Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kustantaja Olli Suomisen elämässä tuntuu olevan kaikki kohdallaan: hänellä on hyvä työpaikka, luottamustoimia, perhe ja omakotitalo harjun kupeessa. Sitten kuvaan ilmestyy nuoruuden ihastus kirjailija Kerttu Kara. Ollin kustantamon on määrä kustantaa Karan uusin teos, joka kertoo Jyväskylästä ja sen salakäytävistä. Lapsuusmuistot, unet ja elokuvat tulvivat Ollin mieleen ja irtaannuttavat hänet jatkumohakuisesta elämästään. Sitten tapahtuu jotain, joka muutta Ollin elämän pelottavan mielenkiintoiseksi...

En oikein tiennyt mitä odottaa kirjalta, kun aloin sitä lukemaan. Olin kuullut ylistäviä mielipiteitä ja sitten vähän varauksellisempia mielipiteitä. Erityisen jännittäväksi kirjaan tarttumisen kuitenkin teki se etten tiennyt kumman lopun omaavan kirjan olin kirjastosta lainannut.

Alussa meinasi iskeä todellinen pitkästyminen. Olli vaikutti tavallisen arkiselta suomalaismieheltä, jonka elämässä ei tapahdu suuria mullistuksia, vaikutti siis erittäin tylsältä tyypiltä. Maku alkoi menemään siinä vaiheessa, kun koko ajan tunnuttiin ajelehtivan Ollin omituisissa unissa eikä tarina meinannut alkaa millään. Ajattelin kuitenkin jatkaa kirjaa, vaikka se tuntuiki melkoiselta pakkopullalta. Sitten alkoikin tapahtumaan, mutta tarinassa sattuneet käänteet vaikuttivat jotenkin kirjan alkuu tunnelmaan sopimattomilta, ehkä jopa naurettavan radikaaleilta. Lopulta kuitenkin totuin juonen saamaan käänteeseen ja tarina alkoi pikku hiljaa käydä mielenkiintoisemmaksi, lukeminenkin alkoi ottamaan tuulta purjeisiin.

Olisin kuitenkin toivonut että salakäytävien maagisuudella olisi ollut suurempi osa kirjassa, koska ne olivat kieltämättä kirjassa mielenkiintoisinta. Kirjailija paljastaa pikku hiljaa lukijalle mitä salakäytävät ovat, itse kihisin uteliaisuudesta ja ehdin jo ärsyyntyäkkin, kun en tiennyt tarkalleen salakäytävien salaisuutta. Kun se lopulta paljastettiin olisin halunnut ryömiä salakäytävissä enemmänkin.

Jälkimaku kirjasta on hieman hämmentynyt. Alku ja loppu tuntui olevan niin ristiriidassa keskenään että en tiedä oikein mitä ajatella kirjasta kokonaisuutena. Alusta en pitänyt ja lopusta taas puolestani pidin. Alkua olisi voinut tosissaan typistää, koska se tuntui olevan enemmänkin turhanpäiväistä liirumlaarumia, joka sai pitkästymään. Mutta Jääskeläisen pureva ja nokkela kerronta oli kuitenkin sellaista, joka vetosi minuun.

Olin aluksi ajatellut lukevani netistä toisen vaihtoehtoisen lopun, minä nappasin kirjastosta rougen. Kuitenkin en innostunut kirjasta niin paljon, että minua kiinnostaisia lukea blanc. Tyydyn rougen suomaan loppuratkaisuun.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 373 / 375


Kommentit

  1. Mä en muista yhtään kumman loppuratkaisuista itse luin mutta Jääskeläinen on kyllä <3. Häneltähän on tulossa syksyllä viimein uusi kirja, jota todella odotan! Ei meilläkään näemmä ihan samanlainen maku ole, vaikka lähelle liippaa :) Hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kiinostelee kyllä tutustua Jääskeläisen muuhunkin tuotantoon, vaikkei tämä aivan lemppariksi noussutkaan. No ei ihan kuitenkaan, mutta kuten sanoit monin paikoin läheltä liippaa. :)

      Poista
  2. Minä sain blancin kun aikoinaan kirjan hankin (ei tästä ole kuin muutama viikko kun sen luin). Itse asiassa pidin valkoisesta lopusta enemmän.

    Mut muuten fiilikset olivat hyvin samat kuin sinullakin. Olisin halunnut tykätä enemmän, vaikka vahvojakin kohtia oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän, ihan pikkuriikkisen kiinnostelisi se toinenkin loppu... mutta annan sen jäädä arvoitukseksi.

      Kaikesta kun ei vain voi pitää vaikka kuinka haluaisi. :D

      Poista

Lähetä kommentti