torstai 31. toukokuuta 2012

P. G. Wodehouse: Kyllä Jeeves hoitaa

Toukokuun viimeiseksi kirjaksi valikoitui kuivakkaa brittihuumoria. Kuvasta huolimatta tätä huumoria on nautittu kirjan muodossa, mutta en täältä bittiavaruudesta löytänyt kansikuvaa kyseisestä kirjasta (olen yleensä käyttänyt kustantamoiden kuvia), niin otin sitten kirjasarjaan liittyvän telvisiosarjan toisen tuotantokauden kannen. 

Jeeves on Bertie Woosterin herrasmiespalvelija. Hän on nokkela, viisas, elegantti ja täsmällinen palvelija, kun taas hänen isäntänsä Wooster on ajoittain jos jonkinmoisissa hankaluuksissa. Herra Woosterilla on tapana auttaa aina hädässä olevaa ystävää, niinpä uskollinen miespalvelija Jeeves saa hoitaakseen mitä mielikuvitsellisimpia tapauksia, jottei Woosterin ystävät menettäisi mainetta, kunniaansa tai rikkaiden sukulaistensa elatusapuja.

Jeeves -sarja on minulle täysin uusi tuttavuus. Tai, valehtelen jos väitän etten olisi koskaan kuullut siittä, mutta en ole aiemmin lukenut mitään Wodehouselta, enkä ole liiemmin katsellut kyseistä telvisiosarjaakaan. Voin myöntää vierastavani jonkin verran brittihuumoria. Toki tämän tyylinen herrasmieshuumori tavoittaa minut paljon paremmin kuin esimerkiksi Pikku Britania yms. Ajoittain kirjaa lukiessa minulle tuli mieleen radioteatterin Knallit ja sateenvarjot.

Kirjassa siis seurataan näiden kahden miehen edesottamusksia. Jokainen kappale oli aina uusi ja erillinen tapaus, aivan kuin jakso. Kaikki päättyi aina onnellisesti kaikkien kannalta, vaikka alkuun näyttääkin että hommat sekä suunnitelmat menevät aivan reisille. Loppua kohden alkoi siis jo vähän kyllästyttää tämä toistuva sama kaava, vaikka hyvälle mielelle kirja minut ehdottomasti sai. En vain oikein jaksanut enään nauraa kaikille kommelluksille ja sattumuksille.

Yhdenlaista välipalakirjallisuutta tämäkin, ei voi moittia. Odotin vain jotenkin hieman enemmän.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Kirjayhtymä
Ilmestynty: 1992
Alkuteos: Carry on Jeeves (1925)
Sivuja: 233
Suomentanut: Katri Jylhä

-Aletheia

maanantai 28. toukokuuta 2012

Päivi Alasalmi: Metsäläiset

Tämä on minun toinen Alasalmeni, enkä pettynyt tähänkään teokseen. Bongasin tämän kirjaston kauhuosastolta ja olin lisäillyt tämän lukulistalleni Morren arvion perusteella.

Salla ja Ilkka ovat ekopariskunta, joka muuttaa Tampereelta maalle. He ovat ostaneet vanhan kansakoulun Uuhijärven idyllisestä maalaiskylästä. Elämä näyttää hymyilevän kun remontti sujuu mutkattomasti ja raskaustesti näyttää vihdoin ja viimein positiivista. Kyläläiset kuitenkin suhtautuvat pariskuntaan epäluuloisesti ja naapurin Sika-Olli jopa vihamielisen ilkeästi. 

Perheen onnela alkaa pikku hiljaa murenemaan, kun Ilkka alkaa tekemään kummia suljettujen ovien takana. Lisäksi Salla löytää metsästä oudon mökin, jossa asustaa outo nainen. Raskauden edetessä Salla alkaa saamaan myös outoja kohtauksia ja naapurin lampaatkin alkavat suhtautumaan häneen pelokkaasti.

Olen hieman arka kauhukirjallisuuden suhteen. Mielipiteeni niistä on, että ne ovat joko liian pelottavia ja menetän yöuneni tai sitten ne ampuvat niin paljon yli hilseen, että meinaa ihan naurattaa. Mm. Stephen Kingin jotkut teokset ovat niin naurettavaa skeidaa, etten tiennyt itkeäkkö vai nauraakko lukiessa. Toki tämänki ihmisusimainen loppu oli minusta hieman hullunkurinen, mutta ei se kuitenkaan pilannut lukukokemusta. Koko muu kirja oli jännittävä ja erittäin hyvin kirjoitettu. Tarina eteni nopeaan tahtiin, siihen ei oltu lisäilty mitään turhia. Kieli oli sujuvaa ja juoni oli koukuttava olemataa kuitenkaan liian pelottava. Minulla oli lukiessa koko ajan sellainen olo kuin olisi hiihtänyt hyvin luistavilla suksilla perisuomalaisessa maastossa.

Aivan viimeiset sivut saivat minut kuitenkin ahdistumaan ja surulliseksi. Jäin miettimään oliko se viimeinen lisä, joka oli kovin julma, aivan pakollinen. Kirjailijan mielestä kyllä, koska se on kirjaan päässyt mukaan, mutta itse olisin sen kyllä jättänyt pois. Lisäksi Alasalmi oli luonut Ilkasta melko etovan tyypin, josta ei kuitenkaan ihan täysin ota selvää mikä hän on miehiään, mielenkiintoinen henkilöhahmo siis. Muut hahmot jäivätkin Lydiaa ja Sallaa lukuunottamatta hieman etäisiksi, mutta nämä kaksi naista olivatkin koko kirjan keskeisimmät henkilöt.

Ehdottomasti Alasalmea luen tulevaisuudessakin, kahden lukukokemuksen jälkeen olen vakuuttunut. 

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2000
Sivuja: 229

-Aletheia
 


sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Téa Obreht: Tiikerin vaimo

Valitsin tämän kirjan lukemistooni ihan positiivisten blogiarvioiden perusteella. Teoriassa Tiikerin vaimo on hieno romaani, tuskinpa se on turhaan saanut vuonna 2011 Orange -palkintoa. Minua tämä ei kuitenkaan jostain kumman syystä oikein liikuttanut suuntaan tai toiseen.

Sodan runteleman maan rajalla nuori Natalia saa kuulla rakkaan isoisänsä kuolleen. Miehen kuoleman aukkokohdat imaisevat hänet syrjäisen kylän tarunomaiseen todellisuuteen: kauniisiin ja traagisiin kertomuksiin kuolemattomasta miehestä, tiikeriä suojelevasta mykästä naisesta, apteekkarista joka saapuu punainen iibis häkissään, rakkauslauluja säveltävästä pojasta, josta kasvaakin sadistinen teurastaja. Vuosikymmenien ajan nämä tarinat kietoutuvat sekä punoutuvat toistensa ympärille yhdistyen ja täydentäen toisiaan. Ne muodostavat tarinan matkasta sekä elämästä, josta totuuden kustannuksellakin jää jäljelle vain tarinoista sitkein.

Koko kirjassa minua kiinnosti eniten vain kertomukset kuolemattomasta miehestä ja mykästä naisesta, joka rakastaa tiikeriä. Kaiken muun tarinoinnin olisi minun puolesta voinut jättää pois, ja Natalian nykyisyyteen sijoittuvat tapahtumat tuli luettua läpi vähän silmäillen. Toki Natalia juuri muodosti pohjan ja taustan tarinan myyteille ja kertomuksille, vaikka olikin loppujenlopuksi vain sivuhenkilö. Kun palattiin taas menneisyyden kertomuksiin, niin jaksoin keskittyä kirjaan ihan uudella tavalla. Ehkäpä tästä muodostui se ristiriitaisuuden tunne, joka jäi leijumaan ilmaan heti lukemisen jälkeen.

Kirjassa on paljon maagista realisimia, josta minä pidän todella paljon. Se oli osattu tuoda esille juuri sopivina annoksina. Reaalitodellisuus, jota on sodan runtelema maa sekä vihamielisyys että väkivalta, varjostavat ihmisten elämää. Kaiken tämän yli levittyy kuin peittona myytit ja kansantarut sekä sitkeät huhut. Lisäksi tarina sijoittuu maahan, jonka nimeä ei mainita, eikä kirjan henkilöt itsekkään löydä kylien nimiä välttämättä kartalta.

Loppumaku ja -tunnelma on se etten osaa tuomita kirjaa suuntaan enkä toiseen. Sen verran voin sanoa varmuudella että kirjaa ei lukaista nopeasti vain läpi, vaan se vaatii syventymistä ja saa ajattelemaan asioita. Tiikerin vaimossa on ehdottomasti syvällisia ajatuksia. Lisäksi siinä on elementtejä, joka saa uppoutumaan tarinan kiemuroihin kohtalaisen koukuttavasti. Aluksi pohdin jättäväni kirjan kesken, kun en aluksi meinannut millään saada otetta siittä. Luin kirjan kuitenkin loppuu ja olen tyytyväinen siihen ratkaisuun. Silti minulla on vain olo, ettei tämä liikuttanut minussa mitään. Luin hienon tarinan ja that's it. En ehkä saanut kaikkea sitä hienoa irti tästä kirjasta, mitä monet muut ovat tuntuneet saaneen. Ehkäpä palaan kirjan pariin joskus vielä uudelleen.

Annan kirjalle, haparoivin sormin, arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynty: 2012
Alkuteos: The Tiger's Wife (2011)
Sivuja: 362
Suomentanut: Irmeli Ruuska

-Aletheia


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Sara Gruen: Vettä elefanteille

Yhdekäskymmentä vuotias Jacob Jankowski inhoaa omaa raihnaisuuttaan ja pitkästyttävää elämäänsä vanhainkodissa, jossa asukkaita ei kohdella yksilöinä. Päivät vain lipuvat ohitse muistuttaen toinen toistaan, kunnes lähistölle saapuu kiertävä sirkus. Sirkus saa Jacobissa aikaan muistojen vyöryn.

Jacob on nuori eläinlääketieteen opiskelija, kun hänen vanhempansa saavat surmansa tapaturmaisesti. Eletään 1930-luvun laman vaivaamassa Amerikassa ja pian Jacob huomaa jääneensä puille paljaille. Onnekseen hän sattuu pääsemään kiertävän sirkusseurueen junaan. Siittä saa alkunsa hänen uusi elämänsä sirkuksen omana eläinlääkärinä. Pian Jacob saa huomata sirkuksen olevan armottoman hierarkinen paikka, jonne on vaikea sopeutua. Pikku hiljaa kotiuduttuaan sirkukseen hän huomaa rakastuneensa sirkuksen tähtiesiintyjään Marlenaan, joka on jo naimisissa ailahtelevan eläintenkesyttäjän kanssa. Vähitellen kolmikon välille syntyy vahva side, kun he yrittävät saada sirkuksen vetonaulaun, itsepäisen Rosie-norsun, esiintymään.

Minä tein väärin  päin. Olen katsonut kirjasta kertovan elokuvan ennen kirjan lukemista. Tämä vaikutti tietenkin valtavasti lukukokemukseen. Ensinäkin näin koko ajan silmien edessä Robert Pattisonin, kun puhuttiin Jacobista nuorena. Myös muilla hahmoilla oli jo valmiit kasvot. Tiesin myös aika tarkalleen tapahtuminen kulun, joten kirja ei pystynyt tarjoamaan minulle mitään yllätyksellisyyttä. Elokuvan tapahtumat noudattavat melko tarkasti kirjan tapahtumia, jos en nyt ihan väärin muista.

Kirja tarjoaa hyvin tarkan kuvan sirkuselämästä, joka on rankkaa ja juuretonta. Elämää määrittää ankara hierarkisuus ja nopeat paikan vaihdot. Lisäksi elokuvasta poiketen kirja tarjoaa myös näkökulmaa vanhenemiseen ja sen kipupisteisiin. Juuri tämä vanhenemisen kuvaus vetosi geronomiminääni. Totta kai sirkuselämän kuvauskin oli todella kiehtovaa, koska olen aina pitänyt sirkuksia jännittävinä paikkoina. Minulla on kyllä ollut melkoisen ruusunpunaiset kuvat sirkuselämästä, vaikka tuskinpa se enään nykyaikana on samanlaista. Kirjankin tapahtumat ovat varmasti osaltaan melko kärjistettyjä, jotta saadaan lisää draamantuntua.

Vettä elefanteille oli kaikinpuolin viihdyttävä romaani, jonka luki yhdessä hujauksessa. Plussana myös lisänä olevat kuvat, jotka liittyivät sirkuselämään. Suosittelen kuitenkin lukemaan ensin kirjan ja katsomaan sitten vasta elokuvan. Varoituksen sanani kuitenkin, kirjan lukemisen jälkeen minulle ainakin tuli olo että haluan oman simpanssin ja elefantin. Mitähän naapurit ajattelisivat jos raahaisin meidän takapihalle elefantin?

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt: 2009
Alkuteos: Water for Elephants (2006)
Sivuja: 366
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen

-Aletheia

maanantai 21. toukokuuta 2012

Susanna Alakoski: Sikalat

Susanna Alakosken Sikalat oli todella hätkähdyttävä lukukokemus. Kirja muotoutui minulle melko henkilökohtaiseksi lukukokemukseksi, koska kirjan tapahtumista löytyy samankaltaisuuksia oman nuoruuteni kanssa. Toki minun nuoruuteni ei ollut onneksi yhtä ankeaa, mutta välillä tiesin niin hyvin miltä Leenasta tuntui.

Ensin kaikki on hyvin. Leenan perhe muuttaa Ystadiin kaupungin uuteen lähiöön Fridhemiin. Uudessa nykyaikaisessa asunnossa on kaikki mukavuudet: kylpyamme, sisävessa ja juokseva lämmin vesi. Pikku hiljaa onni alkaa murenemaan... Vanhemmat tarttuvat pulloon yhä enenevissä määrin ja pieni Leena kertoo perheensä alamäestä sekä perheväkivallasta. Leenan kasvua seurataan teini-ikään asti tässä hitaasti kuolevassa ja kituvassa perheessä.

Todella rankkoja aiheita, mutta koskettaa varmasti niin monia ihmisiä nykyaikana. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 60-70-luvuille, mutta yhtä hyvin ne voisivat tapahtua missä tahansa nykyaikana. 

"Mietin kuka eläisi pitkään. Tuntui että mahduin pituuteni puolesta tupakansytyttimeen ja paloin pienissä annoksina aina kun isä ja äiti sytyttivät kotitekoisia sätkiään. Paloin varmaan yhtä kauniisti kuin tähtisadetikku. Paloin varmaan yhtä kauniisti kuin hehkulamppu joka oli juuri mennyt rikki. Puf!"

Pidin erityisesti siittä kuinka hyvin Alakoski on kuvannut Leenan tuskan, hädän ja huolen. Kaikki nämä tunteet ja ahdistus tuntui aivan käsinkosketeltavilta. Niihin oli helppo samaistua ja tytön tunteita oli niin helppo ymmärtää, varmasti vaikkei itse olisikaan kokenut mitään vastaavaa. Mietin kyllä lukiessa kovasti, mitä Leenan sisarukset puuhasivat. Heidät olisi voinut ottaa tiiviimmin mukaan tarinaan. Monesti sisarukset pitävät yhtä, kun vanhemmat ovat kykenemättömiä huolehtimaan kunnolla edes itsestään.

Alakoski on saanut sosionomin koulutuksen, joten hänellä on varmasti kokemusta siittä millaista elämä on lähiöissä. Takakannen mukaan tarina on huumorin sävyttämä selviytymistarina, mutta minua ei ainakaan naurattanut missään vaiheessa, ei edes hymyilyttänyt. Kyllä tämä oli alusta loppuun rankkaa luettavaa ja samalla todella koskettavaa. Toivoin koko ajan, että lapset otettaisiin pysyvästi huostaan! Lapsen asia ei ole huolehtia vanhemmistaan, vaan vanhempien tulee huolehtia lastensa hyvinvoinnista. Jatkuva pelko ja huoli jättää pysyvän jäljen lapseen. Mielestäni lapsen ei ylipäätänsä tarvitsisi nähdä vanhempiaan humalassa, se ei ole kaunista katsottavaa.

Sikaloista on ilmeisesti tehty myös elokuva nimeltään Sovinto. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä filmiversiokin tästä. Suosittelen tätä kirjaa, en kuitenkaan sellaisille, jotka ovat kovin herkkiä. Kirja piti hyvin halussaan ja hyvä että maltoin laskea kirjaa käsistäni ennen kuin oli aivan pakko.

Annan kirjalle arvosanaksi 5/5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Schildts
Ilmestynyt: 2007
Alkuteos: Svinalängorna (2006)
Sivuja: 283
Suomentanut: Katariina Savolainen

Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi

-Aletheia




lauantai 19. toukokuuta 2012

11-haaste!

Maija ja Elma Ilona olivat haastaneet minut tähän näin. Luonnollisesti kummaltakin erit 11 kysymystä, joihin minun tulee vastata ja lisäksi minun tulee kertoa 11 satunnaista faktaa itsestäni. Aloitan 11 faktalla:

1. Opiskelen geronomiksi ammattikorkeakoulussa, eli tulevaisuudessa olisi tarkoitus valmistua seniori- ja vanhustyöntekijäksi.

2. Tällä hetkellä olen kylläkin ollut parisen viikkoa jo äitiyslomalla. Tulokas on kylläkin vielä masussa, milloin lie meinaa tulla. Kovasti jo odotetaan. :)

3. Minua kiinnostaisi opiskella yliopistossa äidinkieltä ja kirjallisuutta. Kirjastonhoitajankin ammati olisi mukava, mutta opiskelu ei ole sitä lempi puuhaa.

4. Olen juurtunut tänne Meri-Lappiin, en osaisi kuvitella asuvani muualla kaukana perheestä ja ystävistä.

5. Rakastan koiria, ja elämä olisi tyhjää ilman koiran tassujen tepsutusta.

6. Olen ikuistanut kahden aikaisemman koirani tassun jäljet nilkkaani. Aina mukana!

7. Olen lukenut ihan pienestä asti. Jo ennen kuin opin lukemaan ihailin lähikirjaston romaani hyllyjä, mutta tyydyin kuitenkin siinä vaiheessa vielä selailemaan kirjaston punaisella penkillä lasten kuvakirjoja. Äiti kertoo minun monesti karanneen pihalta luvatta kirjastoon selailemaan kirjoja. Vakio vieras siis pienestä pitäen.

8. Pelkään ihan naurettavan paljon käärmeitä. En pysty edes katsomaan kuvaa käärmeestä ilman sydämen tykytyksiä.

9. Minulla on taittovika, mutta en koskaan muista silmälaseja ennen kuin päätä särkee ja silmät harittaa. Luen myös hitaammin ilman laseja, mutta eipä tuo tunnu haittaavan.

10. Minulla on vain kaksi serkkua. Kumpikin on alle 2-vuotiaita. Olin lapsena kauhean kateellinen, kun kaverit aina kertoivat serkuistaan, joiden kanssa he olivat touhunneet sitä sun tätä.

11. Olen käynyt vain kerran kunnolla ulkomailla, Kreikassa vuonna -06. En osaa laskea päivän reissuja rajan toisella puolella Ruotsissa ulkomaanmatkailuksi. Haaparannalla tulee käytyä useamman kerran vuodessa. Nyt olen käynyt melkeinpä kerran viikossa Ikeassa.


Sitten olisi vuorossa ensin Maijan heittämät 11 kysymystä!

1. Mikä kirja sinulla on mielessäsi juuri nyt?
Susanna Alakosken Sikalat

2. Miksi?
Koska olin juuri äsken lukemassa sitä. Laskin sen tuohon työpöydälle viereeni sen noin 10 minuuttia sitten.

3. Mitä ajattelit lukea seuraavaksi?
Ajattelin yrittää uudestaan Rouva Bovaryn lukemista. Nyt olen joka kerta vain nukahtanut, kun olen yrittänyt lukea sitä. Jospa se nukahtelu johtuisi alhaisesta hemoglobiinista eikä kirjasta. Jos se ei vieläkään maistu vien sen suosiolla takaisin kirjastoon.

4. Milloin jätät kirjan kesken?
Silloin kun alan välttelemään kirjan lukemista. Siinä vaiheessa se  on jo paras ratkaisu, jos kirjan lukemaan alkaminenkin on vain ärsyttävää, eikä kirja tyydytä alkuunkaan lukuhimoja.

5. Millainen kirja pitää sinut otteessaan parhaiten?
Tuntuu, että tämä riippuu aivan mielentilasta ja elämäntilanteesta, joka sillä hetkellä vallitsee. Kirjassa täytyy kuitenkin tapahtua, koska pelkät kauniit sanat eivät riitä pidemmän päälle viihdyttämään. Huumorikin puree, se ei ole koskaan pahasta.

6. Omituisin lukemasi kirja?
Tähän on vaikea keksiä vastausta. Nyt äkkiseltään ei tule mieleen muita kuin Margaret Atwoodin Oryx ja Crake, jonka sain luetuksi aika vasta. Linnunradan käsikirja liftareille on myös omituinen kirja, mutta hyvällä tavalla!

7. Paras kirjailija on...
En halua laittaa kirjailijoita paremmuus järjestykseen. Pidän monista kirjailijoista ja jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Minulla on kestosuosikkeja, kausisuosikkeja sekä hetken huumaa -suosikkeja jne...

8. Oletko pettynyt johonkin kirjaan? Mihin?
Muutamiin kirjoihin olen pettynyt, koska niitä on ylistetty minulle maasta taivaisiin ja sitten lukiessa se ei ole yltänyt odotuksiin. Tulee olo, että on taas pidetty paljon melua tyhjästä. Minulle yksi tämmöinen kirja oli Marianne Fredriksonin Anna, Hanna ja Johanna. Samoin petyin pahasti Stig Larssonin Millenium -trilogiaan. Se ei vain ollutkaan niin huippuahyväihanaparas, vaikka sitä niin ylistettiin. Ei ollut minun makuun. Mutta makuja on erilaisia. Olen oppinut ettei kannata tuomita kirjaa suuntaan tai toiseen pelkkien puheiden perusteella!

9. Missä luet mieluiten?
Minä luen missä vain, mutta lempipaikkoja on seuraavat: Äitin luona oleva nojatuoli, joka sijaitsee ihanasti kahden valtavan ikkunan edessä nurkassa. Kesällä pihalla lökötuolissa auringon paisteessa. Kotona sängyllä löhöten, mutta divaanin nurkka kuuluu myös lempipaikkoihin.

10. Bloggaamisessa mieluisinta...
Kirjojen herättämien ajatuksien purkaminen. Paljon minulla ei riitä keskutelu kavereita kirjoista, on vain yksi ihminen, joka jaksaisi jutella kirjoista loputtomasti. Siksi on ihanaa kun voi jonnekkin purkaa ajatukset ja keskustella niistä. On myös mukavaa pitää lukua lukemista kirjoista, vaikka olen pitänyt lukupäiväkirjaa jo 10-vuotiaasta asti enemmän ja vähemmän säännöllisesti.

11. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
Harry Potterit, Salainen Puutarha, Tarina vailla loppua, Kotiopettajattaren romaani, Twilight -saaga näin muutamia mainitakseni.

Sitten olisi vielä vuorossa Elma Ilonan 11 kysymystä:

1. Mikä sää (tai muu luonnonilmiö) sinä olisit?
Tähän on vaikea vastata. Mieluiten olisin lempeä kesäinen auringonpaiste, mutta toisaalta rakastan ukonilmaa. Osaan ollakin välillä melkoinen myrsky.

2. Minkä väristä vaatetta ei vaatekaapistasi löydy?
Vaatekaappini sisältö on melkoisen monenkirjava, mutta sinapinruskeaa sieltä ei ainakaan löydy. Eikä vihreää, muistaakseni... kai! :D

3. Mitä sellaista haluaisit oppia, mitä et vielä osaa?
Haluaisin oppia ajamaan autolla. Minulla ei ole ajokorttia vielä, enkä osaa ajaa kuin ykkösvaihteella. Haaveilen monesti kuinka mukavaa olisi ajaa autolla, varsinkin kun polkee pyörällä vesisateessa.

4. Kerro jokin kokemasi Felix Cupla (=onnekas vahinko)?
Ou nou, onpa vaikea kymysys! Ei tule ainuttakaan mieleen näin yhtäkkiseltään, vaikka näitäkin on varmasti sattunut.

5. Nimeä yhdestä kolmeen sarjakuva hahmoa, joista pidät?
Luen todella todella vähän sarjakuvia, joten vastaukseni on varmaan melko perinteisiä. Aku Ankka, Tintti ja Wagner.

6. Rakkain musiikkimuisto?
Ensimmäinen kerta lavalla laulamassa mikin edessä. Toki en laulanut yksin, meitä oli kolme tyttöä ja kappale oli joku Tom Dooley tai vastaava. Huima kokemus 9-vuotiaalle pikku tytölle.

7. Millä kulkuneuvolla tekisit unelmalomasi? (Juna, laiva, lentokone, kuumailmapallo, jalat...muu mikä?)
Laivalla ehdottomasti. Maailmanympäriristeily olisi parhautta!

8. Katso ympärille huoneessa, jossa olet. Jos saisit pitää vain yhden siellä olevista tavaroista, mikä se olisi?
Minun ihana iPhone!

9. Jos tietäisi kuolevasi huomenna, mitä nauttisit viimeiseksi ateriaksi?
Todella vaikea kysymys, koska maailma on pullollaan hyviä ruokia. Jos nyt vastaan yhtä, niin parin tunnin päästä vastaisin ihan toista. Tällä hetkellä sanoisin että kiinalaista, eilen olisin sanonut että uunilohta, viime viikolla varmaan maksalaatikkoa! :D

10. Onko lasisi puoliksi täynä vai puoliksi tyhjä?
Se taitaa olla pääasiassa puoliksi tyhjä.

11. Mieleen painuvin paikka, jossa olet lukenut kirjan?
Rhodoksella hotellin uima-altaalla.

Olipas tässä pohtimista, joten jospa palaisin nytten Sikaloiden pariin. Nytten tulee poikkeuksellisesti kuvaton postaus, koska en ole omalla koneella kuvien ulottuvissa. :)

Niin ja kiitos haastajille. Minusta tuntuu että tämä on ollut jo joka toisessa blogissa, joten en ala erikseen haastamaan ketään. Jos jollakin on hinku tehdä tämä niin voin kyllä keksiä 11 kysymystä! :)

-Aletheia

torstai 17. toukokuuta 2012

Claudie Gallay: Tyrskyt

Nyt on ollut tahattomasti muutama hiljainen päivä blogissa. Olen viipyillyt ja nautiskellut Claudie Gallayn Tyrskyjen parissa. Tätä kirjaa kun ei noin vain ahmita läpi, se ei tekisi oikeutta kirjalle. Se tulee nauttia viipyilevästi, kun salaisuudet aukenevat lukijalle pikku hiljaa ja samalla lukiessa tulee makustella sen kaunista kieltä kuin hyvää vuosikerta viiniä (aivanko minä muka jotain viineistä tietäisin). 

Tämä kirja on varmasti monelle tuttu ja tuntuu että aikoja sitten tätä on luettu paljonkin kirjabloggareiden keskuudessa. Niille kuitenkin, joille teos ei ole entuudestaan tuttu voin kertoa juonesta vähäsen. Nainen, jonka nimi ei selviä lukijalle kirjan missään vaiheessa, on saapunut lintututkijaksi Normandian niemennokassa sijaitsevaan pikku kylään. Hän pakenee sinne menneisyyttään ja yrittää toipua suuresta menetyksestään. Erään myrskyn aikaan kylään saapuu mies nimeltään Lambert. Hän on tullut, koska haluaa kohdata menneisyytensä, jossa osa kyläläisistä näyttelee suurta osaa. Pian lintututkijamme on keskellä salaisuuksia ja hän päätyy selvittelemään vuosien takaista haaksirikkoa.

Kirja on on kuin sen kansi. Harmaansävyinen ja yksinkertainen, mutta se ei ole missään nimessä tylsä. Kaikki salaisuudet selviävät lukijalle pikku hiljaa ilman mitään suurempia spektaakkeleita. Juonenkulku pysyy koko ajan hillittynä. Kirjan kieli antaa taiteellisen säväyksen yksinkertaisuudelle ja kyläläisten monenlaiset ja mielenkiintoiset persoonat tuovat pieniä sävymurroksia tarinan keskelle. Ihastuin kertakaikkisesti Maxiin, joka oli jotenkin ihanan herttainen ja sympaattinen hahmo.

Odotin kirjalta paljon, sillä sitä oli kehuttu minulle maasta taivaaseen. En pettynyt, en missään nimessä, olin vain yllättynyt kuinka kauan minulta otti tämän kirjan lukemiseen. Olen tyytyväinen lukukokemukseeni, mutta jotenkin odotin lopulta enemmän. En sano että se olisi ollut huono, mutta jotenkin se ei saavuttanut sitä huippua jota odotin kaiken puheen perusteella. Tietenkin loppu oli juuri sopiva ja oikea tähän kirjaan, kun asiaa alkaa pohtimaan näin jälkikäteen. Heti kannet suljettua tuli vain sellainen olo että : "höh, tässäkö tämä nyt sitten olikin".

Suosittelen kyllä tutustumaan tähän teokseen, jos ei ole sitä vielä kerennyt tekemään. Hieno lukukokemus kaikenkaikkiaan. Erilaista, en ole tottunut lukemaan tälläistä kirjallisuutta paljon. Joskus on kuitenkin hyvä ravistella tuttuja raja-aitoja ja maistella ruohoa myös aidan toiselta puolelta. Minulle itselleni se on ainakin antanut paljon positiivisia yllätyksiä.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Avain
Ilmestynty: 2010
Alkuteos: Les Déferlantes (2008)
Sivuja: 477
Suomentanut: Titia Schuurman

-Aletheia

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Ennen kuin kuolen on  Jenny Downhamin esikoisromaani, joka on väkevästi elämänmakuinen, mutta koskettava kirja. Kirja kertoo 16-vuotiaasta Tessasta, joka sairastaa parantumatonta leukemiaa. Tessa tietää kuolevansa, joten hän on tehnyt listan asioista, jotka haluaa tehdä ja kokea ennen kuolemaansa. Ylihuolehtivaisen isän kauhuksi tyttö haluaa mm. menettää neitsyytensä, kokeilla huumeita ja rikkoa lakia. Kun naapurinpoika Adam astuu kuvioihin Tessa saa maistaa myös hiukan romantiikkaa, jota on ennen nähnyt vain elokuvissa.

Vaikka kirja kertookin teinitytöstä ja pyörii aikatavalla teini-ikäisten ongelmien ympärillä, on Ennen kuin kuolen minusta enemmän aikuisten kirja. Kirjastossakin tämä oli luokiteltu aikuistenromaaniksi, vaikka Jenny Downham on voittanut useita lasten- ja nuortenkirja palkintoja. Jotenkin kuolemankatku on niin vahvaa ja painostavaa tässä teoksessa.

Kirja sai minut jotenkin hämilleen. Välillä minua ärsytti aivan suunnattomasti päähenkilö Tessan tempaukset ja kiukun- ja epätoivon kohtaukset. Joskus teki mieli sanoa ettet voi olla noin itsekäs... mutta voiko sittenkin? Tessalla olisi voinut olla koko elämä edessä ja hän on tuskallisen tietoinen siittä että kaikki muut jatkavat elämäänsä, kun hänestä aika jättää. Ehkä kuitenkin pitää ollakin itsekäs, kun elämä on enään ohuen säikeen varassa. Siksipä en tiedäkkään miten oikein suhtautuisin teokseen. Ainakin se sai minut ajattelemaan asiaa todella paljon ja varsinkin kuolemaa. Joskus lukiessa tuli aivan huono omatunto, kun alkoi ärsyttämään. Toisaalta jos en olisi viimeisillään raskaana ja itsekkin kiukkuinen lähes kellon ympäri, olisi lukukokemus voinut olla aivan erilainen.

Kirjassa kuvataan suuria tunteita sekä kipeitä asioita. Alusta asti ilmassa on se tosi asia ettei tarina pääty onnellisesti. Itse ainakin tajusin kirjan luettuani että elämässä tulisi arvostaa enemmän elämän pieniä ja kauniita asioita. Monesti ihminen niin keskittyy omiin ongelmiinsa ettei muista nauttia näistä asioista, jotka mahdollisesti tuottavat mielihyvää. Mutta jos tietäisi, ettei vaikka näkisi ensi kevättä tai talvea, niin pieniinkin asioihin suhtautuisi aivan erilaisella arvostuksella.

Heti alkumetreiltä asti kirja tempaisi minut tiiviisti mukaansa ja toivoin koko ajan sydämeni pohjasta, että Tessa ehtii kokea vielä mahdollisimman paljon ennen kuolemaansa. Sairaudestaan huolimatta Tessa on melko tavallinen nuori tyttö, joka on aikuisuuden kynnyksellä. Löysin hänestä paljon samankaltaisuuksia, kun vertasin Tessaa itseeni 16-vuotiaana. Hän on henkilö, johon oli, ainakin minun, helppo samaistua.

Hämmentävä lukukokemus, joka varmasti jää mielenperukoille kummittelemaan pitkäksi aikaa. Se sai minut ajattelemaan niin montaa asiaa! Vaikka kirjassa käsitelläänkin niin tumman sävyisiä asioita, oli se ehdottomasti myös viihdyttävää luettavaa. Tessan elämän ja kokemusten halu antaa pieniä väripirskeitä ankeaan aiheeseen. Mutta ehdottomasti tämä lukukokemus nostaa kyyneleet silmiin karaistuneellekkin lukijalle!

Annan kirjalle pisteitä 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt 2009
Alkuteos: Before I die (2007)
Sivuja: n. 380
Suomentanut: Katariina Kaila

-Aletheia

torstai 10. toukokuuta 2012

Margarte Atwood: Oryx ja Crake

Nyt paukuteltiin minun mukavuusalueen rajoja ja kunnolla. En normaalisti olisi koskaan tarttunut tälläiseen kirjaan, mutta jossain ennakkoluulottomuuden puuskassa nappasin tämän kirjastosta mukaan. Enkä suoraan sanottuna vieläkään oikein tiedä mitä mieltä olen kirjasta. Toisaalta ei minulla ole mitään aikaisempaa kokemusta, johon voisin verrata lukukokemustani.

Oryx ja Crake on kannanotto geeniteknologian vaaroista ja utopia siittä, mitä voi tapahtua jos kehitys riistäytyy käsistämme.

Lumimies vaeltelee merenrannalla maailmassa, josta ihmiskunta on kuollut lähes sukupuuttoon ja entisissä kaupungeissa vilisee villiintyneitä geenimuunneltuja eläimiä. Seuranaan Lumimiehellä on heimo ihmisennäköisiä olioita, jotka pitävät Lumimiestä esikuvanaan tai jopa  pyhänä miehenään.

Ennen Lumimies oli mies nimeltään Jimmy. Hän kuului ystävänsä Craken kanssa hyväosaisten eliittiin, joka eli biotekniikan suuryhtiöiden eristetyissä Piireissä. Muualla, ilmastonmuutosten, epidemioiden ja eriarvoisuuden riuduttamilla rahvaanmailla elämä oli kaoottista. Crake on geeniteknologian nero, jolla on huikea tulevaisuus edessään. Hänen suunnitelmiinsa uudesta uljaasta maailmasta kietoutuu niin Jimmy, mutta myös arvoituksellinen Oryx, molempien miesten rakastettu.


Minun mielestäni tämä kirja soveltuu enemmän scifin puolelle, jonka ystävä en ole alkuunkaan. Kyllä tämän kirjan tapahtumat sen verran ampuiva ajoittain yli minun ymmärrykseni. Esimerkiksi gemakot, jotka olivat geenimuunneltuja käveleviä ihmisten varaosia, tuntuivat todella absurdilta. Tulevaisuudesta voidaan olla montaa mieltä ja eikä nykymaailmassakaan kaikki ole aivan mallillaan, mutta jokaiseen aikakauteen mahtuu omat epäkohtansa ja vääryytensä. Tulevaisuus näyttää mitä se tuo tullessaan, minä en ainakaan kovin pidä tämmöisistä väritetyistä tulevaisuuden hahmotelmista. Vaikka kieltämättä kirjailija on ottanut vahvasti kantaa tällä teoksella, sitä en ryhdy kieltämään.

Toinen häiritsevä tekijä oli seksi tai ajoittain jopa seksuaalisuutta halventava asenne sekä rivous. Toisaalta se sopi hyvin kirja luomaan moraalisesti rappioituneeseen maailmaan, mutta silti minua ällötti.

No, miksi sitten luin tämän kirjan loppuun? Se oli taidokkaasti rakennettu. Tarinassa kuljettiin kahdessa aikatasossa. Lumimies pohtii elämää sekä selviytymistään ajassa ihmiskunnan tuhoutumisen jälkeen ja välillä hän muistelee menneisyyttään sekä elämää ennen lopullista kaaosta. Koko kaameus ripoitellaan lukijalle pikku hiljaa. Pakkohan se oli saada tietää, mitkä kaikki tekijät olivat johtaneet kirjan lohduttomaan nykyisyyteen. Kirja jätti jälkeensä jotenkin toivottoman tunnelman.

Erikoinen lukukokemus, mutta ei kyllä yhtään minun tyyliseni. En silti aijo luovuttaa kirjailijan suhteen, näin ensitapaamisen perusteella. Minua kiinnostaa lukea ainakin Herran tarhuri, Penelopeia ja Nimeltään Grace.

Annan kirjalle arvosanaksi 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynty: 2003
Sivuja: 483
Alkuteos: Oryx and Crake (2003)
Suomentanut: Kristiina Drews

-Aletheia

tiistai 8. toukokuuta 2012

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Irma on yksinäinen keski-ikäinen nainen. Vanhingon kautta hän päätyy väärälle ovelle soittamaan ovikelloa. Tästä erheestä saa alkunsa toiminta, jossa Irma tekeytyy Taloustutkimuksen kyselytutkimuksen tekijäksi. Hän soittelee uppo-outojen ihmisten ovikelloja Keravalla ja naapurustossaan Hakaniemessä.

Pian kuitenkin jotkut Keravalaiset alkavat epäilemään Irman aitoutta ja ilmoittavat hänestä poliisille. Irma menee paniikkiin, hän on alkanut jo kiintymään haastateltaviin ihmisiin. Irman on vaikea pysyä poissa ovien takaa, vaikka kiinnijäämisen pelko kasvaa hetkihetkeltä vain suuremmaksi.

Mikko Rimmisen Nenäpäivä on minun ensimmäinen Rimmisen romaani. Teos on voittannut vuonna 2010 Finlandia palkinnon. Luin MTV3 uutisista että voittajavalinnan tehnyt Minna Joenniemi kiitteli erityisesti Nenäpäivän kerrontatyyliä ja Rimmisen pursuvavaa kieltä, jossa poksautellaan kertojan mieleen uusiosanoja ja ajatuksia sademetsää siivoavista pikkulinnuista eli töpöliputtajista.

Minäkin pidin todella paljon Rimmisen kerronnasta, joka oli huumorilla höystettyä ja hersyvää. Juuri uusiosanat olivat minusta hauskoja, vaikka välillä piti vähän jäädä miettimään, mitä milläkin sanaväännöksellä tahdottiin ilmaista. Kerronta oli siis osittain haastavaa, eikä aina niin helppolukuista. Mutta tarviiko aina mennäkkään siittä mistä aita on matalin tai missä sitä ei ole ollenkaan? Kuitenkin kaikki oli täysin ymmärrettävää, kun vain viitsi paneutua.

Juonikin oli ihan ok, mutta loppua kohden Irma ja hänen törttöilynsä alkoivat ärsyttämään minua. En missään vaiheessa ymmärtänyt päähenkilön toimintaa, vaikka ymmärrän kyllä sen, että yksinäisyys voi ajaa äärimmäisiinkin ratkaisuihin. Jotenkin niin monta sivua, näin pelkistetystä aiheesta ei vain jaksanut enään sytyttää loppua kohden.

Mutta plussaa kuitenkin vielä siittä, että kirja sai minut välillä nauramaan ihan tosissaan. Pidin Rimmisen viljelemästä huumorista, joten ei tämä ihan penkinalle mennyt lukukokemus ollut. Varmasti teos on palkintonsa ansainnut, aihe ei vain lopulta ollut minulle se kaikkein mieluisin, vaikka alkuun tarina nappasikin mukaansa.

Minulla oli vahva ennakkoasenne teosta kohtaa, uskoin sen olevan läpikotaisi tylsä ja kuiva. Mikä sai minut suhtautumaan Nenäpäivään niin? En tiedä, ehkä nimi, joka viittaa hyväntekeväisyystapahtumaan, mutta jolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä kirjan tapahtumien kanssa. Ehkäpä juuri Finlandia -palkinto. Jotenkin juurtunut takaraivoon sellainen ennakkokäsitys, että Finladia -ehdokkaat ja -palkinnon ansainneet teokset on varmasti vain kuivaa "käntty"kirjallisuutta.  Vaikka toki sen tiedän ettei se ihan niin mene! Olenhan itselleni tämän käsityksen jo osoittanut ihan vääräksi. 

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen siihen että luin kirjan. Nyt olen yhtä kokemusta rikkaampi ja taisipa olla minun ensimmäinen Finlandia -voittaja teos. Ai niin, kerrotaneet vielä, että näin silmieni edessä Irmana koko ajan Salattujen Elämien Annin. Vaikka Irma on kyllä paljon pahempi tohottaja kuin Annin hahmo tässä kuuluisassa saippuasarjassa. Jotenkin Irma on myös hyvä sydäminen ja hyvää tarkoittava ihminen, kun taas Annista en ole vielä niin päässyt selville.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Teos
Ilmestynty: 2010
Sivuja: 330

-Aletheia

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

Lisää vain kotimaista pukkaa. Nyt sain vuorostani ihastua Hilja Valtoseen, jonka esikoisromaani Nuoren opettajattaren varaventtiili oli mitä viihdyttävin lukukokemus!

Nuori vasta valmistunut opettajatar Liisa Harju saa työpaikan syrjäisestä kylästä Pohjanmaalta, jonka hän ristii latomereksi. Vastaanotto on kylmä ja Liisa saa pian huomata törmänneensä hyvin vanhanaikaiseen ja sisäänpäin kääntyneeseen kylähenkeen. Mutta nuori Liisa ei luovu omista periaatteistaan tuumaakaan ja antaa kyläläisille aiheitta juoruiluun. Tuntojaan nuori opettaja purkaa varaventtiiliinsä eli kirjava kantiseen päiväkirjaan, joka saa jakaa nuoren naisen ilot ja surut.

Ah, mitä ihanan hersyvää ja välillä piikittelevää huumoria Valtonen viljelee romaanissaan. Tämä teos sai minut ehdottomasti hyvälle tuuleelle ja nauruhermot heltiämään. 

Kirja on kirjoitettu 1926, mutta vuonna 2006 teoksesta on otettu 16. painos. Valtosta onkin tituleerattu painosten kuningattareksi. En yhtään ihmettele, jos muut Valtosen tuotannosta on läheskään yhtä hyviä kuin Nuoren opettajattaren varaventtiili.

Ihastuin myös historialliseen ilmapiiriin. Jotenki vain rakkaus - ja viihderomaanit, jotka sijoittuvat jonnekkin historiaan uppoavat minuun niin paljon paremmin, kuin nykyaikaiseen ympäristöön ja tapoihin sijoitetut lajin edustajat. Jotenkin monet nykyajan chick lit -romaanit ovat juuri juhlimista, irtosuhteita, jossain suurkaupungissa. Yleensä päähenkilönä on uraohjus tai melkoiseen sähellykseen taipuvainen nuori nainen. Nuoren opettajattaren varaventtiilissä oli päähenkilönä uraansa aloitteleva vahva ja nykyaikainen nuori nainen, jolle omat periaatteet ovat selvät. Hänkin on rakastunut toivottomasti mieheen, joka ei tunnu vastaavan hänen tunteisiin. Latomeressä hän kiinnittää kylän halutuimman miehen katseen itseensä, aiheuttaa pahansuopaista juoruilua ja onnistuu koheltamaan välillä. Eli samankaltaisuuksia löytyy, mutta kerronta ja juonenkulku on kutkuttavampaa ja hienovaraisempaa, eikä seksillä ole niin suurta sijaa, vaan päähenkilö jopa varjelee siveyttään. Huumori on myös tässä teoksessa kutkuttelevaa, kuten aiemmin mainitsinkin.

Mahtava välipalakirja, jonka seurassa oli mukavaa naureskellä. Erittäin viihdyttävä viihderomaani, jossa on mukana ripaus romantiikkaa. Näin kesän kolkuttaessa ovelle siirryn itse monesti kevyemmän kirjallisuuden pariin. Tämä kyllä sopii siihen mielialaan täysin. 

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä! Lisää valtosta minulle KIITOS!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava (2006)
Ilmestynyt: 1926
Sivuja: 245

-Aletheia


perjantai 4. toukokuuta 2012

Ten songs/books that saved my life

Nyt olen muutamassa blogissa (Poplaari, P.S Rakastan kirjoja)  törmännyt listaukseen, jossa kerrotaan otsikon mukaisesti kymmenen kirjaa ja kappaletta, jotka ovat eräänlaisia hengenpelastajia. No, itse en osaa mieltää kirjoja tai kappaleita hengenpelastajiksi, mutta toki minunltakin löytyy kirjoja ja kappaleita, jotka tulen muistamaan ikuisesti. En ala enempiä selittelemään miksi juuri nämä teokset ovat päässeet listalle, mutta tässäpä kuitenkin olisi, en voinut listahulluna vastustaa kiusausta.

Ten books that saved my life:
  • F. C. Burnett: Salainen Puutarha
  • J. K. Rowling: Harry Potterit
  • Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
  • Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani
  • Marion Zimmer Bradley: Avalonin usvat
  • Dan Brown: Da Vinci -koodi
  • Jane Austen: Järki ja tunteet
  • Cecilia Ahern: P.S Rakastan sinua
  • Michael Ende: Tarina vailla loppua
Ten songs that saved my life:
  • Finlanders: Oikeesti
  • Kapteeni Ä-ni: Rullaan
  • Hector: Madoliinimies
  • Celine Dion: My Heart Will Go On
  • Metallica: Nothing Else Matters
  • Ezkimo: Ilman Sua
  • Kirka: Ehkä Suukon Antaa Saan
  • Zen Cafe: Todella Kaunis
  • Absoluuttinen Nollapiste: Saatteeksi
  • Sonata Arctica: Tallulah
Kuinka vaikeaa voi ollakkaan keksiä pelkästään 10, kun vaihtoehtoja olisi paljon paljon enemmän, varsinkin ikimuistoisten biisien kohdalla. Tuntuu että melkein jokaiseen rakkaimpaan muistoon liittyy joku ihana kappale. 


Nyt tämä tyttö lähtee kirjastoon etsimään motivaattoreita, koska F. Scott Fitzgeraldin Yö on hellä veti sellaisen lukujumin päälle, etten ole pahempaa potenut aikoihin. Oli kertakaikkiaan niin vaikeaselkoinen ja pitkäveteinen lukukokemus, etten siittä ala edes pahemmin bloggailemaan. Suuriman osan sivuista silmäilin nopeasti läpi, joten en miellä että olisin tätä edes kokonaan lukenut. Tarkoitukseni oli osallistua tällä kirjalla Tea whit Anna Karenina -blogin lanseeraamaan Mieleni on rajaton -haasteeseen, mutta pitää etsiä joku parempi kirja siihen tarkoitukseen.

-Aletheia

torstai 3. toukokuuta 2012

Markus Nummi: Karkkipäivä

Taas tutustuin uuteen kirjailijaan ja taas kerran kotimaista, olen selvästi vihdoin parantunut kammosta kotimaisia kirjailijoita kohtaan. Olen joutunut myöntämään itselleni että suomalaisetkin osaavat kirjoittaa hienoja ja viihdyttäviä sekä puhuttelevia romaaneja, joiden seurassa olen viihtynyt mainiosti. Niin viihdyin myös Karkkipäivän parissa.

Kirjailija Arin elämä muuttuu hetkessä, kun hän maksaa kaupassa puuttuvan summan pienen pojan karkkipussista. Pian Ari huomaa, että kiitollisuudessaan tämä poika on lyöttäytynyt hänen seuraansa ja etsii turvaa. Toiset lapset kiusaavat pikku Tomia ja vanhemmat ovat jättäneet hänet heitteille. Tomi on asunut isoäitinsä luona, mutta tämä on sairastunut ja joutunut sairaalaan. Tomi elää mielikuvitusmaailmassa, jossa hän on Tok Kilmoore. Hän on sankari, jonka tehtävänä on pelastaa prinsessa Mirabella tämän pahan äidin Koopranoidan kynsistä. Koopranoita on lukinnut tytön huoneeseensa, mutta onko tyttö oikeasti olemassa?

Paula Vaara on äiti, jonka elämässä on kesken kiperä huoltajuuskiista ja tyttö, jolle pitää opettaa tapoja. Paula turvautuu työhönsä, jota hän tekee pitkiä päiviä yliteholla, lisäksi hänellä on pakonomainen tarve syödä suklaata, josta hän hakee lohtua. Pikku hiljaa elämän muruset alkavat, Paulan yrityksistä huolimatta, murentua hänen käsissään.

Katri on sosiaalihuollon ammattilainen, joka yrittää selvittää tapahtumien vyyhtiä omalta osaltaan. Onko mies, joka hyvätahtoisesti ottaa siipiensä suojaan heitteille jätetyn poikapolon oikeasti vain ystävällinen ja vastuuntuntoinen vai pedofiili? Onko jossain oikeasti pieni tyttö yksin lukittuna huoneeseensa?

Tarinaa kuljetetaan eteenpäin Arin, Tomin, Paulan ja Katrin näkökulmasta. Tapahtumat sijoittuvat muutaman päivän ajalle, mutta se muuttaa muutaman ihmisen koko elämän suunnan. Välillä hypätään myös Tomin mielikuvitusmaailmaan, jossa puhelee Tok. Minulle Tokin puhelut ja mietelmät olivat aluksi hämmentäviä. En oikein ymmärtänyt lapsen ajatuksenjuoksua kirjotettuna, mutta alkuhämmennyksen jälkeen ne olivat mukava lisä tarinassa.

Eniten minua ärsytti Paulan videopäiväkirja, jonka puhelusta en aina ihan saannut kiinni. Lyhyet lauseet ja ajatuksien hyppely saivat minut sekaisin. Liika kielellä kikkailu olisi voinut äkkiä johtaa siihen että kirja olisi menettänyt luettavuutensa, mutta Nummi oli saanut pidettyä kirjan luettavana, vaikka kerronta oli välillä hieman haastavaa, ainakin minulle.

Loppujen lopuksi Karkkipäivä osottautui hyvin koukuttavaksi lukukokemukseksi, joka piti halussaan tiukasti, kun pääsi mukaan tarinaan. Luin koko kirjan melkein yhdeltä istumalta, koska oli pakko saada tietää kuinka kaikki päättyy.

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 350

-Aletheia

tiistai 1. toukokuuta 2012

Huhtikuun luetut

Huhtikuu on ollut antoisa lukukuukausi minulle, vaikka kärsinkin parista pienemmästä lukujumista. Huhtikuun aikana jätin poikkeuksellisesti myös pari kirjaa kesken, josta toisesta tein kuitenkin arvostelun tänne blogiin, kun luin kuitenkin kirjaa yli puolen välin. Alkukuusta tein myös hienoja kirjahankintoja kirppikseltä ja kierrätyksestä. Tässä alkaa pikku hiljaa olemaan uuden kirjahyllyn tuskat, kun edelliset alkavat jo natista liitoksistaan. Olen myös alkukuun shoppailureissun jälkeen ostanut muutamia hyviä kirjoja sekä pelastanut ystävien kierrätyskasseista muutamia mielenkiintoisia kirjoja omaan hyllyyn odottamaan lukemista.

Mutta itse otsikon mukaiseen asiaan, huhtikuun luettujen kirjojen lista näyttää seuraavanlaiselta:
  • Marja Björk: Posliini
  • Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle
  • Joel Haahtela: Elena
  • Riikka Pulkkinen: Raja
  • Kathryn Stockett: Piiat
  • Joel Haahtela: Traumbach
  • Pirjo Tuominen: Täydellinen nainen
  • Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar
  • Marianne Fredrikson: Anna, Hanna ja Johanna (jäi kesken kylläkin)
  • Johan Bargum: Syyskesä
  • Aapeli: Pikku Pietarin piha
  • Markus Nummi: Karkkipäivä 
Luin siis huhtikuussa 11 kirjaa, jos Anna, Hanna ja Johannaa ei lasketa mukaan. Poikkeuksellisesti luettujen lista on kotimaispainotteinen. Olen ylpeä itsestäni, sillä ennen kartoin kotimaisia kirjoja kuin ruttoa. Blogia perustaessa lupasin itselleni että yritän päästä ennakkoluuloistani irti ja tutustun vuoden aikana mahdollisimman paljon kotimaiseen kirjallisuuteen ja mielestäni olen onnistunut yllättävän hyvin. Olen innostunut erityisesti Joel Haahtelan tuotannosta!

Huhtikuun kirjoista arvio on odottamassa vielä Markus Nummen Karkkipäivä. Uuteen kuukauteen siirryn Hilja Valtosen parissa.

Mukavaa toukokuuta teille kaikille ihanille lukijoille ja kanssabloggaajille. Lukurikasta ja aurinkoista toukokuuta kaikille ja hyvää vappua!



-Aletheia