Terttu Autere: Huhtikuun morsian

Idyllisessä pikku kaupungissa eletään toimeliasta arkea, vaikka maailmaa ravisuttaa suuri maailmanpula. Yrjö Martikaisen tytöt ovat ehtineet naimaikään ja häitä järjestellään kovalla tohinalla. Lähes koko kaupunki on kutsuttu juhlimaan huhtikuun morsianta. Ester Holm on leskeksi jäänyt rouva, joka on perustanut kemikaalikaupan. Vaikka maailmanpula heittää varjonsa kassavirtaan, niin häiden alla kauppa käy. Samoin Sylvi Arolla on kädet täynä työtä, kun rouvien hääkampaukset on saatava valmiiksi ajoissa.

Olisi pitänyt kirjastossa lukea takakansi tarkemmin, olisi varmaan jäänyt tämä kirja hyllyyn. Mutta kun kansi oli niin hieno, että jo se houkutti lukemaan. Sitten silmäni huomioivat takakannesta vain lauseen että kirja piirtää eloisaa ajankuvaa 1930-luvun Suomesta. Minusta on mielenkiintoista lukea tuohon aikaan sijoittuvia kirjoja, varsinkin jos ne sijoittuvat Suomeen. En sitten huomannut että kirja jatkaa tuttujen henkilöiden tarinaa uudelle vuosikymmenelle. Aikaisemmin ilmestyneitä osia ovat Kirjepostia ja Sininen hatturasia. Toki lukiessa ei paljon haitannut ettei aikaisempia osia ollut lukenut, mutta kirja olisi ehkä avautunut enemmän ja antanut enemmän jos aiemmat osat olisivat olleet tuttuja. Tälläisenaan lukukokemus jäi minulle hieman valjuksi. Jotenkin kirja tuntui pintaliitoiselta kertomukselta. Vähän kuin olisi katsonut jostakin sarjasta pari jaksoa keskeltä. Jotenkuten hahmot pysyivät hallussa, mutta he eivät tulleet kunnolla tutuiksi. Lisäksi tapahtumat olivat tylsiä minun makuuni, tuntui ettei kirjassa tapahtunut juuri mitään. Valmistauduttiin vain häihin ja kerrottiin sivussa vähän henkilöiden kuulumisia. Tässä siis syy miksi olisi kuitenkin ollut hyvä, että aikaisemmat osat olisivat olleet hallussa. Silloin noiden henkilöiden kuulumiset olisivat voineet oikeasti kiinostaakkin. Nyt kirjan lukeminen ei sykähdyttänyt, se tuskin jättää pysyvää muisti jälkeä, se jää minulle yhden tekeväksi.

Lisäksi jäin kaipaamaan sitä eloisaa ajankuvaa. Aina välillä toki tuli ilmi se että kyse on 1930-luvusta, mutta ei se minusta niin hyvin tullut esille eikä varsinkaan eloisasti. Olen lukenut teoksia, jossa oikeasti ajankuva oikein huokuu kirjan sivuilta, niin että esimerkiksi sitten se 1930-luku oikein maalautuu silmien eteen. Tässä romaanissa ei kyllä maalautunut mikään silmien eteen, paitsi pitkästyminen läjähti silmille puolen välin jälkeen.

Ei ollut minun kirja ei. Annan kirjalle arvosanaksi 1,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 221

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, uutuskirjahyllyssä oli tämä esille ja kansi pisti silmiin.

Kommentit

  1. Luin viime vuonna tuon Kirjepostia, mutta en kyllä oikein muista enää koko kirjaa. Autereelta on ilmestynyt myös dekkari Kuka murhasikaan rouva Holmin? Sitä ajattelin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut kuullutkaan tuosta dekkarista, uskaltautuisikohan tuota itsekin kokeilemaan. :D

      Poista

Lähetä kommentti