tiistai 17. syyskuuta 2013

Margaret Atwood: Sokea surmaaja

"Kymmenen päivää sodan päättymisen jälkeen siskoni ajoi alas sillalta."

Näillä sanoilla alkaa Atwoodin tiiliskivi romaani Sokea surmaaja. Sain taas tutustua hieman erilaiseen Atwoodiin. Oryx ja Crake oli dystopia, joka ei ollut alkuunkaan minun makuuni ja Penelopeia taas mytologia, joka sijoittuu antiikin aikaan.

Sokeassa surmaajassa on kertojana 82-vuotias leskirouva Iris Chase Griffin. Hän alkaa kirjoittamaan ylös elämäänsä kuulakärkikynällä, sillä haluaa kertoa sen omasta näkökulmastaan. Hän aloittaa yllä mainitulla lauseella, mutta muistelmat yltävät 1800-luvulle Port Ticonderogan teollisuuskaupunkiin, jossa  Iris ja Laura viettivät lapsuutensa. Heidän äitinsä kuoli keskenmenoon lasten ollessa pieniä, mutta taloudenhoitaja Reene pitää lasten kasvatuksesta huolta. Chasen perheen isä on etäinen hahmo, sillä hän on kiinni tehtaissa, jotka ovat tuoneet perheelle vakavaraisen toimeentulon.

Iris muistelmien ohella kertomukseen on liitetty lehtileikkeitä, jotka antavat lukijalle viitteitä tulevista tapahtumista. Lisäksi kerrotaan aivan erillaista tarinaa otsikon Sokea surmaaja alla. Siinä mies ja nainen tapailevat salaa toisiaan eri paikoissa. Aina sopivan tilaisuuden tullen mies kertoo naiselle tarinaa toisesta planeetasta ja siellä tapahtuvista seikkailuista. Alussa nämä kaksi tarinaa tuntuivat täysin irrallisilta toisistaan, mutta kun Irisin tarina etenee jää lukijan vastuulle arvata kuinka nämä kaksi tarinaa lomittuvat toisiinsa. Pitkään minäkin ihmettellin Sokeaa surmaajaa, mutta lopussa kaikki selvisi loogisella tavalla ja pikkusen osasin jo aavistaakkin mikä oli homman nimi.

Pitkä oli luku-urakka, sillä kirjassa on yli 700 sivua, mutta kyllä vaiva palkittiin lopussa. Eniten ihastuin ajankuvaan ja historian kertomukseen sotien aikaisesta Kanadasta. Kirjassa oli hienosti tuotu esille miten sota ja muut maailman tilanteet vaikuttivat Kanadaan ja sitä kautta myös Chasen perheesen. Yllättäviä juonenkäänteitäkin oli siinä määrin mukavasti että mielenkiinto pysyi yllä koko kirjan ajan. Minulla tahtoo olla vikana, että paksujen kirjojen kohdalla kyllästyn urakkaan turhan nopeasti, ellei kirja ole todella hyvä ja juonivetoinen.

En kuvaisi Sokeaa surmaajaa kuitenkaan juonivetoiseksi kirjaksi, en oikeastaan tiedä miten sitä kuvaisin. Kirjan hienous on sen henkilöissä ja ajankuvassa, toki juonikin tarjoaa yllätyksiä, mutta ne tuntuvat olevan kuitenkin sivuseikka, kun kirjan vahvuuksia pitää kuvata. En myöskään osaa luokitella kirjaa mihinkään kategoriaan se ei ole rakkausromaani, jännäri tai dekkari. Ehkä se on enemmän draamakirja, muttei kuitenkaan. Mutta sen voin sanoa että Atwood osaa kirjoittaa.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2000
Alkuteos: The Blind Assassin (2000)
Sivuja: 707
Suomentanut: Hanna Tarkka

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, sillä haluan tutustua laajasti Atwoodin tuotantoon.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Pirjo Tuominen: Kotiopettaja

Kotiopettaja vie lukijansa 1800-luvun ruukkikylään, jossa toimii ajan rahasampo, vaarallinen ja kiehtova ruutitehdas. Eletään nousevan teollisuuden kaupparuhtinaiden aikaa. 

Maisteri Pontus Palen on jättänyt yliopiston taakseen ja päätynyt kotiopettajaksi rikkaan kauppaneuvos Deckerin perheeseen. Tarkkasilmäisenä syrjästäkatsojana köyhä nuori mies seuraa perheen elämää. Kartanon puisto, lehtimajat ja vilpolat tarjoavat ihastuttavat puitteet herrasväen kesänvietolle, mutta pinnan alla vellovat kiihkeät ristiriidat. Deckerin vanhin poika Oskar on menehtynyt ja kauppaneuvoksen on päätettävä jatkaako hänen työtää huikentelevainen poikapuoli Jarl vai hänen vakavamielinen poikansa Otto.  Naiset pyörittävät kokematonta kotiopettajaa, niin uhkea Dora-rouva, suloinen Anna-tytär kuin arvoituksellinen Line Björk. Kuuman kesän mittaan Pontus vapautuu omista traumoistaan ja hänen tulevaisuutensa näyttää kirkastuvan. 


Iski yllättävä historiannälkä ja sopivasti kirjastopinosta löytyi tämä teos, jonka olin jo kokonaan unohtanut. En ole ennen lukenut Tuomiselta muutakuin Aikuisen naisen ja se ei ollut tätä historiallista tuotantoa, vaan vähän kepeämpää kerrontaa. Kotiopettaja olisi siis ensimmäinen historiallinen Tuomiseni.

Auttamatta vertailin lukiessa koko ajan Tuomista Utrioon, sillä Utrion tuotantoon olen tutustunut laajemminkin ja Utrio kuuluu lempikirjailijoitteni joukkoon. Yhtä tapahtuma rikasta ja romanttista ei ollut Tuomisen kerronta, mutta historiantuntemus kyllä paistoi kirjasta. Tuominen onnistui herättämään henkiin maamme taloushistorian mielenkiintoisella tavalla, heittmään sekaan vähän naisten juonitteluja ja hyppysellisen romantiikkaa. Voin myös sanoa oppineeni ruudin valmistuksesta 1800-luvulla, yhtä ja toista.

Kansi liepeessä joku oli kuvaillut Tuomisen kirjoja kirjallisuuden ruisleiväksi. Kuulostaa aika kalsealta kuvaukselta, mutta aikani mietittyä asiaa olen täysin samaa mieltä. Ajatellaan että Utrion historiallisetromaanit ovat kerrosvoileipiä ja Tuomisen taas ruisleipiä. Urtion jälkeen on yleensä ähky ja ajattelee ettei taas vähään aikaan, kiintiö on taas täytetty. Utrion kirjat ovat makujen sinfonia, jossa on paljon eri vivahteita ja hyvinkin täyttäviä. Tuomisen kirjat ovat kuin voilla sivelty ruisleipä, hyvää ja nautittavaa, mutta ei liiaksi asti että heti iskisi ähky. Suuntaan siis seuraavalla kirjastoreissulla taas T:n kohdalle katselemaan jos löytyisi taas lisää nautittavaa. Liikaa ei pysty Tuomistakaan lukemaan, sillä kuka nyt pelkällä ruisleivällä eläisi. Joskus sitä paitsi kaipaa vähän tuhdimpaa syötävää kuin luettavaakin. Ei Tuomisen Kotiopettaja kuitenkaan ollut mikään kepeä rakkaustarina. Enemmän liikuttiin vakavanpuoleisessa ja arkisen realistisesssa maastossa.

Pidin kyllä kirjasta ja suosittelen muitakin lukemaan. Vähän mietyttää kuitenkin, sillä Tuominen on ollut erittäin tuottelias kirjailija, että alkaako jossain vaiheessa huomaamaan, että kirjailija toistaa itseään?

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2008
Sivuja: 364

Mistä minulle ja miksi: Kirjastossa törmäsin sattumalta.