiltti tyttö löi minut ällikällä eikä Paha paikkakaan kylmäksi jättänyt, mutta Teräviä esineitä oli kuvottavuudessaan mieleenpainuva lukukokemus. Teräviä esineitä on Flynnin esikoisteos ja todella vaikuttava esikoiseksi. Vielä olisi lukematta suomennetuista Auttava käsi.

En oikein tiedä miten lukukokemustani luonnehtisin sanoin. Kirja oli hyvä ja se loppui kesken nopeammin kuin uskoinkaan. Kirja vei niin mukanaan, että aika vierähti aivan huomaamatta. Tarina etenee sujuvasti eteenpäin ja vaikka aihe on rankka, tapahtumat iljettäviä ja ajottain kirja saa kuvotuksen väreet kulkemaan selkää pitkin, ei kaikki rouheus kirjassa kuitenkaan häirinnyt. Kaikkea oli sopivassa suhteessa. Ehkä herkimmille en lähtisi kirjaa suosittelemaan kuitenkaan; 13-vuotiaiden tyttöjen murhat ovat aiheena rankka, niin nuori on vielä lapsi, lisäksi Camille purkaa lapsuutensa traumoja viiltelyllä ja hänen veitsen kaipuunsa iholla kuvataan hyvin tarkkaan. Flynn tarttuu tyypillisesti rankkoihin aiheisiin ja porautuu niiden ytimeen, kumartelematta kenellekkään.

Syyllisen arvasin melko nopeaa tai sanotaanko, että minulla oli vahva epäilys. Kirjan focus ei kuitenkaan ole pelkästään murhaajan selvittämisessä. Kirja käsittelee paljolti Camillen perheen vinoutuneita suhteita, siittä seuranneita mielenterveysongelmia sekä niiden kanssa elämistä. Flynn punoo taitavasti kirjoihinsa psykologisia verkkoja ja se on selvästi hänen juttunsa. Flynn kirjoittaa myös suoran rehellisesti kaunistelematta mitään, mikä luo hänen dekkareilleen sen ominaisen ronskin vivahteen. Yhteistä on myös aina enemmän tai vähemmän vioittuneet naiset. Tunnelma on tiivistä, joka saa aivan ihon kihelmöimään. 

Onnistunut lukukokemus, voisin jopa sanoa että paras näistä kolmesta lukemastani.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Sharp Objects (2006)
Sivuja: 316
Suomentanut: Maria Lyytinen

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 6. huhtikuuta 2017

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

"Kuuma alkukesä Saimaalla. Piiliniemi, pieni yksityinen saariparatiisi, josta keski-ikäinen nainen toivoo löytävänsä kirjoitus- ja mielenrauhaa. Toisella puolella salmea kohoaa jylhä ja autio Variskallio, kunnes eräänä päivänä sen rantaan ilmestyy suuri moottorivene ja kallion päällä olevan huvilan ikkunoissa alkaa iltaisin loistaa kutsuva valo.

Trooppisen kosteat kesäyöt tekevät levottomaksi, ja jännitteiset kohtaamiset saavat suhteet solmuun. Jatkuva helle kuumentaa tunteet ja tekee kaikesta epätodellisen tuntuista. Mitä kukakin haluaa, keneen voi luottaa ja mikä on totta?"
Timosen esikoisteoksesta tuttu Klarissa tavataan uudestaan Kesäisen illuusionin sivuilla. Klarissan avioliitto on ajautunut umpisolmuun ja Klarissa on muuttanut Piiliniemen kesäasuntoon, jotta he voisivat Mikaelin kanssa miettiä tulevaisuutta rauhassa kumpikin tahollaan. Viereisessä saaressa asuva mies vaikuttaa jännittävältä tuttavuudelta, kutkuttavalta ja kiinnostavalta. Mutta pian Klarissa saa huomata, että Variskallion uusissa asukkaissa on myös jotain outoa, jopa pelottavaa.
Alku oli hyvä ja pidin kirjasta, joka onnistui yllättämään ja viihdyttämään. Tarina etenee nopealla tahdilla, mutta kuitenkin kirjassa on onnistunut tiivis tunnelma. Loppu oli kuitenkin minulle suuri arvoitus, voin myöntää että putosin ihan totaalisesti kärryiltä. En ymmärtänyt täysin mistä Variskallion kummallisissa asukkaissa oikein oli kyse ja lopun takaa-ajo kohtaus oli hieman sekava. Ehkäpä Klarissan tarina saa vielä jatkoa, joka selittäisi umpeen suuria aukkoja, jotka tämä kirja lukijalle jätti. Silloin outo ja hajanainen loppu olisi ihan ymmärrettävä, koukku, joka saa lukijan tarttumaan seuraavaan osaan uteliasuudesta.

Miljöökuvaus oli onnistunutta, helteinen Saimaa heräsi henkiin ja sai melkein minutkin haluamaan pulahtamaan vilvoittavalle uinille. Kesän kaipuu kyllä koveni tätä helteisen paahteista kirjaa lukiessa, voisinpa tuntea pian auringon lämmittävät säteet paljailla käsivarsilla. Kesäinen illuusioni tiivis paketti, jonka ahmaisee melkein yhdeltä istumalta. Kirja ei paljon turhia selittele, mutta kyllä se on silti lukemisen arvoinen teos. Pidin silti enemmän Timosen esikoisteoksesta Aika mennyt ei palaa.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 165

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Stephen King: Kalpea aavistus

"Vaimonsa Jon yllättävän kuoleman murtama menestyskirjailija Mike Noonan joutuu surun syövereihin. Hän ei voi enää kirjoittaa. Pelottavat unet valtaavat hänen mielensä ja hänen on lähdettävä kesämökilleen tutkimaan, mitä unien takana piilee.
 
Kylässä, jossa mökki sijaitsee, tuntuu vallitsevan sotatila. Mahtava miljonääri Max Devore on saapunut kylään vaatimaan pojantytärtään Kyraa tämän nuorelta leskiäidiltä Mattielta.
 
Kohta Mike, jonka sydän sykkii Kyralle ja Mattielle, on täysillä sodassa mukana. Sotaa eivät kuitenkaan käy pelkästään maanpäälliset voimat. Tapahtuu outoja asioita. Näyttää aivan siltä kuin vaimovainaja Jo yrittäisi auttaa Mikea taistelussa. Mutta keitä ovat Miken vastavoimat ja mitä ne hänestä haluavat? Saadakseen sen selville hänen on sukellettava syvemmälle, syvemmälle..."

Kalpeassa aavistuksessa on tuttu kingimäinen tempo, jossa tunnelma hiipii saaden pikku hiljaa enemmän ja enemmän kauhun väreitä kulkemaan lukijan ihoa pitkin. Lopussa taas rytisee hengästyttävällä tahdilla, mutta silti tämä ei ollut minusta Kingin parhaimistoa. Alku oli kangerteleva ja tarina ei meinannut millään lähteä käyntiin. Alkoi jo puuduttaa, varsinkin kun alun kangertelun olisi voinut helposti typistää pois, sillä se ei ollut oleellista kokonaisuuden kannalta. Kun vihdoin päästään Noonanin mökille Sara Laughsiin, alkaa tapahtua ja pääsin vihdoin tarinan imuun kiinni. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia, pidin valtavasti hurmaavasta pikku Kyrasta ja hänen nuoresta äidistään. 

Loppu oli jännittävä, mutta minun makuuni hieman liian sekava. Kirjassa on yli 500 sivua, joten typistämistä olisi voinut harrastaa jonkin verran myös siellä päässä. Silti kirja onnistui viihdyttämään ja yllättämään, ei se huono lukukokemus ollut alun pitkästymistä lukuunottamatta ja ahmaisin tämän lopulta melko nopeaa. Yksi asia minua kuitenkin jäi häiritsemään - kirja nimen suomennos. Kalpea aavistus vilahtaa kirjan sivuilla kerran jos toisenkin, muttei mitenkään merkittävällä tavalla eikä nimi oikeastaan kuvaa kirjaa kovin hyvin. Alkuperäinen nimi  Bag of Bones on paljon osuvampi nimi kirjalle.

 Taas on yksi teos herran tuotannosta luettuna ja seuraavaksi aion lukea Sen, se onkin minulla #hyllynlämmitäjä haasteessa yhtenä kirjana. Siinä vasta kunnon järkäle selätettäväksi. Omalla King kokemuksellani sijottaisin Kalpean aavistuksen keskitasolle herran tuotannossa. Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 1998
Alkuteos: Bag of Bones (1998)
Sivuja: 569
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta