Veikko Huovinen: Lentsu

"Veikko Huovinen on päästänyt pellit auki ja kirjoittanut kertomuksen suomalaisten räkätaudista, siitä kuinka virus uhrejaan vaanien hyppää ahneesti milloin kenenkin nokkaan ja panee töpinäksi. Sen seurauksena kirja täyttyy lentsun vaivaamien ihmisten mietteistä, mustista ja ärhäköistä tosipuheista."

Luulin lukevani kertomuksen suomalaisesta räkätaudista, mutta räkätauti, tuo pieni ja viheliäinen virus, olikin vain aasinsilta kirjan henkilöiden välillä. Pääasiassa tässä kirjassa siis paneudutaan henkilöiden ajatuksiin ja mieltä kaiveleviin asioihin, jotka pääasiassa kohdistuvat yhteiskuntaa kohtaan. Kellä ketuttaa verotus, joka on kovaa, vaikka verohelpotusta on luvattu. Poliisit ovat näreissään kaiken maailman säädöksistä, jotka leikkaavat heidän mahdollisuuksiaan toimia. Lama kolkuttelee ovelle ja Suomen talouspolitiikka keikkuu vaakalaudalla.

Luinkin siis kertomuksen Suomen poliittisesta- ja taloudellisesta tilanteesta 1970-luvulla. Eipä siinä, nyt olen viisaampi siltä osin ja tuntuu että tällä hetkellä on suomenkansalaisilla osittain samankaltaisia huolia. Taloustilanne on epävakaa, koko ajan tulee uusia veroja ja leikkauksia, uusia lakeja ja säädöksiä asetetaan koko ajan, joidenkin työpaikka on epävarma ja työttömyyttä on paljon. Onkohan sellaista aikakautta olemassakaan etteikö kansalaista huolestuttaisi nykyhetki ja ennen kaikkea tulevaisuus.

Erityisesti minulla kuitenkin pisti silmään naisäänen puuttuminen. Vain miehillä oli puheenvuorot kirjassa ja ainoastaan neljän sivun verran sivuttiin Senniä, joka ihmetteli että maksaakohan valtio hänelle liikaa tukia ja etuuksia, kun on rahaa uusiin verhoihin, huonekaluihin ja vaatteisiin. Niukkuuteen tottuneella Sennillä oli vaatimaton elämäntyyli, eikä oikein mitään hampaankolossa yhteiskuntaa ja maailmanmenoa kohtaan. Hänellä oli aivan päinvastainen käsitys kuin miehillä, kaikki miehet olivat kyllä katkeria jostakin... Aivankuin naiset eivät ymmärtäisi maailman menosta mitään tai ovat vain liian hyväuskoisia, mutta paha minun on mennä sanomaan mikä on naisen asema ollut 70-luvulla, kun olen itse syntynyt 13 vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen ja itse olen kiinnittänyt moisiin asioihin huomiota vasta nyt aikuisuuden kynnyksellä, lapsena ja teininä kiinnostivat aivan eri asiat kuin maailman meno, taloustilanne ja politiikka. Jäin kuitenkin kaipaamaan naisääntä.

Kieli oli jotenkin niin perisuomalaista, erityisesti nautin Aleksin, maatalonpitäjän, puheenvuoroista. Hän puhuin murteella ja ajoittain hänestä sekä hänen aatteistaan tuli mieleen mielensäpahoittaja. 

Kirja on lyhykäinen 191 sivullaan ja melko nopealukuinen. Aihe on kyllä semmoinen, että jos olisin ennakkoon tiennyt ettei se ollekkaan vaan kertomus suomalaisesta räkätaudista, niin lukematta olisi jäänyt. Olevan vain kuullut että kirjasta tehty elokuva vai oliko se nyt telvisiosarja, oli hauska. Äitikin vain tokaisi että ATSIIH, kun mainitsin lukevani Lentsua.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 1978
Sivuja: 191

-Aletheia

Kommentit

Lähetä kommentti