tiistai 31. tammikuuta 2012

L.J Smith: Vampyyripäiväkirjat 1 - Korpinmusta






Minun piti pikkusiskolle hakea kirjastosta lainaan Vampyyripäiväkirjojen ensimmäinen osa, kun häneenkin on vihdoin iskenyt vampyyrimania. No, pakkohan tuo oli itsekkin lukea, kun kaksi vai peräti kolme tuotantokautta olen kyseiseen kirjasarjaan perustuvaa telvisiosarjaa tiiraillut. Olin yllättynyt, kun pohjatietoa tätä postausta varten etsin, että tämä ensimmäinen osa on julkaistu jo 1991. Kuulin ensimmäisen kerran ko. kirjasarjasta 2010, kun se julkaistiin suomessa tv-sarjan saattelemana. Ajattelin tuolloin, että kylläpä Twilight -sarja on saanut aikaan kunnon buumin, kun näitä kirjoja tulee jo joka suunnalta. Tämäpä ei kuullukkaan kuitenkaan Twilightien aikaan samaan vampyyrikirjatehtailijoiden  jaloon joukkoon, vaan edustaa aikaisempaa aikakautta. Pakko kuitenkin sanoa, että harvinaista kyllä pidän tv-sarjasta paljon enemmän kuin kirjasta. Yleensä se menee toisinpäin. Pakko kuitenkin varmaan lukea muutama kirja vielä, että näen mihin päin juoni lähtee kehkeytymään. Täysin erilainenhan tämä on kuin telvisioversio. Yhdestä 200-sivun kirjasta kun ei saa aikaan kovin mielenkiintoista tuontantokautta. 

Tämä on ihan selvästi nuorten kirja. Päähenkilö on lukionsa kuningatar Elena Gilbert, joka on kaunis, itsekäs ja erittäin pinnallinen. Ranskan reissulta palattuaan takaisin kouluarkeen, Elena huomaa lukioonsa saapuneen mystisen komean aurinkolasiensa taakse piiloutuneen uuden pojan, Stefan Salvatoren. Elenan saalistusvietti herää, ja jätettyään poikaystävänsä Mattin, hän alkaa piirittämään Stefania. Elena on hämillään, kun hän ei saa poikaa heti pauloihinsa, vaan Stefan tuntuu jopa välttelevän tätä. Se ei ole normaalia, sillä kuka voisi vastustaa kuvan kaunista ja vaaleaa Elenaa, joka on tottanut saamaa kaiken? Kuitenkin kun Elena joutuu pulaan Stefan saapuu auttamaan, kuin ritari valkealla ratsullaan. Pian nuoret rakastuvat toisiinsa, mutta samalla pienessä Fell Churcin kaupungissa tapahtuu outoja. Joku hyökkäilee ihmisten kimppuun ja surmaa heitä. Ja mikä on tuo musta valtavan suuri korppi, joka tuntuu tarkkailevan Elenaa?
Erittäin kevyttä ja hyvin pinnalista luettavaa, silti tarpeeksi viihdyttävää, että aikuinenkin lukija jaksaa tämän lukaista. Nimenomaan lukaista, ei tätä sen syvällisemmin tarvitse jäädä pohtimaan. Aikalailla tämä on myös ennalta-arvattava, mutta ainakin 11-vuotiaaseen pikkusiskooni tämä upposin kuin häkä. Harmi, ettei tätä ole julkaistu aikaisemmin. Olisin itsekkin ollut varhaisteininä ihan täpinöissään tälläisesta kirjasarjasta. Toisaalta omaan lukukokemukseeni vaikutti suurelta osin telvisiosarjan luomat ennakkokäsitykset ja olin hyvin pettynyt kirjaa lukiessani. Kirja on paljon hidastempoisempi, eikä ensimmäisessä osassa ollut erityisen huimia juonenkäänteitä, ei ainakaan sellaisia, mitä em. tv-sarjassa. Kyllä Twilight pesee tämän mennen tullen ja palatessa.

Päiväkirjaosuuksia tässä ei ollut juuri nimeksikään, että nimi Vampyyripäiväkirjat on hieman harhaanjohtava. Kirjassa kuvataan tapahtumia vuoroin Elenan ja vuoroin Stefanin näkökulmasta. Stefanin menneisyys aukeaa pikku hiljaa lukijalle, mutta varmasti hänen 400 elinvuoteensa mahtuu paljon enemmänkin. Stefanin veli Damon on myös mielenkiintoinen hahmo, jota vasta pohjustettiin tässä ensimmäisessä osassa. Pakko saada tietää lisää! Annan tälle arvosanaksi 3,5/5.

-Aletheia

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tuula-Liina Varis: Vaimoni


Tämä teos on vetänyt minut aikalailla sanattomaksi. Tarina saa alkunsa, kun Pippa, Peten elefanttisyndroomaa poteva vaimo vain katoaa. Kun Pete tulee illalla töistä ei vaimo olekkaan kotona, kuten aina tähän asti. Erikoista katoamisessa on se, ettei Pippa ole näyttänyt ottaneen mukaansa mitään. Ei takkia, kenkiä, lompakkoaan, eikä edes passiaan. Viikon poissaolon jälkeen Pete tekee katoamisilmoituksen.

Kirjassa tarkastellaan Peten ja Pippan avioliittoa, joka alkoi natista liitoksistaa kun Pippa synnytti vaikeasti kehitysvammaisen lapsen. Lapsi on Petelle suuri häpeä, jota hän ei voi edes katsoa. Kun lapsi kuolee Pippa ei toivu siittä koskaan, vaan alkaa syömään suruunsa. Hän lihoo ja masentuu. Pete keskittyy uraansa roskalehdessä ja ylenee lopulta päätoimittajan virkaan. Peten elämä pyörii työn ja hänen pintaliitoisen elämänsä ympärillä, eikä häntä enään vaimon asiat kiinnosta - yhteinen sävel on kadonnut kokonaan. Lopulta Pete toivoo, että tuo vaimoksi kutsuttu hyllyvä, muodoton kasa vain katoaisi. Lopulta toive toteutuu kirjaimellisesti, mutta seuraukset ovat arvaamattomat.

Koko romaanin läpi etsitään Peten vaimoa Pippaa, joten siltä osalta tämän voisi kai luonnehtia dekkariksi, mutta minusta tämä oli enemmänkin psykologinen romaani. Henkilöhahmojen psykologisointi on viety melko syvälliselle tasolle. Vaimoni kuitenkin sai Suomen Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2005. Dekkari tämä on, mutta ei lajityyppissään sen perinteisen mallin edustaja.

Pippan kohtalon selvittelyn lomassa käydään läpi Pippan ja Peten avioliittoa ja nykytilanteeseen johtaneita seikkoja. Lisäksi se kuvaa Peten henkistä kasvua ja mielenmyrskyjä. Kuitenkaan en pystynyt tuntemaan minkäänlaista sympatiaa päähenkilöä kohtaan ennen kirjan puoltaväliä. Minusta mies, joka kohtelee vaimoaan kuin pohjasakkaa, kuin ihmistä, jolla ei ole tunteita, ei ansaitse minun sympatiaa. Olen ehdottomasti vastaan niin fyysistä kuin henkistäkin väkivaltaa. Pete kuitenkin kasvaa henkisesti kokemiensa vastoinkäymisten, tuskan, ikävän ja epätoivon kautta ja ymmärtää lopulta olleensa julma ja itsekeskeinen, joten pystyin antamaan hänelle hieman periksi. Lopuakohden pystyin tuntemaan häntä kohtaan hieman myötätuntoakin.

Vaikka aihe olikin sellainen johon en normaalisti tartu, kirja piti minua hallussaan tiiviisti. Koko ajan minullakin oli valtava halu päästä selville Pippan kohtalosta. Miesnäkökulma toimii yllättävän hyvin, yleensähän vastaavanlaiset kertomukset on kerrottu petetyn ja kaltoinkohdellun naisen näkökulmasta. Tarina on muutenkin äärimmäisen taivasti rakennettu ja moniulotteinen. Kokonaisuuden kruunaa satiirinen huumori. En voinut laskea kirjaa käsistäni hetkeksikään, en edes ruokaa laittaessani. Jälleen kerran hyvä kotimainen kirja, kyllä ne suomalaisetkin nähtävästi osaa! Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5.
-Aletheia

lauantai 28. tammikuuta 2012

Huomiohuomio!

Tulin vain ilmoittamaan että Leena Lumen blogissa on meneillään ihana synttäriarvonta! Käykäähän osallistumassa. Arvontaan pääsee tästä! Onnea arvontaan!

Kuva:weheartit.com
-Aletheia

Eileen Favorite: Sankarittaret




 Todellinen lukutoukka innostuu hirmuisesti kahdenlaisista kirjoista; kirjoista, jotka kertovat kirjoista ja kirjoista, joka on täynä intertekstuaalisia viittauksia muihin teoksiin ja sen sankareihin. Sankarittaret kuuluu tähän viimeiseen kategoriaan.

Penny Entwhistle on 13-vuotias tyttö, jonka murrosikä tekee tuloaa räiskyvästi. Hän asuu äitinsä sekä heidän taloudenhoitajansa kanssa täysihoitolassa, jonka tärkeimpiä vieraita ovat sankarittaret, jotka ovat tulleet lomailemaan uuvuttuaan kirjansa juonenkäänteistä. Sankarittaret ovat tarkoin vartioitu perhesalaisuus, eikä romaanien juonenkulkua koskaan saa paljastaa sankarittarille, eikä sitä saa missään nimessä mennä muuttamaan. Mitä tapahtuu, kun romaanin sankari tuleekin hakemaan sankaritartaan takaisin? Asiat mutkistuvat, varsinkin kun Pennyn puberteetti hyrrää ja suhteet äitiin kiristyy. Kaikki ihmiset kun eivät osaa suhtautua yhtä avomielisesti sankarittariin, muista se saattaa kuulostaa jopa hivenen hullulta.

Jos alkuperäiset teokset eivät ole tuttuja entuudestaa, saa tästä ainakin mahtavia lukuvinkkejä tulevaisuutta varten. Itse ainakin lisäsin lukulistalle Rouva Bovaryn, Viettelysten vaunun ja Tulipunaisen kirjaimen. Kaikkein suurimman lukunautinnon tästä olisi saanut, jos kaikki sankarittaret ja sankarit olisivat olleet entuudestaan tuttuja. Heidän persoonansa toivat ihanan mausteen juonenkulkuun, mutta heitä olisi ollut helpompi ymmärtää, jos he olisivat olleet tuttuja hahmoja. Mutta ainakin Scarlett O'Hara ja Catherine Earnshaw olivat juuri sellaisia tässäkin romaanissa, kuin omissaankin. 

Juoni oli jännittävä, lämminhenkinen ja helppolukuinen, hieman ns. hömpähtävä. Minua itseäni kuitenkin kiinnosti enemmän sankarittarien vierailut täsyihoitolassa, kuin itse varsinainen juonenkulku. Ei siinä että juonessa olisi ollut mitään vikaa. Se oli hyvä, hieman erillainen millaiseen olin osannut varautua, varsinkin kun takakannessa kuvailtiin kirjaa hassuksi ja helläksi romaaniksi. Ei juonenkulkua voi luonehtia minun mielestäni mitenkään helläksi tai hauskaksi, kun päähenkilö suljetaan Osastolle ja syötetään lääkkeitä täyteen. Kuitenkin idea muiden romaanien sankarittarista 1970-luvun Amerikan täysihoitolassa oli ideana niin hauska, että olisin kaivannut juuri sitä enemmän!

Yllättävät juonenkäänteet olivat viihdyttäviä ja minun oli pakko ahmia tämä romaani mahdollisimman nopeasti. Janosin lisää ja harmistuin kun sivut loppuivat kesken. Olen viimeaikoina lukenut ns. raskasta kirjallisuutta, ja tämmöinen kevyt kirjallisuus palautti nukuksissa olleen lukuinnon. Joskus kesken koulupäivän mietiskelin, että kun pääsen kotiin, voin jatkaa lukemista. Yleensä vain arkikiireet vei voiton ja lukeminen jäi harmikseni vähemmälle. Yksi ilta ihan suutahdin, kun nukahdin samantien alkaessani lukemaan illalla uupuneena sänkyyn kerettyäni. Olisikohan lienet reaktiossa ollut osuutta raskaushormooneilla, mutta harmitti se kovasti! Onneksi on olemassa viikonloput, jolloin viimeistään on aikaa lukea aamusta asti.

Annan arvosanaksi 4,5 / 5, oli niin ihanan viihdyttävää luettavaa!

-Aletheia

torstai 26. tammikuuta 2012

Leonie Swann: Murha laitumella





"Eräänä kesäaamuna makaa George Glenn, irlantilainen lammaspaimen, kasteisella ruohikolla hengettömänä, lapio rinnassaan. Lammaslauma on aluksi poissa tolaltaan, mutta neiti Maple, Glenkillin ja ehkä koko maailman viisain lammas, ryhtyy pohtimaan tapausta. Onneksi Georgella oli tapana lukea elikoilleen ääneen kaikenlaisia kertomuksia, ja niinpä hänen lampaansa ovatkin jo kohtalaisen perillä ihmisten aivoituksista ja rikosten selvittelyn peruspulmista.

Murhaaja palaa aina rikospaikalle, sanotaan, mutta ongelmaksi osoittautuu, kun kohta kaikki epäillyt käyskentelevät murhaniityllä. Pienen takapajulan asukkaat ovat huolissaan lähinnä kylänsä katastrofaalisista matkailunäkymistä, mutta lampaita mietityttää myös, kuka veisi ne Eurooppaan. Sen George oli eläimilleen ehtinyt jo luvata. Kun neiti Maplen älykkölampaat ryhtyvät ratkomaan murha-arvoitusta ja vaatimaan oikeutta, ei puolivillainen totuus riitä."

Voi kuinka virkistävää lukea dekkaria välillä niin, ettei kertojana ole kukaan tehokas poliisi tai nokkela etsivä. Murha laitumella antaa aivan uudenlaisen suunnan perusdekkarille, kun murhan ratkaisijana ovatkin murhatun omat lampaat. Nuo määkivät suloiset untuvapallot! Uskottavuutta kerronnalle toi vielä se, ettei lukija saanut tietoonsa mitään sen enempää kuin lampaat, ja jokaista johtolankaa käsiteltiin lammasmaisesti lampaiden logiikalla. Lukija sai tehdä sitten itse omat johtopäätöksensä, mitä ajattelee ja ketä epäilee. Johtolankoja tämä kirjaviisas lammaslauma hankkii kuuntelemalla ihmisten keskusteluja ja käyttämällä apuna äärimmäisen terävää hajuaistiaan. Kukapa ihminen osaisi epäillä lampaita, yleensähän lampaita ei pidetä erityisen nokkelina elikkoina.

Kiehtovan tästä tekee jo pelkästään se, että ajatuskin kirjasta, joka kertoo lampaista tuntuu oudolta. Minussa se sai aikaan ensimmäisenä ajatuksen: "tylsää ja on varmasti aivan liian utopistinenkin". Onneksi olen oppinut vaimentamaan ärsyttävät ennakkoluuloni!

Kerronta etenee rönsyilevästi ja on ajoittain melko epäloogista, mutta kerronta noudattaakin lampaiden aivoituksia, eikä lampaiden ajatukset ole aina niin loogisia. Koko kirja ei keskity pelkästään rikoksen selvittelyyn, vaan mukaan mahtuu lauman sisäisiäkin asioita sekä lampaiden sieulunmaisemaa että elämänfilosofiaa. Toisaalta juuri tämä lammasmaisuus sai kerronnasta välillä jotenkin sekavan ja levottoman, tämä sekavuus taas sai minun ajatukset harhailemaan. Joskus minun oli vähän vaikea keskittyä kerrontaan ja ymmärtää sitä. Häiritsevää oli myös lampaiden sanaston rajoittuneisuus, sitä olisi voinut kehittää pidemmälle.Toisaalta, meille tutut ja arkipäiväiset käsitteet saavat täysin uuden ja hauskan merkityksen, lampaiden päättelyn tuloksena. Joten en osaa sanoa onko tämä sanaston rajoittuneisuus niinkään huono asia, sehän on ns. uskollisuutta lammasmaisuudelle. Pidin kirjasta paljon, pelkästään jo idean vuoksi. Murha laitumella on lämminhenkinen ja humoristinen murhakertomus.Täydelliseen lukunautintoon tämä teos ei kuitenkaan yltänyt! Annan arvosanaksi 3,5 / 5.

Murha laitumella on salanimellä kirjoittavan Leonie Swannin esikoisteos, joka on julkaistu vuonna 2005 ja suomennettu 2007. Kirjailijalta on ilmestynyt myös uusi teos Ihmissutta ken pelkäisi.

-Aletheia

P.S Ikkunat auki Eurooppaan: Irlanti

tiistai 24. tammikuuta 2012

Karleen Koen: Mustat enkelit



Tässä kirjassa oli niin hämmästyttävän kaunis kansikuva, että en kerrassaan voinut vastustaa tätä kirjastossa. Lainasin tämän kyllä pari kuukautta sitten, mutta se yksinkertaisesti unohtui hyllyyn pahnan pohjimmaiseksi. Onneksi muistin tämän nyt, juuri ennen kuin se on pakko palauttaa kirjastoon. Sain kokea jännitävän lukukokemuksen, jossa välillä piti piettää penkistä kiinni kun meno oli niin hurjaa. Karleen Koenin historiallisista suurromaaneista aiemmin on suomennettu Kuin kuvastimessa.

Kirjassa seurataan Alice Verneyn elämää 1600-luvun Ranskassa ja Englannissa. Alice palaa Englantiin oltuaan Ranskassa hovineitona prinsessa Henriettan, englannin kuninkaan Kaarle II siskon, hovineitona. Prinsessa kuitenkin myrkytetään ja Alicella on omat aavistuksensa siittä kuka tähän salajuoneen on sekaantunut. Englannissa Alice pääsee kuningatar Katariinan hovineidoksi. Kuningatar ei kuitenkaan ole hovin suosiossa, vaan hän on hyljeksitty hedelmätön ruma portugalilaisprinsessa. Kaarle ei rakasta vaimoaan ja Katariina kärsii, kun joutuu seuraamaan vierestä miehensä lukuisia suhteita. Pahaa aavistamatta Alice tuo mukanaan Ranskasta Réneen, johon kunigas hullaantuu. Rénee kohoaa pikku hiljaa korkeammalle asemassaan ja hänestä tulee kuninkaan uusi rakastajar. Hovin juonittelujen keskellä Alice on päättänyt hankkia itselleen valtaa ja varallisuutta naimalla vanhan ja kunnioitetun Balmoralin herttuan.

Alice Verney on ihanan rasittava päähenkilö. Hän työntää nenänsä toisten asioihin ja luulee tietävänsä mikä on kenellekkin parasta. Hän on hieman koppava ja erittäin ylpeä, mutta rakastaa lähimmäisiään. Joskus kuitenkin itse on itsensä pahin vihollinen, ja tämä sanonta sopii paremmin kuin hyvin Aliceen. Omaan nokkeluuteensa sotkeutuneena Alice turmelee oman elämäänsä ja siinä sivussa muidenkin. Kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin, ja Alicekin saa onnensa ylä- ja alamäkien jälkeen.

Kirja tursuaa katalia henkilöitä ja kaikki juonittelevat toisiaan vastaan. Hovi on petollinen paikka ja lammas ei niiden susien joukossa selviytyisi. Muutama joutuukin ihan kirjaimellisesti raadelluksi. Petolliset vallantavoittelijat ja monimutkaiset ihmisuhteet takaavat sykähdyttävän ja tiivistahtisen lukukokemuksen, josta ei yllättäviä juonenkäänteitä puutu. Mielestäni juoni pääsi kunnolla liikkeesseen kuitenkin vasta puolenvälin jälkeen. Vaikka teoksessa on sivuja yli 600 on teksti kuitenkin helppolukuista.

Lyhyen ajan sisällä tämä on jo toinen kirja, joka kertoo 1600-luvun Englannista. Luin vastikään kirjan Kuningattaren perintö (arvostelu alempana), joka kertoi ajasta kun Kaarle II oli maanpaossa ja Cromwell oli vallankahvassa kiinni. Kirja päättyi siihen kun Kaarle II marssi kuninkaana takaisin kotimaahansa. Mustat enkelit kertoo ajasta 10 vuotta kruunajaisten jälkeen, joten tämä oli kuin luonollinen jatkumo.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5. Nautinnollinen historiallinen rakkausromaani, josta ei tapahtumia puutu. Plussana vielä, että kirja noudattaa melko tarkasti todennettavissa olevia historiallisia tapahtumia ja henkilöitä. Nämä henkilöt on minulla elävästi mielessä vielä viimeisen sivun kääntämisenkin jälkeen. Suosittelen kaikille, jotka pitävät historiallisista romaaneista, joista ei toimintaa ja romantiikka puutu.

-Aletheia

maanantai 23. tammikuuta 2012

Jos minä saisin valita...

Leena laittoi minulle haastetta blogissaan. Kiitos haasteesta! Näin presidenttivaalien tämä onkin oikein ajankohtainen haaste! Minun puolestani tähän haasteeseen saavat vastata kaikki bloggarit, jotka sitä eivät ole vielä tehneet ja haluavat osallistua.

Jos minä saisin valita
Pelikonsoleita ei olisi keksitty.
Jos minä saisin valita
Nuorisotyöttömyyttä ei olisi
Jos minä saisin valita
Kirjat olisivat halpoja
Jos minä saisin valita
Joulu olisi kaksi kertaa vuodessa
Jos minä saisin valita
Ihmiset kohtelisivat toisiaan niinkuin toivoisivat kohtelevan itseään
Jos minä saisin valita
Kesä olisi ainakin kaksi kuukautta pidempi
Jos minä saisin valita
Ihmisten syrjääntyminen ehkäistäisiin
Jos minä saisin valita
Ei olisi yksinäisiä vanhuksia
Jos minä saisin valita
Maaseutu asutettaisiin uudestaan ja siittä tehtäisiin elinvoimaisempi
Jos minä saisin valita
Vanhat kansakoulutu otettaisiin käyttöön uudestaan
Jos minä saisin valita
Eutanasiasta tulisi laillinen
Jos minä saisin valita
Äitiysloma olisi pidempi
Jos minä saisin valita
Eläinrääkkäyksestä joutuisi vankilaan pitkäksi aikaa!
Jos minä saisin valita
Suomen rangaistuksia henki- ja väkivaltarikoksista tiukennettaisiin
Jos minä saisin valita
Eläinten kaltoinkohtelusta tulisi elinikäinen eläintenpitokielto!
Jos minä saisin valita
Vanhsutenhuoltoon annettaisiin enemmän määrärahoja ja resurssipulaa ei enään olisi!
Jos minä saisin valita
Omistaisin oman henkilökohtaisen kirjaston
Jos minä saisin valita
Kävisin Tylypahkan noitien- ja velhojen koulua
Jos minä saisin valita
Telvisiosta ei tulisi enään surkeita ohjelmia
Jos minä saisin valita
Ajokortti olisi paljon paljon halvempi
Jos minä saisin valita
Maailmassa olisi rauha
Jos minä saisin valita
Minulla olisi oma palvelutalo ikääntyneille, jossa kaikki viihtyisivät ja saisivat arvoistansa kohtelua ja sellaisia palveluja kuin itse haluavat!
Jos minä saisin valita
Kukaan ei kuuntelisi örinämusiikkia
Jos minä saisin valita
Erilaisuus olisi rikkaus
Jos minä saisin valita
Asuisin meren rannalla maaseudulla, valkoisessa huvilassa, jossa olisi oma huone kirjoille ja jokaisessa huoneessa olisi takka. Minulla olisi useampi koira sekä lehmiä, lampaita ja hevosia, niin ja tietysti ainakin yksi kissa.  


kuva: weheartit.com
-Aletheia

perjantai 20. tammikuuta 2012

D.H Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja


Voi kauhistus kuinka puuduttava ja tylsä kirja. Minun piti tehdä itselle lukuaikataulu, että saisin tämän kirjan luettua - joka päivä noin 50 sivua ja minulta menee vähän päälle viikko, että saan tämän luettua. No klassikko tai ei, puolivälissä oli pakko luovuttaa! En kertakaikkiaan jaksanut lukea tätä. Yritin selailla loppua ja lukea yksittäisiä kohtia, kuten keskustelun pätkiä ja hyppiä kuvaukset sekä mielenkiinnottomat keskustelut yli. Harvoin sanon kirjasta että ei pysyt, mutta nyt on pakko sanoa. 


WSOY:n sivut kertovat kirjasta seuraavaa: "Lady Chatterleyn rakastaja on 1900-luvun tunnetuimpia ja kiistellyimpiä teoksia, eroottinen romaani, jota saatiin lukea vuosikymmenet vain sensuroituina laitoksina. Oikeusjutut ja julkaisukiellot saattelivat sitä kaikkialla missä se ilmestyi. Nykyisin teoksella on klassikon asema". Eroottinen kyllä ja varmasti hätkähdyttänyt aikalaisiaan, ymmärrän kyllä sensuroinnin. Juuri se on varmaan tämän teoksen klassikko asemaan saanutki. Eikä teos ollut sensuroitu pelkästään eroottisuutensa takia, veikkaan että osaa oli myös yhteiskuntakriittisyydellä. Ei tämä minun mielestä kovin kirjallisesti lahjakasta tuotosta kuitenkaan ollut. Ensin mietin olisiko syy suomentajassa, mutta aikani netissä tutkittua löysin monista blogeista samankaltaisia mielipiteitä kuin minulla. Kerronnasta on hankala saada kiinni ja se on puuduttavaa, erittäin puuduttavaa. Myös kerronnan loogisuudessa olisi ollut parantamisen varaa!

Lady Chatterleyn rakastaja kertoo naimisissa olevasta hienostorouvasta Constancesta, jota isä ja aviomies kehoittavat  hommaamaan itselleen rakastajan. Constancen aviomies on sodassa halvaantunut alaraajoista, mutta haluaa itselleen perillisen. Lopulta Constance ja riistanvartija Mellors rakastuvat välittämättä luokkaerosta. Kun suhde paljastuu muille se aiheuttaa paheksuvia puheita ja kuiskintaa. Kaikki ei siis menekkään aivan suunnitelmien mukaan!

Odotin tältä teokselta paljon enemmän, mutta kaikesta ei voi pitää, eikä tämä saa minulta ansaitsemaansa arvostusta. Kirjan henkilöhahmotkin jäivät jotenkin valjuiksi ja etäisiksi. Se vei minusta paljon pois lukunautinnosta ja olisi antanut tarinalle paljon uskottavamman sävyn.

Enpä uskalla alkaa tätä kirjaa enempää arvostelemaan kun keskenkin jäi. Annan tälle arvosanaksi 1 / 5. 

Ensimmäinen klassikkokirja haasteesta selätetty, huonolla menestyksellä kylläkin. Ehkäpä muiden kanssa käy parempi tuuri! :)

-Aletheia

torstai 19. tammikuuta 2012

Luettavia uutuuksia!

Anteeksi tämä muutaman päivän hiljaisuus, mutta tämä lukutoukka joutui siirtymään mukavuusalueelta pois ja siirtymään kaunokirjallisuuden parista tietokirjallisuuden pariin. Olen tässä alku viikon lukenut enemmän ja vähemmän ahkerasti ravitsemuksen tenttiin. Onneksi tentti on nyt selätetty ja voin taas siirtyä lukemaan huomattavasti mielenkiintoisempaa kirjallisuutta.

Innostuin viime viikolla nettiä penkoessani listaamaan tännekkin muutamia uutuus kirjoja, joihin on pakko saada tehdä lähempää tuttavuutta. Nyt saan jopa julkaistuakin tämän listan täällä teidän muidenkin iloksi. Kertokaa toki tekin onko jotain muitakin houkuttavia kirja uutuuksia ilmestynyt tai ilmestymässä lähiaikoina.

Otava:



Gummerus:


LIKE:

 

Bazar: 



Tammi:



 -Aletheia

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Elif Shafak: Rakkauden aikakirja


Elif Shafak on Turkin suosituin ja kiistellyin naiskirjailija. Hänellä on omaperäinen kirjoitustyyli, joka pyrkii yhdistämään itämaista ja länsimaista tarinankerronnan periaatteita. Häneltä julkaistaan tänä keväänä suomeksi myös teos Kirottu Istanbul.

Rakkauden aikakirja kertoo Ella Rubisteinista, 40-vuotiaasta amerikkalaisesta kotirouvasta, jonka elämässä ei ole koskaan tapahtunut mitään sykähdyttävää. Hän elää avioliitossa, jossa huikentelevainen mies hyppii suhteesta toiseen, mutta Ella vaikenee, ettei hänen kotinsa rikkoontuisi. Ella on kotirouva, jonka ainoa pakokeino elämästä on kulinarististen ruokien valmistaminen. Elämä saa kuitenkin uuden suunnan kun hän alkaa  työskentelemään kirjallisuusagentuurille ja saa luettavakseen tuntemattoman kirjailijan Aziz Zaharan teoksen Suloinen rienaus. Suloinen rienaus kertoo 1200-luvulla eläneen oppinut Rumin tarinaa, kuinka hän joutuu muutoksen eteen ja miettimään omaa minuuttaan sekä uskontoaan, kun kuvioihin astuu dervissi Shams i-Tabrizin, joka ohjaa Rumia runoilijan tielle. Tarina kulkeutuu eteenpäin sulavasti kahdessa eri kultuurissa ja aikatasossa, välillä ollaan nykypäivän Amerikassa ja välillä 1200-luvun Turkissa.

Tarina etenee 1200-luvulla minä -kerrontamuodossa ja jokaisessa kappaleessa on eri kertoja, joka liittyy tavalla tai toisella päähenkilöiden elämään. Puheen vuoron saa niin Shams, Rumi, portto, juoppo, vartija, Rumin perheenjäsenet yksikerrallaan, spitaalinen ja kiivailija. Nykyajassa siirrytään kaikkitietävän kertojan näkökulmaa, joka tarkkailee Ellan elämää väljähtäneessä aviliitossa ja silmien avautumista oman elämän jämähtyneisyydelle ja muutoksen tarpeelle. Monet kertojat toivat värikästä ja mukavaa vastapainoa pohdiskelevalle sekä filosofiselle kerronnalle. Ilman näitä monisävyisiä kertojia juoni olisi ollut liian jämähtänyt ja raskas, vaikka itsessään teksti oli todella nopea lukuista. Lopussa juoni kuitenkin sulkeutuu yhteen ja kuroo näiden kahden aikakauden välillä olevan kuilun umpeen.

En pitäisi Rakkauden aikakirjaa perinteisenä rakkausromaanina, vaan se julistaa itsensä etsimistä ja löytämistä, hyväksynnän tärkeyttä, rakkauden sanomaa sekä uskonnonfilosofiaa. Itse en pitänyt alkuunkaan rakkauden 40 säännöstä, jotka olivat pohjana juonen kululle. Liian imelää minun makuuni, enkä osaa yhdistää romantiikkaa ja uskontoa keskenään.

Minua tämä teos ei kovin paljon puhutellut, eikä liiemmin säväyttänyt. Tuntuu kuin se ei olisi herättänyt minussa oikein minkäänlaisia ajatuksia ja tuntemuksia, voisinpa jopa sanoa että tämä oli keskinkertainen romaani. Se oli vain merkityksetön välipala, joka tyydytti pahimman nälän, mutta ei tule jäämään mieleen millään tavalla. Pidin kuitenkin tavasta, jolla kaksi aikaa ja täysin eri kulttuuria sulautettiin samoille sivuille sujuvasti ja taidokkaasti.  Arvosanaksi annan 2,5 / 5.

Ikkunat auki Eurooppaan: Turkki

-Aletheia

lauantai 14. tammikuuta 2012

Natascha Kampusch: 3096 päivää



Moni varmasti muistaa vuodelta 2006 hurjan media mylläkän 18-vuotiaasta itävaltalaistytöstä, joka oli päässyt kahdeksan vuoden vankeuden jälkeen pakoon sieppaajaltaan. Natascha siepattiin koulumatkalla vuonna 1998 hänen ollessaan vain 10-vuotias pikku tyttö. Sieppaaja. Wolfgang Priklopil, heitti hänet valkoisen pakettiauton takaosaan ja vei kotiinsa. Natascha joutui viettämään seuraavat kahdeksan vuotta sieppaajan autotallin alla sijaitsevassa viiden neliön vankityrmässä. Sieppaaja kidutti tyttöä niin henkisesti kuin fyysisesti, piti häntä nälässä ja pimeässä useita päiviä, teki hänestä kotiorjan ja pyrki kontrolloimaan Nataschan tekemisiä piirun tarkasti. Vahva tyttö kuitenkin unelmoi vapaudesta ja itsenäisestä elämästä. Hän eli päivä kerrallaan ja pyrki selviytymään kaikin mahdollisin keinoin kaikista hurjista koettelemuksista, jotka hän joutui vankeutensa aika kestämään.

Paljon uutta en tästä kirjasta saanut irti, koska kaikki tämä käytiin läpi mediamylläkässä. Mietin kyllä ajoittain onkohan tämä kirja tehty vain rahastamismielessä. Silti kirja oli mielenkiintoista luettavaa, se antoi yllättävän inhimillisiä piirteitä sieppaajasta, joka oli Nataschan ainoa sosiaalinen kontakti ja ruokkiva käsi vankeuden aikana. Vaikka Natascha ei yritä puolustella Wolfgangin tekoja, hän yrittää osoittaa sen ettei mikään pahuus ole absoluuttista. Wolfgang luki pienelle pelokkaalle tytölle iltasatuja, teki sellistä hänelle kodikkaaman, pelasi Nataschan kanssa lautapelejä ja toi selliin telvision, CD-soittimen ja muuta ajanvietettä. Kirja myös osoittaa sen kuinka vahva luonne Nataschalla oli. Hänen läpikäymänsä tunteet ja koettelemukset kuvataan taidokkaasti kaunistelematta, mutta silti kypsästi. En voinut lukiessani lakata miettimästä kuinka olisin itse selvinnyt vastaavanlaisesta koettelemuksesta - en mitenkään!

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja, jos ihmiskohtalot kiinnostaa yhtään. Arvosanaksi annan 4,5 / 5.

Ikkunat auki Eurooppaan: Itävalta

-Aletheia

perjantai 13. tammikuuta 2012

Haastetta pukkaa!

Hei!

Löysin Kirjavan kammarin -blogista mukavan haasteen, johon päätin itsekkin osallistua. 

Haaste on nimeltään Ikkunat auki Eurooppaan ja tarkoituksena on lukea eurooppalaista kirjallisuutta, kotimainen kirjallisuus on kuitenkin suljettu pois. Aikaa haasteen suorittamiseen on vuosi 2012. Mitään määrällistä pakkoa ei ole, voi lukea yhden eurooppalaisen kirjan tai vaikka 12, kustakin luetusta kirjasta saa pisteen. Kirjavan kammarin Karoliina on jakanut eurooppalaiset valtiot kategorioihin ja yhteislukumäärän lisäksi lasketaan kuinka monta pistettä on saanut kustakin kategoriasta.  Kategoriat on: 

Pohjois-Eurooppa
  • Islanti
  • Latvia
  • Liettua
  • Norja
  • Ruotsi
  • Tanska
  • Viro

Itä-Eurooppa
  • Armenia
  • Azerbaidzan
  • Georgia
  • Kazakstan
  • Moldova
  • Ukraina
  • Valko-Venäjä
  • Venäjä

Etelä-Eurooppa
  • Albania
  • Andorra
  • Bosnia ja Hertsegovina
  • Bulgaria
  • Espanja
  • Italia
  • Kreikka
  • Kroatia
  • Kypros
  • Makedonia
  • Malta
  • Monaco
  • Montenegro
  • Portugali
  • Romania
  • San Marino
  • Serbia
  • Slovenia
  • Turkki
  • Vatikaani

Länsi-Eurooppa
  • Alankomaat
  • Belgia
  • Irlanti
  • Iso-Britannia
  • Luxemburg
  • Ranska

Keski-Eurooppa
  • Itävalta
  • Liechtenstein
  • Puola
  • Saksa
  • Slovakia
  • Sveitsi
  • Tsekki
  • Unkari 
Itse saa toimia sitten tuomarina sen suhteen minkä kirjan lukee millekkin maalle kuuluvaksi, onko se kirjailijan kotimaa, synnyinmaa vai asuinmaa tai kirjojen tapahtuma paikka. 

Eli nyt siis lukemaan eurooppalaisia kirjoja. Nyt saa kyllä minun tämän vuoden haasteet riittää. Olen haastanut itseni jo tarpeeksi moneen haasteeseen. :D

-Aletheia 

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Riikka Pulkkinen: Totta


Riikka Pulkkinen on minulle täysin uusi tuttavuus. Tämänkin kirjan toin kirjastosta kotiin vain, koska lupasin itselleni kumota ennakkokäsitykseni kotimaisista kirjailijoista. En voisi olla iloisempi siittä että tein tämän päätöksen. Jo toinen aivan mahtava kotimainen romaani, jota en malttanut laskea kädestä ennen kuin huomasin tyrmistyneenä sivujen loppuneen kesken. Innolla odotan saavani käsiini Pulkkisen esikoisromaanin Raja.  Plussana vielä älyttömän kaunis kansi, joka näytti hyvältä sohvapöydällä lojuessaan.
Tarina alkaa kun Elsa, Ahlqvistin perheen sykkivä sydän, sairastuu syöpään. Aviomies Martti, tytär Eleonoora ja tyttärentytär Anna joutuvat kaikki tahollaan totuttelemaan ajatukseen ettei rakastettua vaimoa, äitiä ja isoäitiä kohta enään ole. Pulkkinen kuvaa havainnollistavasti jokaisen alkavaa surutyötä ja menettämisen pelkoa.

Elsa haluaa vielä ennen kuolemaa tehdä tilit selviksi elämänsä kanssa. Hän kertoo Annalle tarkoin vaietusta salaisuudesta, Eevasta. Eeva oli 60-luvulla Ahlqvistin perheen lastenhoitaja, johon Martti rakastuu tulisisesti ja Eleonoora kiintyy häneen lapsenomaisesti. Tarinassa siis liikutaan kahdessa ajassa, annetaan ääni Eevalle, josta kukaan ei ole puhunut aikaisemmin. Kuka hän oli ja missä hän on nyt? Anna löytää itsensä Eevasta. Hän rupeaa selvittämään Eevan tarinaa.

Kerronta on sujuvaa ja kaunista. Pystyin kuvittelmaan itseni elävästi mukaan kirjan tapahtumiin, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa. Kirjan juoni pitää halussaan loppuun asti ja myystereiden solmujen avautumista odottaa innolla. Totta on mielestäni myös monikerroksinen romaanin, jonka haluan lukea vielä uudestaan. Uskon saavani siittä irti aivan uusia ulottuvuuksia toisella lukukerralla, kun huomiota kiinnittää kerrontaan erillä tavalla. Minua varoitettiin etten välttämättä pitäisi Pulkkisen huolitellusta kirjoitustyylistä, joka poikkeaa jonkun verran siittä mihin olen normaalisti tottunut. Ei se kuitenkaan näin hyvässä tarinassa haitannut yhtään. Joskus piti palata muutama rivi taaksepäin ja miettiä kuka puhuu, mutta se oli pientä.

Annan tälle kirjalle arvosanaksi 5 / 5, niin paljon se minuun osui ja upposi!

-Aletheia

maanantai 9. tammikuuta 2012

100 kirjaa jotka tulisi lukea ennen kuolemaa

Tämän löysin netissä selaillessani klassikoita. joita en ole vielä lukenut, tuohon klassikkokirja haasteeseen. Ihan mielenkiinnosta sitten tekasin aikani kuluksi tämmösen. Lihavoin ne jotka olen lukenut. :)

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä (suur piirteisesti)
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala (Pappa opetti minut tätä lukemalla lukemaan vanhaa suomea.)
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja (melkein jokaisen)
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

Jos oikein laskin niin 32/100. Paljon oli tässä listassa sellasia teoksia, jotka ovat tällä hetkellä lukulistalla. Pitääpä loppuvuodesta päivittää ja katsoa mikä saldo on sitten.

-Aletheia

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Camilla Läckberg: Saarnaaja


Läckberg on minulle täysin uusi tuttavuus. Toisaalta dekkarihistoriani rajoittuu Agatha Christien ja Mary Higgins Clarkin teoksiin. Luin kyllä joskus ensimmäisen osan Stieg Larssonin Millenium trilogiasta, mutta siihen se sitten jäiki. Kuitenkin aloin tässä vastikään potemaan akuuttia dekkarin nälkää ja minulle suositeltiin Läckbergiä. Koska kirjailijan ensimmäistä teosta Jääprinsessaa ei löytynyt kirjaston hyllystä, niin nappasin mukaani Saarnaajan.

Eräänä lähkähdyttävän kuuman kesäaamuna pikku pojan leikit saavat tylyn lopun kun hän löytää murhatun naisen. Poliisien tutkiessa rikospaikkaa löytyy ruumiin alta karmaiseva yllätys - kaksi luurankoa. Patrik Hedström hälytetään paikalle kesken kesäloman. Poliisi on ymmällää, miten kahden 1970-luvulla murhatun naisen tapaus voi liittyä saksalaisturistin murhaan. Pian katoaa toinen tyttö ja poliisi joutuu kamppailemaan ajan kanssa selvittäessään kuka on tämä kylmäverinen murhaaja. Kaikki johtolangat tuntuvat aina vain vievän Hultin sukuun, jolta löytyy useampia haudattuja salaisuuksia perhehistoriastaan.

Toisaalla Hedströmin tyttöystävä Erica on viimeisillään raskaana, ja kuuman kesän lisäksi hänet saa hikoilemaan vieraat, jotka ovat kutsuneet itse itsensä kylään. Samalla kun Hedström yrittää kuumeisesti selvittää rikosten vyyhtiä hänen tulisi olla tyttöystävänsä tukena, eikä työn ja arjen sovittaminen yhteen ole aina niin mutkatonta.

Pidin todella paljon Läckbergin kirjoitus tyylistä, joka on helppolukuista ja mukavasti eteenpäin soljuvaa. Lisäksi hän oli onnistuneesti pystynyt yhdistämään henkilöiden yksityiselämän itse pääjuoneen eli rikoksen selvittelyyn. Tarinan edetessä henkilöitä oppi tuntemaan paremmin. Itse juoni oli mielestäni taidokas ja vaikka murhien motiivin pystyin arvaamaan, loppuratkaisu yllätti minut kuitenkin positiivisesti - koko totuutta en osannut arvata! Aikomuksenani on vastaisuudessakin lukea kirjailijan teoksia. Kirjastossa ne ovat vain aina menossa ja niitä on hankala saada varaamatta käsiinsä. En ole siis ainoa, joka pitää tämän ruotsalaisdekkaristin kirjoista.

Arvosanaksi annan 4 / 5 pistettä.

-Aletheia

lauantai 7. tammikuuta 2012

Klassikko haaste

Monessa kirjablogissa on ollut viime vuosina Klassikkohaaste. Haaste kuulosti mielestäni sen verran mielenkiintoiselta että ajattelin itse suorittaa sen vuoden 2012 aikana. Tarkoituksena on valita 10 klassikkoromaania, joita ei ole vielä lukenut ja lukea ne vuoden aikana. Itse päädyin seuraaviin klassikkoihin.

1. D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja


2. Leo Tolstoi: Anna Karenina


3. Peter Hoeg: Lumen taju


4. Jules Verne: Matka maailman ympäri 80 päivässä


5. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla


6. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys


7. Charles Dickens- Oliver Twist


8.  J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa


9.  Jan Guillou - Pahuus


10.  William Golding - Kärpästen herra



Siinäpä olisi minulle haastetta kerrakseen. Lisäksi minulla on itse asettamani haaste, jossa aikomukseni on lukea mahdollisimman monta kotimaista teosta kuluvan vuoden aikana. Aloittelenkin jo tänään tuolla listan ensimmäisellä kirjalla. :)

-Aletheia

perjantai 6. tammikuuta 2012

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja


Voin rehellisesti tunnustaa etten ole aikoihin nauttinut minkään kirjan lukemisesta niin paljon kuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajasta! Harmittaa että kotimaisia kirjailijoita kohtaan tuntemani epäluuloisuuden takia en ole tarttunut kyseiseen teokseen aikaisemmin. Koska kuitenkin lupasin itselleni tänä vuonna voittaa tämän epäkohdan, tartuin kirjastoreissulla tähän paljon puhuttaneeseen teokseen. Kansien väliin vilkuillessani oli pakko tarttua teokseen samantien ja lukaisinkin sen läpi muutamassa tunnissa. Koko lukemisen ajan tirskuin vedet silmissä ja viihdytin kanssaeläjiä lukemalla ääneen hulvattoman hauskoja pätkiä.

Kirja on novellikokoelma, jossa jokainen 40 novellia on päähenkilönä esiintyvän 80-vuotiaan miehen mielensäpahoittamisen aihe. Silti novellien lomassa pystyy seuraamaan miehen elämäntarinaa, siksi tämä ei mielestäni muistuttanutkaan perinteistä novellikokoelmaa. Teos on oivaltava ja täyttä asiaa, se tarttuu sarkastisesti ikääntyneitä paljon puhuttaviin ja närkästyttäviin seikkoihin sekä ennenkaikkea ajankohtaisiin asioihin. Itse löysin kirjan sivuilta niin isovanhempani, kauppojen auloissa maailman menoa taivastelevat ikääntyneet sekä viime aikoina paljon puhuttaneet aiheet ikääntyneiden arjesta.

Haluan ehdottomasti hommata kirjan omaakin hyllyä kaunistamaan, uskon palaavani teoksen pariin yhä uudelleen ja uudelleen. Jopa mieheni, joka lähinä lukee vain Juha Vuorista ja Aku Ankkaa, on innoissaan tarttunut Mielensäpahoittajaan ja kertoi nauttivansa kovasti. Paljon on teos meidänkin kahvipöydässä aiheuttanut hyvän tuulista keskustelua. Arvosanaksi tämä teos saa  5 / 5!

-Aletheia

torstai 5. tammikuuta 2012

Rosalind Laker: Kuningattaren perintö





 Pidän erittäin paljon kartanoromantiikasta ja historiallisista rakkausromaaneista, joissa voi kuulla pukujen havinaa tanssiaisten tuoksinnassa, nauttia kohteliaista käytöstavoista ja eläytyä miesten liehittelyyn. Sinne kategoriaan tämäkin kirja pompsahtaa. Poikkeuksena en kuitenkaan nauttinut tämän kirjan lukemisesta niin paljon mitä alussa odotin kirjan takakantta vilkuilessani.

Päähenkilönä on räiskyvä Julia Pallister, etelä-englantilaisen kotikartanon tytär. Hänen isänsä on kuollut kunniakkaasti sodassa kuninkaan joukoissa ja veli lähtenyt yhdessä kuninkaan ja muiden kavaljeerien kanssa maanpakoon Ranskaan. Englannissa vallitsee voimakkaasti puritaaniset ajat, mutta Julia, kartanon muiden naisten kanssa, hautoo voimakkaasti kuningasmielisiä ajatuksia. Heillä on myös salaisuus, joka on vaarallinen Cromwellin tiukan hallinnon aikana - kuningatar Elizabethin helmin ja timantein koristeltu hääpuku, kuningattaren perintö.

Pidin kirjan päähenkilöistä paljon ja inhosin niitä, jotka olivat julmia juonittelijoita ja kavalia roistoja. Eli henkilöt pystyivät herättämään tunteita niinkuin hyvän kirjan hahmojen kuuluukin. Vika ei piilenytkään siinä, vaan kirjaan oli ämpätty liian paljon tapahtumia, jotka etenivät nopea tempoisesti eteenpäin. Kansien väliin mahtui niin sota, rutto, suuri tulipalo, onnetommat avioliitot, kuolema, kielletty rakkaus, julma isäpuoli, mahdoton rakkaus ja paljon muuta. Mielestäni liian paljon kaikkea, jolla on yritetty viihdyttää lukijaa vähempikin olisi riittänyt. Minussa se sai kirjaa lukiessa aikaan turhautumista ja hyppelin sivuja yli. Mietin että loppuuko tämä koskaan, vaikka periaatteessa tarina oli hyvä. Alussa se pitikin halussaan mukavasti, mutta loppua kohden jatkuvat tiivistahtiset vaihtuvat tapahtumaketjut saivat jo tympääntymään.

Sain kirjan kuitenkin luettua loppuun ja annan sille arvosanaksi 3 / 5.

-Aletheia

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Arturo Pérez-Reverte: Kapteeni Alatriste



Arturo Pérez-Reverte on kirjoittanut Kapteeni Alatriste -sarjan ensimmäisen osan vuonna 1996. Ensimmäinen suomennos näyttäisi olevan vuodelta 2004. Kirjasta on tehty myös elokuva, jossa pääosaa näyttelee Viggo Mortensen. 

Tartuin tähän romaanin mielenkiintoisen näköisen kannen vuoksi, eikä takakansikaan hullumalta vaikuttanut - lupasi jännittävän seikkailun kapteeni Alatristen seurassa. Ajattelin että, koska pidin Kolmesta muskettisoturista niin saattaisin jopa pitää tästä. No, enpä suuremmin pitänyt. Loppuun teos tuli kahlattua vain, koska teksti oli erittäin helppolukuista ja isolla fontilla. Eipä sivujakaan ollut kuin 290, joten kauan tämän lukemiseen ei mennyt.

Tarinan seikkailu jäi mielestäni todella laimeaksi. Kapteeni Alatriste on entinen Flandersin sotilas, jolle on kunniakkaasta taistelusta jäänyt lisänimi kapteeni. Nykyään hän ansaitsee leipänsä miekkaansa heiluttelemalla 1600-luvun Madridissa. Pyhä inkvisitio palkkaa Alatristen murhaamaan kaksi engalntilaista matkaajaa ja pian hän huomaa olevansa suuremassa vaarassa kuin on koskaan ollut. No, vaikuttaahan tämä ihan hyvältä ja aiheesta olisi saanut mielestäni kirjoitettua oikeinkin viihdyttävän romaanin. Pérez-Reverto oli ilmeisesti enemmänkin keskittynyt kuljettamaa tarinaa vauhdilla loppuun, mitäs sitä turhaa loruilemaan. Poikkeuksena kuitenkin pitkät kuvaukset taisteluista, joissa säilää heiluteltiin suuntan jos toiseen, usea sai maistaa vaaksan verran terästä. 

Kirja sopii minun mielestäni enemmän miehille. Koko ajan lukiessani kirjaa eteenpäin mietin kuinka isäpuoleni pitäisi juuri tämän kaltaisesta romaanista. Tai kuinka yläaste ikäinen pikkuveljeni saisi tästä helposti tehtyä seuraavan äidinkielen kirjaesitelmän ilman suurempia vaivoja. Suositusta siis lähtee sinne päin ja niille jotka pitävät historiallisesta toimintaromaanista, joka ei turhia jahkaile ja on erittäin helppolukuinen.

Arvosanaksi annan tälle kirjalle 1,5/5. Ei ollut alkuunkaan minun makuuni!

-Aletheia