keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Leila Meacham: Ruusut





 Ruusut on amerikkalainen kartanoromaani, jossa seurataan tapahtumia kolmen sukupolven ajan keskittyen kuitenkin pääasiassa Mary Toliver DuMontiin ja Percy Warwickiin. Mary on kirjan alussa 85-vuotias ja hän on omistanut koko elämänsä puuvillaplantaasille Somersetille, joka on hänen sukufarminsa. Mary peri plantaasin isältään ollessaan 16-vuotias ohittaen perimysjärjestyksessä veljensä. Vain hän isänsä tavoin tunsi ehdotonta rakkautta maata kohtaan. Elämänsä aikana Mary on joutunut tekemään katkeria uhrauksia plantaasin tähden. Nyt kuoleman lähestyessä Mary tekee yllättävän muutoksen testamenttiinsa. Hänen veljenpojan tytär Rachel ei kaikista odotuksista huolimatta perikkään tilaa, vaikka Mary itse on häntä siihen valmistanut. Mary haluaa antaa nuorelle naiselle mahdollisuuden onneen, sillä onnea ei kirottu plantaasi suonut Marylle ja hänen rakastamalleen miehelle. Maata seuraa kirous, jolta Mary haluaa Rachelin välttyvän. Ymmärtääkö Rachel, joka tuntee verensä vetävän Somersetiin, isotätinsä päätöstä vai toistaako historia itseään kaikesta huolimatta?

Ruusut muistutti minua siittä miksi en pidä tämmöisitä sukusuhdesoppa romaaneista, vaikka kirja viihdyttikin minua kohtalaisesti. Jossain vaiheessa historian toistaminen ja ihmeelliset suhdekiemurat alkoivat hieman tympäisemään. Lisäksi kirjassa oli sorruttu mammuttimaisuuteen. Jaksoin seurata tarinaa tarkasti noin 500 sivulle asti, jonka jälkeen alkoin malttamattomasti odottamaan kirjan päättymistä. Tuntui ettei tarinassa päästy minkäänlaiseen kultaiseen keskitiehen, vaan siihen oli yritetty väkisin tunkea enemmän ja enemmän juonenkäänteitä. Sitten se iänkaikkinen kirous, joka on yllättävän toistuva elementti tälläisissa sukuromaaneissa. Vaikka turhapa tuosta on minun alkaa kritisoimaan, koska takakannessakin tämä kirous jo mainitaan ja siittä huolimatta kelpuutin tämän kirjan luettavaksi. Myös tarinan loppuratkaisu oli ennalta-arvattava ja sai minut lievästi pettymään. Kaikkien niiden asetelmien ja monenkirjavien juonenkäänteiden jälkeen olisin odottanut jotain mahtipontisempaa.

Jollain tasolla minulla tuli tästä mieleen ajoittain Tuulen viemää, päähenkilön maata kohtaan tunteman rakkauden takia. Niin Mary kuin Scarlettkin oli valmis antamaan mitä tahansa sukutilansa vuoksi. Maryssa oli myös samankaltaista päättäväisyyttä ja temperamenttia kuin Scarletissa, mutta kuitenkin hän on vain kalpea aavistus tästä kirjallisuudenhistorian tunnetusta sankarittaresta. Minua häiritsi myös kuinka kaikki perilliset olivat aina toistensa toisintoja. Rachel oli kuin ilmetty isotätinsä niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaa, Matt oli kuin ilmetty isoisänsä - voi kuinka ihanaa, nykyajan Mary ja Percy. Eikä nämä erilaiset yhtäläisyydet siihen lopu. Olisin kaivannut enemmän vivahteita henkilöihin, joita oli paljon. Olisi ollut mukavempaa lukea, jos jokainen olisi ollut enemmän omanlaisensa persoona. 

Tammi on luonnehtinut tätä teosta yhdenlaiseksi käännösflopiksi, en oikein osaa ottaa kantaa siihen onko tämä nyt varsinainen floppi mielestäni. Jostain syystä se ei kuitenkaan ollut ilmestyessään vuonna 2010 suomeksi myyntimenestys. Enkä minäkään tätä kyllä itselleni ostaisi, kirja kun ei tehnyt minuun oikein minkäänlaista vaikutusta. Aluksi kyllä jaksoin olla innoissaan tästä, mutta sivujen huvetessa hupeni myös mielenkiintoni.

Tämä on mielestäni viihderomaani, joka oli ihan mukavaa luettavaa ja kyllä se minut tempaisi välillä täysillä mukaan juonenkäänteisiinsä. Pidin myös siittä, että tarinaa kerrottiin eri henkilöiden näkökulmasta, joka toi  siihen erilaisia syvyyttä. Kerronta oli kevyttä ja sukkelaa, joten vaikka kirja onkin mammuttimainen 750 sivuineen, ei sen lukemiseen tuhlaannu turhan paljon aikaa.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä.

-Aletheia

tiistai 28. helmikuuta 2012

Kirjahyllyn uudet asukkaat

Kirjaston poistomyynti on jotain ihan mahtavaa. Kirjastossa, jossa itse käyn poistetaan suhteellisen uusia ja hyväkuntoisia kirjoja, koska kirjastoa pienennetään. Huutava vääryys, mielestäni kirjastoa tulisi laajentaa eikä supistaa entisestään, mutta museo tai joku muu tarvitsee tilaa ja se lohkaistaan kirjastosta. Harmi, mutta onneksi minulta löytyy hyvä koti kirjoille. Mukaan tarttui muutama lastenkirja mm. H.C Andersenin Ruma Ankanpoikanen. Lisäksi kotiutin  Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddhan ja Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani.



Lisäksi kirppari reissulta tarttui mukaan Jane Campionin ja Kate Pullingerin Piano. Minusta kirjan kansi on älyttömän kaunis, eikä takakansikaan vaikuttanut pahemmalta. Mielenkiinnolla odotan, mitä kannet pitävät sisällään.


Tässä samalla kun nyt esittelen kirjahyllyn uutta satoa, niin voisin mainita että miehelle ostin pari päivää sitten Prismasta Jouni Hynysen ja Tommi Liimatan Rillipää ja läski. En voinut vastustaa 4,50 € hiihtoloma pokkaritarjousta, mutta päätin käyttää sen tällä kertaa miehen mielen piristämiseksi, kuin että olisin ostanut taas yhden kirjan itselleni hyllyyn odottamaan. Samalla tässä voin myös myöntää, että itsellänikin teos kiinnostaa - Hynynen on omanlaisensa persoona. Kuuntelin joskus äänikirjana Jouni Hynysen Mies katoaa ja ei minulla kyllä ollut moittimista, hauskaa kuunneltavaa oli kaikinpuolin.


Myös Leena Lumen synttäriarvonnasta voittamani Kamila Shamsien Kartanpiirtäjä ja Michael Cunninghamin Illan tullen ovat saapuneet onnellisesti perille ja koristavat minun kirjahyllyäni.


Voi kun joskus vain malttaisi tarttua oman hyllyn kirjoihin, mutta sorrun aina lainaamaan kirjastosta vinon pinon kirjoja, joita yritän saada luetuksi ennen eräpäivää. Joka ainut kerta kun menen vain palauttamaan kirjoja, raahaan lähes samanverran uusia lainoja kotiin. Uutuus kirjateline pitäisi piilottaa tiskin vierestä aina kun astun kirjaston ovesta sisään! Olen perustellut itselleni nyt, miksi voin hyvillä mielin siirtää omien kirjojen lukemista tuonnemmaksi... Kesällä en vauvan synnyttyä ehdi käymään kuitenkaan kirjastossa, joten voin lukea sitten oman hyllyn kirjoja. Oon maailman paras keksimään itselle syitä ja verukkeita eri asioissa mm. miksi koulutehtävät voi jättää aina viime tinkaan, pyykkiä ei tarvi pestä kuin kerran tai kaksi viikossa jne... Mutta mihinpä nuo minun aarteet tuolta hyllystä karkaisi, ne odottavat siellä hetkeä jolloin tartun niihin!

-Aletheia

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Radioteatterin Linnunradan käsikirja liftareille

Mikään ei ole niin mukava kaveri lenkille kuin äänikirja tai kuunnelma. Olen kuunnellut viime aikoina puhki Ylen radioteatterin Knallit ja Sateenvarjot ja sitten sain käsiini Linnunradan käsikirja liftareille. Olen lukenut Douglas Adamsin teoksen joskus yläasteella, mutta radioteatterin versiossa tarina on saatu herätettyä eloon aivan uudella tavalla! Minusta se kuitenkin poikkeaa jonkunverran kirjasta. En voi sanoa, että muistaisin kirjan kaikkia yksityiskohtia, muistan vain suurinpiirtein tarinan kulun. Joten voin olla ihan hyvin väärässäkin. Olen nähnyt myös kirjasta filmatun elokuvaversion, mutta en pitänyt siittä alkuunkaan, minusta se vain pilasi hienon tarinan.

"Aivan ensimmäiseksi kertomus materialisoitui BBC:n radiokuunnelmana vuonna 1978. Kuusi vuotta myöhemmin kuunnelmasta tehtiin suomenkielinen versio, jonka tekoa jatkettiin vuoteen 1995 asti. Sarjan ensimmäiset 12 jaksoa perustuivat brittikuunnelmaan, mutta tämän jälkeen kuunnelmaa kirjoitettiin Suomessa Douglas Adamsin romaanien pohjalta. BBC sai oman radiokuunnelmasarjansa valmiiksi vasta keväällä 2005. Panvision on pikkuhiljaa julkaissut tätä Yleisradion kulttikuunnelmasarjaa cd:llä. CD:t on julkaistu viidessä osassa, jotka on nimetty viisiosaisen "romaanitrilogian" mukaan. Kirjojen ja kuunnelman sisältö vastaavat toisiaan kuitenkin vain löyhästi. " (mtv3.fi)

Olen varmaan melkoinen näky kun tallustelen tuolla katuja idioottimainen virne naamalla ja välillä tyrskähtelen ja hirisen vaimeasti, kun yritän pitää itseäni nauramasta ääneen. Pidän kovasti radioteatterin näyttelijöistä, jotka osaavat eläytyä rooleihinsa todella hyvin! Myös kaikki muut taustaäänet tuovat oman mukavan mausteensa kuuntelemiseen. Jaksan paljon paremmin keskittyä tähän kuin äänikirjoihin, vaikkei niissäkään mitään moittimista ole.







Suosittelen kyllä muitakin kuuntelemaan tämän, on hyvän puoleista viihdettä ja kiva kaveri lenkille, autoon tai vaikkapa siivotessa. Kannattaa tutustua myös hulvattoman hauskoihin Knalli ja Sateenvarjo -kuunnelmiin.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! :)

-Aletheia

perjantai 24. helmikuuta 2012

J.K Rowling julkaisee kirjan aikuisille!

Voihan nenä, meinasin tippua penkiltä, kun kävin lukemassa uutisen Helsingin Sanomien sivuilta. Nyt alkaa kamala jännittäminen siittä mitä on luvassa. Julkaisu päivää, eikä teoksen nimeä ole julkaistu vielä, mutta uutinen antoi ymmärtää, että kuuluisa Potterien luoja uskaltautuu kokeilemaan ihan uutta aluetta. Luvassa on jotain ihan erilaista kuin Happy Potter -tarinat. 

Voi jee, miten minä millään nyt maltan odottaa, kun meinaan jo nyt kihistä uteliaisuudesta! Olen koko ajan toivonutkin, ettei Rowling lopeta kirjoittamistaan Pottereihin. Hänen mielikuvituksensa ja kirjallinen ulosantinsa on aivan omaa luokkaansa, kun miettii hänen luomaansa 7 osaista Potter -sarjaa, joka on uponnut monen lapsen, nuoren ja aikuisen sydämeen. Jippiii! (Ei suinkaan odotukset ole korkealla tulevan teoksen suhteen..)
Uutiseen pääsee täältä.





-Aletheia

torstai 23. helmikuuta 2012

Simon Lelic: Katkeamispiste


Katkeamispiste on hätkähdyttävän pysähdyttävä romaani henkisestä ja fyysisestä kiusaamisesta sekä niiden seurauksista. Kirja on Simon Lelicin esikoisteos, joka on herättänyt maailmanlaajuista huomiota. Kirja on julkaistu vuonna 2010 ja suomennettu 2011, eli on suhteellisen uusi ja uutuskirja hyllystä minä tämän kirjastossa löysinkin. 

Eräänä tavallisena kouluaamuna historian opettaja Samuel Szajkowski on saapunut katkeamispisteeseensä ja avaa tulen kesken aamunavauksen. Hän surmaa yhden opettajan, kolme oppilasta ja lopuksi itsensä. Komisario Lucia May alkaa selvittelemään juttua. Hän ei suostu tyytymään selitykseen, että surmaaja oli yksinkertaisesti vain murhanhimoinen hullu ja alkaa etsimään teon todellista motiivia. Pian selviää, että historianopettajaa ovat kiusanneet niin opettajat kuin oppilaat, eikä koululaitos ole välittänyt puuttua kiusaamiseen millään tavalla. Lucia huomaa pian että koulussa vallitsee ikävä kiusaamiskulttuuri, jonka taltuttamiseksi kukaan ei ole laittanut tikkua ristiin. Lisäksi nainen itsekkin joutuu työpaikallaan sukupuolisyrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi.

Katkeamispiste oli erittäin taidokkaasti kirjoitettu. Lucia selvittää tapausta haastattelemalla uhrien läheisiä, ystäviä ja opettajia. Jokainen haastattelu on kuin nauhurista suoraan kuunneltuna, mutta tässä tapauksessa tietenkin luettu. Aivan kuin he olisivat puhuneet suoraan minulle ja olisin itse ollut komisario. Eli haastattelut ovat siis monologeja. Välillä taas Lucian elämää tarkkaillaan kaikkitietävän kertojan näkökulmasta. Totuus selviää lukijalle pikku hiljaa ja palaset loksahtavat paikalleen.

Lisäksi asioiden käydessä ilmi lukija alkaa tuntemaan jopa myötätuntoa ampujaa kohtaan. Mikäänhän ei oikeuta tappamaan, mutta äärimmäiselle koetukselle nuori historianopettaja on joutunut ennen kuin tilanne kärjistyi ampumiseen. Kiusaaminen on mennyt todella pitkälle, oppilaat ulostavat hänen salkkuunsa ja katkaisevat hänen jalkansa tahallaan jalkapallo pelissä. Rajahan jokaisella tulee jossain vaiheessa, se on yksilöllistä milloin ja miten se ilmenee. Lisäksi Luciaa kiusataan työpaikallaan, ehkä siksi hän tuntee niin tärkeäksi ratkaista jutun perin pohjin, kun kiusaaminen käy ilmi. Hän löytää yhtäläisyyksiä koulun rehtorista ja omasta esimiehestään. Kumpikin kieltäytyvät näkemästä sen mikä on ilmeistä ja näkevät vain sen minkä itse haluavat nähdä.

Aiheesta minulle tuli mieleen Jodi Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia, joka oli myös taidokkaasti rakennettu romaani kouluampujasta, joka oli joutunut koulukiusatuksi. Aihe on pelottavan ajankohtainen, vaikka kirja on fiktiota kouluammuskelut ovat kuitenkin totistatotta nykypäivänä. Kirjan esimerkkitapaus/-tapaukset ovat kuitenkin "hieman" kärjistettyjä. Minulle jäi kuitenkin tunnelma, että tapahtumia on kärjistetty tarkoituksella, jotta se olisi voimakkaampi kannanotto. Minulla teos ainakin herätti ajatuksia ja paljon!

Loppu minua kuitenkin jäi vaivaamaan, se ei päätynyt suuntaan eikä toiseen, vaan jäi avoimeksi. Ei ihan odottamani loppu, mutta optimistista tuulahdusta oli kuitenkin havaittavissa. Ehkä kirjailija halusi sanoa, että kiusaaminen tulee lopettaa ajoissa, eikä vasta sitten kun on jo liian myöhäistä.

Kirjan pisteyttäminen on vaikeaa, koska mikään kirjallisuudenhistorian merkkitävä teos tämä tuskin tulee koskaan olemaan. Kärjistäminen vei realistisuudelta pohjaa ja kliseitäkin oli havaittavissa. Teos kuitenkin on ajatuksia herättävä, hyvin kirjoitettu ja rakennettu, mutta aihe on rankka. 
Annan tälle arvosanaksi kuitenkin 4 / 5!

-Aletheia

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Peter Høeg: Lumen taju






Sain vihdoin ja viimein kahlattua läpi Lumen tajun. Ehkä koulukiireiden vuoksi, ehkä kirjan itsensä vuoksi tämä luku-urakka tuntui todella pitkä piimäiseltä puuhalta. Mielestäni juoni oli todella kiinnostava ja aluksi päähenkilö Smillan lumen taju tuntui kiehtovalta, mutta loppuakohden kuvaukset lumesta ja jäästä alkoivat jurppimaan oikein olan takaa. Siispä tämä sai minut hyppimään sivuja yli, ihan hyvin olisi voinut jättää joitakin lukuisista kuvauksista pois eikä juoni olisi kärsinyt juurikaan. Mutta kirjailijan tyyli oli maalailla maisemia ja kuvailla välillä muutakin vähän vähemmän olennaista, kuten omia korkealentoisia ajatuksiaan, joista tuli tunne että ne on tungettu väkisin kirjan sivuille. Jotkun lukijat pitävät siittä, minuun se ei kuitenkaan uponnut alkuunkaan, sai vain ärsyyntymään.

Smilla on grönlantilainen 37-vuotias nainen, joka on kirjan tapahtuma hetkellä työtön lumen- ja jääntutkija. Kun Smillan naapurin poika Esajas putoaa katolta, Smilla tietää ettei kyseessä ole onnettomuus sillä hän on nähnyt jäljet lumessa. Poliisi ei kuitenkaan usko naisen selityksiä jäljistä ja pojan korkeanpaikankammosta, niinpä Smilla alkaa tutkia tapausta itse. Pian hän pääsee vaiettujen Grönlantiin suuntautuneiden tutkimusmatkojen jäljille ja sotkeutuu johonkin paljon suurempaan, jota hänen on itsekkin vaikea ymmärtää. Tietoja tonkiessaan hänen omakin henkensä joutuu vaaraan useammankin kerran.

Kirjassa on todella runsaasti henkilöitä, joista jokainen oli mielestäni jollakin tavalla epätoivoinen tapaus. Smilla on huonosti tanskalaistunut yksinäinen susi, joka ymmärtää paremmin lunta kuin ihmissuhteita. Mekaanikko on änkyttävä rahan himoinen raukka ja Esajaksen äiti pahoin alkoholisoitunut, kirjan pahiksista puhumattakaan, kaikkia ajoi eteenpäin joko rahan- tai kunnianhimo. Kaikki henkilöhahmot olivat minusta jotenkin mustavalkoisia tai harmaita ja onnettomia. Lisäksi henkilöitä oli niin paljon, että sekoitin heidät jatkuvasti. Se vaikeutti huomattavasti juonen seuraamista, kun olennaisista henkilöistä puhuttaessa oli ehtinyt jo unohtaa missä yhteydessä tämä oli noussut esiin. Osa nimistä oli minun mielestäni niin samankaltaisia, että sekoitin henkilöitä toisiinsa. Jokainen henkilö jäi tästä syystä jotenkin etäiseksi. Kaiken lisäksi minua raivostutti Smillan rambomaisuus, joka ampui välillä yli. Kaikesta vastaavasta on mahdollista selvitä vain elokuvissa ja kirjoissa. 

Kirja on siis dekkari ja juuri sitä dekkarilajia, josta minä en juurikaan pidä. Loppuratkaisu ampui jo niin yli hilseen, etten tiedä itkenkö vai nauranko. Toisaalta, enpä ainakaan osannut arvata mistä on kyse, ennenkuin kirjailija sen malttoi paljastaa. Välillä tarina jäi polkemaan paikalleen sivukaupalla ja sitten tapahtuu taas niin että rytisee. Kai sen tarkoituksena oli kasvattaa lukijan jännitystä, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Pakko minun oli kuitenkin saada tietää, mitä pikku Esajakselle oli tapahtunut ja miksi, joten ei juonen kanssa ihan metsään oltu menty kuitenkaan. Eli puolikuuro pikku Esajas toimi minulle ainakin koukkuna, joka sai kahlaamaan tämän teoksen alusta loppuun.

Lumen tajua pidetään klassikkona, joka herätti 1990- luvulla paljon puhetta ja oli kansainvälinen sensaatio. Se on noussut klassikkokirjan maineeseen ja se on saanut vuonna 1993 palkinnon vuoden parhaana pohjoismaisena rikosromaanina. Annan kirjalle arvosanaksi 2 / 5!

Ikkunat auki Eurooppaan: Tanska

-Aletheia

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kurkistus kirjahyllyyn part. 2

Minulla oli aikomuksena kertoa teille vanhojen kirjojen kokoelmasta, mutta olen onnistunut hukkaamaan kameran laturin, joten en saa otettua kuvia kirjoista. Tässä maailmassa on varmasti olemassa joku tavaroita syövä eliölaji, koska tavarat katoavat kuin tuhka tuuleen eivätkä löydy enään mistään. Tai sitten on olemassa joku täysin toinen ulottuvuus, jonka nimi on Hukka. Sinne varmaan menee ne kaikki sukatkin, jotka katoaa pesukoneeseen pesuohjelman aikana.

No päätinkin kertoa kirjoista, jotka ovat tehneet minuun niin suuren vaikutuksen, että ne on ollut pakko hankkia omaksi. Osa tämän kategorian kirjoista on varmaan tullut mainittua aikaisemmissa postauksissa, ainakin P.S Rakastan sinua ja Alkemisti.

Ensimmäisenä voisin mainita Harry Potterit. En voi kerrassaan vastustaa Tylypahkaa ja sen ihmeellistä maailmaa. Lapsuuden ehdottomasti yksi suosikki kirjasarja, jonka olen kahlannut läpi useammankin kerran kyllästymättä. Vielä aikuisenakin se vetoaa monipuolisuudellaan, jännittävillä juonen käänteillään, kielellään ja lapsenomaisuudellaan olematta kuitenkaan liian lapsellinen. Haaveilin pitkään omastakin kutsukirjeestä nimenomaiseen noitien- ja velhojen kouluun, mutta koskaan ei pöllö minulle sellaista tuonut. Harmi, olisin ollut varmasti oikein hyvä loitsimaan, ainakin saisin hyvin tavarat katoamaan!


Twilight- sarja on kans hyllyssäni. Oi voi, Edward Cullen nyt vaan on ihana päiväunien kohde. Mikään mies ei ole niin täydellinen ja samalla niin vaarallinen. En oikeastaan osaa edes kertoa, mikä kyseisessä sarjassa on niin älyttömän hyvää, mutta jokainen kirja on pitänyt minua halussaan tiukasti yö unien kustannuksella. Aluksi olin ihan täysin vastaan koko vampyyrimaniaa, en halunnut ihan periaatteesta lähteä mukaan Twilight haihatukseen, mutta ensimmäisen elokuvan julkaisun jälkeen uteliaisuus vei voiton ja luin ensimmäisen osan. Se osui ja upposi ja viimeistä osaa odotin innolla, sehän piti hakea omaksi heti julkaisu päivänä.


Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarja on myös mukavan kevyttä ajanvietettä, johon hurahdin täysin ensimmäisen osan jälkeen. Tällä hetkellä hyllystä löytyy neljä ensimmäistä osaa ja tarkoitus on ostaa seuraavatkin osat. Eli vampyyrimania vei minutkin mennessään. Sookie Stackhouse -sarjaan perustuva telvisiosarja True Blood on myös hyvä! Ennenkaikkea sarjan tunnari on minun mieleeni, näin sivumennen mainitakseni.


Lisäksi rakastan aivan suunnattoman paljon Kaari Utrion tuotantoa ja olen ostellut hänen teoksiaan sitä mukaan kun olen halvalla löytänyt. Tällä hetkellä hyllystä löytyy Ilkeä sisarpuoli, Piritta Karjalan tytär, Pirkkalan pyhät pihlajat, Viipurin kaunotar, Rakas Henrietta ja Aatelisneito, porvaristyttö. En saa kyllikseni Utriosta, hän osaa kirjoittaa mielenkiintoisesti Suomen historiasta ja herättää sen eloon aivan silmien edessä!


Lisäksi paikan sydämessäni on ansainnut F. C. Burnettin Salainen puutarha. Luin sen ensimmäisen kerran ala-asteella ja palaan sen pariin vielä yhä uudelleen ja uudelleen! Toinen samanlainen kirja minulle on Michael Enden Tarina vailla loppua. Ne ovat minulle reitti omaan lapsuuteeni, kun pääsen tuttujen sankareiden pariin seikkailemaan, yhdenlaista nostalgoimista.


Dan Brownin Da Vinci -koodi oli aivan huikea seikkailu ja jännittävä lukukokemus. Minulta se löytyy hyllystä kuvitettuna laitoksena. Oli mukava nähdä kuvana omien silmien edessä se, mistä kirjassa kulloinkin puhuttiin. Ensimmäisen kerran luin teoksen kuitenkin ihan kuvattomana versiona. Kumpikin versio toimi aivan erinomaisesti minulle ja niin myös miehelle. Kyseiseltä kirjailijalta löytyy hyllystä myös Enkelit ja demonit, Kadonnut symboli, Murtumaton linnake ja Meteoriitti.


Siinäpä oli uusin kurkkaus hyllyyni. Olen nyt viime päivät taikinoinut tutkimustoiminnan ja projektisuunnittelun kirjojen parissa ja romaanien lukeminen on jäänyt vähemmälle. Kirja arvostelu Lumen tajusta on tulossa lähipäivinä kunhan saan kirjan luettua loppuun. Ensin pitäisi vaan saada koulutehtävät alta pois... :)

-Aletheia

perjantai 17. helmikuuta 2012

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen





Tämä on teos, jonka tietää varmasti lähes kaikki. Se on amerikkalainen klassikkoromaani, joka mainitaan monessakin elokuvassa, kirjassa ja tv-sarjassa. Sen voi havaita myös yläasteen ja lukion äidinkielen kirjoissa sekä klassikkokirjalistoissa. Oma mielenkiintoni heräsi juurikin sen takia, että olen törmännyt kirjaan milloin missäkin. Halusin saada tietää mitä se pitää kansiensa välissä ja miksi siittä puhutaan niin paljon. Ja mikä ihanan kaunis nimi, se painuu mieleen yllättävän hyvin. Ei tarvinut mielen sopukoista kauan etsiä, kun aloin miettimään mikä se on se amerikkalainen kirja, joka hyppii silmille milloin mistäkin, se, jonka nimessä puhutaan linnusta. Aivan, ja lamppu syttyi salamana: "Kuin surmaisi satakielen".

En voi muuta sanoa, kuin että ihastuin kirjaan aivan alkumetreiltä asti. Päähenkilöinä toimii lakimies Atticus Finch ja hänen lapsensa Jem ja Scout. Tarina on kuitenkin kerrottu pikkutyttö Scoutin näkökulmasta. Tarinan miljöönä on 1930-luvun yhdysvaltalainen pikkukaupunki Maycomb, joka on alussa rauhallinen ja leppoisa kasvupaikka lapsille. Heidän elämäänsä kuuluvat leikit, mysteeriset naapurit, koulu, kesälomat ja yhteinen ystävä Dill, joka viettää kesänsä Rachel -tätinsä luona. Rauhallinen elämä saa uuden suunnan, kun lasten isä Atticus saa tehtäväkseen puolustaa oikeudessa tummaihoista miestä. Koko perhe joutuu halveksunnan kohteeksi, koska rotuerottelu ja -viha kukkii Maycombin kaupungissa. Lapset saavat hillitä temperamenttinssä useinkin, kun lapset ja naaupurit nimittelevät heidän isäänsä nekrusussuksi ja muuksi. Tosi elämä näyttää lapsille toisenkin puolensa ja heidän kohdattava se niinkuin parhaiten taitavat.

Pidin siittä, että tarina oli kerrottu lapsen silmin. Juoni oli yksinkertainen, mutta vieläkin osaltaan ajankohtainen. Vielä tänäkin päivänä rasismi on yleistä ja ihmiset osaavat tehdä toisten elämästä piinaavaan, jos vain suinkin haluavat. Nykyään rotuerottelu ei ole niin radikaalia kuin 1930-luvulla, mutta keinot on erit tällä vuosituhannella. En voi ymmärtää miksi ihmiset luokittelevat toisiaan ihon värin mukaan, koska ihmisiä me kaikki olemme ihon väristä riippumatta. Jokaiseen "rotuun" mahtuu erilaisia ihmisiä, niin hyviä kuin pahojakin.

Kun isä alkaa puolustamaan tummaa miestä valkoisen tytön raiskaussyytöstä vastaan on lasten alettava miettimään elämää ja sen tosiasioita toiselta kannalta. Kaikki nämä tapahtumat pakottavat heidät kasvamaan henkisesti ja kohtamaan ihmisten julmakin puoli. Miksi ihminen, jota aikaisemmin on pitänyt ystävänään kääntääkin yhtäkkiä selkänsä ja miksi ihmiset voivat olla niin ahdasmielisiä ja häikäilemättömiä toisiaan kohtaan? Kuitenkin oikeudenkäynti on vain sivujuoni, joka vaikuttaa olennaisesti lasten ja koko perheen elämään. Pääasiassa kuitenkin keskitytään lasten elämään ja sen monipuolisiin tapahtumiin. Se loi sopivaa tasapainoa ja antoi sympaattisemman ilmeen kirjalle. Kirja oli helppoa ja kevyttä luettavaa ja lasten pohdinnat toivat siihen hauskan lisän. Atticus oli mielestäni ihanan lempeä isähahmo, joka huokui elämänviisautta ja Scout taas melkoinen rämäpää, joka ei vapaaehtoisesti suostu hyppäämään hameeseen ja olemaan hieno neiti.

Mahtava lukukokemus. Kirja on kirjoitettu 1960-luvulla ja se on voittanut Pulitzer -palkinnon vuonna 1961. Teos on mielestäni ansainnut klassikonasemansa, oli se niin mieleenpainuva lukukokemus ainakin minun käsissäni. Ainoa asia mikä minua jäi harmittamaan on se etten ole tajunnut tarttua tähänkään klassikkoon aikaisemmin, vaikka se on monet kerrat mielessäni pyörinyt. Monet eivät ole pitäneet kirjan suomennoksesta, mutta minulla ei ole siitäkään mitään moitittavaa. Juoni oli itsessään jo niin koukuttava, etten paljon ehtinyt kirjoitusmuotoja mietiskelemään, kun ahmin tarinaa eteenpäin. Tarina eteni niin soljuvasti, että yhtäkkiä huomasin vain sivujen loppuneen. Suosittelen kyllä tarttumaan tähän teokseen! 
Annan tälle arvosanaksi 4,5 / 5!

-Aletheia

tiistai 14. helmikuuta 2012

Karin Slaughter: Kadotettu






Kadotettu on Grand County -sarjan viides osa.  No, minä nyt etenin nurinperin väärinpäin ja luin tämän ihka ensimmäisenä Karin Slaughterin teoksena. Ei se minusta kuitenkaan vaikuttanut lukukokemukseen ainakaan negatiivisesti, pysyin ihan hyvin kärryillä. Halusin ehdottomasti tutustua kirjailijaan ja kirjastossa oli jatkuvasti ensimmäinen osa lainassa, niin lainasin sitten viidennen osan.

Patologi ja lastenlääkäri Sarah Linton ja poliisipäälikkö Jeffrey Tolliver löytävät sattumalta metsästä maahan arkussa haudatun ruumiin. Näyttää siltä, että nuori tyttö on haudattu maahan elävältä. Kaikki johtolangat viittaavat lähellä toimivaan uskonnoliseen yhteisöön, johon tytön perhe kuuluu. Kun murhatun tytön sisar katoaa, juttu osottautuukin monimutkaiseksi ja vaaralliseksi. Samalla Jeffrey ja Sarah yrittävät selvittää välejään ja etsivä Lena Adams toipuu tekemästään abortista ja yrittää päästä irti väkivaltaisesta parisuhteestaan. 

Kirja käsitteli melko rankkoja aiheita kuten perheväkivaltaa, huumeriippuvuutta, uskonnollisia lahkoja ja aborttia. Kuvaukset olivat minusta joskus niin karmaisevan yksityiskohtaisia, että se sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Kirja oli jännittävä, joskus jopa hieman yllättäväkin, mutta ei saanut minussa aikaan oikeen minkäänlaisia tunteita ja ajatuksia ällötystä lukuunottamatta. Päähenkilöt olivat kuitenkin realistisia ja painivat nykyaikaan kuuluvien arkisten asioiden parissa. He olivat helposti lähestyttäviä ja heihin oli helppo samaistua. Toki vastaavanlaisia tapahtumia ei kuitenkaan satu ihan jokaiselle Matti Meikäläiselle, mutta tuskastuttavan usein abortti, väkivaltainen parisuhde ja perheväkivalta, pettävä aviomies ja huumeongelmat ovat ihmisten arkipäivää.

Voisin sanoa että tämä putoaa sinne viihteellisten rikosromaanien liigaan, mukavaa ajanvietettä, muttei kuitenkaan niitä sävähdyttävimpiä teoksia, joita lukee enemmän kuin mielellään. Samoin kuin rakkauslällynlää romaaneilla, myös viihteellisillä rikosromaaneilla voi aukaista mukavasti lukusolmuja sekä  ne sopivat luettavaksi silloin kun haluaa lukea jotain ns. helppoa. Voisin kuvitella lukevani vastaavanlaisia kirjoja juna- tai lentomatkalla, rannalla tai vain viihteelliseksi välipalaksi. Itselläni tämä ainakin toimi arjen pakokeinona koiran lopettamisrumban keskellä.  Jostain syystä minulla kuitenkin tuli koko ajan mieleen amerikkalaiset rikos telvisiosarjat, samoja kliseitä vilisi kirjassakin. Ja jotenkin amerikkalaisuus ilmeni myös yksinkertaisuudessa, siis minkälainen poliisi ei tiedä mikä on hepatiitti?

Ehkäpä vielä jonakin päivänä innostun lukemaan enemmänkin Slaughterin teoksia, mutta kyllä enemmän pohjoismaiset dekkarit vetoavat minuun tiukalla ja asiantuntevalla otteellaan. Annan Kadotettulle arvosanaksi 2,5 / 5

-Aletheia

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kurkkaus kirjahyllyyni part. 1

Koska en nyt pysty keskittymään täysipainoisesti lukemiseen, kun on niin paljon muuta ajateltavaa, ajattelin esitellä oman hyllyni antia. Vaatimaton se on vielä, mutta kovasti olisi tarkoitus saada vielä jonain päivänä yksi seinä täyteen lattiasta kattoon olevia hyllyjä, jotka ovat täynä kirjoja. Hyllyihin kuuluu tietenkin myös tikapuut, mutta se on joskus sitten kun olen iso ja rikas. Nyt mennään opiskelija budjetilla ja hankin kirjani kirjakerhosta sekä kirppareilta ja antikvariaateista. 

Uusimmat tulokkaat kirjaperheessäni ovat:

Tämän ostin kirjakerhosta lähinnä miehelleni, mutta innostuin itsekkin lukemaan joitakin tarinoita kirjasta. Kirja siis sisältää koskettavia suomalaisia sotakohtaloita. Mukana on myös arvostettujen suomalaisten omia sotakohtaloihin liittyviä kirjoituksia.


"Lontoo 1946. Kirjailijatar Juliet Ashton on etsimässä aihetta seuraavalle teokselleen, kun hän saa kirjeen tuntemattomalta mieheltä Guernseyn Kanaalisaarelta. Dawsey Adams on saanut käsiinsä kirjan, jonka sisäkanteen on kirjoitettu Julietin nimi. Hän kertoo kuuluvansa kirjalliseen piiriin, joka syntyi Guernseyn saksalaismiehityksen aikana, kun joukko saarelaisia jäi salaisen porsaspaisti-illallisen päätteeksi kiinni ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta.

Juliet kirjoittaa ensin Dawseylle, sitten muillekin kirjallisuuspiirin jäsenille. Kirjeiden kautta hän saa kuulla hätkähdyttäviä ja lumoavia tarinoita Guernseystä ja sen omaperäisistä asukkaista. Kun Juliet vihdoin päättää matkustaa saarelle, hän ei ainoastaan löydä aihetta kirjalleen, vaan paljon enemmän." 

Kirjakaupan alennusmyynnit on oikea aarreaitta, jonka jälkeen voi hieroa otsaa tyhjällä lompsalla ja kantaa kirjoja kotiin selkä vääränä. Sieltä minä tämänkin kotiutin.






 "Monisyinen psykologinen jännityskertomus, joka on samalla terävä parisuhteen analyysi ja mielisairauden kuvaus.

Tiedetoimittaja Joe Rose ja hänen avovaimonsa Clarissa joutuvat retkellään onnettomuuden silminnäkijöiksi. Joe ryntää usean muun miehen kanssa apuun. Seuraukset ovat dramaattiset: pelastustöihin osallistunut Jed Parry rakastuu Joeen patologisesti ja tuo tunteensa julki mitä kiusallisimmin tavoin.

Joe yrittää päästä tunkeilijasta eroon, mutta Jed on täysin vakuuttunut rakkauden molemminpuolisuudesta.

Yrityksistään huolimatta Joe ei onnistu saamaan sen paremmin poliisia kuin Clarissaakaan uskomaan, että Jed on mielenvikainen. Tilanteet kääntyvät lopulta niin vaarallisiksi, että Joe joutuu ottamaan oikeuden omiin käsiinsä…"


Pidän todella paljon McEwanin teoksista ja tämä tarttui mukaani kirpparireissulta, tämä on kuitenkin minun hyllyssäni ensimmäinen kyseisen kirjailijan teos. 





 "Alkemisti on kertomus nuoresta andalusialaisesta paimenesta Santiagosta, joka lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään maailman hienoimpia aarteita. Hän suuntaa Espanjasta Tangerin markkinoille, matkaa halki Egyptin aavikon kohti pyramideja, kunnes tapaa alkemistin.

Tarina Santiagon matkallaan löytämistä aarteista opettaa meille viisauksista tärkeimmän: kuuntele sydäntäsi, opi tulkitsemaan elämän tiellä olevia merkkejä ja - ennen kaikkea - kurkota kohti unelmiasi
."

Tämä tarttui mukaan samaiselta kirppistely reissulta kuin McEwanin teos. Rakastan Coelhon teoksia ja tämä kuuluu yksiin suosikki kirjoihini, joten pakkohan se oli kotiuttaa kun halvalla sai.


 


"Hollyn ja Gerryn suunnitelma oli yksinkertainen: he halusivat olla yhdessä elämänsä loppuun asti. Mutta Gerry kuolee yllättäen vain vähän alle kolmekymmentävuotiaana, ja Holly vaipuu surun syövereihin. Eräänä päivänä Hollyn äiti soittaa ja kertoo, että Hollya odottaa paksu kirjekuori jonka päällä lukee ”Lista”. Gerry on lähettänyt postia haudan takaa ja antanut vaimolleen vielä viimeisen lahjan. Paksussa kuoressa on kymmenen kirjettä, yksi jokaiselle kuukaudelle aina uuteen vuoteen asti. Jokaisessa kirjeessä on tärkeä viesti, elämänohje, metku ja pilkahdus toivoa.

Kaikki on alkanut rakastavaisten vitsistä: mitä ihmettä Holly tekisi, jos Gerry ei olisi muistuttelemassa häntä arjen pikkuasioista? Valot jäisivät sammuttamatta, laskut maksamatta, maito ostamatta. Tätä ajatellen Gerry on onnistunut kirjoittamaan kuolinvuoteellaan Hollylle muistilistan, vaikka Holly valvoi lakkaamatta hänen vierellään! Gerryn kirjeet auttavat Hollya tekemään surutyötään, ja kaiken lisäksi tuntuu siltä, että Gerry on punonut kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten. Hän on ajatellut kaikkea diskovaatteiden ostosta lähtien aina karaoke-kilpailuun ilmoittamiseen asti. Ja lopulta käy niin, että Gerry ohjaa Hollyn myös uuden rakkauden mahdollisuuden äärelle.
"

Tämä on ihana teos, joka saa minut aina itkemään. Rakastan myös elokuvaversiota poikkeuksellisesti. Löysin tämän kirppikseltä viime viikolla ja raahasin tämän kotiin onnesta sekaisin. Yksi ehdottomia suosikki teoksiani. 
Siinäpä oli nyt uutukaiset tulokkaat jotka olen ostanut viimeisen kuukauden aikana. Seuraavan kerran ajattelin esitellä vanhojen kirjojen kokoelmaani. Minulla on keskivaikea pakkomielle ostaa vanhoja kirjoja. Niissä on oma tunnelmansa ja tuoksunsa, joka luo kirjan lukemiselle aivan omanlaatuisen tunnelman.

-Aletheia

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kirjakysely

Eräs ystäväni laittoi minulle sähköpostiin tämmöisen hauskan kyselyn, jonka sitten ajattelin tehdä täällä blogin puolellakin, on sen verran hauskan oloinen haaste.

1. Mikä on sukupuolesi?

- Kaunis Maria (Oscar Hijuelos)

2. Kuvaile itseäsi

- Ilkeä sisarpuoli (Kaari Utrio)

3. Kuvaile puolisoasi (tai parasta ystävääsi)

- Turva satama (Danielle Steel)

4.Kuinka Voit?

-  Raskausarpia (Juha Vuorinen)

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi

- Labyrintti (Kate Mosse)

6. Mihin haluaisit matkustaa?

- Auringon lasku Rivieralla (Danielle Steel)

7. Mikä on lempivärisi?

- Häivähdys purppuraa (Walker)

8. Millainen sää on nyt?

- Tuhat loistavaa aurinkoa (Khaled Hosseini)

9. Mikä on mielestäsi paras vuorokauden aika?

- Aamunkoi (Stephanie Meyer)

10. Jos elämäsi olisi TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?

- Merirosvo ja kartanonrouva (Daphne du Maurier)

11. Mitä elämä sinulle merkitsee?

- Ylpeys ja ennakkoluulo (Jane Austen)

12. Millainen parisuhteesi on?

- Sinulle luotu (Ulla-Maija Paavilainen)

13. Päivän mietelause

- Tule takaisin eilinen ( Denise Robins)

14. Minkä neuvon haluaisit antaa?

- Matka maailman ympäri 80 päivässä (Jules Verne)

15. Miten haluaisit kuolla?

- Syntien sovitus (Catherine Cookson)

16. Mottosi?

- Nykyaikainen komedia (John Galsworthy)

Samalla saatte pienimuotoisen kurkistuksen kirjahyllyihini tai oikeastaan murto-osaan siittä. :) Haastan muutkin mukaan, vaikka tämä on jo varmaan vanha juttu, mutta ainahan tätä voi päivittää! 

Pahoittelen jo valmiiksi tulevien päivien blogihiljaisuutta. Joudumme viemään maanantaina 3-vuotiaan saksanpaimenkoiramme lopetettavaksi sairauden vuoksi. Meillä on nyt viimeiset päivät yhdessä, ennenkuin uskollinen ystävämme lähtee sateenkaarisillan tuolle puolelle. <'3 Palaan linjoille taas kun olen surustani tointunut.

-Aletheia

maanantai 6. helmikuuta 2012

Seija Vilén: Mangopuun alla






Seija Vilénin Mangopuun alla on raikas tuulahdus Intian mausteita ja maailman tuulia. Kirjailija kertoo omin sanoin elämästään Hare Krishna -liikkeessä, johon hän kuului 17 vuotta. Hän menee nuorena naimisiin intialaisen miehen kanssa ja muuttaa Intiaan. Perhe muuttaa isän mukana maasta toiseen; Intiasta Tanskaan, Suomeen, Kanadaan ja vielä kerran Suomeen. Lopulta tiukat säännöt ja menneen elämän muistelu, ajasta jolloin sai tehdä vielä mitä haluaa, sai tämän kuuliaisen vaimon ja perheenäidin eroamaan liikkeestä ja miehestään. Hän aloittaa uuden elämän sekä löytää uudenlaisen elämäntavan ja oman seksuaalisen identiteettinsä. 

Kiinnostuin tästä kirjasta puhtaasti kehuvien blogiarvioiden takia. Toki minua kiinnostaa valtavasti ihmiskohtalot ja omaelämänkerrat, mutta minulla on vahva epäilys, että muuta tietä tuskin olisi osannut etsiä kirjastosta juuri tätä kirjaa. Ajattelin ensin, että katkeraa tilitystä virheestä, johon tuhlautui monta vuotta elämästä ja sillä asenteella alkoin tätä kirjaa lukemaan. Pieleen meni! Kirjailija tuntuu olevat sinut vuosistaan liikkeen parissa, eikä kadu niitä tai jos katuukin niin se ei välity ainakaan kirjan sivuilta. Hän vain kertoo elämästään ja sen tapahtumista sekä tapauksista, jotka johtivat liikkeestä eroamiseen. 

Mangopuun alla on saanut kritiikkiä vaikeasta rakenteestaa. Minulle se aluksi tuotti hämmästystä, kun tuntui etten pysy kärryillä siittä mistä kirjailija nyt puhuu. Teksti on rakennettu niin sanotulla mind flow- tyylillä. Kesken punaisen langan lähdetään versoamaan muistoihin ja menneisiin tapahtumiin, joista saattoi tulla mieleen vielä joku kolmaskin asia ennen kuin palattiin takaisin ns. itse asiaan. Kumma kyllä kun olin imeytynyt mukaan tarinaan, tämä seikka ei häirinnyt minua enään ollenkaan. Harhailevaan, mutta runolliseen tyyliin tottui ja minusta vertauskuvat ja kieli oli pääosin kaunista ja leikillistä. Ei siis pidä antaa kirjoitustyylin säikyttää, tarinan voi kertoa niin monella tapaa. Minusta oli ilahduttavaa törmätä erilaiseen kerrontaan, joka antoi lukijallekkin paljon tulkinnan varaa ja tunteisiin mukaan heittäytymistä. Ei tarvitse aina seurata uskollisesti sitä paljon puhuttua punaista lankaa, että saa aikaan viihdyttävän ja hyvän romaanin.

Aluksi kirja vaikutti minusta todella tylsältä. Odotin ja odotin, että milloin tämä tarina pääsee alkuun, mutta pian olin jo aivan kiinni kirjassa. Se imaisi minut pyörteisiinsä aivan huomaamatta. Onneksi en jättänyt kesken, vaikka aluksi siltä tuntui. Oli mainio lukukokemus, joka jäi mieleen. Parasta lukuviihdettä tämä ei kuitenkaan ollut, koska en aina ymmärtänyt ihan kaikkea, mitä kertoja ajoi takaa. Ehkä tästä saisi paljon enemmän irti toisella lukukerralla, kun juonen hyppely ei ole uusi juttu. Voisi periaatteessa jäädä makustelemaan eri asioita, kuin ensimmäisellä lukukerralla.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5!

-Aletheia

lauantai 4. helmikuuta 2012

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen




Puistattavan ahdistava lukukokemus, mutta silti yksi parhaimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut! Silti tätä piti sulatella aika kauan, ennenkuin pystyin tästä edes bloggaamaan. Joskus lukiessakin alkoi ahdistamaan ja hirvittämään niin paljon, että oli parempi alkaa tekemään jotain ihan muuta. Mutta se on hyvä, että kirja saa ajattelemaan asioita monelta kantilta ja saa ylipäätänsä herätettyä tunteita sekä keskustelua. Minun on ollut pakko paasata miehellekkin tästä teoksesta, niin ettei se varmaan koskaan enään halua kuullakaan kirjan nimeä.

Tarina saa alkunsa kun Lennart löytää maahan haudattuna parinviikon ikäisen vauvan. Mieheen tekee vaikutuksen se kuinka vauva osaa laulaa puhtaita nuotteja, ja päättää viedä lapsen kotiinsa. Kultatukkainen tyttölapsi saa kasvaa kellarissa suojassa uteliailta silmiltä, seuranaan vain kasettisoitin ja kasvattivanhempiensa vierailut. Kultatukka eli Theres ei ole kuitenkaan normaali lapsi. Hän ei kehity samaan tahtiin kuin muut ja häneltä tuntuu puuttuvan kokonaan kyky tuntea.

Toisaalla ihan tavallisessa perheessä kasvaa ihan tavallinen tyttö Teresa, hän on ehkä hieman omituinen ja yksinäisempi kuin muut. Vanhemmat yrittävät kovasti välittää ja huolehtia lapsestaan sen minkä arjen kiireiltään sekä omilta huoliltaan kerkeävät.

Kun tytöt ovat 14-vuotiaita heidän tiensä törmäävät netissä. Pian he päättävät tavata IRL, eli todellisessa elämässä. Heidän välilleen kehkeytyy vahva, mutta omalaatuinen ystävyys. Yhdessä he pystyvät luomaan jotain kaunista - he yhdistävät Teresan kielellisen lahjakkuuden ja Theresin kauniin äänen ja saavat aikaan kauniita kappaleita. Toisaalta yhdessä he pystyvät tekemään jotain todella pahaa, nuorista tytöistä kehkeytyy kylmäverisiä sarjamurhaajia.

Se mikä tässä kirjassa sai minut eniten ahdistumaan on, että jollakin tasolla ymmärsin miksi nuoret tytöt tekivät murhia ja muita kauheuksia. Toisaalta en nyt kirkkain silmin lukenut kuvauksia siittä, kuinka jonkun kallo hakataan mössöksi, mutta onneksi sillä aiheella ei kuitenkaan mässäilty, muuten kirja olisi voinut jäädä kesken. Ymmärtäminen johtui siittä että Lindqvist oli osannut vangita taidokkaasti tyttöjen ahdistuneisuuden ja ajatuksenjuoksun sekä ennenkaikkea vinksahtaneen maailmankuvan. Hän osasi perustella motiivit, jotka johtivat tytöt tekemään kauheuksia. Vaikka suomennoksessa oli puutteita, teksti oli silti helppolukuista, viihdyttävää ja eteni hyvin, jopa soljuvasti.

Kirja oli myös aihepiiriltään hyvin ajanhermolla. Siinä käsiteltiin koulukiusaamista ja nuorten yksinäisyyttä sekä syrjäytymistä. Nämä seikat saattavat johtaa siihen, että nuorten ihmisten mielenterveys särkyy. Nykyään koulumaailma on raadollinen paikka niille, jotka ovat erinlaisia. Kirjassa käsiteltiin myös musiikkibisnestä ja musiikki oli olennainen osa juonenkulkua alusta loppuun. En varmaan vähään aikaan pysty kuuntelemaan Abban Thank you for the music -kappaletta ajattelematta tätä kirjaa. Lisäksi kirjassa sivutaan nettifoorumeita ja Idols formaattia. Eli siis todella moniulotteinen teos, jossa kaikki nämä ajankohtaiset asiat on osattu kutoa mielenkiintoiseksi tapahtumien vyyhdiksi.

Pidin itse myös siittä, että tyttöjen elämän kuvaaminen aloitettiin aivan alusta asti. Se toi syvyyttä hahmoihin ja heidän mukanaan kasvoi. Joskus minua ärsytti valtavasti Theresin kieroon kasvanut maailmankuva sekä ajatusmaailma, ja toisekseen kirjan tunnelma olisi säilynyt ennallaan vaikka siittä olisikin typistänyt muutaman kymmenen tai  jopa satakin sivua pois.

Kauhua voi siis olla ilman hirviöitä ja kummituksia. Kauhua löytyy ihan arkipäiväisestä elämästä ja ihminen voi vääränlaisissa puitteissa kasvaa hirviöksi. Tämä kirjahan voisi  tapahtua oikeasti, vaikka jotkut kohdat hieman ampuvatkin yli, mutta kuitenkin noin periaatteessa. Ihmisenmieli kykenee yllättävän pahoihin asioihin, kun ne osaa itselleen oikein selittää ja perustella.

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5! En kuitenkaan suosittele heikkohermoisille ja herkille lukijoille.

-Aletheia

torstai 2. helmikuuta 2012

Miehen mielestä

Olen varmaan maininnutkin, että toinen puoliskoni ei ole kovin intoutunut lukija. Hänen lukukokemuksensa on rajoittunut lähinnä Aku Ankkaan ja Juha Vuorisen Juoppohullu -sarjaan. Kuitenkin luettuaan Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan kirjakärpänen puraisi tätäkin jöröjukkaa. Mutta mitä mies lukee?

Petri ja Kyösti Pietiläinen: Legioonalainen Peters - suomalaisen palkkasoturin muistelmat





Tammen sivuilta löytyi seuraavanlainen kuvaus:

"Kertomus maailman kovimpana pidetystä paikasta, muukalaislegioonan laskuvarjojääkärien koulutuksesta ja työstä. Ranskan Muukalaislegioona on maailman kovin sotajoukko, Euroopan Unionin kummajainen, siirtomaa-ajan jäänne, joka edelleen toimii, tuhoaa ja tappaa Ranskan etuja haittaavia ihmisiä kehitysmaissa. Kyösti Pietiläinen on todennäköisesti pisimpään legioonassa palvellut suomalainen, jonka järkyttävät, suhteellisen tuoreet tosikertomukset muuttavat kuvaa eurooppalaisesta kehitysmaapolitiikasta.

Kotkassa 1945 syntynyt Kyösti Pietiläinen lähti merille, kiersi maapallon viidesti, kunnes pestautui Ranskan muukalaislegioonaan 27-vuotiaana vuonna 1972. Muiden värvättyjen tavoin hän sai uuden nimen ja henkilöllisyyden, ja yhteydet kotiin katkaistiin. Hänet koulutettiin laskuvarjojääkäriksi ja sotapoliisiksi, ja uransa aikana hän taisteli mm. Zairen Kolowesissa, Tsadissa, Djibutissa ja Ruandassa. Vaikka ensimmäinen kausi oli täynnä koettelemuksia, jokin sai hänet jatkamaan pestiään vuodesta toiseen, kunnes hän jäi eläkkeelle ylikorpraalina 28 palvelusvuoden jälkeen vuonna 2000. Hän osallistui myös entisen Jugoslavian alueen rauhanoperaatioihin.

Kyösti Pietiläisen karhea ääni selostaa absurdit armeijakokemukset. Petri Pietiläisen laatimat taustoittavat tietoiskut kertovat sotilasoperaatioiden poliittiset taustat ja muukalaislegioonan historian."

Mieheni tokaisi tämän luettuaan: "Vähänkö kova äijä". Seuraavana päivänä piti kirjastosta hakea lisää Pietiläisen kirjoja. Häneltä on ilmestynyt seuraavia teoksia:

  • Pietiläinen, Kyösti & Pietiläinen, Petri: 120 päivää legioonalaiseksi : Miten Pietiläisestä tehtiin Peters. Helsinki : Tammi, 2005. 
  • Pietiläinen, Kyösti & Pietiläinen, Petri: Kotkanpoika ja albatrossi : Legioonalais-Petersin varhaiset merimiesvuodet. Helsinki : Tammi, 2006. 
  • Pietiläinen, Kyösti & Pietiläinen, Petri: Legioonalainen Peters : Suomalaisen palkkasoturin muistelmat. Helsinki : Tammi, 2003.
  • Pietiläinen, Kyösti & Kaarnakari, Juhan-Ville: Legioonan isku Kolweziin. Helsinki : Tammi, 2008. 
  • Pietiläinen, Kyösti & Kaarnakari, Juhan-Ville: Sotapoliisi Peters No: 005. Helsinki : Tammi, 2009. 
  • Pietiläinen, Kyösti & Kaarnakari, Juhan-Ville: Verinen keidas. Helsinki : Tammi, 2010.
  • Pietiläinen, Kyösti & Kaarnakari, Juhan-Ville: Legioonalainen Peters Ruandassa. Helsinki : Tammi, 2011.
Enpä tästä enempää pysty kirjoittamaan, koska itseäni ei tämänkaltainen kirjallisuus kiinnosta alkuunkaa. En halua tietää kuinka monta miestä tämä "kova äijä" on pistänyt kylmäksi. Ilmeisesti monta, mitä tuon jörön puheista olen ymmärtänyt, vaikka ei tässä kirjassa kuulemma sillä ylpeilty. Kun kysyin arvioita kirjasta sain vastaukseksi, että ihan sika hyvä ja todella hyvin kirjoitettu, helppolukuista tekstiä ja mielenkiintoisia kuvauksia! Päätelkää siittä haluatteko itse lukea tämän tai haluatteko naiset suositella tätä sika hyvää omille miehillenne. Jos miehenne ei kuitenkaan ole erityisen innokas kirjatoukka, mutta haluaisitte nähdä miehenne mielummin kirja kädessä kuin jyystämässä pelikonsolia tunnista toiseen, suosittelen aloittamaan Juoppohulluilla. Jo pelkästään kannen "taiteelliset" kuvat saavat miehen yleensä innostumaan. Tämän vinkin sain lukion äidinkielen opettajalta. Ainakin se meillä on toiminut, tällä hetkellä hyllystä löytyy lähes jokainen teos Vuorisen tuotannosta. 

-Aletheia