Gillian Flynn: Kiltti tyttö

On Nickin ja Amyn viides hääpäivä ja Amy on kadonnut. Nick palaa töistä kotiin ja löytää olohuoneen mullin mallin, eikä vaimoa näy missään. Poliisi löytää lattialta outoja verijälkiä ja Nick jää valheesta toisen jälkeen kiinni. Mies tuntuu muutenkin suhtautuvan vaimonsa katoamiseen turhan kevytmielisesti. Kaikki merkit näyttävät osoittavan aviomieheen ja ainoa tapa välttyä vankilalta on löytää Amy ajoissa.

Ahh, kuinka ihanan ovelaa, koukuttavaa, psykologisen kieroutunutta jännäriä sain pitää käsissäni. Ja mikä parasta - kokea huikean hienon lukukokemuksen sen parissa. Kiltti tyttö kiinnitti huomioni jo WSOY katalogissa ja päätin että kirja on luettava. Kirjaa on myös mainostettu paljon ja se on ollut esillä blogeissa. Jotenkin tähän kirjaan törmäämiseltä ei ole voinut välttyä ja mikäs sen paremmin kasvattaa mielenkiintoa entisestään.

Nickin ja Amyn tarinaa seurataan, tietenkin, kummankin osapuolen näkökulmista. Parin alkutaipaleisiin tutustutaan Amyn päiväkirjamerkintöjen kautta ja Nickin itsensä kertomana. Pariskunnan elämä avautuu lukijalle kerros kerrokselta pikku hiljaa menneisyydessä sekä nykyajassa. Sitä jo mielessään alkaa osoittelemaan sormellaan, että hahaa kiinni jäit. Sitten viuphs vaan ja lukija huomaa, että kirja on muuttunut täysin ja on ihan eri ääni kellossa. Voisi jopa sanoa, että kirja iskee suoraan päin näköä ja lukija voi vaan ihmetellä että mikäs nyt tuli. 

Sitten aletaankin muovaamaan niitä vanhoja mielipiteitä uusiksi. Aletaan kuorimaan uudestaan kerroksia ja alta paljastuu niin täydellisen kiero ja huikea juonikuvio, että melkein hihkuin kirjan erinomaisuutta lukiessani. Oli hyvä että en tietoisesti lukenut muita arvosteluja ennen kirjan lukemista ja muutenkin yritin pitää itseni hieman pimennossa. Tiesin vain että kyseessä on huikean kieroutunut jännäri ja siinä on vaimo, joka katoaa. Ei mitään suuria ennakkokäsityksiä tai -odotuksia. Sain itse hiljaa omassa mielessäni muodostaa käsityksen kirjasta, kun olin täysin tarinan riepoteltavana. Jos tietää liikaa kirja voi menettää hohtonsa.

Tämä on takuuvarma lukunautinto sellaisille lukijoille, jotka tykkäävät dekkarihenkisistä jännäreistä, jotka aidosti yllättävät ja koukuttavat. Olin niin kirjan lumoama, että luin jopa autossa, koska kerkesin lukea viisi minuuttia. Olin niin yllättynyt juonikäänteistä, että olen varmasti näyttänytkin siltä kuin minua olisi isketty päin näköä. Loppuratkaisukin on odottamaton ja sai hämmästyttävän paljon sappeni kiehumaan. Lukiessani huomasin hämmästyväni hämmästymisten perään. Kovin moni kirja ei ole pystynyt yllättämään minua niin montaa kertaa kuin Kiltti tyttö pystyi.

Siitä on aikaa, kun joku kirja on saanut minut eläytymään näin vahvasti. Tuntuu ettei kirjalle ole tarpeeksi superlatiiveja ja ylistyssanoja. Toivottavasti kirjailijan tuotantoa suomennetaan pian lisää. Gillian Flynnin nimi on nyt kyllä visusti muistissa.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2013
Alkuteos: Gone Girl (2012)
Sivuja: 447
Suomentanut: Terhi Kuusisto

Mistä minulle ja miksi: Pyydetty arvostelukappale, koska kirja vaikutti niin valtavan mielenkiintoiselta.

Kommentit

  1. Tästä on ollut kovin ristiriitaisia arvioita, kiva kuulla että pidit! Itse odotan vielä mahdottoman pitkältä kirjaston varausjonosta kirjaa luettavaksi. Pakko tämä on lukea että tietää mistä ihmiset puhuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin kirjastossa varausjonot olivat huikean pitkät. Tämä kirja on jo ennakkoon uteliaisuutta herättävä. Toivottavasti sinäki pidät tästä, kunhan sen käsiisi saat. :)

      Poista
  2. Oli tämä jännä joo... minäkin tykkäsin juuri noista vinksahtaneista käänteistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat kyllä huippuja, ainakin minun mielestä. :D

      Poista
  3. Täydet pisteet! Hyvänen aika, kyllä munkin täytyy tämä ehtiä lukea. Kaipaankin just kohta taas tasokasta dekkaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Kiltti tyttö tekee vaikutuksen sinuunkin, paljon tästä on erilaisia arvioita. Minuun nuo vinksahtaneet käänteet tekivät vaikutuksen. :)

      Poista
  4. Tämä oli kyllä erittäin viihdyttävä seuralainen :)

    VastaaPoista
  5. Ooh, kiva että Kiltti tyttö vakuutti sinut noin kovin! Minä en ollut ihan noin vakuuttunut; minulle kirja oli vain sellainen perushyvä. En hirveästi tiennyt kirjasta etukäteen, mutta silti jäin kaipaamaan jotain lisää. Minähän en lue kovin paljon dekkareita juuri siitä syystä, että minua on aika vaikea huijata, eikä Kiltti tyttökään minua huijannut. Kiinnostuin kuitenkin kirjasta psykologisen puolen takia; luettava, kohtuullinen kirja, mutta en ikävä kyllä koukuttunut sillä tavalla kuin odotin. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen keskinkertaisesti vietävissä. Joskus arvaan juonen ja mielenkiinto herpaantuu yleensä siinä vaiheessa, pääasiassa olen kuitenkin aina yllättynyt kun luen dekkareita. Mutta tuskin lukisin minäkään jos olisin tarpeeksi nokkela arvaamaan kaiken etukäteen. :) Kirjan psykologisesta puolestakin riittää kyllä ammennettavaa. Amy oli melkoisen kajahtanut persoona. :D

      Poista
  6. "Tämä on takuuvarma lukunautinto sellaisille lukijoille, jotka tykkäävät dekkarihenkisistä jännäreistä, jotka aidosti yllättävät ja koukuttavat."

    Olen samaa mieltä. Itse en yllättynyt, enkä siksi siis koukuttunut. En myöskään pidä dekkareista tai lue niitä. Minua myös ärsytti, kun arvasin aina seuraavan juonenkäänteen. Ei ollut siis minun kirjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin meitä on moneen junaan. Mutta kuten juuri aiemmassa kommentissa Irenelle vastasin, minä olen helposti huijattava ja yllätettävä. :D

      Poista

Lähetä kommentti