lauantai 28. joulukuuta 2013

Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle

Eräänä yönä 3-vuotias Eino-poika herää keskellä yötä kovaan päänsärkyyn. Einon äiti ottaa kipeän lapsen viereensä ja antaa särkylääkettä. Aamulla Eino ei kuitenkaan enään herää eikä reagoi ärsykkeisiin. On lähdettävä ambulanssilla sairaalaan, jossa käy ilmi että pienellä pojalla on laaja aivoverenvuoto. Eino leikataan ja alkaa kamppailu hengestä, pääsiäisen piinaviikko on alkanut. Vanhempien tunteet vaihtelevat toivosta epätoivoon Einon toipumista seuratessa, mutta lopulta käy ilmi ettei mitään ole enään tehtävissä, Eino ei parane.

Jäähyväiset Einolle on Johanna Ervastin kirjoittama muistelma esikoispoikansa sairastumisesta ja menettämisestä. Kirja on sydäntä riipaisevan koskettava kertomus äidin ja perheen tuskasta sekä kamppailusta mahdottoman edessä sekä lopussa siittä suunnattoman suuresta tuskasta, kun vanhempi menettää lapsensa.

Luin tämän kirjan eräälle kurssille koulussa ja sanon suoraan että äitinä ja vielä raskaana olevana äitinä kirjan lukeminen sattui. Jäähyväiset Einolle oli yksi elämäni raskaimpia lukukokemuksia. Kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua menettämään lastaan. Koulutehtävää tekiessä itkin ja vielä nytkin tätä kirjoittaessa on pala kurkussa. Koulutehtävää tekiessä jouduin pureutumaan kertomukseen tarkasti saattohoidon näkökulmasta, mutta en koe että minun pitäisi alkaa arvostelemaan kirjaa, jonka joku äiti on sydänverellään kirjoittanut, tänne blogiin. Kirja ansaitsee täydet pisteet ja ei yhtään pistettä. Täydet siksi, että on ollut rohkeaa kirjoittaa näin henkilökohtainen kirja ja ei yhtään siksi että lapsen kuolema tuntuu aina väärältä. En siis halua pisteyttää kirjaa, haluan vain kertoa että olen törmännyt elämäni liikuttavimpaan kirjaan.

Vaikka sanoinkin lukukokemuksen olleen raskas, niin Ervast osaa kirjoittaa kuitenkin niin että hänen tekstiään on sujuvaa lukea. Itse sisältö on vain  niin raskasta ja surullista. Myös ammatillisessa mielessä kirjalla on paljon sanottavaa. Vaikka suoraan minun ammatilliseen suuntautumiseen kirja ei liity, mutta hoitotyöhön kuitenkin, etenkin saattohoidon näkökulmasta.
 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynty: 2008
Sivuja: 190

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, tarvitsin kirjaa koulutyössä

torstai 19. joulukuuta 2013

S.J.Watson: Kun suljen silmäni

Christine herää joka aamu vieressään outo mies, oudossa huoneessa ja aivan oudossa talossa. Hänen vieressään oleva mies väittää olevansa Christinen aviomies ja talon Christinen koti. Nainen itse ei vain kykene muistamaan tästä mitään, sillä erään kohtalokkaan onnettomuuden seurauksena Christine kärsii harvinaisesta muistisairaudesta. Hereillä Christine kykenee muodostamaan uusia muistoja ja muistamaan ne, mutta syvän unen aikana kaikki muistot pyyhkiytyvät pois.

Menneisyys alkaa kuitenkin hahmottua naiselle pelottavalla tavalla, kun hän alkaa pitämään salaa päiväkirjaa joka päivä.

Kun suljen silmäni oli minulle ällistyttävän huikea lukukokemus, joka vei mennessään tämän lukutoukan. Todellinen page turner oli viedä yö unetkin mennessää, niin kovasti minä koukkuunnuin. Vaikka pientä itsensä toistamisen makua tuli, kun Christine joutui joka päivä löytämään itsensä uudelleen päiväkirjansa sivuilta, ei juoni kuitenkaan päästänyt minua kyllästymään. Aina tasaisin väliajoin Christine muistikin jotain yllättävää ja pikku hiljaa kokonaiskuva tapahtumista alkaa hahmottua lukijalle ja tahti kiihtyy loppuakohden jopa hegästyttävän jännittäväksi. Loppuhuipennus kyllä kruunasi koko jännittävän ja psykologisen kertomuksen. Olin aivan tyrmistyneessä mielentilassa, kun suljin kirjan kannet. Kuinka ovelaa ja yllättävää. Watson on onnistunut pitämään taitavasti rakennetun juonen hyvin koossa, joten kirjaa oli pääasiassa nautinnolista lukea. Ehkä on myönnettävä ettei pienet poisjätöt joissakin kohdissa olisis tehneet pahaa, mutta kokonaisuutena kirja oli onnistunut paketti.

En osannut pitää tarinaa missään vaiheessa uskottavana, mutta fiktiivisestä kertomuksesta olikin kysymys. Een ole kyllä koskaan kuullut amnesiasta, jossa ihminen pystyy pitämään mielessään kaiken päivän aikana tapahtuneen, mutta unohtaa ne yön aikana. Olen kuullut niistä tapauksista, joissa menneisyys häviää ja sitten niistä, joilla kaikki unohtuu mielestä melkein samantien. Tietenkin dementia on muistisairaus ihan erikseen. Onkohan Christinen kaltainen muistinmenetys mahdollista vai onko vastaavia tapauksia jo olemassa? Olisi mielenkiintoista tietää! Olisi ollut myös hauska lukea hieman pidemmälle Christinen tarinaa, tietää paraniko hän vai unohtiko hän aamulla taas kaiken tapahtuneen. Toivon sydämeni pohjasta että hänen muistinsa palautui. 

Paljon olen törmännyt ja lukenut viime aikoina muistiin ja muistamiseen liittyviä kirjoja, onkohan minulla joku alitajuntainen muistibuumi menossa?

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: Before I Go To Sleep (2011)
Sivuja: 385
Suomentanut: Laura Beck

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta löysin palautettujen kirjojen hyllystä. Itse teoksen olen bongannut täältä kirjablogeista. Jossain vaiheessa tätä luettiin paljon ja tietenkin sen pisti silmään, jo pelkästään kansi on huomiota kiinnittävä!

maanantai 16. joulukuuta 2013

Hélène Grémillon: Uskottuni

Camillen äiti on juuri kuollut ja suruvalitusten seasta löytyy outo paksu kirje. Kirje aloittaa tarinan, jonka seuraava osa saapuu Camillen postilaatikkoon joka tiistai. Kirjeissä ei ole allekirjoitusta, mutta ne kertova Annien ja Louisin tarinaa 1930-luvun Pariisissa. Ne kertovat myös naisesta, joka ei voinut saada omia lapsia ja on valmis äärimmäisiin tekoihin lapsen kaipuussaan. 

Tarina paljastaa salaisuuksia, jotka vaikuttavat vielä nykypäiväänkin. Aluksi kustannustoimittaja Camille luulee kirjeiden olevan romaanikäsikirjoitus, joka toimitetaan hänelle huomiota herättävästi, mutta useamman kirjeen saavuttua Camille tajuaa niiden olevan jotain ihan muuta.

Aikoinaan Uskottuni vilhati useassa kirjablogissa ja se sai mielenkiintoni herämään. Kauan se roikkui lukulistallani kunnes satuin löytämään sen kirjastosta. Aluksi arkailin kirjaan tarttumista, sillä takakansi ja kansiliepeet eivät tarjoilleet juuri tietoa kirjan juonesta. Tuntui kuin olisi sukeltanut sokeana pusikkoon. Sukellus kuitenkin kannatti, sillä olin ensimmäisen kirjeen ilmestyttyä olin aivan totaalisen koukussa kirjaan.  Ahmin se vuorokaudessa, vaikka normaalisti lyhyenkin kirjan lukeminen vie minulta parhaimillaan viikon nykyään. Mutta Uskottuani ei vain voinut laskea käsistään. Koko ajan tulee jokin uusi käänne, joka pakottaa lukemaan vielä pari sivua ja sitten vielä pari ja kohta huomaa että sivut ovat loppuneet kesken.

Uskottuni on kirjeromaani, jota kerrotaan kahdessa ajassa. Kirjassa ääneen pääsee kirjeiden kirjoittaja Louis, mutta myös välillisesti Annie ja Rouva M. 70-luvun Pariisissa Camille pohtii kirjeiden mysteeriä ja sen herättämiä ajatuksia sekä yrittää selvittää sitä. 

Pidin Uskotustani valtavan paljon. Juoni oli huiman koukuttava ja jopa yllättävä, minulta se veti maton jalkojen alta pariinkin otteeseen. Pidin myös siittä kuinka henkilöt eivät olleetkaan sitä miltä aluksi näyttivät, vaan jokaisesta löytyi se hieman pimeämpikin puoli. 70-luvun Camille erottuu aikalaisenaan kirjeiden henkilöistä, jotka elävät 30- ja 40-luvulla. Kirjassa vain kaikki tuntui olevan sopusointuisesti kohdallaan, enkä löydä mitään moitittavaa. Jopa kansi on minun mielestä kaunis ja houkutteleva! 

Yleensä en pidä juurikaan ranskalaisesta kirjallisuudesta, mutta Uskottuni yllätti minut täysin. Odotin jotain perinteissävyistä rakkaustarinaa sodan runtelemassa Ranskassa, mutta sainkin jotain paljon huikempaa ja monimutkaisempaa.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: Le Confidental
Sivuja: 263
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen

 Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta ja päätyi blogistaniasta lukulistalle


Oi maamme Suomi -haasteen yhteenveto

Harmikseni sain huomata että määräaikaan ilmoitettuja tuloksia haasteeseen tuli todella vähän. Parhaimman saaliin sai Paula Kirjan pauloissa -blogista. Onneksi olkoon! Ilmoitatko yhteystietosi minulle sähköpostiin keskiviikkoon mennessä, niin laitan Suomalaisen kirjakaupan lahjakortin sinulle tulemaan. :)

Oma saaliini oli melkoisen laiha.

Ahvenanmaa:
  1. Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija
Etelä-Savo
  1. Helena Waris: Uniin piirretty polku 
  2. Helena Waris: Sudenlapset

Keski-Suomi
  1. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Pirkanmaa
  1. J.S. Meresmaa: Mifongin aika 
  2. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Satakunta
  1. Pirjo Tuominen: Kotiopettaja 

Uusimaa
  1. Eve Hietamies: Yösyöttö 
  2. Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa 
  3. Marja Björk: Poika 
  4. Nina Hurma: Yönpunainen höyhen 
  5. Eve Hietamies: Tarhapäivä
  6. Anu Holopainen: Welman tytöt
  7. Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
  8. Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle 
Aikalailla lukeminen painottui Uudellemaalle. Olen lukenut tänä vuonna todella paljon ulkomaisia kirjoja ja kotimaiset ovat jääneet aika vähälle, lisäksi vielä että olen ehtinyt lukemaan muutenkin vähän. No seliseli. Ensi vuoden puolella yritän jatkaa 24 kirjaa omasta hyllystä haastetta, jota en saanut suoritetuksi ollenkaan. Sitten jatkan myös TBR 100 -listan läpikäymistä. Muita haasteita en nyt ota (ehkä), koska en niistä meinaa millään suoriutua. :DD



Enään 8 päivää jouluun <3

torstai 12. joulukuuta 2013

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Madeleine on kirjallisuuden opiskelija, joka tekee lopputyötä yliopistossa 1800-luvun avioliittojuonista. Viimeisenä vuotenaan hän tapaa Leonardin ja rakastuu tähän päättömästi. Samalla näppejään nuolemaan jää Mitchell, joka on puolestaan palavasti rakastunut Madeleineen.

Leonardin ja Madeleinen onnea varjostaa Leonardin maanis-depressiivisyys. Välillä Leonard on maanisuuden vallassa ja välillä masennuksen alhossa. Lisäksi kyseisestä mielisairaudesta kärsivien parissa on suuret itsemurhaluvut, joten se saa Madeleinen kulkemaan varpaillaan. Jos taas Leonard on lääkityksellä hän on tasainen ja väritön, mutta kärsii kovista sivuvaikutuksista. Voiko tälläisessa suhteessa olla onnea?

Toisaalla Mitchell etsii itseään maailmalla ja painii uskonnollisten kysymysten parissa. Hän kiertelee Intiaa, on töissä Äiti Teresalla ja koittaa samalla unohtaa Madeleinen siinä onnistumatta. Miten tämä kolmiodraama päättyy? Kuka lopulta saa kenetkin?

Naimapuuhia on kehuttu ympäri blogistanian, en ole tainut kovin moneen mollaavaan arvioon kirjasta törmätä. Lisäksi pidin äärettömän paljon Eugenidesin Virgin Suicidesista, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. On siis sanomattakin selvää että odotukset kirjaa kohtaan olivat erittäin korkealla, varsinkin kun juonessa oli kyse niinkin herkullisesta aiheesta kuin kolmiodraamat.

Putosin siis korkealta ja kovaa, kun koko kirjan ajan odotin kirjan alkavan. Hyppelin sivuja kun kyllästyin tieteelliseen höpötykseen, uskonnoliseen lörpötykseen, toki kirjallisuuteen liittyvät lätinät jaksoin toki lukea. Kaiken tuon olisi kuitenkin voinut jättää vähän vähemmälle ja keskittyä enemmän itse suhdekiemuroihin ja juonen kuljettamiseen.

Mikä sai minut lukemaan kirjan loppuun oli Leonardin mielisairaus. Ei ole helppoa seurustella mielisairaan kanssa ja se tuli vahvasti esille Madeleinen ja Leonardin suhteenkuvioista. Myös pureutuminen päähenkilöiden lapsuuteen ja nuoruuteen toi syvyyttä kertomukselle ja toi ymmärrystä päähenkilöitä kohtaan.  Henkilöistä kuitenkin Mitchell jäi minulle hyvinkin etäiseksi hahmoksi, sillä Leonard veti parrasvalot itseensä. Madeleinesta taas en oppinut oikein pitämään missään vaiheessa. Näin ollen jää jäljelle vain Leonard, joka oli toki mielenkiintoinen hahmo, mutta en saanut siltikkään hänestä tarpeeksi hyvää otetta.

Naimapuuhia ei siis iskenyt minuun ollenkaan, mutta kaikesta ei voi tykätä. Olisin odottanut jotain vauhdikkaampaa ja ehkä jopa sekavampaa suhdesoppaa, vaikka Leonardin mielisairaus sekoittaakin pakkaa aikalailla. Ei vain ollut minun makuun, mutta ehkä Middlesex iskee enemmän ja sen haluan ehdottomasti lukea. Eugenides on kuitenkin taitava kirjoittaja!

Annan kirjalle arvosanaksi 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: The Marriage Plot (2010)
Sivuja: 599
Suomentanut: Arto Schroderus

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, päätyi lukulistalle blogiarvioiden kautta.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Voi kuinka minä odotin tämän kirjan lukemista ja kuinka minua surettaa että olen sen saanut luettua, sillä se lunasti kaikki odotukset! Minua kiehtoo 1920-luku, jonne kirja vahvasti sijoittuu.

Grace on 98-vuotias ja saa vieraakseen elokuvaohjaajan. Grace on ainut elossa oleva henkilö, joka oli läsnä Rivertonin kartanon tradegiassa vuonna 1924. Ohjaaja haluaa tehdä elokuvan runoilija Hunterin tapauksesta. Kesällä 1924 Rivertonin kartanossa valmistaudutaan seurapiirijuhliin. Ihana ilta saa kammottavan käänteen kun kartanoon tuodaan kammottava uutinen, runoilija Robbie Hunter on kuollut . Tapauksen ainoat silminnäkijät sisarukset Hannah ja Emmeline eivät puhu toisilleen enään koskaan.

Grace toimi palvelijana Rivertonin kartanossa ja myöhemmin Hannahin kamarineitona. Hän ei ole koskaan kertonut kenellekkään tuon illan todellisia tapahtumia ja siihen johtanutta tapahtumasarjaa, mutta viimein on aika tuoda totuus ilmi tavalla tai toisella...

Olin niin hurmaantunut kirjan ajankuvasta. Se herätti eloon 1920-luvun, se toi silmien eteen niin palvelusväen  kuin rahakkaiden arkea. Juoni eteni hissukseen, mutta onnistui pitämään otteessaan tiukasti. Jo alussa lukijalle on heitetty koukku, johon minä ainakin tartuin ahneesti; luvassa on dramaattinen valonarka totuus 1924 luvun juhlien tapahtumista. Emmelineen ja Hannahiin päästään tutustumaan jo nuoresta tytöistä lähtien, mutta Gracen näkökulmasta. He ovat tavallaan etäisiä hahmoja, mutta kuitenkin suuressa osassa kartanon elämässä. 

Paluu Rivertoniin oli minulle viihdyttävä ja hyvä lukuromaani, josta hullaannuin täysin. En löydä kirjasta kerrassaan mitään moitteen aihetta, vaikka sivujakin oli paljon n. 600 ja tarina polkaisi käyntiin vasta viime metreillä. Silti pidin siittä hurjasti, vaikka poukkoiltiinkin nykyajan ja menneisyyden välillä, minulle tämä oli vain kirja, joka onnistui vaikuttamaan ja viihdyttämään.

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt: 2011
Alkuteos: The House At Riverton / The Shifting Fog
Sivuja: 608
Suomentanut: Helinä Kangas

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, päätyi TBR-listalle blogiarvioiden perusteella.

torstai 5. joulukuuta 2013

Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina

Karin Alvtegen tunnetaan jännitysromaaneista. En ole koskaan lukenut yhtään, mutta olen kuullut niiden olevan hyviä. Tartuin siis mielenkiinnolla Todennäköiseen tarinaan sillä se on kertomus eronneesta Helenasta, joka asuu teini-ikäisen tyttärensä kanssa maalla. Helenä pyörittää maalaishotellia, jonka osti yhdessä ex-miehensä kanssa. Se kertoo myös Andersista, joka on elämän tarkoituksen kadottanut liikemies. Anders saapuu toipumaan onnettomuudesta Helenan maalaishotelliin, mutta jääkin yllättäen pidemmäksi aikaa auttelemaan Helenaa hotellin kunnostamisessa. Helena ja Anders löytävät väliltään yllättävää sielujensympatiaa.

Todennäköinen tarina on psykologinen kertomus, mutta jännitys siittä puuttuu kokonaan. On toki pieni yllättävä juonenkäänne lopussa, mutta muuten kerronta on arkiseen elämään nivoutunutta ja se kertoo erilaisten ihmisten tarinan. Se on erilaisten ihmisten selviytymistarina.

Viihdyin melko hyvin kirjan parissa.  Henkilöiden suhdekiemuroita oli mielenkiintoista seurata ja pidin kirjan miljööstä kovasti. Jotain silti jäi uupumaan, että lukukokemus olisi ollut onnistuneempi. Ehken kokenut olevani täysin tämän kirjan kohderyhmää, sillä päähenkilöt olivat jo keski-ikäisiä, enkä niin pystynyt samaistumaan heistä yhteenkään. Kiinnostavimpia henkilöitä ei edes olleet Helena ja Anders, vaan hotellin liepeillä elävä erakko Verner ja hotellissa työntekijänä toimiva Anna-Karin. He ovat sivuhenkilöitä, mutta värikkäämpiä persoonia kuin tavallisin tuntuiset Helena ja Anders.

Alvtegen osoitti tällä kirjallaan olevansa erittäin hyvä psykologisten kirjojen kirjoittaja, joten on mielenkiintoista jossain vaiheessa tutustua myös hänen jännäreihinsä. Vaikkei Todennäköinen tarina jännäri ollutkaan, niin se piti kyllä otteessaan hyvin ja oli mielenkiintoinen lukukokemus. Niin hienosti siinä käsiteltiin erilaisia psykologisia ongelmia. Voin vain kuvitella jännäreiden olevan koukuttavaa luettavaa jo kaikkien kehujenkin perusteella.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5/ 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: En sannolik historia (2010)
Sivuja: 308
Suomentanut: Laura Jänisniemi

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kirjailijan nimi oli minulle entuudestaan tuttu.

Muistutus Oi maamme Suomi haasteesta!

Muistuttaisin vielä että haaste päättyy huomenna. Käykäähän laittamassa suorituksenne tänne.




keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Marraskuun luetut

Nyt on vihdoin saavuttu joulukuun puolelle. Ihanaa joulu <3 Mutta alkukuu tarkoittaa myös luetut listan päivittämistä, eli mitä tulikaan luettu marraskuussa.
  • Amor Towles: Seuraelämän säännöt
  • Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle
  • Joyce Carol Oates: Putous
  • J.K. Johansson: Laura
  • Victoria Hislop: Saari
  • Grégoire Delacourt: Onnenkoukkuja 
Kuusi kirjaa tuntuu kovin vähältä, mutta jokainen kirja oli hyvä ja laatu korvaa määrän, eikö niin? Nyt olen juuri lopettelemassa Laulu punaisesta huoneesta ja yöpöydällä odottaa Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, joka voitti Finlandia palkinnon. Onnea Pelolle voiton johdosta!  Luettavaa on muutenkin vaikka millä mitalla, että ihan kihisen kun tiedän mitä mahdollisia aarteita lainapinoissa odottaa vuoroaan. Enään viimeiset rutistukset koulua ennen lomaa ja kaksi tehtävää sekä yksi tentti. Sitten vain luen romaaneja ja nautin. 

Ihanaa joulunodotusta ja lukurikasta joulukuuta. Vinkatkaapa mitä kirjoja teidän toivomulistalta löytyy? Itse ajattelin olla toivomatta yhtään kirjaa ennen kuin olen lukenut edes osan omista kirjoista. Viime joulunkin lahjakirjat on lukematta vielä. :D 
 
Lopuksi pieni jouluruno, jonka löysin netistä. Otan pienen kunnian äitinä, joka maha pystyssä joulun tuoksut ja tunnelman on tuonut tähänkin pirttiin, on yön pimeydessä tehnyt tontun töitä ja juossut tarjousten perässä. Mutta kunnia myös muillekkin äideille ja miksei iseillekkin, jotka ovat joulun tehneet. Ihana muistella noita kultaisia lapsuuden jouluja, mutta ihana tehdä joulua nyt omalle kasvavalle perheelle <3 (Nää on nää raskaushormoonit ku mää alan höpisemään jo ihan pehmeitä :D)

Kaikki kunnia äideille …

… jotka ovat kituuttaneet
ja säästäneet ja ostaneet
ja jahdanneet erikoistarjouksia,
jotka ovat leiponeet
ja keittäneet ja jauhaneet,
jotka ovat kaivaneet ullakon kätköistä
joulukoristelaatikon,
jotka ovat kiipeilleet ripustamassa koristeita,
jotka ovat yötämyöten tehneet
salaisia valmistelujaan,
jotka ovat ostaneet ja kirjoittaneet
kaikki joulukortit ja lähettäneet ne ajoissa,
jotka ovat ommelleet Marialle kuusijuhlamekon,
jotka ovat väittäneet tontun maistaneen
riisipuuroa (ei kissan),
jotka penkovat takuutodisteen
ryppyisestä käärepaperikasasta,
jotka saavat lapset vuoteeseen,
jotka herättävät heidät ajoissa joulukirkkoon,
jotka valmistavat meille joulun.
- Pam Brown s.1828 -


Sergei Lukjanenko: Päiväpartio

Päiväpartio on Sergei Lukjanenkon fantasiasarjan toinen osa. Moskovan kaduilla ihmisten seassa vaeltaa Muihin kuuluvia Pimeyden ja Valon palvelijoita. Pimeyden ja Valon partiot pitävät huolen voimatasapainon säilymisestä, mutta ovat toistensa vihollisia. He ammentavat voimansa ihmisistä ja käyttävät heitä ja heidän voimaansa hyväksi omiin tarkoituksiinsa.

Pimeyden noita, Alisa, osallistuu pidätykseen, jossa Päiväpartio haluaa ottaa talteen tietämättään Muihin kuuluvan noituuden harjoittajan. Ikävä kyllä Yöpartio on ehtinyt paikelle ensin. Edessä on taistelu. Alisa uhrautuu taistelussa niin, että on menettää henkensä. Hänet lähetetään Ukrainaan nuorisoleirille keräämään takaisin Voimiaan. Leirillä Alisa kohtaa Igorin, jolla on magneettinen vaikutus häneen. Heidän välillään rakkaus roihahtaa kuumana.

Igor ei olekaan ihan tavallinen tyyppi, vaan Muihin kuuluva ja Valon palvelija. Romanssi johtaa kaksintaisteluun, jota kumpikaan ei halua voittaa ja jonka seuraukset kantavat kauas.

Olin aivan huumaantunut kirjan lukemisen jälkeen. Lukjanenko onnistui taas luomaan huikean hienon juonikuvion, joka kerta toisen jälkeen onnistui yllättämään minut ja jopa vetäisemään maton jalkojen alta. Ensimmäisessä osassa ihastuin juuri kirjan ennalta-arvaamattomuuteen. Kuitenkin kun viimeisen sivun on painanut kiinni on ymmärtänyt koko juonikudoksen, mutta lukiessa se paljastautuu vähän kerrallaan ja viimeisessä näytöksessä se esittäytyy lukijalle koko komeudessaan. Aivan älyttömän hienoa kikkailua juonen kanssa. 

Myös kirjan henkilöt ovat mielenkiintoisia, varsinkin partioiden johtajat kiehtovat minua, koska ovat kietoutuneet salaperäisyyden viittaan. Kuten jo Yöpartion arviossa mainitsin Lukjanenko on asettanut hyvän ja pahan välisen taistelun aivan uudelle tasolle ja mikään ei ole niin mustavalkoista kuin luulisi. Eteen tulevat moraaliset ja eettiset kysymykset sekä näkökulma erot. 

Tämä on kyllä ainut tälläinen toiminnallisempi fantasiasarja, jota olen suostunut lukemaan ja aikomuksena on vastaisuudessakin lukea, sillä tässä on sitä jotain. Tämä on niin erilaista fantasiaa mihin olen tottunut, mutta kuitenkin virkistävän erilaista. Suosittelin tätä sarjaa miehellenikin ja tuntui innostuvan, joten tästä sarjasta siis riittää ammenettavaa kummankin sukupuolen edustajille. Jos et ole vielä tutustunut niin kannataan ehdottomasti koettaa. 

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Into
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: Dnevnoi dozor (1999)
Sivuja: 412
Suomentanut: Arto Konttinen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, koska pidin ensimmäisestä osasta.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla

Kaksitoista vuotias Syyskuu asuu Omahassa. Syyskuu elää aivan tavallista elämää, kunnes eräänä päivänä hänen isänsä lähtee sotaan ja äiti töihin. Syyskuu joutuu olemaan paljon yksin kotona, sillä äitin on tehtävä oma osansa sota ponnisteluissa. Eräänä päivänä tiskatessaan Syyskuu kohtaa Vihreän tuulen, joka kutsuu tytön seikkailuun. Satumaassa tarvitaan tytön apua, sillä Satumaan uusi hallitsija Markiisitar on varsin nuori ja erittäin arvaamaton. Vain Syyskuu voi hakea Markiisittaren himoitsemaan talismaanin lumotusta metsästä - muuten Markiisitar tekee hänen elämästä erittäin hankalaa.

Minusta välillä mukava lukea tälläistä lapsenomaista fantasiaa, joka on kuvitettu ihanilla kuvilla. Satufantasiat saavat minut aina hyvälle tuulelle ja tämänkin kirjan lukeminen teki iloiseksi. Valenten luomasta kertomuksesta huomasin että hän on ottanut hieman vaikutteita tutuista lasten satufantasioista. Itse ainakin olin huomaavinani tarinassa vaikutteita Liisa Ihmemaasta ja Narniasta. Joku perehtyneempi sattaa huomata enemmänkin. En kuitenkaan väitä että Valente olisi kopioinut kertomustaan yhdistelen klassissia satufantasia kertomuksia. Kyllä Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse tekemällään laivalla oli omanlaisensa kertomus, jossa oli ihan uudenlaisia elementtejä ja juonikuvioita. Näissä kertomuksissa vain toistuvat ne tietyt jutut, että ne ovat juuri satufantasiaa. Vaikeasti selitetty, mutta toivottavasti kuitenkin ymmärrätte mitä yritän sanoa. 

Tätä oli ilo ja ihanuus lukea ja minulle jäi tunne että kirja loppui hieman liian aikaisin. Seikkailu oli todella mukaansatempaava ja vilisi hauskoja sekä mielikuvituksellisia satuolentoja. Kuitenkin kaiken ihanan ja lapsenomaisen herttaisuuden allakin Satumaassa piilee se "pimeämpikin" puoli, joka kasvattaa päähenkilöämme ja toimii lukijan yllättäjänä. Tarina oli erittäin runsas ja minulle jäi kunnioitus kirjailijan mielikuvitusta kohtaan. Mielenkiintoa siis riittää jatko-osankin lukemiseen.
Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2013
Alkuteos: The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making (2011)
Sivuja: 339
Suomentannut: Sarianna Silvonen

Mistä minulle jo miksi: Kirjastosta. Kirjan erikoinen nimi kiinnitti huomioni jo blogistaniassa ja päätyi sitä kautta lukulistalleni.