Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa



Puolikas keltaista aurinkoa on teos, joka on kerrassaan vetänyt minut sanattomaksi. Olen mykistynyt sen riipaisevan realistisesta kuvauksesta elämästä sodan runtelemassa Biafrassa, siittä kuinka sota vaatii paljon syyttömiä uhreja, kuinka itsekkäät ja röyhkeät sotilaat menettävät inhimillisyytensä, perheet menettävät omaisuutensa ja nälänhätä runtelee ihmisiä. Olen myös häikäistynyt sen taitavasti rakennetusta juonenkulusta, jossa seurataan tapahtumia yhden ystävä- ja perhepiirin näkökulmasta. Tarina etenee hitaasti, mutta se on täynnä elämänmyönteisyyttä ja toivoa kaikkien vaikeuksienkin keskellä ja henkilöhahmojen ihmissuhdekiemurat antavat uuden tuulahduksen kerrontaan. Olen myös ihastuksissani kuvasta, joka annetaan afrikkalaisuudesta. Adichie kuvaa elämää Afrikassa sellaisena kuin se oikeasti on, eikä se vastaa sitä stereotyyppistä kuvaa, joka siittä on annettu tai joka minulla on ollut.

"1960-luvun Nigeriassa eletään toiveikasta aikaa. Vallankumouksellinen yliopiston opettaja Odenigbo palkkaa palvelijakseen nuoren maalaispojan Ugwun. Hänen kuvankaunis rakastajattarensa Olanna totuttelee uuteen elämäänsä vaatimatomassa Nsukkan kaupungissa. Englantilainen idealisti Richard, joka ihonväristään huolimatta tuntee itsensä afrikkalaiseksi, on rakastunut Olannan arvoitukselliseen kaksoissisareen. 

Kun Biafran sota puhkeaa, Ugwu, Olanna ja Richard joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Mutta pakolaisleirien kurjuuden, nälän ja kuoleman keskelläkin jokaisen haaveista suurin on rakkaus."
 
Olen lukenut Adichielta aikaisemmin romaanin Purppuranpunainen hibiskus. Myös se lumosi minut taitavalla täyteläisellä kerronallaan ja afrikkalaiskuvallaan.  Silti Puolikas keltaista aurinkoa on mielestäni hurjasti parempi kuin mainitsemani kirjailijan esikoisteos. Pelkästään henkilöhahmot olivat niin realistisia, monikerroksisia sekä ihastuttavia, että heihin oli helppo samaistua. Henkilöiden elämään hyppäsi mukaan helposti ja heidän kokemuksiinsa tuli eläydyttyä tunteella. Minä iloitsin, jännitin, surin, suutuin ja petyin yhdessä henkilöiden kanssa. Ahmin sivuja intohimolla, kun halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kirja on vahva kuvaus sodasta, mutta se ei kuitenkaan mässäile liikaa raakalaismaisuudella, vaan antaa realistisen ja todentuntuisen kuvan siittä, mitä elämä sodan keskellä on. Enemmän kuitenkin kuvataan siviilien käymää sotaa, eikä taistelukuvauksia juurikaan ole. Adichie on käyttänyt tarinan pohjana sukulaistensa ja tuttaviensa kokemuksia Biafran sodasta, mutta muuten tarina on kaikessa loistokkuudessaan fiktiota. Se ei silti vähättele eikä kaunistele sodan kauheuksia, kun yltäkylläiset ateriat muuttuvat liskoiksi ja heinäsirkoiksi, nuoret miehet piiloutuvat talojen välikatolle armeijan pakko-ottajia ja tilavat asunnot muuttuvat ahtaiksi pakolaisleireiksi tai yhden huoneen murjuiksi.

Olen samaa mieltä monen muun ihmisen kanssa siittä, että tämä on yksi parhaimpia teoksia. Jos joku ei ole vielä tätä lukenut, suosittelen lämpimästi, sillä Puolikas keltaista aurinkoa on henkeäsalpaava lukukokemus! Annan kirjalle arvosanski täydet  5 / 5 pistettä!

-Aletheia

Kommentit

  1. Minä en ole lukenut tätä vielä, mutta se on lukulistallani ja löytyy jopa omasta kirjahyllystäni. kaikkie kehujen jälkeen luulen että pidän tästä:) Arviotasi oli kiva lukea!:)

    VastaaPoista
  2. Minullakin tämä odottaa hyllyssä samoin kuin Adichien esikoisteos. Novellikokoelma Huominen ei koskaan kuole oli ihan kiva, mutta olen vakuuttunut, että Adichien romaanit ovat parempia.

    VastaaPoista
  3. Itse en ole vielä lukenut Adichien novellikokoelmaa, mutta tarkoituksena on lukea sekin tässä lähiaikoina. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti