Päivi Alasalmi: Vainola

Kun nuori Laura Auer nai viikon tuntemisen jälkeen kartanonomistaja Lauri Vainolan, hän ei arvaakkaan kuinka yksinäinen ja ankea elämä häntä odottaa miehen suvun valtavassa graniittisessa jugendlinnassa. Linnan mailla, sokkeloisissa käytävissä ja ullakolla piileeksii kammottavia salaisuuksia, jotka paljastuessaan nostattaa sekä lukijan, että nuoren vaimon niskakarvat pystyyn.

Takakannessa luonnehditaan kirjaa vielä seuraavilla sanoilla. "Päivi Alasalmi viljelee taiten viihdekertomusten kliseitä ja kääntää ne häikäilemättä päälaelleen. Lukijalle on luvassa kiihdyttävää romantiikkaa, ladattua jännitystä ja kielellisesti kutkuttavaa kerrontaa. Hän kokee yllätyksen toisensa jälkeen ja vielä lopussa todellisen jymäytyksen." Kyllä, minä komppaan tätä pätkää ihan täysillä. En olisi itse osannut paremmin kuvata kirjaa ja sen sisältöä. 

Kliseitä, niitä pompsahti esiin kirjan sivuilla kuin sieniä sateella, mutta silti kirjailija oli osannut kääntää ne täysin nurinkurin. Normaalisti minua olisi alkanut ärsyttämään jossain vaiheessa kliseiden viljely, mutta kliseet olivat niin olennainen osa tätä kertomusta, etteivät ne haitanneet ollenkaan. Tämä kirja oli juonellisesti ja kliseineen päivineen, kuin kirjamaailman Scary Movie kauhuromanttisista kartanokertomuksista. Kuitenkaan en voisi luonnehtia tätä täysin vitsiksi tai oikeammin parodiaksi, koska tämä oli niin taitavasti kirjoitettu ja rakennettu, että tunnen loukkaavani teosta työntämällä sen vain yhteen lokeroon. Mutta ehdottomasti teos kiikkuu uskottavuuden rajamailla ja varmastikkin aivan tarkoituksella.

Entäs loppuratkaisu sitten? Se veti ihan totaalisesti maton alta. Olin luonnehtinut päässäni lukemisen aikana monta monituista ratkaisua, jotka aina tarinan edetessä vesitettiin tai jokin seikka sai minut epäilemään. Kun olin jo varma loppuratkaisusta ja tyytynyt siihen, niin hups vain kirjailija vetää vielä kerran maton lukijan jalkojen alta. Yllätyksiä sivut siis kätkevät sisäänsä runsaasti. Itse oli ihan varma että Laura on vain mielisairas ja kuvitellut kaiken päänsä sisällä. En ole vieläkään täysin varma siittä oliko Laura ihan täysipäinen. Ja Lauri, niin mystinen, niin luotaantyötävä ja kammottava henkilö, jossa kuitenkin on havaittavissa hitusen inhimillisyyttä. Ehkäpä hänellä heittikin päässä ja pahemman kerran... vai oliko se sittenki Janne? Tai ehkäpä minä?

Kirjassa on myös paljon intertekstuaalisia viittauksia kartanoromaaneihin. Viittauksia on niin Kotiopettajattaren romaaniin, Jean Rhysin tuotantoon sekä Rebekkaan. Olen nyt innokaampi saamaan jostain käsiini Jean Rhysin Siintää Sargassomeri romaanin. Ja ennenkaikkea olen kiinnostunut lukemaan enemmänkin Alasalmen tuotantoa, sillä Vainola on minun ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon. Että vinkkejä vain mihin hänen teokseen kannattaa seuraavaksi tarttua? 

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5! Suosittelen kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kauhuromanttisista, hiukan parodisista kartanoromaaneista.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 1996
Sivuja: 252
Kansi: Heikki Kalliomaa

-Aletheia

Kommentit

  1. Alasalmea en ole ennen lukenut, tämän teoksen nimi on joskus pyörinyt luettavien listoillani, vaikka en ole kirjasta oikeastaan mitään tiennyt. Vaikuttaa tutustumisen arvoiselta.

    VastaaPoista
  2. Aion myös pian lukea tämän, kiva kuulla tästä positiivinen arvio! :) Se sai suorastaan odottamaan teoksen lukemista. :)

    VastaaPoista
  3. Tämä on lukemisen arvoinen teos! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti