sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Muistutus Oi Maamme Suomi haasteesta

Vuosi sitten itsenäisyyspäivänä heitin ilmoille Oi maamme Suomi -haasteen. Lupasin että eniten pisteitä saanut lukija palkitaan itsenäisyyspäivänä. Mutta koska koulutyöt vievät aikaani niin palkitsen eniten lukeneen viimeistään 15.12 mennessä. Eli ilmoittakaa tuloksenne tämän postauksen alle 6.12 mennessä ja yhteispistemäärä. Jokaisesta luetusta kirjasta yksi piste ja jos sai kirjan jokaiseen maakuntaan saa pottiin lisätä 10 pistettä. Palkintona on 20€ suuruinen lahjakortti joko Adlibrikseen tai Suomalaiseen kirjakauppaan, ilmoitan kun päätän kumpaan. ;)

-Aletheia

Susan Fletcher: Meriharakat

Amy makaa koomassa. Hänen isosiskonsa Moira istuu sairaalasängyn vieressä ja alkaa keriä auki tunnustusta. Hän kertoo lapsuusajan itsekkyydestään, joka satutti koko perhettä, kouluajan raakuudestaan, katkeruudesta ja turmiollisuudesta, joita hän on kantanut sisällään koko aikuisikänsä. Moira tietää olleensa huono tytär ja petollinen vaimo, mutta vasta Amyn sängyn ääressä istuessaan hän tajuaa että on ollut julma sisar ja että juuri tämä julmuus on ajanut heidät molemmat samaan sairaalahuoneeseen.

Lainasin Fletcherin Meriharakat kirjastosta, sillä olen pitänyt aivan suunnattoman paljon hänen muista teoksistaan. Erityisesti Noidan rippi ampaisi suoraan luihin ja ytimiin, vaikka ei Irlantilainen tyttökään jättänyt kylmäksi tätä lukijaa. 

Ei Fletcher pettänyt tälläkään kertaa. Meriharakat oli yllättävä ja syvällinen kertomus, se oli itsensä kummajaiseksi tunteman Moiran lapsuudenkuvaus ja kasvutarina. Moira kertoo katkeransuloisen tarinansa koomassa makaavalle siskolleen ja samalla lukijakin pääsee sukeltamaan Moiran sielun syvimpiin syövereihin. Lukija auttamatta elää kirjan tapahtumat läpi Moiran silmin, jollakin tasolla samaistuen tähän naiseen.

Fletcherilla on hyppysissään taito pitää lukijaa otteessaan. Lisäksi Fletcherin kieli ja kerronta on jo itsessään sellaista että sitä on nautinnollista lukea, se on kuin laulua, jonka mukana keinuu ja leijailee. Kirjan tunnelma jää viipyilemään mieleen tuoksuineen, maisemineen, henkilöineen, äänineen ja sitä palaa miettimää, kun kirjan kannet on jo sulkenut. En oikeastaan osaa sanoa mitään moitittavaa tästä kirjailijattaresta. Hän on ampaissut suosikkikirjailijoitteni listalle ja suoraan sinne kärkipäähän. Enään on lukematta Tummanhopeinen meri ja sitten olenkin lukenut kaikki hänen teoksensa. Toivottavasti pian on luvassa lisää. 

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä! Minulla oli tarkoitus kirjoittaa kirjasta vain lyhyt arvio. Ajattelin aluksi että kerron vain että pidin kirjasta yhtä huikean paljon kuin aiemmistakin teoksista, mutta on lähes mahdotonta kirjoittaa näin hienosta teoksesta vain muutamalla rivillä. Toisaalta taas tuntuu ettei ole tarpeeksi sanoja kuvaamaan Fletcherin erinomaisuutta.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt: 2008
Alkuteos: Oystercatchers (2007)
Sivuja:383
Suomentanut: Jonna Joskitt

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta. Olen Fletcher-fani. ;)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Terry Pratchett: Noitasiskokset

Monet ovat minulle kehuneet kuinka mahdottoman hauskoja fantasiasatiireja Terry Pratchettin Kiekkomaailma -sarjan kirjat ovat. Pakkohan minunkin oli tutustua. Viisaana ihmisenä en tehnyt yhtään pohjatyötä kirjastoon mennessäni, mutta halusin aloittaan ensimmäisestä osasta. En kuitenkaan löytänyt sitä. Noitasiskokset on Kiekkomaailman osa 6. Ilmeisesti lukujärjestyksellä ei ole väliä, koska pääsin tarinaan ihan hyvin mukaan. Pienen taustatutkimuksen jälkeen kävikin ilmi, että Noitasiskokset on Pratchettin ensimmäinen suomennettu romaani.

Kuningaskunnat huojuvat, kruunut keikkuvat ja tikarit välähtelevät, kun kolme asialleen vihkiytynyttä noitaa sekaantuu kuninkaalliseen valtapolitiikkaan. Vanha kuningas on surmattu, perillinen kiidätetty turvaan yön selkään ja valtaan on noussut ilkeä herttuapari, joka aikoo saada noidatkin maksamaan veroa. Noidat eivät ota innostuakseen asiasta ja päättävät saattaa valtaan oikean kuninkaan. Tai niin he luulevat.

 Olihan kirja ihan hauska ja nuo kolme noitaa melkoisen karikatyyrisiä hahmoja. Jotenkin kirja ei kuitenkaan kyennyt lunastamaan odotuksiani ja oli hienoinen pettymys. Ehkä satiiria ja huumoria oli ympätty mukaan hieman liikaa minun makuuni. Jotenkin lukeminen tuntui välillä väkinäiseltä puuhalta eikä ollut kovin nautinnollista. Jotenkin tuntuu, että esimerkiksi viiden vuoden takaiseen minään kirja olisi uponnut hieman paremmin. Nykyään vaadin kirjoilta hieman enemmän.

Pratchettilta on kuitenkin ilmestynyt todella monta kirjaa, joten jokin näissä Kiekkomaailman tarinoissa viehättää lukijoita. Ja toki Kiekkomaailma vaikutti mielenkiintoiselta paikalta tutustua vielä lisää, vaikka nämä kolme koheltavaa noitaa eivät minua lumonneetkaan. Jokin pieni uteliasuuden kipinä kuitenkin jäi kytemään. Suositelkaapa minulle teidät lumonneita Pratchettin kirjoja. Ehkäpä seuraavalla kirjasto reissulla uskallan sitten lainata jotakin muuta Pratchetilta.

Annan kirjalle arvosanaksi 2,5 / 5 pistettä

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt: 1993
Alkuteos: Wyrd Sisters (1988)
Sivuja: 306
Suomentanut: Margit Salmenoja

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kiinnosti tietää miksi Pratchettia on kehuttu niin kovasti.

torstai 14. marraskuuta 2013

Kolmen kuukauden luetut kirjat ja todellinen syy vähä lukuisuuteen

Vähän on päässyt unohtumaan tämä kuukauden luetut listojen tekeminen. Mutta niinhän sitä sanotaan että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten täältä paukkuu:

elokuu: (3)
Alice Hoffman: Punainen puutarha
Terry Pratchett: Noitasiskokset
Susan Fletcher: Meriharakat

syyskuu: (4)
Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla
Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
Sergei Lukjanenko: Päiväpartio
Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina

lokakuu: (4)
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Jeffrey Eugenide: Naimapuuhia
Hélene Grémilon: Uskottuni
S.J. Watson: Kun suljen silmäni

Vähän olen joutanut lukemaan, joten joululomaa odotellessa, silloin on vähemmän koulutehtäviäkin tehtävänä. Ehkä lomalla on enemmän aikaa tarttua romaaneihinkin. Koulu ei kuitenkaan ole ollut varsinainen syy siihen miksi olen lukenut niin vähän. Aloin ihmettelmään Yöntalo-sarjan ensimmäistä kirjaa lukiessani heinäkuun lopulla miksi minä, joka en koskaan nuku päiväunia nukahdan aina kun asetun vaakatasoon. Kun Punainen puutarha oli minulla kesken sain tietää odottavani vauvaa, pikku kakkonen oli siis tuloillaa. Pahoinvointi loppui kun lopettelin Lukjanenkon Päiväpartiota, jaksoin valvoa kuitenkin vähän enemmän vasta kun aloittelin Eugenidesin Naimapuuhia. Kuitenkin päivät ovat niin kiireisiä tällä hetkellä että vaikka puoliväli paukkui viime viikolla ja raskaudessa on se ns. helppo vaihe, niin illalla kun on saanut lapsen nukkumaan ja olisi aikaa lukea yllätän itseni nukkumasta kirja kädessä tai naamalla. En ole vielä keksinyt miten tarinat virtaisivat sivuilta tajuntaani kun uinun onnellisena kirja kasvoilla...

Lokuussa muuten kokeilin Lue kirja -sovellustakin, mutta totesin että kerrassaan ei ole yhtään minun juttu tuo kännykällä tai tabletilla lukeminen. Vanha kunnon kirja tekee lukemiseen oman säväyksensä sekä tunnelmansa ja kaiken lisäksi näytön tuijottaminen saa silmäni särkemään.

Meillä ollaan täällä jo ihan tip tap tip tap, joulu on taas fiiliksillä. Jouluvalot on laitettu, jolutekstiilit ovat löytäneet paikkansa, glögilasillisia tulee nautittua kera joulutorttujen ja ajattelin kokeilla gluteenittomien piparienkin leipomista. Lahjalistat on suunniteltu viimeisen päälle ja ensimmäisen adventin koristelaatikko odottaa kaapin päällä tunnollisesti. Mitenkäs te muut joko on joulunodotusta ilmassa vai onko vielä liian aikaista?

Ihanaa marraskuuta kaikille! <3

Alice Hoffman: Punainen puutarha

Blackwellissä Massachuttesissa on puutarha, jossa ei kasva muuta kuin punaisia kasveja. Kerrotaan, että puutarhasta voi löytää totuuden, jos sitä vain osaa ja uskaltaa etsiä.

Urhea Hallie Brady päätyy aviomiehensä kanssa juuri tuolle kohtaa Amerikkaa etsiessään omaa maapalaa, jolle asettua. Sinne, ankeriaita tulvillaan olevan joen rantaan, he päättävät perustaa kotinsa. Näin syntyy Blackwellin kylä. Ensin mustakarhuja on enemmän kuin puita, mutta pikkuhiljaa kylä kasvaa, ja seuraavat sukupolvet syntyvät jo paljon suurempaan kaupunkiin. 

Hallie Bradyn jälkeläiset rakastavat, vihaavat, perustavat perheitä, jäävät yksin, jättävät kaupungin taakseen ja palaavat taas takaisin. Vanhat tarinat elävät kaupunkilaisten mielessä: hukkuneen pikkutytön kerrotaan vieläkin vaeltavan joen rannalla, ja asukkaat puhuvat edelleen muukalaisesta, joka saapui kylään sinä vuonna, kun kesä ei tullut ollenkaan.

Punainen puutarha siis aloittaa tarinoiden sarjan Hallie Bradysta 1700-luvulta ja etenee kronologisesti sukupolvesta toiseen, kertoen heidän tarinoitaan, päätyen lopulta nykypäivään. Kirjan kertomusten kohteena ja tähtenä on siis Blackwellin kaupunki, joka muuttuu ja kehittyy vuosisatojen saatossa, jokaisen sukupolven mukana. Kukin sukupolvi tuo kaupungille uusia tarinoita ja legendoja kerrottavaksi myöhempinä aikoina.  

Minulla ei ollut kirjaan tarttuessani hajuakaan, että siinä on paljon lyhyitä kertomuksia, joita yhdistää vain Backwellin kaupunki. En ole kauhean innostunut yleensä lukemaan lyhyitä tarinoita ja siksi novellienkin lukeminen minulla on erittäin vähäistä. Pidin kuitenkin Punaisesta puutarhasta ja sen tarinoista. Oli mielenkiintoista seurata sukupolvien ja ajan muuttumista aikojen saatossa. Osa tarinoista oli todella mukaansatempaavia ja mielikuvituksellisia ettei niiden lukemisesta voinut muuta kuin nauttia. 

Harmi vain, tietyt asiat elämässäni mullistuivat ja kirjan lukeminen kärsi myllerrysten keskellä. En kuitenkaan kaikkiin kertomuksiin pystynyt keskittymään millään ja ne ovat pyyhkiytyneet mielestäni kokonaan. Tämän kirjan jälkeen en juurikaan pystynyt enään edes lukemaan loppuun kunnolla yhtäkään kirjaa. Kirjan lukemisestakin on aikaa jo melkein kolme kuukautta, että näin tämä blogi laahaa perässä. Onneksi olen pikku hiljaa pystynyt taas keskittymään lukemiseen paremmin. :)

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo. Gummerus
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: The Red Garden
Sivuja: 292
Suomentanut: Raimo Salminen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, oli esillä uutuus hyllyssä ja kansi oli tuttu blogimaailmasta.

Amor Towles: Seuraelämän säännöt

Katey ja Eve elävät 1930-luvun New Yorkissa ja tykkäävät juhlia. He kuitenkin joutuvat säästelemään pennosiaan ja eivätkä kieltäydy herrasmiehien tarjoamista satunnaisista drinkeistä. Näin he tutustuvat Tinker Greyhin, joka on saapunut samaan baariin. Mies on tullut etsimään rappiolla olevaa veljeään. Nuorten elämät kietoutuvat yhteen peruuttamattomasti, kun ilta päättyy onnettomuuteen. Kolmikon välit eivät kuitenkaan ole mutkattomat vaan täynä kiemuroita etiketin alle piilotettuna.

Yllättävän hyvä kirja Aikamme kertojia -sarjasta. Kerta toisensa jälkeen sarjan kirjoja lainaan, vaikka aina puhun siittä kuinka ne ovat kerta mukahuonoja ja outoja. Ehkä pitäisi jo myöntää että sarjan kirjat ovat pääasiassa hyviä. Minua kuitenkin kiehtoi kirjassa tuo 1930-luvun New York, jokin tuossa aikakaudessa on niin lumovoimaista. Minulla ei ollut juuri mitään ennakko-odotuksia tai käsityksiä kirjasta, sillä en ollut juuri lukenut muiden arvosteluja täältä blogimaailmasta.

Katey oli päähenkilönä helposti pidettävä henkilö ja ennenkaikkea Seuraelämän säännöt on hänen selviytymistarinansa. Etiketti piilottaa alleen kaikkea mielenkiintoista ja niitä seikkoja päästää seurailemaan Kateyn silmin. Monet kirjan henkilöistä ovat mielenkiintoisen persoonallisia ja monivivahteikkaita, kukaan ei ollut toisensa kopio. Pidin siis värikkäästä henkilökaartista ja erioten päähenkilö Kateysta, joka on voimakas ja itsenäinen nainen. Mukana oli myös hieman rakkautta ja romantiikkaa, mutta rakkausromaanien kategoriaan Seuraelämän säännöt sopii todella huonosti. Ehkä tämä on enemmän sellainen ihmissuhderomaani.

Jäin silti kaipaamaan kirjalta sitä jotain viimeistä sysäystä että se olisi yltänyt lopulta paremmille pisteille. Pidin siis lukukokemuksesta, mutta kirja ei aivan yltänyt vakuuttamaan tai hurmaamaan minua. Sorruin jossain vaiheessa hieman sivujen hyppelyyn, kun tuntui ettei tarina etene tarpeeksi nopeasti, alkoi jo hieman kyllästyttämään.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: Rules Of Civility (2011)
Sivuja: 445
Suomentanut: Hanna Tarkka

Mistä minulle ja miksi: Kirjaston uutuushyllystä löysin ja oli nimeltä sekä ulkonäöltä tuttu blogeista. Miljöö kuitenkin lukitti lainauspäätöksen.