keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Raili Mikkanen: Laulu punaisesta huoneesta

Ehdin lukemaan tämän kirjan juuri sopivasti omaan Oi maamme Suomi -haasteeseen. Lukulistalle tämä päätyi juonen kiinostavuuden perusteella. Muutamia arvosteluja ehdin täällä blogistaniassa lukea, mutta päätin muodostaa mielipiteeni vasta kirjan lukemisen jälkeen.

Eletään vuotta 1916 ja Suomeen on kuljetettu yli 3000 kiinalaista vankia rakentamaan linnoitusta Helsingin edustalle. Alueen asukkaissa nämä rikolliset kiinalaiset herättävät pelkoa, sillä ei rötöstely Suomen maalla toki lopu. Nuori Annika tapaa eränään päivänä kiinalaisen Yaon, joka toimii kiinankielen tulkkina venäläisille. Annikka ja Yao ystävystyvät pian ja heitä yhdistää intohimo kirjoihin sekä tarinoihin. Pian ystävyys syventyy intohimoiseksi rakkaudeksi, mutta muissa tämä kielletty rakkaus herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Lopulta kiinalaiset karkotetaan maasta ja Yao lähtee heidän mukanaan. Yao jättää Annikalle vain lupauksen, että he näkevät vielä.

Olin hieman pettynyt kirjaan. Siinä olisi ollut aineksia paljon hienompaankin tarinaan, aiheeseen en ole aikaisemmin kirjallisuudessa edes törmännyt. Suomalaisen ja kiinalaisen rakkaustarina, ja vielä tuohon aikaan ,on todella mielenkiintoinen yhdistelmä, jossa jo aika sekä kulttuurierot tuovat haasteen rakkaudelle. Nyt kirja oli turhan pintaliitoinen minun makuuni, kun olisi halunnut jäädä viipyilemään kiinalaisten ja suomalaisten kulttuurieroihin ja syventyä intohimoisemmin rakkaustarinan pauloihin.  Erityisesti jäin kaipaamaan ajankuvan kuvailua, sillä nyt se jäi todella vähäiseksi. Kirjassa olisi ollut aineksia niin paljon suurempaan kertomukseen, joka olisi imaissut lukijansa tuntemaan ja kokemaan yhdessä Yaon ja Annikan kanssa. Mutta kun ei niin ei.

Jotenkin kerronta ja tekstikin oli liian kömpelöä minun makuuni tai siihen nähden millaisen sen olisin olettanut olevan tälläisessa kirjassa. En ensinäkään ymmärtänyt miksi Annikan osiot kirjassa olivat minä-kerronnan muodossa ja Yaon osiot taas yksikön kolmannessa persoonassa. Hämmennyin alussa tästä seikasta, vaikka toki lukiessa eteenpäin siihen sitten tottui osana kirjaa. Olisi ollut loogisempaa kuitenkin jos oltaisiin pysytty kummankin kertojan kohdalla samassa kerrontamuodossa. 

Lisäksi minua tympäisi muutamat yliampuvuudet kirjassa, kuten Annikan isän veli, joka ensitapaamisella töksäyttää rakastettunsa tyttärelle melkoisen tökerösti. Ja muutenkin tämä ns. kolmiodraama Annikan äidin ja isän veljen välillä oli aivan liian yliampuvaa tälläiseen kirjaan. Eikö Annikan ja Yaon tarinassa olisi ollut pelkästään jo ainesta hyvään tarinaan, ilman että mukaan olisi sekoitettu tälläisiä saippuasarjamaisia draamoja. 

No, tulipahan luettua ja en minä nyt kuitenkaan perin juurin pettynyt ollut, sillä siihen lukusaumaan tälläinen kevyehkö luettava passasi hyvin. Olin vain pettynyt kirjan heppoiseen antiin.

Annan kirjalle 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Minerva
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 272

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta ja kerroinkin ihan alussa miksi. :)

lauantai 25. tammikuuta 2014

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

Jocelyn huolehtii perheestään, lankakaupastaan, ystävistään sekä sairaasta isästään, jonka elämä tapahtuu kuuden minuutin sykleissä. Hän saa ilon elämäänsä pienistä asioista, mutta vaikuttaa kuitenkin tyytyväiseltä. Eräänä päivänä Jocelyn tajuaa voittaneensa lotosta 18 miljoonaa ja hänen elämänsä joutuu koetukselle. Hän ei ensimmäisenä ryntää lunastamaan voittoa, vaan pysähtyy miettimään. Hän voisi periaatteessa tehdä nyt mitä vain, muutta koko elämänsä. Mutta mitä sellainen suuri muutos käytännössä tarkoittaisi? Jocelynin harkitessa mitä tekisi, joku hänelle läheinen ihminen tekee päätöksen hänen puolestaan.

Minua harmittaa suunnattomasti etten heti huomannut kirjan takaliepeessä olevaa ohjeistussa, jossa neuvotaan lukijaa tekemään ennen kirjan lukemista kolme listaa. Listat asioista joita tarvitsen, asioista joita tekee mieli ja hulluista mieliteoista. Sitten kehoitetaan kirjan lukemisen jälkeen tekemään em. listat uudestaan. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kuinka listani olisi muuttuneet lukukokemuksen aikana, sillä kirja teki minuun todella suuren vaikutuksen. Pysähdyin ihan tosissani miettimään omaa elämääni ja onnenllisuuden tekijöitä siinä. Olen aina hokenut että sanonta "raha ei tee onnelliseksi" on puppua ja meidän kateellisten keksimä selitys. Täytyy sanoa että en ole enään täysin varma olenko ihan tuota mieltä. Kyllähän raha toisi helpotuksen moneen asiaan ja helpottaisi elämää joiltakin osin, mutta kyllä paljolla rahalla on huonoja puoliakin, joita ei usein pysähdytä miettimään. Ainakin omassa elämässä tällä hetkellä ne eniten onnea tuovat asiat on sellaisia, joita ei rahalla saa.

Olin ensin vähän ennakkoluuloinen kirjaa kohtaan, sillä takakannessa sanottiin Siilin eleganssin ystävien hullaantuvan tähän kirjaan. Minä en kuitenkaan kuulu Siilin eleganssin ystäviin, joten pelkäsin Onnen koukkujen olevan minulle epäonnistunut lukukokemus. Jotenki se ranskalaisuuskin saa välillä hieman epäilemään, sillä jotkut ranskalaiset kirjat ovat olleet liian ranskalaisia minun makuuni. Yllätyin siis positiivisesti ja ahmaisin kirjan suuresti nauttien yhdeltä istumalta. Onnen koukkuja on varsinlyhyt kirja vain 164 sivua, ja se on kepeää luettavaa, vaikka sen sanoma saikin minut painimaan omien näkemysteni kanssa. 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: La liste de mes envies (2012)
Sivuja:164
Suomentanut: Leena Leinonen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kirjan kansi oli tuttu kirjablogeista. Koska kirja oli ohut ajattelin kokeilla tykkäisinkö.

Kysymyksiä ja vastauksia viikonlopun kunniaksi!

 Reta Todella Vaiheessa - blogista haastoi minut vastaamaan seuraaviin kysymyksiin. Kiitos haasteesta, olen otettu! :)


  • Kuinka hyvä tietokoneen käyttäjä olet?
No sanotaanko että olen kohtalainen tietokoneen käyttäjä. Mies hoitaa kaikki virusturvat ja muut hommat, mutta kyllä osaan ohjelmia asentaa sekä poistaa, käyttää Officea ja käyttää nettiä (ilmeisesti, koska olen bloggaaja). Mutta joo, jos pöpö iskee koneelle tai läppäri tekee jotain muuta outoa niin käännyn tuon nörtimmän puoleen. Pelottaa että saan koko koneen niin sekaisin, että mikään ei sitä pelasta.
  • Kenen fiktiivisen hahmon kanssa voisit mennä naimisiin, jos se olisi mahdollista?
Edward Cullenin <3
  • Minkälainen kirja jää sinulla kesken?
Pitkäveteinen kirja, joka ei houkuta lukemaan. Jos lukemisen sijaan mielummin pesisin saunan lattioita hammasharjalla ei kirja ole silloin minua varten. Lukemisessa pitää olla nautintoa.
  • Mikä on lempigenresi (kirjat, elokuvat, TV-sarjat yms)
Minulla on oikeastaan kolme suosikki genreä, jotka vaihtelevat kulloisenkin mielialan mukaan. Historiallinen romantiikka, jännitys ja laadukas fantasia.
  • Kuvaile kirjastoreissuasi
Kävelen palautustiskille ja palautan ison pinon kirjoja, sen jälkeen käyn täyttämässä kirjastokoria lasten satukirjoilla, jotten voisi lainata itselle liian paljon kirjoja. Sitten käyn selailemassa läpi uutuus- ja palautushyllyn, joista tarttuu mukaan yleensä valtaosa kirjoista. Sitten käyn aakkosjärjestyksessä kaikki hyllynvälit läpi ja nappailen kirjoja mukaan fiiliksen mukaan. Yleensä tuo korin täyttö lastenkirjoilla ei toimi, koska lainaustiskille kannan romaaneja niin korissa kuin kädessä. 
  • Minkälainen sisustus asunnossasi/huoneessasi on?
Meidän kodissa on lähinnä monesti pommin räjähdystä muistuttava sisustus, jossa kaikki särkyvä on nostettu katon rajaan. Sisustussuunnittelusta huolehtii alle metrin mittainen täystuho. ;) Kaiken lisäksi kodin remontointi on vähän vaiheessa, mutta huone kerrallaan pikku hiljaa. Suosin sisustuksessa valkoista ja mustaa. 
  • Kerro jokin kirjallinen tunnustus (esim "taitan kirjan sivuja koiran korville")
Ei minulla ole mitään mehukkaita tunnustuksia. Inhoan jos omien kirjojeni sivuja taitellaan korville. Sanon aina kun annan kirjan lainaan että pitää käyttää kirjanmerkkiä, jos jostain syystä pyyntöä ei ole noudatettu alkaa suututtamaan ihan hirveästi. 
  • Onko kirja, elokuva, TV-sarja tai vastaava koskaan vaikuttunut pukeutumistyyliisi?
Ei, jos ei lasketa kun pikku penskana pukeuduin mummon vanhoihin verhoihin ja katsoin Titanicia.  :D
  • Oletko tarkka seuraamistasi blogeista vai seuraatko melkein ketä vain?
Pakko on jonkun verran katsoa mitä seuraa, koska muuten seurattavia blogeja olisi liikaa. 
  • Mikä olisi unelma-ammattisi, jos mikään ei olisi estämässä?
Jaaha, varmaankin joku kirjoihin liittyvä ala, kuten kirjastonhoitaja.

Haasteen luonteeseen kuuluu haastaa muita bloggareita ja keksiä heille kysymyksiä. Haluaisin että seuraavat bloggarit vastaisivat kysymyksiini:
Ja kysymykseni heille ovat seuraavat:

  1. Kenen fiktiivisen hahmon kanssa menisit naimisiin jos voisit? (Pakko itsekkin käyttää tätä kysymystä, sillä se on aivan loistava!)
  2. Mieluisin kirjallinen miljöö?
  3. Mistä hankit luettavasi? Käytätkö säännöllisesti kirjastoa, kierrätkö kirpputoreja vai ostatko uutena?
  4. Parhain lukemasi kirja vuonna 2013?
  5. Viisi kaikkien aikojen parasta lukemaasi kirjaa?
  6. Klassikko vai uutuuskirja?
  7. Mainitse yksi paha tapasi?
  8. Mikä tekee mielestäsi blogista hyvän?
  9. Lempi vuodenaikasi? Miksi?
  10. Luetko sarjakuvia? 

maanantai 20. tammikuuta 2014

Robert Galbraith: Käen kutsu

Lula Laundry, kaunis ja menestyvä malli on kuollut. Mediassa uutisoidaan että mielenterveysongelmista kärsivä Lula olisi tehnyt itsemurhan ja hypännyt liukkaalta parvekkeelta alas surman suuhun. Lulan veli ei kuitenkaan ole vakuuttunut poliisien antamasta selvityksestä Lulan kuolemaan johtaneista syistä, ja hän palkkaa yksityisetsivän, Cormoran Striken, selvittämään totuuden. Cormoran on Afgaaninsodan rampauttama sotasankari ja entinen sotilaspoliisi. Tämä tapaus on hänelle tärkeä, sillä se pystyy turvaamaan hänen yrityksensä taloudellisesti, sillä Lulan perhe on rikasta porukkaa. Tapaus vaatii kuitenkin veronsa: mitä syvemmälle nuoren naisen maailmaan Comoran sukeltaa, sitä synkemmäksi se paljastuu.

Käen kutsu on J.K Rowlingin salanimellä julkaisema dekkari, joka sai hyvän vastaanoton kotimaassaan. Mietin kovasti miksi niin kuuluisan kirjailijan kuin Rowling pitää julkaista salanimellä. Olisi vain reiluisti julkaissut omalla nimellään, kun kuitenkin kaikkien tiedossa oli lähes samantien että Robert Galbraith on vain salanimi. Ehkä Rowling halusi ettei Käen kutsuun suhtauduta tietyllä ennakkoasenteella, onhan kuitenkin titteli Pottereiden äitinä melko leimaava. Tietohan pääsi julkisuuteen muka vahingossa, mutta ainakin uutinen sai kirjan myyntiluvut räjähtämään.  En tiedä, mutta pakko myöntää että itselläni odotukset suurena Potter fanina olivat melkoisen ristiriitaiset. En ole uskaltanut vielä lukea edes Rowlingin ensimmäistä aikuisille suunnattua kirjaa Paikka vapaana, en tiedä mitä pelkään kun en useista tilaisuuksista huolimatta koskaan tarttunut kirjaan. Toki en kokenut kirjan juonta kovin mielenkiintoiseksi, joten kai sekin on vaikuttanut lukematta jättämis päätökseen. Käen kutsua en voinut kuitenkaan vastustaa. Uteliaisuus vei voiton, osaako Rowling kirjoittaa muuta kuin Pottereita?

En voi sanoa ettenkö olisi pitänyt kirjasta. Etsivänä Cormoran Strike on mielenkiintoinen. Juro, iso kokoinen, tumma ja ilmeisen karvainen mies, jonka sota on rampauttanut niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Cormoranilla on mieleenpainuva nimi ja erittäin sotkuinen perhetausta, hän on hieman kömpelö, mutta kuitenkin jollakin tapaa myötätuntoa herättävä. Juron ulkokuoren alta löytyykin miellyttävä mies. Myös murhamysteeri on houkuttelee lukijaa etsimään vastausta: nuori, kaunis ja menestyvä malli on kuollut epäilyttävissä olosuhteissa. Poliisi epäilee itsemurhaa, mutta on myös todisteita, jotka voidaan tulkita toisin. Nämä todisteet saattavat puhua murhaajan puolesta, mutta kuka tuo murhaaja on ja miksi hän halusi tytön kuolevan? Cormoran jututtaa vuorollaan jokaista, joka on tuntenut ja ollut tekemisissä Lulan kanssa. Hän penkoo, miettii ja välillä pyyttää apua muilta käyttäen hyväksi suhteitaan. Pettymykseksi lukija saa kuitenkin huomata että Cormoran tekee johtopäätökset hiljaa omassa mielessää ja lukija voi vain arvailla mihin suuntaan ollaan menossa. Vasta loppumetreillä koko mutkikas juonikuvio paljastetaan lukijalle. Olisin toivonut edes vähän tiedonmurusia pitkin tarinaa, vaikka ei niiden puuttuminen yhtään estänyt minua arvailemasta kuka on murhaaja. Joka kerta menin vain ihan metsään.  

Käen kutsu ei ole siis mikään hengästyttävä vuoristorataa muistuttava salapoliisi romaani, vaan enemmän realistinen ja maltillinen dekkari.  Juonenkuljetus on tasaista ja hidasta. Jotkut ovat moittineet että se on saanut heidät pitkästymään, mutta minua tuo ei haitannut yhtään. Keskeiset henkilöt kirjassa olivat niin mielenkiintoisia etten päässyt kyllästymään missään vaiheessa. Onneksi kirjaan on luvassa jatkoa ja pääsen vielä tutustumaan paremmin noihin henkilöihin.

Ehkei pitäisi verrata tätä ja Pottereita, kirjat ovat genreltään ihan erejä. Kuitenkin tykkään että Potterit ovat Rowlingilta parempi taidonnäyte kuin tämä kirja. Kirjasta oli tunnistettavissa Rowlingin tyyli kuvailla runsaasti ja elävästi, Pottereissakin mysteeri ratkeaa aina ihan viime metreillä, mutta Pottereissa on saavutettu jotain huikeaa. Käen kutsu oli vain hyvä dekkari!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: The Cuckoo's Calling (2013)
Sivuja: 463
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle ja miksi: Kustantajalta saatu arvostelukappale.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Victoria Hislop: Saari

Nuoren englantilaisen Alexis Fieldingin äiti ei ole koskaan puhunut menneisyydestään tai kreikkalaisista juuristaan. Alexis on kuitenkin utelias selvittämään mitä hänen sukunsa menneisyydessä on tapahtunut. Niinpä hän matkustaa yhdessä poikaystävänsä kanssa Kreetalle, jossa tapaa äitinsä vanhan ystävän. Pian hän saa kuulla sukunsa monista vaiheista, joihin liittyy läheisesti Spinalongan saari, jossa on toiminut leprasiirtola aikoinaan.

Saari on yhden suvun perinpohjainen kuvaus pitkällä aikavälillä. En yleensä ole tälläisten monen sukupolven ajan kertovien sukukertomusten ystävä, mutta tässä kirjassa oli sitä jotain. Jotenkin pidin kirjan kreikkalaisesta miljööstä ja henkilöhahmoista kovasti. Kuitenkin kaiken suurin koukku kirjasssa oli tuo surullisen kuuluisa leprasiirtola, jota sanottiin myös elävien kuolleiden saareksi. Se että Saari osottautuikin ihan erilaiseksi oli minulle miellyttävä yllätys. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka leprasiirtolaa pelättiin sen spitaalisten asukkaiden takia ja sinne joutuminen oli kuin kuoleman tuomio. Kuitenkin joillekkin ihmisille joutuminen leprasiirtolaan oli pelastus ja loppujen lopuksi siirtolan elämäntaso on todella hyvä, oikea paratiisi joillekkin. Elämä mantereella ei olisi tarjonut heidän elämälleen niin hyviä peruselementtejä kuin asuminen siirtolassa. Alunperin siirtola ei kuitenkaan ollut asukkaileen niin hyvä paikka asua, vaan uutterien ihmisten myötä saari koki suuria muutoksia, jota lukijana pääsi seuraamaan.

Kuten sukutarinoihin yleensäkin mukaan mahtuu paljon erilaisia rakkaus- ja selviytymistarinoita. Mielenkiintoisin oli mielestäni ehdottomasti Annan epäonninen tarina, vaikka Anna itsessään oli mielestäni erittäin epämielyttävä henkilöhahmo. Hislop oli onnistunut luomaan monenlaisia persoonallisuuksia henkilöhahmojensa joukkoon, joka toi värikkyyttä tarinaan. Ihanaa ettei kaikki ole samasta puusta veistettyjä. Joutuisaan tarina ei edennyt, kuten jo aikaisemmin sanoin kirja on perusteellinen. Kuitenkaan se ei haitannut, vaikka yleensä viipyily ei ole minun juttu. Tässä se kuitenkin toimi, sillä muut elementit olivat kohdallaan. Mielenkiinto säilyi kirjan loppuun asti ja kirjaa oli ilo lukea. Ei kuitenkaan ollut mikään maailman huikein lukukokemus, vaan jää sinne keskitason paikeille keikkumaan.

Hislopilta tulee uusi kirja tänä keväänä, johon on aikomuksena tarttua myös mielenkiinnolla. Lisäksi nyt vastikään Yleltä tuli kirjasta kertova kreikkalainen sarja.  Katsoin sarjan ensimmäisen osan, mutta jostain syystä en ehtinyt muita jaksoja seuraamaan. Ensimmäisen jakson perusteella sarja vaikutti mielenkiintoiselta. Katosoiko joku muu sarjan kokonaan? :)

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: The Island (2005)
Sivuja: 475
Suomentanut: Laura & Olga Jänisniemi

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kaunis kansi herätti huomion ja takakansi kiinnitti mielenkiinnon. Muistelen että olisin lueskellut kirjasta jo Bazarin katalogista.

perjantai 10. tammikuuta 2014

J.K.Johansson: Laura

Miia aloittaa uuden työn Palokasken koulussa erityisopettajana luotuaan ensin uraa poliisissa some konsulttina. Työt poliisissa oli kuitenkin pakko lopettaa vakavan facebook riippuvuuden vuoksi. Uuden työn aloittamista varjostaa vain koulun opiskelijan Lauran mysteerinen katoaminen. Miian veli Nikke tuntuu tietävän Laurasta ihan liikaa ja joutuu poliisin silmätikuksi. Tapaus saa Miian poliisinvaistot heräämään ja hän keskittyy Lauran tapaukseen enemmän kuin uuteen työhönsä. Lauran katoaminen repii myös haavat auki, sillä Miian oma sisko Venla katosi samanlaisissa olosuhteissa Palokaskesta vuosia aikaisemmin.

Laura on Palokaski-sarjan ensimmäinen osa ja aloittaa mysteerien sarjan. Nimimerkin J.K. Johansson takana on liuta ammattikirjoittajia. Paljon jäi auki asioita tässä ensimmäisessä osassa. Mitä Venlalle on tapahtunut? Miten enkeliriipus liittyy katoamisiin? Mikä Antti on miehiään ja mitä Lauralle oikeasti tapahtui? Pakko siis tarttua jatko-osaan tulevaisuudessa, kunhan se ilmestyy vai onko se jo ilmestynyt? Jäi häiritsevästi kutkuttamaan uteliaisuutta nämä kysymykset.

Vaikka nimimerkin J.K.Johanssonin takana on ammattikirjoittajia, jotenkin kirjan kieli ja tyyli jäi heppoisaksi. Henkilöhahmot olivat vain pintaraapaisuja ja jäivät pinnalliseksi sekä stereotyyppisiksi, lisäksi miljöön kuvailu oli mielestäni vähäistä. Suurimman osan kirjassa vei juoni, joka oli kyllä monikerroksinen ja yllättävä. Kaikkea ei paljastettu lukijalle kerralla, vaan jotain jännitettävää jätettiin seuraavaan osaankin. Pakko hieman kehaista juonta, että pidin siittä ja se oli ajoittain koukuttava. Kuitenkin kaikesta huolimatta minulle jäi hieman väkisinväännetyn ja kaupallisuuden jälkimaku suuhun. Jopa juonenkulussa olisi ollut hyvä jäädä pohtimaan ongelmia ja niiden syitä hieman syvällisemmin, niin olisin päässyt lukijana hieman lähemmäksi tarinaa. Joskus alkoi ärsyttämään, kun kaiken mielenkiintoisen ohi juostiin vain maininnan kanssa ja oltiin jo seuraavan ongelman kimpussa painimassa. Jos lopputulosta olisi viitsitty vähän hioa ja syventyä aavistuksen verran henkilöhahmoihin, juoneen sekä Palokasken kuvailuun olisi lukukokemus ollut onnistuneempi. Aina pelkät pintaraapaisut eivät ole hyvästä ja Laurassa olisi ollut potentiaalia paljon enempäänkin. Tälläisenaa Laura oli minun makuuni liian heppoinen rikosromaani, vähän niinkuin saippuasarjat ovat höttöistä viihdettä.

Lisäksi minua jäi huvittamaan että poliisin some-asiantuntija jää töistään pois facebook riippuvuuden takia. Oikeasti vähän heppoinen syy lopettaa some-asiantuntijan työt. Eikö Facebook ole sitä somea parhaimmillaan? Toinen mikä jäi huvittamaan on se ruuan määrä mitä Miia sai itseensä ahdettua. Kauheaa, ja kaikkeen minäkin takerrun. Nämä kuitenkin söivät jollain tapaa kirjan uskottavuutta yhtä paljon kuin Miia mätti perhepitsoja kirjan aikana. 

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä! Kirja on hyvin vaikea pisteyttää, sillä viihdyin loppujen lopuksi sen parissa ja juoni oli koukuttava. Minulle jäi myös halu lukea jatko-osa ja tietää enemmän. Oli kuitenkin seikkoja, jotka saivat minut ärsyyntymään ja huvittumaan huonolla tavalla.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo:  Tammi
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 221

Mistä minulle ja miksi: Kirjaston uutushyllystä nappasin. Kirja oli herättänyt mielenkiintoni jo kustantamon katalogista.


torstai 9. tammikuuta 2014

Joyce Carol Oates: Putous

Ariah tunnetaan Niagaran putousten leskimorsiammena, naisena jonka mies heittäytyy putouksiin häämatkalla. Kun Ariah odottaa miehensä ruumiin löytymistä putouksilla valvoen, Dirk Burnaby päättää että tuon naisen hän haluaa viedä vihille. Dirk palauttaa Ariahin uskon rakkauteen ja seuraa pitkä avioliitto ja kolme lasta. Liittoa kuitenkin varjostaa Ariahin jatkuva pelko siittä, että Dirkin jättää hänet.

Dirk Burnaby on kotikaupungissaan menestyvä juristi. Hänen maineensa alkaa kuitenkin horjua, kun hän tapaa mustapukuisen naisen ja ottaa tämän jutun hoitaakseen. Kaupungin salaisuukisen vyyhti alkaa purkautua ja vie Dirkin mennessään. Ariahin pahin pelko on käynyt toteen.

Putous on kertomus yhdestä perheestä kahden sukupolven aikana. Yhtä keskeistä kertojaa ei ole vaan tarinaa kerrotaan monesta näkökulmasta. Ääneen pääsevät niin Ariah, Dirk, kuin heidän lapsensa Chandler, Royall ja Juliet. Mielestäni kirja on kuitenkin ennenkaikkea Ariahin selviytymistarina. Elämä ei ole jakanut Ariahille hyviä kortteja, mutta perheen ja lasten voimalla nainen jaksaa pyristellä eteenpäin. Kaikki elämän vaikeudet ovat koulineet naisesta kylmän, etäisen ja jopa neuroottisen. Pystyin ymmärtämään Ariahia, mutta en pystynyt samaistumaan häneen tai pitämään hänestä.

Perhe ja rakkaus teeman lisäksi kantavana teema oli myös  ympäristö kysymykset. Love Canalin tapaus, jota lakimies Dirk oli hoitamassa nosti mieleeni elokuvan Erin Brockovich. En viitsi paljon kertoa mitä Love Canalin tapaus piti sisällään, jotta teille jotka ette ole lukeneet kirjaa jää jotain yllättyksiä.

Ei pidä kuitenkaan unohtaa mainita Niagaran putouksia, jotka ovat tässä romaani järkäleessä keskeisessä osassa ja näkyvillä lähes kokoajan. Putouksen äärellä syntyy ja katoaa ihmissuhteita, ne hypnotisoivat ja luovat maisemaa ja niiden jyly soi taustalla läpi kirjan.
Ehkä minun makuuni kirja oli hieman liian paksu. Vaikka sinänsä teksti oli helppolukuista, mutta kirjan lukeminen oli hidasta. sivut olivat täynä tiivistä tekstiä, kappaleet olivat pitkiä ja sivuja kirjassa oli yli 500. Lukukokemuksena Putous oli väkevä, mutta ei väkevyydessään se ei yltänyt kuitenkaan parhaimpien lukemieni kirjojen listalle. Hyllyssäni on kuitenkin tältä kirjailijalta odottamassa Blondi, Haudankaivajan tytär ja Sisareni, rakkaani. Eli kirjailijan parissa aikomuksena on tulevaisuudessa jatkaa. Väkeviä lukukokemuksia odotan noiltakin kirjoilta.

Olen aikaisemmin lukenut Oatesilta Kosto:Rakkaustarina, joka sai minut hurmaantumaan Oatesin vahvasta kerronnasta. Putous ei yltänyt lukukokemuksena aivan Koston tasolle, mutta erittäin vahva ja tunteita herättävä kertomus oli tämäkin.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2006
Alkuteos: The Fall (2004)
Sivuja: 565
Suomentanut: Kaijamari Sivill

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, sillä Oatesin Kosto vakuutti minut.



keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Milja Kauniston Synnintekijä on kertomus 1400-luvulla eläneestä Olavi Maununpojasta, Olaus Magnuksesta, joka on Turun piispan ottopoika. Olaus on tullut Pariisiin Sorbonen yliopistoon opiskelemaan. Olaukselle avautuu koko löyhkäävä Pariisi kauheuksineen ja houkutuksineen. Hän tutustuu myös Miracle De Serviéresiin ja heistä tulee ystävyksiä. Miracle kutsuu Olauksen kesäksi perintölinnaansa Etelä-Ranskaan, tästä matkasta muodostuu Olauksen elämän käännekohta.

Olavi Maununpoika on todellinen henkilö ja tiedetään, että hän oli Turun hiippakunnan piispan Maunu Tavastin kasvattilapsi. Kaunisto itse taas asuu Etelä-Ranskassa, jonkun keskiaikaisen luostarikoulun muurien suojassa. Tämä ainakin selittäneet kirjan tapahtuma-ajan ja -paikan. 

Kirjan aloittaa kuitenkin linnanherratar Beatrix, jonka hänen etäinen isänsä on naimakaupalla luvannut naapurilinnan herralle. Ennen avioitumistaan Beatrix kuitenkin kokee huikea lemmenseikkailun englantilaisen ylimystösotilaan kanssa. Tästä rakkaudenpalosta saa alkunsa lapsi...

Alun suhtautumisvaikeuksien jälkeen tarina tosissaan imaisi minut mukaansa. Pidän todella paljon historiallisista romaaneista, eikä tarvitse olla kummoinenkaan romaani, jotta se saa mielenkiintoni pysymään yllä. Lisäksi keskiaikaa ja kristinuskoa sivuavat kirjat ovat myös kiinnostavia. Tässä kirjassa oli kummatkin elementit läsnä. Kavahdin aluksi sitä kuinka irstas kirja oli, kaikki tuntui pyörivän vain Olauksen lihanhimojen ja synnintuskan ympärillä. Pian oivalsin sen kuuluvan tyylilajiin eikä alun ihmetyksen jälkeen se enään hätkähdyttänyt kovin paljon. Toki otsani sai rypistymään, kun esimerkiksi kuvailtiin hyvin tarkasti erään miehen harvakarvaisia kiveksiä. Voisin siis kuvitella kirjan rivojen kuvauksien ja "ruman kielenkäytön" kauhistuttavan joitakin tiukka pipoisempia lukijoita.  Luvassa ei siis ole mitään vaaleanpunaista keskiaikaisromantiikkaa, vaan sitä ns. pimeää keskiaikaa.

Pidin erityisesti Kauniston kielestä, jos noita rivoja sovinnaisuussääntöjä rikkovia seksuaalikuvauksia ei lasketa. Kerronnassa viljellään monipuolisesti kielikuvia, jotka elävöittävät kerrontaa. Hänen vahvuuksiinsa voi laskea myös kuvailun, joka herättää ympäristön eloon silmien edessä, joskus ehkä liiankin kouriintuntuvasti (viitaten näin edelleen niihin harvakarvaisiin kiveksiin). Pidin myös Olavista, jota välillä säälin. Olavi vaikutti herkältä ja hyväsydämiseltä miehenalulta, jolla tuntui olevan paljon opittavaa maailmasta. Kuitenkin kirjan edetessä hänestä huomaa elämän koulineen häntä vähemmän herkäksi ja sinisilmäiseksi. Pariisi muuttaa miestä ja paljon.

Synnintekijä on avausosa Kauniston Olavista kertovalle kirjasarjalle. Seuraavaosa on nimeltään Kalmantanssi. Tarkoituksen on mielenkiinnolla lukea seuraavakin osa. Pidin kuitenkin Synnintekijästä yllätyksekseni todella paljon. Luin kirjan loppuun yhdessä hujauksessa, sillä en malttanut laskea kertomusta käsistäni. Lisäksi Synnintekijä oli minun ensimmäinen onnistunut e-kirja kokemukseni. 

Milja Kaunistolla on myös omat Facebook-sivut. Käykäähän kurkkaileen sitä täältä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 228

Mistä minulle ja miksi: Gummeruksen tarjoama e-kirja arvostelukappale.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 katsaus

LUETUT 2013

Tammikuu: (9)
  • Jane Stanton Hitchcock: Seurapiirimurhia
  • Eve Hietamies: Yösyöttö
  • Graham Moore: Kuolema Sherlock -seurassa
  • Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija
  • Helena Waris: Uniin piirretty polku
  • Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
  • Sam Christer: Stonehengen perintö
  • Tahmima Anam: Kulta-aika
  • Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Helmikuu: (9)
  • Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
  • Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar
  • Italo Calvino: Halkaistu varakreivi
  • Majgull Axelsson: Kuparienkeli
  • Camilla Läckberg: Jääprinsessa
  • Tom Rob Smith: Lapsi 44
  • Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
  • Alan Bennett: Epätavallinen lukija
  • Simon Lelic: Laitos
Maaliskuu: (11)


  • Su Tong: Uskollisen vaimon kyyneleet
  • Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua
  • Helga Weiss: Helgan päiväkirja - keskitysleirillä nuorena tyttönä
  • Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
  • Gudrun Eva Minervudóttir: Nukentekijä
  • Marja Björk: Poika
  • Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
  • Kim Echlin: Kadonneet
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
  • Erin Morgenstern: Yösirkus
  • Nina Hurma: Yönpunainen höyhen
 Huhtikuu: (8)

  • Lionel Shriver: Poikani Kevin
  • Sergei Lukjanenko: Yöpartio
  • Amy Tan: Keittiöjumalan vaimo
  • Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti
  • Philippa Gregory: Punainen kuningatar
  • A.S.Byatt: Ragnarök: Jumalten tuho
  • J.S.Meresmaa: Mifongin aika
  • Kelly Thompson, Becky Alexander, Fiona Burgler: Suuri Fitness kirja 
Toukokuu: (9)
  • Anu Laitila & Silja Koivisto: Kirja joka muutti elämäni
  • Marjane Satrapi: Persepolis - Iranilainen lapsuuteni
  • Marie Hermanson: Laakso
  • Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
  • Johanna Hurtig & Maija Leppälä: Maijan tarina
  • Jodi Picoult: Sisareni puolesta
  • Leo Hartvaara: Suden uhrit
  • John Irving: Ystäväni Owen Meany
  • Hernán Riviera Letelier: Elokuvankertoja
Kesäkuu: (8)
  • Cornelia Funke: Mustesydän
  • Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri
  • Grace McCleen: Ihana maa
  • Paolo Giardáno: Alkulukujen yksinäisyys
  • Chris Cleave: Poikani ääni
  • Helena Waris: Sudenlapset
  • Villy Sorensen: Ragnarök - Jumalten tuho
  • Pia Juul: Hallandin murha 
Heinäkuu: (11)
  • Gillian Flynn: Kiltti tyttö
  • Stephen King: Carrie
  • Steff Penney: Näkymättömät
  • Eve Hietamies: Tarhapäivä
  • Jonathan Caroll: Valkoiset omenat
  • Pirjo Tuominen: Kotiopettaja
  • Margaret Atwood: Sokea surmaaja
  • Anu Holopainen: Welman tytöt
  • Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus
  • Nick Cave: Bunny Munron kuolema
  • P.C Cast & Kristin Cast: Merkitty - Yöntalo #1
 
elokuu: (3)
  • Alice Hoffman: Punainen puutarha
  • Terry Pratchett: Noitasiskokset
  • Susan Fletcher: Meriharakat

syyskuu: (4)
  • Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla
  • Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
  • Sergei Lukjanenko: Päiväpartio
  • Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina

lokakuu: (4)
  • Kate Morton: Paluu Rivertoniin
  • Jeffrey Eugenide: Naimapuuhia
  • Hélene Grémilon: Uskottuni
  • S.J. Watson: Kun suljen silmäni
 marraskuu: (6)
  • Amor Towles: Seuraelämän säännöt
  • Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle
  • Joyce Carol Oates: Putous
  • J.K.Johansson: Laura
  • Victoria Hislop: Saari
  • Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
 joulukuu: (10)
  • Raili Mikkanen: Laulu Punaisesta huoneesta
  • Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
  • Saara Kesävuori: Tarkoin vartioitu
  • Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
  • Jo Nesbo: Kukkulan kuningas
  • Peter Franzén: Samoilla silmillä
  • Daphne Kalotay: Bolsoin perhonen
  • Johan Theorin: Hämärän hetki
  • Leonid Tsypkin: Kesä Baden-badenissa
  • Milja Kaunisto: Synnintekijä 
Luin vuonna 2013 vähemmän kirjoja kuin vuonna 2012, mutta hyviä kirjoja mahtui mukaan monta. Ehdottomasti vuoden parhaimistoon kuuluvat seuraavat:

Vuoden parhaat kotimaiset:








Vuoden parhaat ulkomaiset:



























Sitten vuoden parhaat novellikokoelmat:



Nämä kirjat valikoituivat listalle siksi, että ne ovat jääneet vahvasti mieleen, ovat olleet nautinnollinen lukukokemus tai kirja on puhuttanut minua kovasti.

Sitten vain kohti lukuvuotta 2014. Olenkin ehtinyt jo lukemaan yhden mahtavan viiden pisteen kirjan, josta lisää myöhemmin. Tällä hetkellä on kesken viihteellinen seikkailuromaani ja kirjastopinoissa on valtavat kasat hyvää luettavaa. Vuoden 2013 aikana omaan hyllyyn on tullut lisäystä ihan mahdottomasti, en edes muista kaikkia hienoja romaaneja, jotka ovat kasvattaneet kirjaperhettäni. Uusin hankinta on kuitenkin Dan Brownin Inferno. Haasteitten kanssa minulle kävi vähän köpelösti. Sain suoritettua vain Oi maamme Suomi -haastetta, josta tein postausta aikaisemmin, sitten suoritin Avioliittojuonia haasteen, jossa pääsin juhlimaan kirjallista timanttihääpäivää. Luin haasteeseen seuraavat kirjat, jotka mielestäni sivusivat avioliittoja.
  1. Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija 
  2. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
  3. Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa 
  4. Gillian Flynn: Kiltti tyttö
  5. Kate Morton: Paluu Rivertoniin
  6. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia 
  7. Leonid Tsypkin: Kesä Baden- Badenissa
  8. Joyce Carol Oates: Putous
  9. S.J Watson: Kun suljen silmäni 
Tänä vuonna lupaan yrittää lukea kirjoja omasta hyllystäni sekä jatkaa TBR 100 listan läpikäymistä.