Nuori Margaret Beaufort, Lancasterin huoneen perijätär, naitetaan onnettomaan avioliittoon kaksi kertaa ikäisensä miehen kanssa. Edessä on muutto Walesin karuille maille aviomiehen linnaan. Uskonnollinen Margaret, joka uskoo saavansa viestejä Jumalalta, tulee miehelle raskaaksi ja synnyttää pojan, Henrik Tudorin. Pian lapsen syntymän jälkeen Margaret jää leskeksi; edessä on uusi järjestetty avioliitto vielä vanhemman miehen kanssa. Margaret ei kuitenkaan lannistu vastoinkäymisten edessä, hän on kunnianhimoinen ja ylpeä, hänen pojastaan on määrä tulla Englannin seuraava kuningas.
Sain käsiini Philippa Gregoryn, historiallisten romaanien kuningattaren, Ruusujen sota-sarjan toisen osan. Jonkun aikaa kirja ehti pölyttyä kirjastopinossa ennenkuin sain sen lukuun, mutta nyt sen aika oli juuri oikea, historian nälkä alkoi jo vaivaamaan. Olen toivottoman hurahtanut tälläisiin historiallisiin romaaneihin ja olen onnellinen, kun löysin (kiitos blogivinkkien) tämän kirjailijattaren. Olen toki lukenut parempiakin ja sykähdyttävimpiäkin historiallisia romaaneja, mutta joku Gregoryn kirjoitustyylissä kiehtoo minua. Ennen kaikkea näissä kahdessa Ruusujen sota -sarjan kirjassa minua on viehättänyt Gregoryn tapa luoda päähenkilöistä hämmästyttävän moniulotteisia naisia, jotka herättävät minussa ristiriitaisia tuntemuksia.
Punainen kuningatar antoi päinvastaisen näkemyksen samojen tapahtumien kulusta ja valottaa vastapuolen motiiveja. Kun Valkoisessa kuningataressa seurattiin Yorkin huoneen kuningattaren vinkkelistä tapahtumia ja Yorkin puolella, Punaisessa kuningattaressa seurattiin tapahtumia Lancasterin huoneen vinkkelistä. Harmi että Valkoisen kuningattaren lukemisesta on aikaa jo parisen kuukautta, enkä muistanut kaikkia tapahtumia yksistyiskohtaisesti, jotta olisin voinut verrata lähemmin näitä kahta tarinaa.
Jälleen kerran, kuten aiemmin tuossa jo mainitsin, päähenkilö oli nainen, jonka pään sekoittaa kruunun- ja vallahimo. Välillä tuntui että Margaret on hieman päästä pipi, jos sallinette minulle näin karkean kielikuvan. Margaret oli oikea kyy naiseksi ja käytti uskoaan astinlautana ja selittäjänä tapahtumille. Margaret oli saanut tehtävän Jumalalta ja Jumala puhui hänelle, joten hänen tahtonsa oli Jumalan tahto. Ennen, ja oikeastaan nykypäivänäkin, uskonto on ollut laukaisijana tai ainakin osasyynä julmissa tapahtumaketjuissa. Nämä seikat tekivät Margaretista mielenkiintoisen henkilön ja herätti erittäin ristiriitaisia tunteita; välillä pidin hänestä ja jopa tunsin ymmärtäväni tätä naista, välillä taas inhosin häntä valtavasti!
Punaisessa kuningattaressa törmäsin taas samoihin ongelmiin kuin Valkoisessakin. Sekoitin auttamatta nimiä taas keskenään, koska ne olivat niin samankaltaisia. Monilla miehillä oli sama nimi ja sitten kun arvonimetkin vaihtuivat aina kuninkaan mukana, niin meinasi mennä pasmat sekaisin. Myös osa taistelukohtauksista sai minut pitkästymään ja pomppimaan hieman yli tiivimmät taistelun tuoksinnat. Silti minulla on tunne että tässä kirjassa taisteltiin hiukan vähemmän kuin edeltäjässään, mutta voin olla väärässäkin. Luulo kun ei ole tiedon väärti.
Mutta jälleen viihdyttävä ja nopea lukuinen historiallinen viihderomaani, jossa kumma kyllä ei juurikaan ollut romantiikkaa mukana. Mutta eipäs tuota aina tarvitsekkaan, kirja voi olla hyvä ilman siirappiakin.
Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: The Red Queen
Sivuja: 440
Suomentanut: Natasha Vilokkinen
Minuun uppoaa historialliset romaanit täysin ja Gregorya lukee mielellään. Margaret oli kuitenkin hahmona sellainen josta on vaikea pitää, ja tavallaan viihdyin Valkoisen kuningattaren parissa paremmin. Mutta ehdottomasti luen Gregorya lisää jahka saadaan lisää suomennoksia :)
VastaaPoistaSamoin luen kyllä minäkin. Gregory osaa herättää historian hienosti henkiin ei kuivalla tavalla. :)
Poista