sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Susan Fletcher: Meriharakat

Amy makaa koomassa. Hänen isosiskonsa Moira istuu sairaalasängyn vieressä ja alkaa keriä auki tunnustusta. Hän kertoo lapsuusajan itsekkyydestään, joka satutti koko perhettä, kouluajan raakuudestaan, katkeruudesta ja turmiollisuudesta, joita hän on kantanut sisällään koko aikuisikänsä. Moira tietää olleensa huono tytär ja petollinen vaimo, mutta vasta Amyn sängyn ääressä istuessaan hän tajuaa että on ollut julma sisar ja että juuri tämä julmuus on ajanut heidät molemmat samaan sairaalahuoneeseen.

Lainasin Fletcherin Meriharakat kirjastosta, sillä olen pitänyt aivan suunnattoman paljon hänen muista teoksistaan. Erityisesti Noidan rippi ampaisi suoraan luihin ja ytimiin, vaikka ei Irlantilainen tyttökään jättänyt kylmäksi tätä lukijaa. 

Ei Fletcher pettänyt tälläkään kertaa. Meriharakat oli yllättävä ja syvällinen kertomus, se oli itsensä kummajaiseksi tunteman Moiran lapsuudenkuvaus ja kasvutarina. Moira kertoo katkeransuloisen tarinansa koomassa makaavalle siskolleen ja samalla lukijakin pääsee sukeltamaan Moiran sielun syvimpiin syövereihin. Lukija auttamatta elää kirjan tapahtumat läpi Moiran silmin, jollakin tasolla samaistuen tähän naiseen.

Fletcherilla on hyppysissään taito pitää lukijaa otteessaan. Lisäksi Fletcherin kieli ja kerronta on jo itsessään sellaista että sitä on nautinnollista lukea, se on kuin laulua, jonka mukana keinuu ja leijailee. Kirjan tunnelma jää viipyilemään mieleen tuoksuineen, maisemineen, henkilöineen, äänineen ja sitä palaa miettimää, kun kirjan kannet on jo sulkenut. En oikeastaan osaa sanoa mitään moitittavaa tästä kirjailijattaresta. Hän on ampaissut suosikkikirjailijoitteni listalle ja suoraan sinne kärkipäähän. Enään on lukematta Tummanhopeinen meri ja sitten olenkin lukenut kaikki hänen teoksensa. Toivottavasti pian on luvassa lisää. 

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä! Minulla oli tarkoitus kirjoittaa kirjasta vain lyhyt arvio. Ajattelin aluksi että kerron vain että pidin kirjasta yhtä huikean paljon kuin aiemmistakin teoksista, mutta on lähes mahdotonta kirjoittaa näin hienosta teoksesta vain muutamalla rivillä. Toisaalta taas tuntuu ettei ole tarpeeksi sanoja kuvaamaan Fletcherin erinomaisuutta.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt: 2008
Alkuteos: Oystercatchers (2007)
Sivuja:383
Suomentanut: Jonna Joskitt

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta. Olen Fletcher-fani. ;)

3 kommenttia:

  1. Hyvä sinä! Tästä kirjasta tuli itselleni Fletcherin paras kirja, mutta myös sielukirja, sillä luen sen Meriharakat aina silloin tällöin uudestaan ja kirja jää minulle 4-ever.

    VastaaPoista
  2. Aivan karvat nousivat pystyyn käsivarsissa ja selässä, kun luin tuon alkutekstin. Fletcheriltä olen lukenut kaksi kirjaa, joten tämä pitää ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ihanaa! <3

    Tämä on ainoa Fletcher, jota en ole vielä lukenut. Kovasti odotan.

    VastaaPoista