perjantai 31. toukokuuta 2013

Marie Hermanson: Laakso

"Nautinnollisen nerokas trilleri pahuudesta"

Syvällä Alppien kainalossa on laakso, jossa sijaitsee kallis ja hieno yksityisklinikka. Sinne rikkaat ja loppuun palaneet ihmiset matkustavat leputtamaan hermojaan ja hengittelemään terveellistä vuoristoilmaa. Klinikka tarjoaa asukkailleen hotellitason palveluja ja runsaasti erilaisia aktiviteetteja sekä huipputason psykologien ammatillista panostusta.

Eräänä päivänä Daniel saa kaksoisveljeltää Maxilta kirjeen, jossa veli pyytää häntä käymään kyseisellä klinikalla. Daniel saapuu tarkoin vartioidulle klinikalle ja saa veljeltää odottamattoman ehdotuksen. Max haluaa vaihtaa paikkaa Danielin kanssa muutamaksi päiväksi, jotta mies voisi käydä hoitamassa raha-asioitaan klinikan ulkopuolella. Daniel ja Max ovat identtisiä, joten huijaus voisi onnistuakkin. Daniel siis jää klinikalle odottamaan Maxin paluuta. 

Päivät kuluvat ja aluksi hauskalta kuullostaneesta lomasta tulee Danielin painajainen. Miksi klinikalta on niin vaikea päästä pois? Keitä klinikan asukkaat todellisuudessa ovat? 

Tartuin hieman varauksella Hermansonin Laaksoon, sillä en yhtään tiennyt mitä odottaa. Takakansi kuullosti houkuttelevalta, mutta olen niin monesti saanut pettyä takakannen perusteella, etten pysy enään laskuissa mukana. Laakso kuitenkin nappasi minut mukaansa alkumetreiltä lähtien. Kun jouduin laittamaan kirjan syrjään vähäksi aikaa toisen luku-urakan tieltä, olin harmissani. Koko ajan odotin pääseväni lukemaan lisää ja jännittämään tapahtumia.

Hermanson on luonut tarinalleen hienon miljöön. On kuvankaunis Alppi maisema ja idyllisen pikku kylän kyljessä sijaitseva hulppea klinikka. Täydellisen kaunis kakku, ainakin päältä päin katsottuna. Pikku hiljaa lukijalle kuitenkin selviää, että ulkonäkö on erittäin harhaanjohtava ja kakku onkin sisältä kaikkea muuta kuin suussa sulavan herkullinen. Hermanson avaa pikku hiljaa kerros kerrokselta salaisuuksien vyyhtiä, mutta kasvattaa samalla asteittain jännitystä ja uteliasuutta. Samalla myös herkuteltiin yllättävillä sekä ovelilla juonenkäänteillä. Lukijalta vedettiin useampaan otteeseen matto jalkojen alta ja yllätettiin selän takaa.

Aluksi hieman arastelin kirjaan tarttumista, jos se kuitenkin sisältää liian painostavaa jännitystä. On ihanaa kun kirja saa hieman kädet hikoamaan ja uteliasuuden heräämään, mutta en pidä niin tumman puhuvasta jännityksestä että tulee ahdistunut olo. Jos on jännäreistä kyse on minulla tietty raja, jonka ylittämisen jälkeen kirja menettää nauttittavuuden. Toki olen huomannut että tuon raja nousee vuosien kuluessa korkeammalle ja korkeammalle. Laaksossa ei tullut liian ahdistunutta oloa vaan jännitystä oli juuri sopivasti pitämässä minut sopivassa vireessä ja nälkäisenä lukemaan enemmän ja enemmän.

Hienon huikea ja erittäin hyvin toteutettu romaani. Kielikin oli helppolukuista ja miellyttävästi eteenpäin soljuvaa, joka tuntui tervettulleelta vaihetelulta Byattin Lastenkirjan jälkeen. On ihanaa kun lukemaansa ei tarvi pohtia otsa rypyssä vaan voi vaan asettua Hermansonin luomaan kirjalliseen vuoristorataan ja antaa mennä. Suosittelen muitakin astumaan kyytiin, oli semmosta kyytiä että jälkeenpäin ihan hymyilyttää kuinka oivallinen lukukokemus olikaan.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Like
Ilmestynyt suomeksi 2012
Alkuteos: Himmelsdalen (2011)
Sivuja: 393
Suomentanut: Jonna Joskitt-Pöyry

maanantai 27. toukokuuta 2013

Marjane Satrapi: Persepolis: Iranilainen lapsuuteni

Osallistuin alkuvuodesta Seitsemän sarja-sarjishaasteeseen. Olin aivan kokonaan unohtanut sen, kunnes yhtäkkiä kirjastossa muistin sen. Suuntasin untuvikkona sarjishyllyille, koska minun sarjis kokemukset rajoittuu Aku Ankkaan ja Nalle Puhiin.

Minulla ei juurikaan ollut hajua mitä sieltä voisi lainata ja töllötin hyllyjä pöllämystyneenä. Sitten tuttu nimi Persepolis hyppäsi silmille. Siitä kiitos kirjabloggareille, jotka olivat kirjoittaneet tästä sarjakuvaromaanista. Aikani selailin kirjaa ja laitoin lainakoriin, innostuin jopa niin että löysin toisenkin mielenkiintisen sarjakuvaromaanin, mutta siittä myöhemmin lisää.

Persepolis: Iranilainen lapsuuteni on omaelämänkerrallinnen sarjakuvaromaani. Iranilainen lapsuuteni on ensimmäinen osa ja kuvaa Marjin elämää Iranissa vuosina 1980-1984. Tuolloin Marji oli 10-14 vuotias. Elämä levottomassa Iranissa vapaamielisten mieltäosoittavien vanhempien kanssa ei ollut helppoa. Ensin naiset hunnutettiin sitten alkoholi, musiikki ja ilonpito kiellettiin. Kaduilla oli levotonta ja sääntöjen noudattamista vahtivat fundamentalistit, mutta kodin seinien suojissa järjestettiin juhlia ja päästä varpaisiin ylettyvien huntujen ja kaapujen alta paljastui farkut ja nahkatakki. Iron Maidenia kuunneltiin ja pyrittiin kaikkien levottomuuksienkin keskellä elämään normaalia elämää.

Nyt on kaksi aukkoa sivityksessä paikattu. Olen tutustunut ensimmäiseen oikeaan laadukkaaseen sarjakuvaromaaniin ja historian tietämykseni Iranista on täydennetty. Eli win-win -situation kaikin puolin, varsinkin kun yllätyksekseni huomasin nauttivani tämän sarjiksen lukemisesta. Jostakin olin taas kehittänyt itselleni ennakkoluuloja sarjakuvaromaaneja kohtaa: sarjikset on laiskojen lukijoiden huvia ja ne eivät voi sisältää mitään vakavasti otettavaa. Oli mukavaa huomata olleensa väärässä ja kurotella taas oman mukavuusalueen rajojen ulkopuolelle.

Sarjakuva romaanin lukeminen oli helppoa, sillä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Silti Marjin tarina sai minut ajattelemaan ja tuntemaan. Aluksi en ollut kovin innoissaan melko pelkistetystä kuvituksesta, mutta muutaman ensimmäisen sivun jälkeen huomasin tottuneeni siihen ja se sopi tähän kuin nenä päähän. Hieno lukukokemus ja aikomuksena on lukea Persepolis II, joka kertoo Marjin elämästä Euroopassa ja kotiinpaluusta.
Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Like
Ilmestynyt: 2008
Alkuteos: Persepolis
Sivuja: ?

perjantai 24. toukokuuta 2013

J.S. Meresmaa: Mifongin aika


Kohtalo on heittänyt entisen kuningatar Ardisin lapset eri puolelle maata. Fewrynn elää hiljaiseloa äitinsä kanssa pienessä Länsimantereen kylässä, jossa kukaan ei tiedä Ardisin menneisyydestä mitään. Fewrynnin kaksoisveli Ciaran elää faroni Elingmarin hoivissa Merontesissa.

Yllättäen tuulen mifonki Haldor Sininen herää pitkästä unestaan. Haldor Sininen kylvää kauhua ympäri maata aiheuttamalla tuhojaan. Ardis ja Fewrynn joutuvat hakemaan turvaa Itämantereen viidakosta pantterikansan luota. Haldor Sininen on saatava rauhoittumaan ja Ardisin lapset ovat keskeisessä osassa siinä näytelmässä. Niinpä Ardis matkaa isänsä maahan Merontesiin hakemaan kauan ikävöimäänsä lastaan Ciarania. Merontesissa hän tapaa miehen, jota on luullut kuolleeksi. Entisen elämän haamut ja muistot tulvivat Ardisin mieleen ja laittavat hänet vaikeiden valintojen eteen.

Mifongin aika on Mifonki-sarjan toinen osa. Ensimmäiseen osaan Mifongin perintöön rakastuin valtavasti, siksi halusinkin lukea toisen osan heti tuoreeltaan. Tarina imaisi minut samanlaisella vetovoimalla mukaansa kuin ensimmäinenkin osa. Luin jokaisessa käden käänteessä edes yhden tai kaksi lausetta, olin aivan koukussa. Sivut hupenivat huomaamatta, kun seikkalin ihastuttavien hahmojen kanssa. Sain vastauksia kysymyksiin, jotka jäivät mielenperukoille kummittelemaan  ensimmäisen kirjan jälkeen, mutta mielessäni heräsi myös uusia kysymyksiä, joihin jään innoissani odottamaan vastauksia. Eli täällä ainakin odotellaan kolmatta osaa jo suurella mielenkiinnolla.

Olin hieman pettynyt ettei Ardisin ja Danten suhde päässyt kehittymään siihen suuntaan mihin olin alunperin toivonut, mutta Meresmaa onnistui yllättämään minut totaalisesti. Myös monet muut huimat juonenkäänteet olivat minulle totaalisia yllätyksiä, enkä olisi osannut arvata etukäteen juuri mitään. Tässä kirjassa toistui myös ensimmäisestä kirjasta tutuksi tullut joutuisa kerronta ja juoni eteni nopeatempoisesti. Mainitsen kuitenkin eräästä kirjaihmisen kanssa käydystä keskustelusta huomioita, jotka jäivät mieleeni, sillä nehän liittyvät aiheeseen erittäin läheisesti. Mifonki-sarja on enemmän nuorten makuun suuntautuvaa fantasiaa, kovin moni "aikuinen" ei välttämättä hurmaannu näistä kirjoista samallatavalla kuin esimerkiksi minä. En mene yleistämään kuitenkaan, mutta nämä kirjat löytyvät ainakin minun käyttämistäni kirjastoista nuorten osastolta, joten se kertoneekin jo paljon. Itse en taas tykkää yhtään (ehkä vähän joistakin) siittä "aikuisemmasta" fantasiasta. Mutta meitä on moneksi!

Viihdyin erittäin hyvin kirjan parissa ja olen fani edelleen. Erittäin hienoa kotimaista fantasiaa ja Mifonki-sarja keikkuu vieläkin minun henkilökohtaisen parhaat fantasiakirjat top 5:ssa, enkä kahden kirjan jälkeen usko, että se on sieltä minnekkään lähdössä.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 494

maanantai 20. toukokuuta 2013

A.S.Byatt: Ragnarök: Jumalten tuho

Pieni laiha tyttö evakuoidaan englantilaisesta rikinkatkuisesta teräskaupungista maaseudun paratiisiin. Kukkivien kukkien keskellä tyttö kuitenkin kaipaa isäänsä, joka sotii Pohjois-Afrikassa. Tyttö saa luettavakseen vihreäkantisen kirjan, joka sisältää skandnaavisia jumaltaruja.

Takaliepeessä Byattin kirjoitustyyliä kuvailtiin korkeakirjalliseksi ja Byattia itseään akateemiseksi älyköksi. Ragnarök - Jumalten tuho on minulle ensimmäinen Byattin teos, joten olin kuvauksen luettuani hieman varuillani. Tiesin entuudestaan kirjailijattaresta vain sen että monet ovat ihastuneet hänen teoksiinsa, mutta tiesin myös sen että jotkut pitävät hänen kirjojaan liian vaikeaselkoisina.  Valkkasin Ragnarökin kirjastosta ensimmäiseksi maistiaisekseni Byattilta, sillä muut hänen teoksensa ovat melkoisia järkäleitä. Ragnarök puolestaan on ohut ja siinä on alle 200 sivua.

Kirjan ohuuden vuoksi ajattelin lukevani sen yhdessä illassa. Kirjan avattuani innostuin, että hei täällähän on kuviakin. Ei voi siis olla kovin kummoinen juttu lukea Ragnarök läpi. Pian sain huomata että lukiessa pitää tosissaan olla ajatus kasassa että pystyi ymmärtämään lukemansa, kirjaa ei siis lueta Pikku Kakkosen aikaan tai illalla väsyneenä. Yhden illan luku-urakka vaihtui parin päivän urakaksi. Huomasin lukevani kirjaa vain rauhallisina hetkinä, kun tiesin voivani paneutua Byattin haastavaan kirjoitustyyliin.

Pidin kovasti jumaltarustoista, joita kirjassa käsiteltiin. Opin varmasti paljon uutta lukiessa. En voi myöskään moittia pienen laihan tytön osaa kirjassa, mutta mielestäni nämä kaksi eivät vaan lomittautuneet sujuvasti yhteen, vaan tuntuivat kahdelta irralliselta tarinalta.

Koko potin kuitenkin räjäytti lopusta löytyvät Byattin essee Ajatuksia myyteistä. Minun kohdallani essee avasi silmäni kirjan tarkoitukselle ja tuntui että pääsin tarinan pintakerroksen alle. Aloin ajatteleaan koko kirjaa aivan erillä tavalla ja siittä tulikin minulle pienisuuri kirja, joka sai hieman heilautettua ajatusmaailmaani vihreämmälle puolelle. Rakastuin kirjaan ja innostuin oivaltamisen ilosta, joka minut valtasi. En halua paljastaa liikaa, jotta mahdollisesti muutkin lukijat voivat itse kokea tämän oivaltamisen, jos kokevat. Mutta lukekaa tämä kirja ja lukiessa ajatelkaa kirjaa vertauskuvana, ajatelkaan sen syvempiä merkityksiä. Jos voisin, repisin Byattin esseen irti tästä kirjaston kirjasta ja laittaisin sen talteen tärkeään paikkaan, jotta voisin palata siihen aina uudelleen ja uudelleen.

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi (KK: 442)
Ilmestynyt: 2013
Alkuteos: Ragnarok: The End Of The Gods (2011)
Sivuja: 152
Suomentanut: Titia Schuurman

torstai 16. toukokuuta 2013

Philippa Gregory: Punainen kuningatar

 Nuori Margaret Beaufort, Lancasterin huoneen perijätär, naitetaan onnettomaan avioliittoon kaksi kertaa ikäisensä miehen kanssa. Edessä on muutto Walesin karuille maille aviomiehen linnaan. Uskonnollinen Margaret, joka uskoo saavansa viestejä Jumalalta, tulee miehelle raskaaksi ja synnyttää pojan, Henrik Tudorin. Pian lapsen syntymän jälkeen Margaret jää leskeksi; edessä on uusi järjestetty avioliitto vielä vanhemman miehen kanssa. Margaret ei kuitenkaan lannistu vastoinkäymisten edessä, hän on kunnianhimoinen ja ylpeä, hänen pojastaan on määrä tulla Englannin seuraava kuningas.

Sain käsiini Philippa Gregoryn, historiallisten romaanien kuningattaren, Ruusujen sota-sarjan toisen osan. Jonkun aikaa kirja ehti pölyttyä kirjastopinossa ennenkuin sain sen lukuun, mutta nyt sen aika oli juuri oikea, historian nälkä alkoi jo vaivaamaan. Olen toivottoman hurahtanut tälläisiin historiallisiin romaaneihin ja olen onnellinen, kun löysin (kiitos blogivinkkien) tämän kirjailijattaren. Olen toki lukenut parempiakin ja sykähdyttävimpiäkin historiallisia romaaneja, mutta joku Gregoryn kirjoitustyylissä kiehtoo minua. Ennen kaikkea näissä kahdessa Ruusujen sota -sarjan kirjassa minua on viehättänyt Gregoryn tapa luoda päähenkilöistä hämmästyttävän moniulotteisia naisia, jotka herättävät minussa ristiriitaisia tuntemuksia.

Punainen kuningatar antoi päinvastaisen näkemyksen samojen tapahtumien kulusta ja valottaa vastapuolen motiiveja. Kun Valkoisessa kuningataressa seurattiin Yorkin huoneen kuningattaren vinkkelistä tapahtumia ja Yorkin puolella, Punaisessa kuningattaressa seurattiin tapahtumia Lancasterin huoneen vinkkelistä. Harmi että Valkoisen kuningattaren lukemisesta on aikaa jo parisen kuukautta, enkä muistanut kaikkia tapahtumia yksistyiskohtaisesti, jotta olisin voinut verrata lähemmin näitä kahta tarinaa.

Jälleen kerran, kuten aiemmin tuossa jo mainitsin, päähenkilö oli nainen, jonka pään sekoittaa kruunun- ja vallahimo. Välillä tuntui että Margaret on hieman päästä pipi, jos sallinette minulle näin karkean kielikuvan. Margaret oli oikea kyy naiseksi ja käytti uskoaan astinlautana ja selittäjänä tapahtumille. Margaret oli saanut tehtävän Jumalalta ja Jumala puhui hänelle, joten hänen tahtonsa oli Jumalan tahto. Ennen, ja oikeastaan nykypäivänäkin, uskonto on ollut laukaisijana tai ainakin osasyynä julmissa tapahtumaketjuissa.  Nämä seikat tekivät Margaretista mielenkiintoisen henkilön ja herätti erittäin ristiriitaisia tunteita; välillä pidin hänestä ja jopa tunsin ymmärtäväni tätä naista, välillä taas inhosin häntä valtavasti!

Punaisessa kuningattaressa törmäsin taas samoihin ongelmiin kuin Valkoisessakin. Sekoitin auttamatta nimiä taas keskenään, koska ne olivat niin samankaltaisia. Monilla miehillä oli sama nimi ja sitten kun arvonimetkin vaihtuivat aina kuninkaan mukana, niin meinasi mennä pasmat sekaisin. Myös osa taistelukohtauksista sai minut pitkästymään ja pomppimaan hieman yli tiivimmät taistelun tuoksinnat. Silti minulla on tunne että tässä kirjassa taisteltiin hiukan vähemmän kuin edeltäjässään, mutta voin olla väärässäkin. Luulo kun ei ole tiedon väärti.

Mutta jälleen viihdyttävä ja nopea lukuinen historiallinen viihderomaani, jossa kumma kyllä ei juurikaan ollut romantiikkaa mukana. Mutta eipäs tuota aina tarvitsekkaan, kirja voi olla hyvä ilman siirappiakin. 

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: The Red Queen
Sivuja: 440
Suomentanut: Natasha Vilokkinen

maanantai 13. toukokuuta 2013

Anu Laitila & Silja Koivisto (toim.): Kirja joka muutti elämäni

Sain arvostelukappaleena tämän kirjan WSOY:ltä. Lukukeskus ja WSOY ovat julkaisseet kirjassa suomalaisten lukijoiden, kirjailijoiden ja yhteiskunnallisten vaikuttajien omakohtaisia tarinoita elämään vaikuttaneista kirjoista. 

Voi kuinka mielenkiintoista on lukea miten joku teos on voinut vaikuttaa ihmisiin niin syvästi ja elämänsuuntaa muuttavasti. Joillekkin ihmisille joku kirja on antanut suunnan ammatinvalinnassa, toisen se on pelastanut itsemurhalta ja yksi on saanut voimaa jättää päihdeongelmaisen poikaystävän. Kirjat voivat olla voimaannuttavia, ystäviä, ohjenuoria, innostajia, lohduttajia ja paljon paljon muuta. Jotkut kertomukset olivat todella koskettaviakin.

Ajattelin aluksi että kirjassa on varmasti paljon tunnettuja klassikkoja, mutta kirjassa vilisi paljon sellaisiakin teoksia, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Mukaan mahtui toki muutamia klassikoita, mutta myös tietokirjoja, runoteoksia ja monenlaista luettavaa. Sain poimittua muistiin muutaman hyvän ehdokkaan TBR-listalleni (joka on muuten varmaan yhtä pitkä kuin Kiinanmuuri).

Kirjaa lukiessa alkaa väkisinkin pohtimaan tuota pulmallista kysymystä; mikä kirja on muuttanut elämääni? Olen aina toivonut etteivät ihmiset kysyisi minulta sitä tai mikä on kaikkien aikojen paras kirja. En osaa vastata kerrassaan yhtään mitään. Monet kirjat ovat vaikuttaneet jollakin tavalla elämääni. Olen kerryttänyt yleissivistystä, tutustunut historiaan ja oppinut olemaan vähemmän ahdasmielinen. Lukiessa kuitenkin keksin yhden kirjan, joka on muuttanut aivan konkreettisesti minun tekemisiäni. Se on Tuomas Milonoffin ja Riku Rantalan Mad Cook. En ole lukenut kirjaa kannesta kanteen, mutta mieheni on. Sen ansioista aloin oikeasti tutkimaan kaupassa elintarvikkeiden tuoteselosteita. Mitä vähemmän lisäaineita sen parempi, pyrin suosimaan luomua ja tarkkailemaan ruuan alkuperää. Tämän myötä myös ruokavalio muuttui terveellisempään suuntaan, mm. kananuggetit on saanut jäädä kauppaan.

Sitten mieleeni pulpahti myös muutama muu kirja, jotka ovat murtaneet pari typerää ennakkoluuloa ja avannut teitä uusien huikeiden lukukokemusten pariin. Ajattelin ennen että klassikot ovat tylsää luettavaa, sellaisten vanhojen harpujen lukemista. Sitten jostain syystä tartuin Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaaniin ja olin myyty. Eläydyin kirjaan ja sen miljööseen vahvasti. Kirjasta tuli minulle todella rakas ja vaalin tätä lukumuistoa kuin lasta. Sen jälkeen olen ollut ennakkoluuloton klassikoita kohtaan ja kokeilen eri aikakauden klassikoita rohkeasti. En myöskään ennen lukenut ollenkaan kotimaista kirjallisuutta ellei ollut aivan pakko. Inhosin ylikaiken jos päähenkilön nimi oli Matti, Kerttu, Pekka, Marjatta tms. ja muutenkin ajattelin etteivät suomalaiset osaa kirjottaa niin hyvin kuin ulkomaalaiset. Sitten alkoi kohuaminen Mielensäpahoittajista. Lainasin kirjan kirjastosta ja istahdin lukemaan. En noussutkaan sijoiltani pariin tuntiin ja nauroin välillä niin että vesi lensi silmistä. Sen jälkeen olen lukenut myös kotimaistakirjallisuutta ja saanut kokea huikean hienoja kirjallisia matkoja. 

Kysymykseen mikä on kaikkien aikojen paras kirja en kyllä osaa vastata. Se riippuu lukijasta ja siittä mitä kaikkea on ehtinyt lukemaan. Sitä paitsi, itse olen lukenut paljon hienoja kirjoja ja niitä on tosissaan vaikea alkaa laittamaan paremmuusjärjestykseen.

Mitenkäs teillä? Onko joku kirja muuttanut elämää? 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 175


torstai 9. toukokuuta 2013

Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti

"Valloittavan tätitarinan opetus: Älä koskaan aliarvioi iäkkäitä naisihmisiä!"

Lähes kahdeksankymmentä vuotiaat vanhapiika sisarukset Tilda ja Elida asuvat pienessä kylässä omakotitalossa, jossa ei ole edes sisävessaa. Elämä kulkee omissa uomissaan tiukasti rutiineja noudattaen, eikä arki tarjoa naisille juuri mitään yllättävää. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun naapuritaloon muutta uusi asukas - vanha herrasmies kaupungista. Siskokset tutustuvat uuteen naapuriinsa ja saavat tältä vahingossa reseptin oivalliseen  ja toimivaan potenssilääkkeesseen.  Pian siskokset laittavat pystyyn postimyyntifirman ja kaavoihin kangistunut arki on saanut uuden sykähdyksen.

Odotin Pieneltä potenssipuodilta hersyvää huumoria, joka saa minut nauramaan vedet silmissä. En saanut ihan sitä mitä odotin, mutta en kuitenkaan ollut niin pettynyt kirjaan kuin voisi luulla. Kirja on ihanan hyväntuulinen ja siskokset ovat niin lämminhenkisiä ja jopa hupsuja, että heidän seurassaan viihtyi mainiosti. Juuri sopivan kokoinen kirja sai hymyn kareen nousemaan huulilleni ja  sai ehdottomasti hyvälle ja iloiselle tuulelle. 

Juoni ei ole kummoinen, eikä se tarjoillut lukijalle suuria yllätyksiä. Oikeastaan kirjan juoni on ennalta-arvattava. Kirjan hienous ei kuitenkaan ollut siinä, vaan sisaruksissa, jotka löytävät yllättäen vanhalla iällä uuden suunnan elämälleen. Kirja huokuu hyväntuulista ja postiviista energiaa siinä määrin, että se tekee lukijan olon mukavaksi. 

Kirja on juuri sopiva paketti, jonka lukaisee nopeasti läpi ja saa samalla pienen positiivisuuspotkun. Ihanteelinen välipala kirja, jota suosittelen lukemaan. Tämä voisi olla oivallista lukemista masentavan työpäivän jälkeen, sadepäivänä tai kun mieli on muuten vain matallalla ja kaipaisi jotain piristysruisketta päivään. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2011
Alkuteos: Potensgivarna 
Sivuja: 220
Suomentanut: Raija Rintamäki

maanantai 6. toukokuuta 2013

Amy Tan: Keittiöjumalan vaimo

"Taruston mukaan kauan sitten eli Kiinassa maanviljelijä, joka jätti hyvän ja ahkeran vaimonsa huonon naisen vuoksi ja myöhemmin tappoi itsensä häpeästä. Palkkioksi katumuksestaan maanviljelijä ylennettiin taivaassa Keittiöjumalaksi, joka valvoo ihmisten toimia ja kertoo Jadekeisarille kuka ansaitsee huonon onnen ja kuka hyvän. Eikä kukaan palkinnut maanviljelijä hyvää ja uskollista vaimoa."  

Saman kohtalon tuntee kokeneensa amerikkalais-kiinalainen Winnie. Winnie kertoo tyttärelleen elämästään vuosisadan alun Kiinassa. Naisen elämä ei ollut helppoa - aviomiehen keitto ei ollut koskaan liian kuumaa siihen etteikö vaimo olisi voinut sormeaan siinä polttaa. Winnien elämä on vaikea sadistisen aviomiehen kanssa sodan runtelemassa Kiinassa. Myös Kiinan vanhoilliset tavat tekevät naisen aseman hankalaksi.

Keittiöjumalan vaimo on ennen kaikkea tarina äitiydestä, sitkeydestä, urheudesta ja rohkeudesa sekä siitä kuinka ihmisessä asuva hyvyys voi säilyä kaikkien koettelevien vaikeuksien jälkeen.

Ensimmäinen Tanini ja olen lumoutunut. En ole liiemmin vakuuttunut viime aikoina näistä Kiinaan sijoittuvista kirjoista. Uskollisessa vaimossa jatkuvasti pillittävä vaimo sai verenpaineeni kohoamaan. Keittiöjumalan vaimo oli kuitenkin koskettava ja hienosti kerrottu selvitymistarina. Kiinan tavat ja vanhat uskomukset tulivat tarinan edetessä esille, samoin Kiinan kaunis luonto. Sitä ei kuitenkaan pakkosyötetty lukijalle vaan painopiste oli Winnien tarinassa. Paljon käsiteltiin myös äiti-lapsi -suhteita, velvollisuuksia sekä naisenasemaa. 

Tarina eteni mukavalla tahdilla ja kerronnassa oli tiettyjä kiinalaisia piirteitä, kuten huudahduksia ja elämänviisauksia sekä sanontoja. Sopivaa vastapainoa kiinalaisuudelle toi amerikkalaisuus. Olen vissiin liian länsimaalaistunut, sillä monet Kiinaan ja Japaniin (varsinkin historialliset) sijoittuvat kirjat alkavat ärsyttää juurikin kulttuurieroillaan. On vaikea käsittää toimintaa ja varsinkin naisten hiljaista alistumista. 

Tarina alkaa Winnien tyttärestä ja aluksi luulinkin hänen esittävän pääosaa, kunnes Winnie alkaa kertomaan tarinaansa. Sain alussa aivan erilaisen käsityksen Winniestä ja se muuttui hänen elämäntarinansa jälkeen kokonaan. Näköjään se pätee kirjoissakin, ettei pidä antaa ensivaikutelman hämätä.

Ehdottomasti haluan lukea Tania lisää, hieno kirjailija!

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 1992 
Alkuteos: The Kitchen God's Wife (1991)
Sivuja: 448
Suomentanut: Eva Siikarla

lauantai 4. toukokuuta 2013

Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Yöpartio aloittaa fantasia kirjasarjan, joka sijoittuu Venäjälle. Maailmassa on ihmisten lisäksi Muita: noitia, velhoja, ihmisusia ja vampyyreita. Nämä Muut jakautuvat kahteen leiriin Valoon ja Pimeyteen. Historian veristen sotien jälkeen Valon ja Pimeyden suurvelhot ovat solmineet Sopimuksen, jonka mukaan jokaisen Muihin kuuluvan on elettävä. Sopimuksen noudattamista valvomaan on perustettu kaksi partiota: pimeyden Päiväpartio ja valon Yöpartio.

Anton Gorodetski on keskitason velho ja kuuluu Yöpartioon. Erästä tehtävää suorittaessaan hän huomaa metrossa naisen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa koko Moskovan turvallisuutta. Anton joutuu mukaan hyvän ja pahan punomiin mutkikkaisiin juoniin ja tapahtumaketjuihin, jotka ylittävät hänen kykynsä.

En oikein tiedä mitä sanoisin tästä kirjasta. Ensimmäisenä tulee vain mieleen harhaanjohtava kansi kuva, joka antaa lukijalle mielikuvan miesten toimintakirjasta, jossa on mukana fantasiaa. Kannen mies saa ajattelemaan jotain kovanaama kyttää ja tämä luonehdinta ei istu päähenkilö Antoniin yhtään. Anton on tavallinen keskitason velho, ei mikään kaikista suurin velho tai paras kenttätyöntekijä. Hän painii koko ajan moraalisten sekä hyvän että pahan välisten kysymysten kanssa. Hänellä on heikkouksia, eikä hän aina kykene toimimaan ohjeiden mukaisesti. 

Toiseksi tulee mieleen luonehdinnat kauhufantasiaa ja "Tähtien sota kohtaa Moskovan vampyyrit". Not ja not! Yöpartiossa ei ole mitään kauhua, fantasiaa kylläkin. Fantasia on vain Moskovassa ja ympäri maapalloa siinä ympäristössä, jonka me tunnemme. Tarina kuitenkin tapahtuu Venäjällä. Tavalliset ihmiset eivät tiedosta Muita tietoisesti, mutta alitajunta saa heidät aistimaan jotain, joka poikkeaa tavallisesta ilmapiiristä. Maagiseksi realismiksi kirjassa kuitenkin liikutaan liikaa Muiden parissa ja keskitytään hyvän ja pahan väliseen kamppailuun. Itse käsitän maagisen realismin genrenä, johon tavalliseen maailmaan on tuotu ripaus maagisia piirteitä, kuten Tiikerin vaimo tai Hiljaisuus soi h-mollissa. No, entäs tuo toinen väite sitten, en ole alkuunkaan samaa mieltä. Taistelua loppu peleissä kirjassa on hyvin vähäsen ja kaikki Tähtien sota elokuvat katsoneena en voi sanoa löytäneeni paljon samankaltaisuuksia. 

Lukjanenkolla on ilmiömäinen kyky vetää juoni aivan solmuun. Kirja on jaettu kolmeen toisistaan erilliseen tarinaan, jotka tapahtuvat kronologisessa järjestyksessä ja liittyvät toisiinsa kiinteästi. Jokainen tarina päättyy aina yllättävään ratkaisuun, jota en olisi millään tavalla pystynyt arvaamaan. Viimeisen tarinan kohdalla odotin yllättävää juonenkäännettä jo innolla, sillä tiesin sen tulevan. Lukjanenko on asettanut hyvän ja pahan välisen taistelun aivan uudelle tasolle. Mikään ei ole niin mustavalkoista, kuten aluksi saattaisi luulla. Jos Valo tekee hyvää saa Pimeys tehdä samanverran pahaa, jotta tasapaino säilyisi. Ihmisiin ei saa kajota, eikä sopimusta rikkoa, siittä seuraa rangaistus tuomioistuimessa. Valon seuraaja Anton joutuu kamppailemaan moraalisten kysymysten kanssa, koska vaikka hyvästä onkin kyse, niin pyhittääkö tarkoitus aina keinot?

Todella mielenkiintoinen kirja ja näköjään osasin sittenkin sanoa kirjasta jotain. Kyllä tämä kutsui lukemaan, kun kerran alkuun oli päässyt. Vaikka pidänkin enemmän romanttisemmasta ja lapsenomaisemmasta fantasiasta, oli tämä älykkäällä fantasiallaan iloinen yllättäjä. Kirja oli myös viihdyttäväkin, henkilöt olivat mielenkiintoisia ja persoonallisia. Kiinnyin yhden kirjan perusteella jo tiettyihin henkilöihin kovasti. Miljöötä eli siis Moskovaa ja Venäjän kulttuuria oli tuotu hienosti esille, eikä Venäjä tuntunut enään niin kaukaiselta ja rappiotuneelta maalta. On siis varmaan sanomatta selvää, että seuraavakin osa tulee lukuun.

Pidin kirjasta, vaikkei se nyt suosikkifantasiaa olekkaan. Mutta niinhän sitä sanotaan että vaihtelu virkistää.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä. (Olen pyöritellyt kohta minuutin 3,5 ja 4 pisteen välillä, vaikea valinta!)

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Into
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: Notšnoi Dozo (1998)
Sivuja: 416
Suomentanut: Arto Konttinen

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Huhtikuun luetut!

Sinne meni huhtikuu ja suurin osa lumistakin. Nyt olen jo päässyt pari kertaa nauttimaan kirjasta takapihalle ihanaan auringonpaisteeseen. En malta odottaa kesän helteitä! Huhtikuu on ollut ihan tyydyttävä lukukuu, muut asiat ovat kuitenkin vieneet enemmän huomiotani enkä ole ehtinyt samalla tavalla panostaa lukemiseen. Tai siltä minusta ainakin tuntuu. Lukusaldo on kuitenkin ihan hyvä; 8 kirjaa.
  • Lionel Shriver: Poikani Kevin
  • Sergei Lukjanenko: Yöpartio
  • Amy Tan: Keittiöjumalan vaimo
  • Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti
  • Philippa Gregory: Punainen kuningatar
  • A.S.Byatt: Ragnarök: Jumalten tuho
  • J.S.Meresmaa: Mifongin aika
  • Kelly Thompson, Becky Alexander, Fiona Burgler: Suuri Fitness kirja
Kaikista muista on tulossa postaus, mutta Suuresta Fitness kirjasta en jaksa alkaa vääntämään mitään. Jos Fitness kiinnostaa niin kannattaa ehdottomasti vilkuilla läpi; hyviä treenivinkkejä ja tosi perusteellisesti neuvottuna erilaisia liikkeitä ja kattavia jumppaohjelmia, jotka voi toteuttaa kotona. Itse otin lähinnä vinkkejä kuntosaliohjelman tueksi kotona tehtäväksi, mutta kirja itsessään sanoo takakannessa näin: Eikö aikasi riitä kuntoiluun? Onko motivaatiosi hukassa? Ovatko kuntosalien jäsenmaksut mielestäsi liian korkeita?Suuri fitness-kirja on henkilökohtainen jumppaohjaajasi. Tämä huippuammattilaisten kirjoittama kirja näyttää useiden käytännönläheisten esimerkkien avulla, miten voit muovata harjoittelun juuri sinulle sopivaksi.Kirjan avulla muovaat kehostasi juuri sellaisen, kuin olet aina toivonut, huomioiden omat tarpeesi, tunnetilasi, elämäntapasi ja tavoitteesi.

Toukokuu onkin vilinää ja vilskettä täynä. Saa nähdä miten ehdin lukemaan, tarkoituksena on nyt laittaa treenaamisessa isompi vaihde silmään, lisäksi toukokuussa on synttäriryntäys, kaikki läheiset ja tutut ovat päättäneet syntyä toukokuussa. Lisäksi oman mukulan 1v. synttäreiden suunnittelu ja valmistelu alkaa toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa sitten juhlitaankin ensimmäistä merkkipäivää. Mutta blogia en ole jättämässä, voi vain olla että postaustahti harvenee. Tai sitten ei, lukeminen on niin rakas harrastus, kuin myös tämä blogi, että en voi jättää vähemmälle, vaan laitan ajan riittämään. 

Ihanan aurinkoista toukokuuta kaikille! 

-Aletheia

Alex Capus: Léon ja Louise

Léon ja Louise tapaavat kesällä 1918, kun Léon polkee pyörällä töihin. Louise ajaa kitisevällä pyörällään nuoren miehen ohi ja tekee lähtemättömän vaikutuksen. Sota kuitenkin erottaa nuoret toisistaan. Kymmenen vuoden päästä he tapaavat uudestaan. Heidän rakkautensa toisiaan kohtaan kestää läpi kahden maailmansodan, kilometrit ja Léonin avioliiton. Saavatko Léon ja Louise lopulta toisensa?

Minulta oli jotenkin päässyt livahtamaan ohi silmien tieto, että kirja perustuu Capusin isoisän tarinaan. Se olisi tehnyt lukukokemuksesta paljon jännittävämmän ja loppuvaikutelmakin olisi ollut paljon syvempi. Nyt tartuin kirjaan vain yhtenä rakkausromaanina, joka sijoittuu historiaan. Toki en ajatellut alunalkaenkaan että tarttuisin johonkin Roberts tyyliseen rakkauslälläriin, vaan osasin odottaa vakavampi sävyistä tarinaa.

Jostain syystä kaunis rakkaustarina ei tehnyt minuun ansaitsemaansa vaikutusta, ei vaikka jälkeen päin sain sen tietää perustuvan toteen. Kun järjellä ajattelee niin vuosikymmenien läpi kestävä rakkaus, joka ei unohdu, jonka osapuolet löytävät toistensa luo vaikka sota on heidät kahteen kertaan erottanut, pitäisi olla kaunis ja koskettava. Mutta kun ei niin ei. Kuitenkin viihdyin kirjan parissa hyvin, sillä se oli tunnelmaltaan ihanan lämminhenkinen ja positiivissävyinen. Ikäviä asioita ei jääty turhia ruotimaan, elämään kuuluvat ikävyydet ja sillä sipuli. Niiden ikävyyksien pohtiminen ja vatvominen ei kuulunut kirjan juoneen, vaan ne ohitettiin olkia kohauttamalla.  Kirja oli nopea lukuinen ja elämänmakuinen. Viihdekirjaksi tätä ei voi sanan varsinaisessa merkityksessä sanoa, mutta kyllä se viihdytti minua keskinkertaisesti. Välillä se sai hymyn nousemaan huulille.

Léon ja Louise oli minulle keskinkertainen lukukokemus, mutta suosittelen lämpimästi muitakin lukemaan. Pidin erityisesti kirjan sodankuvauksesta. Se avarsi uudenlaisia näkökulmia maailmansotaan. Tuo aikakausi on kiehtova miljöö erilaisille tarinoille.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: Léon und Louise 
Sivuja: 300
Suomentanut: Heli Naski