lauantai 27. huhtikuuta 2013

Lionel Shriver: Poikani Kevin

Tämä on varmasti monelle tuttu kirja, sillä vastikään tästä Shriverin teoksesta on ilmestynyt elokuva. Silloin kirja nousi uudestaan tapetille, mutta teosta on käsitelty kirjamaailmassa moneen otteeseen ennen "uutta nousemista". Poikani Kevin on niitä kirjoja, joista varmasti on sanottu jo kaikki mahdollinen. Kirja on myös juoneltaan sellainen, josta ei viitsi etukäteen paljon kertoa ettei lukukokemus mene pilalle.

Kirja kertoo Kevinistä, joka teki sen kamalan teon sinä torstaina, hänen äitinsä näkökulmasta. Eva-äiti alkaa ruotimaan miehelleen osoitetuissa kirjeissä Kevinin elämää sekä heidän perheensä elämää jo ajalta ennen Kevinin syntymää. Eva pohtii miksi Kevin teki sen kamalan teon? Vaikuttiko joku lapsuudessa koettu tapahtuma tekoon? Vai voiko lapsi olla paha jo syntyessään?

Varoin etukäteen tarkasti lukemasta hirveästi arvosteluja kirjasta, tiesin sen että juoni on kamala ja että kirja on sävähdyttänyt monia lukijoita. Odotukset olivat himpun verran korkealla, koska paljon tätä oli kehuttu ja suositeltu. Aluksi yllätyin sitä kuinka hidaslukuinen kirja oli minulle. Kirjeissään Eva poikkeaa asiasta aina sivupoluille ja eksyy jaarittelemaan, pohdiskelemaan kunnes palaa taas itse asiaan. Kirjaa siis piti lukea ajatuksen kanssa. Lisäksi kirja oli niin hätkähdyttävä, ravisuttava, puistattava, surullinen, ahdistava, jännittävä ja inhottava että välillä oli pakko laittaa kirja syrjään ja keskittyä mukaviin asioihin. Poikkeuksellisesti näiden syiden takia vietin viikonpäivät Poikani Kevinin synkissä maisemissa. En kuitenkaan tarkoita että kirja olisi ollut huono, se oli vain rankka.

Poikani Kevin on psykologinen, koukuttava ja hyvä romaani, jonka suosittelen lukemaan. Itseni se sai pohtimaan asioita ja varsinkin äidinrakkautta monelta kantilta. Kirjan jännitys syntyy hitaasti avautuvasta juonesta ja pojasta, jossa on pimeitä piirteitä ja on psykologisesti kieroutunut. Kirjan aikana Eva tuli lähelle lukijaa ja monissa kohdissa samaistuin hänen tuntemuksiinsa. Välillä olin taas järkyttynyt Evan kylmyydestä lastaan kohtaan. Tunteet siis heittelivät laidasta laitaan, mutta hahmona Eva olihyvin inhimillinen, kun taas Kevin tuntui hieman liioitellulta, ainakin lapsuus ja vauva-ajan osalta. 

Pakko myöntää että yhä uudestaan Evan eksyessä sivupoluille meinasin pitkästyä, halusin palata takaisin Keviniin. Kävin välillä malttamattomaksi ja luin jaaritteluja puolihuolimattomasti, koska halusin tietää enemmän Kevinistä. En kuitenkaan toivo tai sano että kirja tarvisi typistystä. Jaarittelu on, varsinkin kirjeissä, normaalia ja se kuului kirjaan. Minä nyt vain olen aina ollut vähän turhan malttamaton lukija.

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Avain
Ilmestynyt: 2006
Alkuteos: We need talk about Kevin (2003)
Sivuja: 544
Suomentanut: Sari Karhulahti

-Aletheia

torstai 25. huhtikuuta 2013

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 11 tienoissa on löydetty ravintoloitsija Armas Gustafsson surmattuna ravintola Cobran kabinetista. Auttajat havaitevat Gustafssonin niskan olevan murtunut. Samana iltana ravintolassa vietettiin Gustafssonin 50-vuotissyntymäpäiviä. 

Rouge on hattumyyjätär, mutta iltaisin hän toimii laulajattarena. Juuri Rouge on laulamassa ravintola Cobrassa surmailtana. Rougen veli Toivo löydetään kumartuneena ruumin ylle surmatyön jälkeen. Toivo pidätetään, mutta Rouge tietää Toivon syyttömäksi, sillä juuri ennen poliisien saapumista Rouge näki pimeässä nurkassa kyhjöttävän salaperäisen miehen, joka poistui murhapaikalta. 

Yönpunainen höyhen sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin ja on kiihkeä noir- henkinen dekkari. Rouge on erittäin naisellinen ja aistikas nainen. Sukkanauhat räpsähtelevät ja erotiikkaa on ilmassa. Kuitenkaan seksiä ei ollut liian paljon, vaan juuri sopivassa määrin eroottisen vivahteen luojana. Itse dekkari osuus ei ollut päätävä huimaavan mutkikas, mutta viihdyttävä sitäkin enemmän. Tämän voisi sijoittaa kevyiden tai oikeastaan köykäisten dekkareiden osastolle.

Mikä kirjassa oli parasta oli ajankuva. 20-luvun sodanjälkeinen Helsinki, joka oli herätetty hienosti henkiin. Ihanan nostalgista vanhanajan tunnelmaa, josta pidin suunnattoman paljon. Jo kansi toimii hienona tunnelmanluojana ennenkuin kirjan sivuille on päässyt uppoutumaan. Täytyy kyllä sanoa että Gummerus onnistuu usein hienojen kansien kanssa. Lainauspäätös tästä kirjasta tuli puhtaasti kannen perusteella. Takakantta tulin vilkaisseeksi vasta kotona. Mutta olen iloinen että lainasin kirjan ja luin sen!

Yönpunainen höyhen aloittaa sarjan, jossa yhdistyvät jännitys ja erotiikka. Viihdyin tämän esikoisen parissa niin hyvin, että luen mielelläni jatko-osatkin välipala kirjoina.  Mainiota viihdekirjallisuutta!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 223

-Aletheia

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Aletheian Top 10!

Annika K haastoi minut listaamaan 10 parasta kirjaa. Käsittääkseni jotkut ovat tehneet top 10 blogihistorian aikana luetuista kirjoista. Annika taas listasi 10 kirjaa, jotka ovat pysäyttäneet jollakin tavalla, jopa saanut kyyneliin. Koska Annika haastoi minut niin pitäydyn itsekkin sykähdyttävien lukukokemusten linjalla. Kirjat ovat satunnaisessa järjestyksessä.

  • Dave Pelzer: Pimeän poika


  • Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa


  • Beate Grimsrud: Hullu vapaana


  • Peter Franzén: Tumman veden päällä


  • Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet


  • Herbjorg Wassmo: Lasi maitoa kiitos


  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa


  • Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina


  • Susan Abulhawa: Jeninin aamut




  • Sofi Oksanen: Puhdistus



Oli todella vaikeaa valita vain kymmenen, monta hyvää kirjaa jäi kyllä mainitsematta. Mutta nämä jäivät listaan. 

Näitä listoja on ihana lukea ja niistä saa hyviä lukuvinkkejä. Siksipä haastan kaikki, jotka tulevat lukemaan minun listaani ja uskaltavat ottaa haasteen vastaan. ;)

-Aletheia

torstai 18. huhtikuuta 2013

Erin Morgernstern: Yösirkus

"Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä."

Yösirkus kuljettaa lukijan oudon sirkuksen mukaan 1800- ja 1900-luvun vaihteeseen. Sirkus toimii pelilautana kilpailulle, jossa kaksi taikuria, Celia ja  Marco, toimivat vastakkain. Nämä nuoret ovat joutuneet tahtomattaan mukaan tähän kilpailuun ja heidän opettajansa suostuvat paljastamaan vain sen verran, että lopulta jomman kumman on kuoltava. Nuoreta alkavat kuitenkin nähdä kilpailun haastavana yhteistyönä ja pian Celia ja Marco rakastuvat toisiinsa. Tilanteesta on vain yksi tie ulos ja siihen tarvitaan suunnattomasti voimia ja pienen maalaispojan apua...

Yösirkus on maaginen kertomus, mutta en luonnehtisi sitä aivan täysin fantasiaksi. Taikuutta on mukana ja sirkus on lumoava outoudessaan, eikä sirkus olisi niin huikea ilman taikuuden apua. Kuitenkin jos tämä jonkun genren alle tulisi laittaa se olisi fantasia, ehkäpä voisin luonnehtia tätä köykäseksi fantasiaksi. Lyhyet kappaleet ja luvut sekä kirjoitustyyli tekivät kirjasta kuitenkin helppolukuisen viihdekirjan, jonka parissa viihtyi hyvin.

Kirjailijan taidetausta sai aikaan sen, että miljöö oli maalattu elävästi esille. Saatoin nähdä sieluni silmin sirkuksen nousevan tyhjästä yön aikana, saatoin vaeltaa sirkuksen lukuisissa teltoissa yhdessä uneksijoiden kanssa, hurmaantua taikurin esityksistä ja talvipuutarhasta, haistaa ja maistaa sirkuksen herkkuja. Henkilöhahmojen kanssa ei oltu kuitenkaan onnistuttu yhtä hyvin; kaikki henkilöt eivät erottunut persoonina. Välillä tuntui että kaikki henkilöt olivat veistetty samasta puusta hieman yksityiskohtia muutellen. 

Minua häiritsi suunnattomasti se, että kirjan kerrotaan sijoittuva 1800- ja 1900-luvun vaihteeseen, mutta ajankuvaa ei oltu saavutettu millään tavalla. Mielsin kertomuksen kokoajan nykypäivään, henkilötkin olivat moderneja tapoineen ja olemuksineen. Kirjailija ei millään tavalla ollut ottanut kertomukseen mukaansa tuon ajan tyypillisiä piirteitä. Joten olisi ollut sama sijoittaa kirja nykypäivään.

Jossakin vaiheessa 250 sivun paikkeilla meinasin hieman pitkästyä. Tuntui ettei tarina etene tarpeeksi joutuisasti eteenpäin vaan jankkaa paikallaan. Joitakin asioita olisi voinut jättää hyvällä omatunnolla kertomatta ilman että kirjan juoni olisi kärsinyt mittavia vahinkoja. 

Kaikenkaikkiaan viihdyin kuitenkin kirjan parissa melko hyvin, tämä oli minulle keskinkertainen lukukokemus.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Basam Books
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: The Night Circus (2011)
Sivuja: 400
Suomentanut: Hanna Toivonen

-Aletheia

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kustantaja Olli Suomisen elämässä tuntuu olevan kaikki kohdallaan: hänellä on hyvä työpaikka, luottamustoimia, perhe ja omakotitalo harjun kupeessa. Sitten kuvaan ilmestyy nuoruuden ihastus kirjailija Kerttu Kara. Ollin kustantamon on määrä kustantaa Karan uusin teos, joka kertoo Jyväskylästä ja sen salakäytävistä. Lapsuusmuistot, unet ja elokuvat tulvivat Ollin mieleen ja irtaannuttavat hänet jatkumohakuisesta elämästään. Sitten tapahtuu jotain, joka muutta Ollin elämän pelottavan mielenkiintoiseksi...

En oikein tiennyt mitä odottaa kirjalta, kun aloin sitä lukemaan. Olin kuullut ylistäviä mielipiteitä ja sitten vähän varauksellisempia mielipiteitä. Erityisen jännittäväksi kirjaan tarttumisen kuitenkin teki se etten tiennyt kumman lopun omaavan kirjan olin kirjastosta lainannut.

Alussa meinasi iskeä todellinen pitkästyminen. Olli vaikutti tavallisen arkiselta suomalaismieheltä, jonka elämässä ei tapahdu suuria mullistuksia, vaikutti siis erittäin tylsältä tyypiltä. Maku alkoi menemään siinä vaiheessa, kun koko ajan tunnuttiin ajelehtivan Ollin omituisissa unissa eikä tarina meinannut alkaa millään. Ajattelin kuitenkin jatkaa kirjaa, vaikka se tuntuiki melkoiselta pakkopullalta. Sitten alkoikin tapahtumaan, mutta tarinassa sattuneet käänteet vaikuttivat jotenkin kirjan alkuu tunnelmaan sopimattomilta, ehkä jopa naurettavan radikaaleilta. Lopulta kuitenkin totuin juonen saamaan käänteeseen ja tarina alkoi pikku hiljaa käydä mielenkiintoisemmaksi, lukeminenkin alkoi ottamaan tuulta purjeisiin.

Olisin kuitenkin toivonut että salakäytävien maagisuudella olisi ollut suurempi osa kirjassa, koska ne olivat kieltämättä kirjassa mielenkiintoisinta. Kirjailija paljastaa pikku hiljaa lukijalle mitä salakäytävät ovat, itse kihisin uteliaisuudesta ja ehdin jo ärsyyntyäkkin, kun en tiennyt tarkalleen salakäytävien salaisuutta. Kun se lopulta paljastettiin olisin halunnut ryömiä salakäytävissä enemmänkin.

Jälkimaku kirjasta on hieman hämmentynyt. Alku ja loppu tuntui olevan niin ristiriidassa keskenään että en tiedä oikein mitä ajatella kirjasta kokonaisuutena. Alusta en pitänyt ja lopusta taas puolestani pidin. Alkua olisi voinut tosissaan typistää, koska se tuntui olevan enemmänkin turhanpäiväistä liirumlaarumia, joka sai pitkästymään. Mutta Jääskeläisen pureva ja nokkela kerronta oli kuitenkin sellaista, joka vetosi minuun.

Olin aluksi ajatellut lukevani netistä toisen vaihtoehtoisen lopun, minä nappasin kirjastosta rougen. Kuitenkin en innostunut kirjasta niin paljon, että minua kiinnostaisia lukea blanc. Tyydyn rougen suomaan loppuratkaisuun.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 373 / 375


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kim Echlin: Kadonneet

Kanadassa asuva 16-vuotias Anne rakastuu kambodzalaiseen Sereyhin. Serey on paossa maassaan riehuvaa Pol Plotin hirmuhallintoa ja koko maan rajat on suljettu. Kun maan rajat vihdoin aukenevat Serey lähtee etsimään perhettään ja jättää Annen. Anne ei kuule miehestä mitään yli kymmeneen vuoteen kunnes uskoo nähneensä tämän vilaukselta tv:ssä. Anne jättää kaiken taakseen Kanadassa ja matkustaa maapallon toiselle puolelle etsimään nuoruuden rakkauttansa. Anne löytää Sereyn sodan runtelemasta maasta, mutta saa pian huomata että maassa tapahtuneet kauheudet ovat muuttaneet hänen huolettomana tuntemaansa miestä. Rakkaus heidän välillään ei ole kuitenkaan haalistunut vuosien saatossa.

Kadonneet on kertomus kaikki esteet voittavasta rakkaudesta, mutta se ei ole perinteinen kertomus onnellisine loppuineen vaan surullisenkaunis tarina, joka jättää lukijalle kyyneleet silmiin ja palan kurkkuun. Rakkaustarinan näyttämönä on sodan jälkeinen Kambodza, jossa kovia kokenut kansa koettaa nousta tuhkasta uudestaan. Kaikki ei ole vielä edes ohi, vaan kansaa sorretaan edelleen. Kambodza ei ole turvallinen paikka elää. Kuvakset ihmisten kärsimyksistä, ja siittä kuinka toinen ihminen kykenee tekemään hirvittäviä tekoja toiselle, riipaisi sydäntäni.

Lopetettuani kirjan lukemisen hiljennyin täysin, olin aivan mykistynyt kuinka paljon mielessäni myllersi lukemisen jälkeen. Kirjan alussa en ollut aivan vakuuttunut siittä onko kirja keskinkertaista kirjaa parempi lukukokemus, mutta kun Anne pääsi Kambodzaan etsimään rakastettuaan koko kirja muuttui. Tuntuu vieläkin etten meinaa löytää oikeita sanoja kuvaamaan kirjan aiheuttamia jälkijäristyksiä.

Tarinan kertojana toimii Anne, joka kertoo Sereylle heidän tarinaansa muisteltuna. Se toi kerrontaan syvyyttä, vaikka aluksi tuntui ettei kertojaratkaisu ihan toiminut. Jokin siinä alussa häiritsi, mutta ennen kirjan puoltaväliä olin unohtanut moiset ajatukset tyystin ja olin täysin tarinan kuljetettavana. Siinä vaiheessa en olisi löytänyt enään kirjasta mitään moitittavaa, tuskin olisin muistanutkaan koko ajatusta ellen olisi merkinnyt kirjan herättämiä ajatuksia ylös paperille. Mutta oli yksi seikka, joka vaivasi minua koko kirjan ajan - puhetta ei oltu eroteltu mitenkään muusta tekstistä. Dialogien perässä oli ajoittain hieman hankala pysyä tästä syystä.

Kadonneet kuvaa nimenä kirjaa täydellisesti. Koko kirjan ajatus kietyy tuon sanan ympärille ja se symboloi kirjaa moniselitteisesti. Sota oli saanut tuhansia ihmisiä katoamaan, tuhansia ruumiita oli kadoksissa, ihmiset kadottivat itsensä kaiken keskellä, toiset kadottivat sielunsa silmittömään julmuuteen ja jotkut kadottivat rakkautensa...

Tälle kirjalle on pakko antaa täydet pisteet, niin suuren vaikutuksen se minuun teki. Joten 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2009
Alkuteos: The Disappeared
Sivuja: 278
Suomentanut: Sirkka Aulanko

-Aletheia


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Vera Valan Kuolema sypressin varjossa aloittaa etsivä Arianna de Bellis tutkii sarjan. Tämän dekkarisarjan kirjat sijoittuvat ihanan aistikkaaseen Italiaan. Lumoavan kaunis kansi myös lujitti päätöstäni lisätä kirja TBR -listalle. Olin onneni kukkuloilla kun löysin kirjan kirjastosta.

Italialais-suomalainen Arianna de Bellis on osakkaana roomalaisessa etsivätoimistossa. Leskeksi jäätyään nuori ja kaunis nainen päätti muuttaa elämänsä suuntaa ja alkoi ratkomaan rikoksia. 

Tolfan pikkukylässä vaalea amerikkalaisnainen Lily on saanut surmansa. Lilyn lanko palkkaa Ariannan tutkimaan naisen murhaa. Eläessään Lily pani miesten päät pyörälle ja sai naiset katkeroitumaan itseään vastaan. Myös puolisonsa perheessä suhtautuminen naiseen tuntui olevan nihkeää. Moni saattoi huokaista helpotuksesta, kun vehkeilevä Lily sai surmansa. Jäljittäessään murhaajaa Arianna saa pian huomata itsekkin olevansa tappolistalla, kun salaisuuksien vyyhti alkaa aukenemaan.

Takakannessa mainitaan että kirjassa Italia tulvii iholle. Totta! Ihastuin ikihyviksi Italialaiseen miljööseen ja Valan tapaan herättää se eloon aistikkaalla kuvailulla. Iski suuri matkakuume, Italia on pakko nähdä vielä jonain päivänä. Mutta kirjassa miljöötä tärkeämpi on kuitenkin juoni. Valan idea tähän dekkariin ei ole mitenkään uusi ja ihmeellinen, mutta toimiva kyllä senkin edestä. Jokainen keskeinen henkilö tuodaan epäilyksen alaiseksi vuoron perään erillisissä kappaileissa, mutta ennen loppua lukija ei tiedä kuka heistä on mahdollisesti syyllinen, kaikilla on motiivi. Muissa kappaleissa Arianna seikkailee ympäri Tolfan kylää johtolankojen perässä ja haastattelee eri ihmisiä. Kaikki on kevyesti kerrottua, eikä kirjassa ollut trillerimäisiä piirteitä. Sukellusonnettomuudenkin osasin arvata etukäteen, mutta murhaajaapa en. 

Ratkottavan rikoksen lisäski Vala kehittelee jotain suurempaa, joka paljastuu lukijalle jatko-osissa. Ariannalla on hämärä menneisyys, josta hän ei itsekkään muista kuin pieniä unenomaisia välähdyksiä. Ihmiset väittävät nähneensä häntä eripuolilla maailmaa ja kuka on salaperäinen el Lobo? Voi kuinka uteliaisuutta kutkuttelevaa! En malta odottaa että saan jatko-osan käsiini. Myös tilanne Ariannan ja Bartolomeon välillä jäi avoimeksi... tuleekohan heistä pari vai ei? Miten maltan odottaa, että saan tietää enemmän. Olen jo nyt ihan koukussa ja lupasin itselleni ostaa jokaisen osan omaan hyllyyni,  sillä tämän kirjan pariin haluan varmasti palata vielä uudelleen.

Vaikka Vala olikin punonut itse rikoksen selvittelyn ympärille näitä sivujuonia, niin tarina pysyi hyvin koossa ja Ariannankin vaikutti uskottavalta henkilöhahmolta. Pidin myös siittä että kirjassa oli mukana myös huumoria, esimerkiksi Ariannan kollega Angelo on melkoinen homoklisee ja henkilöt itsekkin vitsailevat tällä asialla.

Erittäin nautittava lukukokemus, suosittelen kyllä muillekkin. Varsinkin Italia -faneille.

Annan kirjalle arvosanaksi 5/5 ja Vala on saanut uskollisen seuraajan kirjoilleen. Kiitän ja kumarran tästä erittäin ihastuttavasta lukukokemuksesta!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2012
Sivuja 359

-Aletheia

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Liebster Award ja 22 kysymystä.

Sain Anna minun lukea enemmän -blogin Annamilta sekä Kirjahamsterin lukuvinkit- blogin Heidi H:lta tälläisen kivan tunnustuksen. Säännöt ovat seuraavat:




Liebster Award-tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa


22 kysymystä:
1. Jos saisit opiskella tai olla ammatiltasi ihan mitä tahansa muuta kuin mitä nyt olet, mitä valitsisit?
  • Tällä hetkellä haaveilen äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelemisesta yliopistossa ja toinen joka on haaveena on kirjastoala. Ehkä jonakin päivänä haavesta tulee totta, mutta vielä totetuttaminen ei ole mahdollista.
2. Mikä kirja on saanut sinut itkemään?
  • Monikin kirja on saanut minut itkemään, mutta mieleeni tulee äkkiseltään Salainen puutarha ja Jeninin aamut.
3. Mikä on parasta keväässä?
  • Aurinko, ehdottomasti!
4. Mikä kirja on jostakin käsittämättömästä syystä pölyttynyt pitkään kirjahyllyssäsi?
  • Tulisi melkoisen pitkä postaus, jos alkaisin kaikki erittelemään. En vain osaa olla lainaamatta kirjastosta vaikka omat hyllyt on täynnä.
5. Mikä on suosikkisi nuortenkirjallisuuteen luokiteltavista kirjoista?
  • Harry Potterit, pure love!
6. Kuka on suosikkirunoilijasi?
  • Ei minulla ole, koska en oikein ole koskaan syttynyt runoille.
7. Mikä kirja on sinulla kesken tällä hetkellä?
  • Léon ja Louise
8. Minkä kirjan jonkun sivuhenkilön kenkiin haluaisit astua yhden päivän ajaksi?
  • Nyt on vaikea, siksi valitsen lapsuuden kestosuosikin. Haluaisin olla yhden päivän ajan Hermione Harry Potterista.
9. Mikä oli lapsuuden suosikkikirjasi?
  • Jotten vastaa taas Pottereita niin vastaan Neiti Etsivät.
10. Mikä on huonoin puoli kirjablogin pitämisessä?
  • Joistakin kirjoista on todella vaikea keksiä mitään sanottavaa ja paljon luetuista kirjoista on vaikea keksiä jotain sellaista sanottavaa, jota ei ole jo kerran sanottu.
11. Minkä kirjan ilmestymistä odotat tällä hetkellä eniten?
  • Kesällä ilmestyvää Vera Valan uutta kirjaa.
 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

1. Mikä on suosikki kukkasi?
  •  Vastaan tähän niinkin tylsästi kuin ruusu, ne ovat kauniita.
2. Mikä on lempi vuodenaikasi?
  • Kesä
3. Mikä on paras makeinen?
  • Laku
4. Mitä hyvän kirjan pitää mielestäsi sisältää?
  • Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, koska hyvässä kirjassa voi olla paljon sellaisia asioita, jotka tekevät siittä hyvän. Mutta romantiikan nälkäisenä pidän siittä että kirjassa on rakkautta ja romantiikkaa, edes vähän.
5. Missä kirjassa on kaunein kansi?
  • Voi monessakin kirjassa on kaunis kansi, mutta viimeisimmistä lukemistani kirjoista on jäänyt mieleen Vera Valan Kuolema sypressin varjossa kansi.
6. Suositko kovakantisia vai pokkareita?
  • Pokkareita, koska niitä on helpompi käsitellä ja omassa hyllyssä ne vievät vähemmän tilaa.
7. Luetko mielummin suomennoksen vai alkuperäiskielellä?
  • Suomennoksen, koska en lue juuri koskaan alkuperäiskielellä. Olen huono kielissä ja en ymmärrä kaikkea, mikä saa mielenkiintoni lopahtamaan.
8. Missä luet mieluiten?
  • Kotona, rauhassa. 
9. Mikä on suosikki lainauksesi?
  • Nyt on tyhjä pää, en osaa sanoa tähän mitään. :o
10. Voiko elokuvaversio olla parempi kuin alkuperäinen kirja? Jos voi niin mikä?
  • Olen lähes tulkoon aina sitä mieltä että kirja on parempi kuin elokuva. Mutta Taru sormusten herrasta leffat oli parempia kuin kirjat. Lukeminen on työlästä ja tylsää, mutta Uuden-Seelannin kauniissa maisemissa kuvattu elokuva kera Orlando Bloomin oli huomattavasti nautinnollisempaa.
11. Mikä on ollut huonoin elokuva, jonka olet nähnyt, ja joka on perustunut kirjaan?
  • En nyt muista yhtään vaikka kuinka yritän kaivella muistini sopukoita. :o
Sitten minun 11 kysymykseeni:

  1. Mikä on lapsuutesi suosikki satuhahmo?
  2. Minka genren kirjoja luet mieluiten?
  3. Kotimaista vai ulkomaista?
  4. Luetko runoja? 
  5. Paras novelli(kokoelma)?
  6.  Kuinka usein käyt kirjastossa?
  7. Saako kirjoihin tehdä hiirenkorvia?
  8. Kierrätätkö kirjoja?
  9. Kuinka paljon kirjoja omistat?
  10. Hauskin kirjamuistosi?
  11. Lempi sarjakuvasi?
Haastan seuraavat blogit:
  1. Ajatuksia kirjamaasta
  2. Vinttikamari
  3. Vielä yksi rivi
  4. Rakkaudesta kirjoihin
  5. Ofelia outolintu
  6. Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
  7. Le Masque Rouge
  8. Kirjojen salainen puutarha
  9. Kirjanainen
  10. Kirjakaapin avain
  11. Kannesta kanteen
-Aletheia

Marja Björk: Poika

Olen lukenut Björkiltä aiemmin teoksen Posliini. Tykästyin kirjailijan tyyliin käsitellä vaikeita aiheita suorasukaisesti. Björkin uusin kirja Poika siis lähti kirjastosta mukaan ja tartuin siihen suurella mielenkiinnolla.  Aihe pelkästään sai minut kiinnostumaan kirjasta, sillä jotenkin viime aikoina siihen on törmännyt tavallista useammin.

Marion eli Makke kokee syntyneensä väärään kehoon. Keho on naisen, mutta mieli on miehen. Tämän Makke on tiennyt jo pienestä pitäen, mutta perhe pakottaa Makken olemaan tyttö pukemalla hänelle hameen päälle ensimmäisenä koulupäivänä ja ostamalla tyttöjen leluja. Välillä äiti tuntuu tajuavan lastaan paremmin kuin hyvin ja välillä taas ei ollenkaan. Makken halu muuttua mieheksi kiristää perheen välejä ja meille muille tavalliselta tuntuvat arjen haasteet tuottavat Makkelle normaalia enemmän päänvaivaa. Makke ei halua kaikkien saavan tietää olevansa oikeasti tyttö ja murrosikä tuo tullessaan epätervetulleita muutoksia Makken kehossa.

Tähän aiheeseen ei törmää turhan monta kertaa kirjallisuudessa. Jonkun verran vastaavia tapauksia on noussut julkisuudessa esille, kuten se mies, joka synnytti. Vastikään tuli myös dokumentti kahdesta nuoresta naisesta, jotka olivat transsukupuolisia. Kaiken lisäksi kirja pohjautuu Björkin pojan omiin kokemuksiin. Ainakin lähtötunnelmat kirjaa aloittaessa oli hyvät, mutta ennenkaikkea positiivisen odottavat.

Poika oli todella nopea lukuinen kirja. Jokaisessa kappaleessa Makke muisteli jotain nuoruutensa ja lapsuutensa merkittävää tapahtumaa. Tapahtumista toiseen edettiin rivakasti ja kappaleet olivat melko lyhykäisiä. Björk kirjoittaa Makken äänellä avoimesti ja puhuttelevasti tämän nuoren kokemista vaikeuksista ja kamppailusta arjen kanssa. Makken ääni on melko raisua, joka tuo uskottavuutta nuorelle kertojaäänelle. Lukija aistii Makken kärsimykset vahvasti, mutta jotenkin henkilönä Makke ei tullut läheiseksi.

Kirjailija oli päätynyt ratkaisuun, jossa päähenkilöä ei kiusata koulussa. Luulisi nykyajan koulukulttuurin tuntien, ettei tämmöinen erilainen lapsi välttyisi kiusaamiselta. Makke on kuitenkin "kova jätkä" eikä alistu kiusaamiselle, häntä ja hänen isoveljeään kunnioitetaan. Ratkaisu oli hyvä, sillä nyt kirjassa keskityttiin Makkeen ja hänen tuntemuksiinsa. Kaikessa siinä oli jo lukijalle paljon sulateltavaa, jos soppaan olisi nakattu vielä koulukiusaaminen olisi painopiste voinut kallistua enemmän kiusaamiseen kuin transsukupuolisuuteen.  Ja jos nämä kaksi teemaa olisivatkin pysyneet tasapainossa olisi kirja ollut raskasta luettavaa.

Erilainen ihmiskohtalo totuudenjyvällä höystettynä teki tästä mielenkiintoista luettavaa, mutta muuten kirja ei ollut kovin kummoinen. Ei se silti minua haitannut, mielenkiinto pysyi vahvasti yllä koko kirjan ajan enkä jäänyt surkuttelemaan kerronnallisia puutteita lukemisen aikana, sillä ahmin kirjaa. Olisin kuitenkin, näin lukemisen jälkeen, kaivannut syväluotaavampaa kerrontaa, uppotumista aiheeseen syvällisemmin. Kirja loppui juuri kun alkoi pääsemään aiheeseen paremmin sisälle.  

Björkiltä olisi lukematta vielä Puuma ja Prole, jotka kumpikin olisi tarkoitus lukea. 

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 215

-Aletheia



torstai 4. huhtikuuta 2013

Guðrún Eva Mínervudóttir: Nukentekijä

Nukentekijä on kertomus Sveinnistä ja Lóasta. Sveinn on seksinukkeja valmistava työnarkomaani, joka elää sosiaalisesti melko eristäytynyttä elämää. Lóa on kahden lapsen yksinhuoltaja äiti, jonka vanhin tytär sairastaa anoreksiaa ja kyhjöttää omassa huoneessaan päivästä toiseen apaattisena. Tytär ei voi sietää toisia ihmisiä lähellään.

Sveinnin ja Lóan tiet risteävät, kun Lóa auton rengas puhkeaa Sveinnin talon edustalla: mies tarjoutuu jalomielisesti vaihtamaan naiselle uuden renkaan paikalleen. Sveinn joutuu seurustelemaan oikean elävän naisen kanssa nukkejenn sijaan. Ylistressaantunut Lóa jää kohtalonoikusta yöksi Sveinnin luo ja aamun tunteita varastaa yhden miehen hienoimmista luomuksista: musta hiuksisen nuken. Lóa ajattelee, että nuken avulla hän saisi eristäytyneen tyttärensä sietämään toisen ihmisen läheisyyttä.

Ainakin jotakin uutta psykologisten romaanien saralla. Seksinukeista en olekkaan ennen lukenut. Mutta jotenkin tämä kirja ei iskenyt minuun ollenkaan, enemmänkin se sai minut ärsyyntymään. Ihan ensiksi ärsytti ihan suunnattomasti että vuorosanoja ei oltu mitenkään erotettu muusta tekstistä ja puheen perässä oli vaikea pysyä. Toisekseen minussa kirjassa oli liikaa kaikkea. [JUONIPALJASTUKSIA] Sveinn on seksinukkeja tekevä erakko, joka ei juurikaan seurustele muiden ihmisten kanssa. Hän on myynyt nuken miehelle, joka on ajautunut tekemään itsemurhan. Miehen perhe syyttää Sveinniä itsemurhasta, sillä hänhän sen peijakkaan nuken oli miehelle toimittanut. Joku tämän miehen läheisitä vainoaa Sveinniä, uhkailee ja soittaa häiriöpuheluita. Kaiken hyvän lisäksi Sveinn joutuu onnettomuuteen ja jää lääkekoukkuun. Lóa on eronnut miehestään, jonka kanssa ei ole enään lämpimissä väleissä. Tyttären vaikea tilanne on ajanut naisen jäämään työstään kotia ja nainen turruttaa tuskaansa viinaan, on siis alkoholisoitunut. Hän ajautuu epätoivoissaan varastamaan nuken, koska ei keksi mitään mikä auttaisi hänen tytärtään paranemaan. Sveinn haluaa nuken takaisin ja lähtee hakemaan sitä pääkaupungista naisen luota, lisäksi mies epäilee Lóaa uhkailijaksi. Mies jää naisen luo muutamaks yöksi ja Lóa muuttuu vain sekopäisemmäksi, sillä hänen sairas tyttärensä on karannut kotoa. Sitten soppaan nakataan vielä omituinen lastenhoitaja. [LOPPUU

Liian epäuskottavia hahmoja minun makuuni, liian paljon kaikkea ämpättynä alle 300 sivuiseen kirjaan. Kuinka moni ihminen jää yökylästelemään ihmisen luo, joka on varastanut sinun omaisuuttasi ja jota luulee itseään uhkailevaksi häiriköksi? Kuinka moni nainen vain olkia kohauttamalla ottaa luokseen omituisen lääkeriippuvaisen seksinukkeja valmistavan miehen, jolta on juuri varastanut jotain? Monia henkilöiden tekemiä kummallisuuskia sivuutetaan vain sillä että he nyt vain ovat vähän epävakaita. Sivupolkuja oli liian paljon, dialogit sekavia, henkilöt moniongelmaisia ja epäuskottavia. Loppua kohden Lóa ja Sveinn alkoivat etomaan minua. Mutta kirja oli aika nopea lukuinen sillä tapatumaketjut etenivät nopeasti. Ajallisesti kaikki kirjan tapahtumat tapahtuivat viikon sisällä, turhia ei siis jääty vatvomaan. Kuvailu oli välillä myös mukavaa luettavaa, siinä kirjailija oli ainakin onnistunut osittain.

Ei sitten ollut kirja yhtään minun makuuni, mutta joskus näinkin.

Annan kirjalle arvosanaksi 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt: 2010
Alkuteos: Skaparinn (2008)
Sivuja: 296
Suomentanut: Juha Peura

-Aletheia

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

Törmäsin tämän ihanan kannen omaavaan nuorten romaanin kirjaston nuortenosastolla. Täytyy myöntää että kirja lähti matkaani melkeinpä vain pelkän hienon kannen perusteella. Vähän vilkuilin velvollisuudentunnosta takakantta ennenkuin nappasin kirjan koriini. Ajattelin antaa kirjalle mahdollisuuden, takakannetkin voivat olla hämääviä ja takakannen perusteella hyvä kirja voi osoittautua todelliseksi pettymykseksi. Miksi siis hienon kannen omaava kirja ei voisi olla hyvä?

Eletään vuotta 1899 teksasilaisessa pikkukaupungissa. 11-vuotias Calpurnia Tate saa veljeltään muistivihkon, johon hän alkaa tunnollisesti raapustaa havaintojaan luonnosta. Calpurnia ei ole tavallinen tuon ajan tyttö. Vaikka äiti koittaa kovasti koulia Calliesta hyvää kokkia ja neulojaa, esimerkillistä vaimoa jollekkin miehelle, ei Callie voi nurisematta taipua ajan odotuksiin. Callie rakastaa luontoa ja samoilee mielummin metsässä keräämässä näytteitä omituisen isoisänsä kanssa kuin istuu sisällä nypläämässä pitsiä. 

Säikähdin vähän alkaessani lukemaan kirjaa - olisiko sittenkin pitänyt lukea takakansi tarkemmin. Jokainen kappale alkoi Darwinin lainauksella ja luonnontutkiminen oli vahvasti esillä läpi kirjan. Mielestäni luonnontieto on masentavan tylsää, biologiassa sekä maantiedossa en jaksanut koskaan olla kiinnostunut kuin luonnonkatastrofeista ja ihmisbiologiasta. Kaikki muut tunnin värittelin vihkoa. En siis uskonut innostuvani kirjasta juurikaan. Silmäilin kirjaa hieman pidemmälle ja aloin pitämään Calpurniasta, joka muistutti paljon perinteisten tyttökirjojen omapäisiä henkilöhahmoja. Ihastuin Callien lämminhenkiseen perheeseen ja Callien taistelua häneen kohdistuvia odotuksia vastaan. Mutta kaikkein eniten kiinnyin Callien omalaatuiseen isoisään, joka on etäinen ja juro ulkoa, mutta pinnan alla sykkii lämmin sydän. 

Yllättäen luonnontutkiminen ei tuntunutkaan niin tylsältä lukemiselta, sillä kirjassa oli niin paljon muitakin kiinnostavia teemoja. Kirja oli lämminhenkinen teos, joka sai suupielet nousemaan ylöspäin ja sivut kääntymään rivakkaan tahtiin. Vertailin mielessäni teosta vanhoihin tyttökirjoihin ja löysin paljon samankaltaisuuksia. Calpurnia on omanlainen persoona, hän ei halua vaimoksi vaan tekee mielummin mitä tahtoo. Hänellä on kuitenkin ystävä, joka sujahtaa noihin normeihin mukisematta; Lula, joka korostaa Calpurnian erilaisuutta hyvällä tavalla. Calpurnia joutuu omapäisyytensä takia hauskoihin ja jopa opettavaisiin tilanteisiin, jotka viihdyttävät lukijaa. Joten kai tätä kirjaa voi hyvällä omatunnolla sanoa tyttökirjaksi.

Loppu oli minulle hienoinen pettymys, olisin odottanut jotain tyhjentävämpää vastausta Calpurnian tulevaisuudesta. Nyt tarina tuntui jäävän puolitiehen ja loppu roikkumaan avoimena. Toivon kuitenkin että Calpurnia saa toteuttaa itseään ja pääsee yliopistoon opiskelemaan, eikä joudun luopumaan intohimostaan avioliiton takia. 

Ihana kirja, jota suosittelen muitakin lukemaan, varsinkin tyttökirjojen ystäviä. Kyllä sitä nykyaikanakin osataan.

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt: 2011
Alkuteos: The Evolution of Calpurnia Tate
Sivuja: 340
Suomentanut: Terhi Kinnarinen

-Aletheia

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Maaliskuun luetut!

Voisinko olla onnellisempi, kun aurinko on tullut takaisin seuraksemme ja sulattaa lunta hiljaleen pois. Takapihalla esiin lumivaipan alta on tullut terassi ja tiet ovat paikoitellen sulia. Se ihana tunne, kun lenkillä vähitellen lämmittävä aurinko saa takin selkämyksen lämpimäksi. Aurinkolasit on saanut kaivaa esille lipaston laatikosta, ihanat kevätkengät ja -takit on saanut hakea esille komeron kätköistä syrjäyttämään naulakosta untuvatakit ja toppakengät. Kuinka ihanaa on nauttia päivä kahvit hyvän kirjan parissa nojatuolissa, johon aurinko paistaa. Mieli on virkeä ja kesän odotus korkeimillaan. 

En malta odottaa että voin siirtyä takapihalle lueskelemaan nojatuolin sijaan. Saan lähteä pihalle ilman kauheaa pukemisrituaalia (lastakaan ei pukea haalareihin, jei), istuskella rannassa ja nautiskella tötteröitä. Luonto puhkeaa väriloistoonsa ja kesän tuoksukin on mitä ihanin: kukat, vasta leikattu nurmi ja grillatut ruuat. Voi kesä tuletuletule nopeampaa, kiitos!

Mutta sitten itse asiaan, eli niihin luettuihin kirjoihin. Maaliskuussa luin seuaavat kirjat:
  • Su Tong: Uskollisen vaimon kyyneleet
  • Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua
  • Helga Weiss: Helgan päiväkirja - keskitysleirillä nuorena tyttönä
  • Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
  • Gudrun Eva Minervudóttir: Nukentekijä
  • Marja Björk: Poika
  • Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
  • Kim Echlin: Kadonneet
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
  • Erin Morgenstern: Yösirkus
  • Nina Hurma: Yönpunainen höyhen
Voisin luonnehtia maaliskuusta onnistuneeksi lukukuuksi. Uskollisen vaimon kyyneleet ja Nukentekijä olivat kuukauden suurimmat pettymykset ja parhaat kirjat olivat Valan Kuolema sypressin varjossa ja Mueenuddinin Hunajaa ja tomua.

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava pääsiäinen. Itse olen viettänyt paljon aikaa pihalla perheen voimin, käynyt salilla ahkeroimassa ja lukenut paljon. Mitään erikoisempia pääsiäisherkkuja ei tullut syötyä, ei edes yhden yhtä pääsiäismunaa. Mämmikään ei kuulu meidän perheen suosikkeihin, se on pahaa! Kuinka moni muuten tykkää mämmistä?

Toivotan teille kaikille ihanaa ja lukurikasta huhtikuuta, nyt se kevät vasta alkaa! Tässä kuussa lupaan ja vannon viimein totetuttaa uuden kirjahyllyn uudet asukit -postauksen. On tullut tänä vuonna hankittua muutamia uusia teoksia hyllyyn, mutta täällä en ole niitä muistanut esitellä. :)

-Aletheia

Helga Weiss: Helgan päiväkirja - nuorena tyttönä keskitysleirillä

Helga aloitti päiväkirjan pitämisen ollessaan 8-vuotias. Silloin Saksa miehitti Tsekkoslovakian ja aloittivat siellä rotusyrjinnän. Pikku hiljaa juutalaisilta aletaan viemään oikeuksia: Helgan isä menettää työpaikan, Helga menettää koulupaikan, pian perhe ei voi oleskella muualla kuin asunnossaan. Sitten alkavat kuljetukset. Helga perheineen lähetetään Tereziin, ghettoon. 

Ghetossa kaikki on vielä siedettävän rajoissa, Terezin on kuin pieni juutalainen kaupunki. Kolmen vuoden jälkeen Helgan isä kuitenkin joutuu kuljetettavaksi eteenpäin Auscwitchiin. Helga ja hänen äitinsä haluavat seurata perässä, tietämättä yhtään mihin ovat menossa. Isä menehtyy Auscwitziin, mutta Helga ja hänen äitinsä jatkavat matkaa Freibergin keskitysleirille ja lopulta Mauthauseniin, jonne matka päättyy. Saksa on hävinnyt sodan ja 15-vuotiaana Helga on taas vapaa.

Taas yksi holokausti kirja. Holokausti kauheuksineen ja vääryyksineen on melko monelle lukijalle varmaan tuttua. Holokaustikirjallisuuden kenttä on laajakirjoinen ja ajasta kertovia  kirjoja on julkaistu paljon. Osa on faktaa osa taas fiktiota. Moni ahkerampi lukija on varmasti lukenut jo muutaman, jollei ole lukenut niin koulun historian tunnilla on varmasti käsitelty. Myös tv:stä on tullut monenlaista dokumenttia aiheesta. Itse kuulun siihen joukkoon, joka on lukenut useamman kirjan aiheesta, opiskellut tunnollisesti koulussa ja katsellut siihen päälle vielä muutaman dokumentin. Asia on siis minulle tuttua ja vaati aika paljon, että näin loppuun kaluttu aihe saa minut suuresti hätkähtämään. Ainahan se sydäntä särkee lukea näistä ihmiskohtaloista, olisin tunnevammainen jos nämä ihmiskohtalot eivät hätkäyttäisi minua suuntaa eikä toiseen. Olen vain jo jollakin tasolla turtunut keskitysleirien kauheuksiin.

Alussa on pohjustus, jonka on kirjoittanut kirjan englannintaja. Jos pohjustuksen vaivautuu lukemaan pystyy ehkä antamaan kirjalle anteeksi kirjoitusasun pikku virheet ja muutamat kirjalliset ontuvuudet. Kriittisemmälle lukijalle, kuten minulle, pisti heti häiritsevästi silmään kuinka alun tekstiä oli peukaloitu ja muokattu moneen kertaan. Tämä söi uskottavuutta 8-vuotiaalta Helgalta. Loppua kohden Helga kuitenkin saa uskottavuutensa takaisin, kieli ei ole enään niin silmiin pistävän ontuvaa tai sitten siihen vain tottui lukiessa. Helgan omasta mielestä 8-vuotiaan hänen pikku vanha kirjoitustyyli on helposti lähestyttävää, mutta minä koin sen lähinnä ärsyttävänä.

Kirjan lopussa on Helgan haastattelu, joka täydentää monta lukijalla heräävä kysymystä, mm. sen mitä tapahtui Helgalle sen jälkeen kun hän vapautui. Kirjaan on otettu myös mukaan Helgan tekemiä piirustuksia ja maalauksia keskitysleireiltä, lisäksi sivuilla aika-ajoin vilahtaa muutama valokuva. Nämä jotenkin auttoivat lukijaa miljööseen uppotumisessa ja tunnelmaan pääsemisessä. Minusta ne olivat kirjan parhaimistoa. 

Suosittelen kyllä silti kaikille. Minusta on tärkeää että jokainen lukisi edes joskus yhden holokaustista kertovan kirjan ja mikäs sen parempi tapa päästä sisälle holokaustin kauheuksiin kuin hengissäselvinneen itsensä kertomana. Varsinkin kun lopun haastattelussa käy ilmi, että kaiken kokemansa jälkeen Helga on perustanut perheen ja toiminut taiteilijana - elänyt sitä ns. tavallista elämää. Se on jollakin tapaa lohdullista tietää.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2013
Alkuteos: Helga's Diary:  A Young Girl's Account of Life in a Concentration Camp
Sivuja: 224
Suomentanut: Eero Balk

-Aletheia