lauantai 30. kesäkuuta 2012

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

Nathalie, ranskalainen nainen, joka rakastaa lukemista, törmää sattumalta kadulla elämänsä mieheen. Rakkautta ensisilmäyksellä ja hääkellotkin soivat. Elämä tuntuu olevan melkein liiankin täydellistä, kunnes eräänä päivänä kaikki muuttuu. Nathalien mies jää auton alle lenkillään ja Nathalie jää leskeksi. Nainen vaipuu syvään suruun. Työpaikalla naisen elämä saa kuitenkin uuden suunnan, kun Nathalien työhuoneeseen astuu ruotsalainen Markus. Markus on huomaamaton mies, mutta kuitenkin aivan yllättäen Nathalie suutelee Markusta.

En meinaa löytää sanoja kuinka kuvaisin tätä kirjaa. Olen kirjoittanut jo monta kappaletta tähän kohtaan, mutta aina olen ne pyyhkinyt pois, sillä ne eivät kuvaa mielestäni oikein tätä kirjaa. Mitäpä siis sanoisin? No, minä pidin ja en pitänyt tästä kirjasta. Siittä olisi varmaan hyvä aloittaa.

Hyvää tässä kirjassa oli helppolukuisuus ja viihdyttävyys sekä tietty keveys. Tarina itsessään ei ole mitenkään huikea, on nainen, joka jää leskeksi ja kuvittelee ettei enään koskaan pysty olemaan onnellinen. On mies, joka on toivottaman rakastunut kauniseen Nathalieen, mutta joka ei saa naisen sydäntä jättämään lyöntejä välistä. On myös toinen mies, joka näyttää naiselle että tällä on vielä mahdollisuus onneen. Kirja on huumorilla höystetty sekä positiivinen ja elämänmyönteinen kertomus siittä, kuinka ihminen voi päästä yli siittä mahdottomimmaltakin tuntuvasta surusta ja vaikeasta elämäntilanteesta. Se luo toivoa tähän elämään, koska periaatteessa tämä kaikkihan voisi tapahtua oikeassakin elämässä. Toisaalta se pakottaa ajattelemaan myös sitä, kuinka kaikki se mihin olemme tottuneet ja jota rakastamme on katoavaista, koskaan ei voi tietää...

Ihastuin myös kappaleiden välissä oleviin sinänsä merkityksettömiin viittauksiin ja tietoiskuihin, jotka kuitenkin liittyivät olennaisesti tarinaan. Oli laulun sanat, jota oltiin juuri kuunneltu, herkullisen kuuloinen resepti ruuasta, jota oltiin juuri maisteltu, John Lennonin diskografia, ellei hän olisi kuollut vuonna 1980. Minulle ne olivat mukavia välikevennyksiä. Myös sivun alareunassa olevat huomautukset saivat minut hymyilemään.

Miksi sitten en osittain pitänyt kirjasta?  Juurikin se omituinen ranskalaisuus... En osaa kuvailla sitä muulla sanalla. Paljon kuvailua, joka tuntui olevan välillä liian korkealentoista minun makuun. Ranskalaisissa kirjoissa (ei kaikissa, ei pidä yleistää) sekä elokuvissa on se joku tietty tunnelma ja tyyli, joka saa minut lievästi ärsyyntymään. Mm. Amélie, joo olihan se ihan hieno elokuva, mutta hieman outo, jopa hullunkurinen. Tästä kirjasta on löydettävissä samoja piirteitä. Nämä piirteet varmasti jakavat mielipiteitä, jotkut ne saa hullaantumaan ja jotkut kuten minut hieman epäröimään, jopa hieman ärsyyntymään.

Kirjailijan kuvailut ja tapa keskeyttää lukija juuri näillä laulujen sanoilla, lehtileikkeillä yms. etäännyttää lukijaa tarinasta. Näin ollen minulla oli koko ajan sellainen tunne etten päässyt tarinan iholle. Henkilöhahmot jäivät etäisiksi, aivankuin olisi seurannut tarinaa näyttämöltä.

Tällä kertaa kirjan pisteyttäminen tuntuu haasteelliselta, joten teen kompromissin ja annan vain tylsän 3 / 5 pistettä! Vähän keskivertoa parempi lukukokemus, muttei mitään huikeaa tai mullistavaa. Aivan luettava kirja.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2011
Alkuteos: La Délicatesse 
Sivuja: 268
Suomentanut: Pirjo Thorel

-Aletheia

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Marian Keyes: Hurmaava mies

Tässä kirjassa on sellainen kansi, joka oikein henkii lausetta: "Olen erittäin kevyttä hömpänpömppää". Toisin sanoen se henkii kaikkea sitä, joka saa minut yleensä perääntymään. On vaikea siis sanoa miksi tartuin tähän teokseen kirjastossa tai ylipäätänsä mikä sai minut lukemaan sen takakannen. Nimittäin takakansi oli se, joka sai minut laskemaan tämän kirjastokoriin ja raahaamaan kotiin. Hyvä että joku mystinen voima sai minut tekemään niin. Nyt muistan miksi tykkäsin lukea Marian Keyesiä teini-ikäisenä.

"Kaikki muistavat mitä tekivät päivänä, jolloin kuulivat hurmuripoliitikko Paddy de Courcyn menevän naimisiin. Mutta neljälle naiselle tuo uutinen on erityisen merkityksellinen. Stylisti Lolalla on toden totta syytä olla kiinnostunut siitä, kenet Paddy nai, sillä vaikka hän on tämän tyttöystävä, hän ei todellakaan ole tuleva morsian. Murheen murtama Lola pakenee Dublinista mökille Irlannin länsirannikolle. Mutta mikäli toimittajana työskentelevä Grace saa päättää, Lolan lepolomasta ei tule niin idyllistä kuin tämä toivoo. Hän tahtoo kirjoittaa paljastusjutun de Courcyn kihlauksesta ja uskoo, että Lolalla on siihen kaikki hänen tarvitsemansa tiedot. Myös Gracen sisarella Marniella on omakohtaisia kokemuksia Paddystä, mutta entä tämän tuleva vaimo, Alicia tunteeko hän todellisen Paddy de Courcyn?"

Kansi antaa kyllä aivan vääränlaista informaatiota tästä kirjasta. Hurmaava mies on kevyehkö viihderomaani, mutta siinä on myös sanomaa. Se käsittelee perheväkivaltaa, alkoholisimia sekä sivuaa seksuaalisia vähemistöjä. Keyesin tyyliin viihderomaaniin on saatu sisältöä hieman rankoillakin aiheilla, mutta kirja ei ole missään nimessä rankkaa luettavaa, vaan mukaan mahtuu glamouria ja rakkautta sekä sopivasti sydänsuruja ja pettymyksiä. Keyes ei kuitenkaan ähkyynnytä lukijaa rakkaudella ja romantiikalla tai sydänsuruilla, vaan suhteellisen paksut kirjat ovat aina olleet mielestäni hyvin mukavaa sekä sujuvaa luettavaa. Niin oli tämäkin.

 Tarina on jaettu neljän naisen kesken. Stylisti Lolan osuus on päiväkirjamuodossa ja hänen seikkailujaan pikku kaupungissa oli ehdottomasti hauskin seurata; transuiltoja, suhde lemmenjumalaan ja toipuminen sikamaisesta poliitikko de Courcysta. Lisäksi pienet puheenvuorot saa de Courcyn tuleva morsian Alicia, mutta hänen osionsa ovat vähäisimmät ja melkeinpä turhat, koska ne eivät tuo mitään antia tarinaan. Raskainta luettavaa oli Gracen kaksoissiskon Marnien osiot. Hän on kahden lapsen äiti ja naimisissa, mutta hänellä on alkoholiongelma, jota ei voi itse myöntää. Eihän hän ole alkoholisti, hän voi lopettaa juomisen koska haluaa. Grace taas on piinkova toimittaja, alussa jopa hieman ärsyttävä, mutta tarinan edetessä hänelle ehdottomasti lämpenee. Myös hän saa osansa umpikieron de Courcyn luonteesta.
Pidin myös juonikuviosta, jossa koko suhteiden soppa ja hurmaavan miehen vähemmän hurmaava luonnen paljastuu palapalalta. Kaikki selittyy lukijalle pikku hiljaa ja se on se juttu, joka piti minua nenä kiinni kirjassa. Oikein hakimalla hain hetkeä, jolloin saatoin lukea edes muutaman sivun eteenpäin, koska halusin tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Kuitenkaan kirja ei keskity pelkästään tähän punaiseen lankaan, vaan mukana on myös sivujuonia: viihdyttäviä sekä hauskoja sattumuksia että elämän varjopuolia. Lopussa kaikki langat solmiutuvat yhteen ja syntyy eheä kuva tapahtumista.

Tämä oli ehdottoman hyvää kesälukemista. Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2008
Alkuteos: This Charming man
Sivuja: 631
Suomentanut: Liisa Laaksonen
-Aletheia

torstai 21. kesäkuuta 2012

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille

Eräänä päivänä Adam Anker sattuu löytämään hiuspinnin, joka tuo hänen mieleensä muistojen ryöpyn päivästä, joka muutti koko hänen elämänsä. Viimeinen keskustelu tyttären kanssa, ennenkuin tämä menehtyy. Hän muistaa myös miehen kasvot holokausti näyttelyssä, miehen, jonka kanssa hänellä on sama nimi.

Vanhan juutalaisnaisen opastamana Adam palaa mantereelle, omille juurilleen ja rikkoo hiljaisuuden, josta on tullut hänen elämänsä. Adam saa selville vaietun perhesalaisuuden ja on vihdoin valmis kohtaamaan naisen, elämänsä rakkauden, joka pakotti vuosia aiemmin miehen tekemään elämänsä vaikeimman valinnan.

Sain tämän kirjan luettua aamulla loppuun. Yleensä minulla on heti lukemisen jälkeen jonkunlainen visio siittä mitä mieltä olen lukemastani kirjasta. Nyt täytyy sanoa etten vieläkään ole kyennyt muodostamaan eheää mielipidettä tästä kirjasta. Sonaatti Miriamille on erittäin surumielinen ja melankolinen tarina. Se on kertomus ikävästä, menetyksestä, vaikeista valinnoista sekä menneisyyden etsimisestä. Tarina on ehdottomasti koskettava ja kieli on todella kuvailevaa ja kaunista. Silti tästä jäi mielestäni uupumaan jotain, joku seikka josta en saa vain kiinni häiritsi minua, siksi en saanut tästä täydellistä lukukokemusta.

En myöskään pitänyt siittä, että lopussa kertojaääni vaihtua Ceciliaksi. Olisi ollut mielenkiintoisempaa kuulla koko tarina loppuun asti Adamin näkökulmasta. Häneen kiintyi tarinan aikana ja kertojan vaihtuminen oli ns. jonkinlainen shokki. Minä ainakin osittain alkoin menettämään mielenkiintoa, koska tarinan aikana olin muodostanut oman käsitykseni Ceciliasta, eikä se ollut järin positiivinen. Cecilian äänellä kirjailija kuitenkin yrittää valoittaa naisen tekemiä ratkaisuja lukijalle, minut hänen osionsa jätti kylmäksi. 

Olisin halunnut viipyillä enemmän menneisyydessä, ja olisin toivonut että sen ovia olisi raoteltu enemmänkin. Juuri menneisyyden etsiminen oli kirjan parasta antia. Lisäksi Wanda ja Marta olivat kiehtovia henkilöitä. Olisin myös halunnut tietää enemmän Miriamista, josta ei kerrottu juuri mitään.

Miinuksena, hyvin pienenä miinuksena, voisin mainita vielä kuvailun. Sitä on paljon ja välillä se tuntui tulevan korvista ulos, varsinkin kun kuumeisesti odotti mitä seuraavaksi tapahtuu. Runsaan kuvailun vuoksi tarina tuntui etenevän välillä liian hitaasti, siksipä tämä luku-urakka olikin aikaa vievä. Joskus oli vain pakko lopettaa lukeminen, kun tuli ihan ähky!

Linda Olssonilta on ilmestynyt myös teokset Laulaisin sinulle lempeitä lauluja sekä Kaikki hyvä sinussa. Olsson on ruotsalainen kirjailija, mutta kirjoittaa englanniksi ja asuu Uudessa-Seelannissa.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2010
Alkuteos: Sonata for Miriam
Sivuja: 379
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

-Aletheia

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Jean Kwok: Käännöksiä

Hongkongilainen Kimberly muuttaa äitinsä kanssa New Yorkiin paremman elämän toivossa. Amerikassa heitä vastassa on Paula-täti, joka järjestää heille asuinpaikan, koulupaikan ja töitä. Asunto on kuitenkin karmea murju, jossa vilisee torakoita ja hiiriä. Työ on raskasta puurtamista rahanahneen tädin tehtaassa. Kimberlyn on autettava koulun jälkeen äitiään, jotta kaikki työt saataisiin tehtyä määräajassa. Lisäksi kieli tuottaa vaikeuksia heille. Koulussa Kimberly kuitenkin oppii kieltä sekä ymmärtämään maan tapoja. Äiti kuitenkin säilyy täydellisenä ummikkona ja tytär joutuu hoitamaan asiat äitinsä puolesta. Kimberly on kuitenkin poikkeuksellisen älykäs tyttö ja menestyy koulussa hyvin. Hän päättää että murjusta on päästävä ja tekee kaikkensa paremman elämän eteen.

Tästä kirjasta teki erityisen kiinnostavan sen, että se on kirjailijan osittainen omaelämänkerta. Minun silmissäni Kimberly olikin kirjailijan toisinto. Erittäin koskettava kasvutarina, mutta erityisesti se on tarina uutteruudesta, köyhien ja rikkaiden eroista sekä periksiantamattomuudesta. Todella nautittava lukuromaani, ja vaikka aihe saattaa vaikuttaa ankealta, niin kirjan sävy on pääasiassa erittäin positiivinen ja elämänmyönteinen. Minusta tuntui etten malttaisi millään laskea kirjaa käsistäni, niin suuren vaikutuksen se minuun teki. Minua harmitti suuresti se että 11-vuotias Kimberly joutui aikuistumaan niin aikaisin, tekemään koulun ohella töitä niskalimassa yömyöhään sekä huolehtimaan äidistään. Äidin ja tyttären välit olivat kuitenkin lämpimät.

Pidin myös suomennoksesta. Tarina on kirjoitettu Kimberlyn näkökulmasta ja alussa New Yorkiin muuttaessaan hän ei ymmärtänyt englantia juuri ollenkaan. Kielelliset kömmähdykset oli suomennettu todella hyvin. Puhuessaan englantia Kimberly ja hänen äitinsä vaikuttivat hieman typeriltä muiden silmissä, myös lukijan, koska he olivat hämmentyneitä. Kun he puhuvat keskenään kiinaa muuttuu heidän olemuksensa täysin. Viisas veto kirjailijalta. Tämä seikka tuo tarinan paljon enemmän lukijan iholle. Olisi mielenkiintoista lukea joskus tämä englanniksi, jolloin kielelliset kömmähdykset olisivat alkuperäisessä muodossa. 

Lisäksi kulttuuriset erot tulevat hyvin ilmi, joka toi tarinaan aivan uutta ulottuvuutta ja minun silmissä lisäsi mielenkiintoisuutta roimasti. En ole koskaan kovin perehtynyt kiinalaiseen kulttuuriin, nyt sain pieniä tiedonmuruja siitäkin. Toisten luona ei käydä vierailuilla ilman vastavierailua, kukaan ei katso toisten alusvaatteita ja kiinalaisessa koulussa liikuntatunnillekin vaihdetaan pelkästään kengät ja ihmisille ei sanota päin naamaa mitä ajattelee. Isona plussana myös kiinalaiset sanonnat, jotka oli suomennettu. Lisämausteena on siis mukava sukellus vieraaseen kulttuurin.

Kirjan loppukaan ei jätä kylmäksi! Viimeisillä sivuilla hypätään 12 vuoden päähän ja lukijalle näytetään mihin nuoren tytön uutteruus ja päämäärätietoisuus on johtanut, uhrauksia unohtamatta.

Ihana kirja, joka upposi minuun kuin veitsi voihin. Tämä on kirja, jota mieleni tekisi halata! Suosittelen kyllä lämpimästi lukemaan tämän ja paljon tätä kirjaa on blogimaailmassa luettukin.

Annan kirjalle arvosanaksi 5/5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt: 2011
Alkuteos: Girl in translation
Sivuja: 280
Suomentanut: Ulla Lempinen

-Aletheia



torstai 14. kesäkuuta 2012

Jennifer Weiner: Pieniä maanjäristyksiä

Raskaana olevalle kirja, joka kertoo vauvoista ja raskaana olevista naisista oli jotakin vastustamatonta. Enpä siis voinut ohittaa tätä, kun se kirjastossa sattui käteeni. En ole kauheammin hömppäkirjallisuuden ystävä niissä vilisevien kliseiden ja samankaltaisten juonikuvioiden takia. Se tekee kirjoista hyvin ennalta-arvattavia, mutta toisaalta niitä on hyvä lukea ns. aivot narikassa. Mikäs sen sopivampaa kirjallisuutta viimeisillään puuskuttavalle mammalle tai sitten ihan kesälukemiseksi. Itse ainakin monesti kallistun kevyemmän kirjallisuuden puoleen kun kesäaurinko alkaa lämmittämään.

Tässä kirjassa seurataan kolmea naista, jotka tapaavat toisensa mammajoogassa. Yhden mies pettää, toisen mies on aivan toivoton vätys ja kolmannen mies roikkuu vielä äitinsä talutushihnassa ja kyseinen äiti terrorisoi pariskunnan elämää. Nuoret naiset ystävystyvät sillä heitä yhdistää raskaus ja tuleva vanhemmuus. Pian he saavat kuitenki huomata etteivät he ole suinkaan päätyneet siihen aikuisuuden seesteiseen vaiheeseen, jonka jälkeen vain eletään onnellisesti elämän loppuun asti. Kaikki suunnitelmat siittä, miten loppu elämä kulkeutuu meneekin aivan uusiksi. Lisäksi on vielä olemassa neljäs nainen, joka on menettänyt oman vauvansa.

Luin tämän kirjan loppuun synnärillä kauhean tunteikkaan hormoonimyrskyn vallassa, joten kirja herätti minussa välillä mitä ristiriitaisimpia tunteita. Välillä pidin kirjasta, välillä se oli ihan kamalaa luettavaa, varsinkin tarinan osat, joissa kerrottiin vauvansa menettäneestä naisesta. Normaalitilassa veikkaan, ettei tämä kirja olisi hetkauttanut minua ihan niin paljoa. Hömppää mitä hömppää, eikä siittä pääse yli eikä ympäri. Välillä juoni jopa pitkästytti minua ja tarinassa vilisevät kliseet saivat pyörittelemään silmiäni. Kyllähän tämä menetteli. 

En ole ennen lukenut Weinerin kirjoja. Lainakengissä on minulle tuttu vain elokuvana, mutta kirjana en ole siihen tarttunut. Ehkäpä joskus vielä, kun kevyen kirjallisuuden kärpänen puraisee minua taas, intoudun tarttumaan muuhunkin Weinerin tuotantoon. Olen vain kuullut kehnoja arvioita kirjailijan tuotannosta, mutta parempi se on todeta itse pitääkö vai ei.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2005
Alkuperäinen nimi: Little earthquakes
Sivuja: 469
Suomentanut: Terhi Leskinen

-Aletheia

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Pieni blogitauko

Meidän pieni poika syntyi viikko sitten, joten tässä on tullut pidettyä vähän blogitaukoa. Kirjoja en ole ehtinyt oikein lukemaan, kun ollaan totuteltu vauvan tuoksuiseen arkeen. Joten postaus tahti hidastuu, mutta ei lopu kuitenkaan. Yksi kirja-arvio odottaa kirjoittajaansa, kunhan istuminen luonnistuu taas kunnolla. :D

Mahdollisiin kommentteihinne vastailen sitten koneen kautta. Tämän puhelimen blogger on hieman kämänen. Teidän kanssa bloggaajien blogeja olen yrittänyt seurata ahkerasti, mutta kommentteja en ole kerennyt laittamaan. Hieman laahaan perässä, mutta yritän päästä kärryille taas piakoin.

Oikein kirjaisaa ja lukurikasta kesää kaikille teille ihanille lukijoille!

-Aletheia

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Toukokuun luetut!

Toukokuussa on saanut taas pitkästä aikaa nauttia kirjoista lämpimässä auringonpaisteessa, kun meidän takapihalla on elohopea kivunnut välillä jopa 25 asteeseen. Kirjoja nauttiessa on siis saanut nauttia viimeisten lumien sulamisesta. Toki kirjoilta on aikaa vienyt puutarhahommat ja meidän kotikin on kokenut suuria mullistuksia. Sain vihdoin ja viimein kauan himoitsemani uuden kirjahyllyjärjestelmän, joka valloittaa kauniina yksityiskohtana yhden seinän meidän olohuoneesta. Tikapuut vain puuttuvat vielä ja tarkoituksena olisi hankkia lisäksi vielä kaksi lisähyllyä sekä korotusosat. Myös vessan pienimuotoinen remontti on syönyt arvokasta aikaa, mutta olen kuitenkin loppupeleissä tyytyväinen toukokuun lukusaldoon.

  • Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili
  • Mikko Rimminen: Nenäpäivä
  • Margaret Atwood: Oryx ja Crake
  • Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
  • Claudie Gallay: Tyrskyt
  • Susanna Alakoski: Sikalat
  • Sara Gruen: Vettä elefanteille
  • Téa Obreht: Tiikerin vaimo
  • Päivi Alasalmi: Metsäläiset
  • P. G. Wodehouse: Kyllä Jeeves hoitaa

Elikkä saldoksi tuli nyt 10 kirjaa, josta ehdottomasti mieleenpainuvimmat lukukokemukset olivat Vettä Elefanteille ja Tyrskyt.  

Kesäkuulle lukemistoon on yllättäen eksynyt jopa chick littiä, josta en yleensä liiemmin pidä. Tällä hetkellä hyllyssä odottavat lukemista Marian Keyesin Hurmaava mies, Cathy Kellyn Rakkautta rivien välissä, Jane Smileyn Sydänmailla, David Foenkinosin Nainen jonka nimi on Natalie, Jean Kwokin Käännöksiä, Linda Olssonin Sonaatti Miriamille ja Beate Grimsrudin Hullu vapaana. Nähtävästi kesän tulo on saanut minut taipumaan kevyemmän kirjallisuuden puoleen, mutta saa nähdä kuinka se jaksaa minua viihdyttää. Monesti ehdin kyllästyä rakkauteen ja romantiikkaan jo parin kirjan jälkeen.

Jos sitten kertoisin vielä toukokuun aikana tekemistäni hienoista kirjalöydöistä. Eli kuluneen kuukauden aikana kirjaperhettäni saapuivat kasvattamaan:
  • Magne Hovden: Saamelandia
  • Susan Cooper: Pimeä nousee I-III
  • Arto Paasilinna: Suloinen myrkynkeittäjä
  • Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
  • Ian McEwan: Lauantai
  • Kaari Utrio: Haukka minun rakkaani
  • Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain
  • Helvi Hämäläinen: Kadotettu puutarha
  • Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla
Laskettuaikakin kolkuttelee jo ovelle. Enään vajaa viikko, saa nähdä milloin pikku lukutoukka syntyy. :)


Iloista kesäkuuta kaikille ihanille lukijoille ja kanssa bloggaajille. Oli mukava huomata että rekisteröityneitä lukijoita on jo 50!

-Aletheia