perjantai 28. helmikuuta 2014

Helmikuun luetut ja tynkä arvio

Sinne meni helmikuu melkoisella rytinällä. Tuntuu hurjalta että helmikuu vetelee viimeisiään ja ensi kuussa minulla on jo laskettu aika. Loppuraskauden vaivat ja kolotukset ovat kyllä verottaneet lukusaldoa mittavasti, sillä nukun aina kun vain pystyn. Tuntuu myös että keskittymiskyky on jotain olematonta tällä hetkellä. Alkukuun painin viimeisien koulutehtävien kanssa ja kovasta uurastuksesta huolimatta osa tehtävistä jäi pahasti kesken. 19. päivä alkoi äitiysloma ja esikoinen jäi hoidosta pois kanssani kotiin. Päivät onkin kuluneet aikalailla tuon pienen Puuha-Peten kanssa, eikä aikaa lukemiselle ole kuin illalla. Helmikuussa on ehtinyt tapahtua paljon muutakin. Viime viikonlopun makasin synnytysosastolla raskausmyrkytys epäilyjen vuoksi, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. 

Mutta jos heittäisi nämä asian vierestä jorinat nyt vähemmälle ja siirryttäisiin helmikuun lukusaldoon ja sitten siihen lupaamaani tynkä arvioon. Eli helmikuussa luin kaikkiaan 8 kirjaa.

  • David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
  • Stephen King: Tohtori Uni
  • Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus
  • Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi
  • Paul Torday: Ventovieras
  • Sanna Eeva: Olot
  • David Nicholls: Sinä päivänä
  • Heidi Köngäs: Dora, Dora
 Nyt kun katson tuota helmikuun lukusaldoa, niin olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Noista kirjoista joita sain luettua vaikutuksen teki minuun vain Ventovieras, joka oli minulle todellinen page turner. Muut kirjat ovat olleet enemmän ja vähemmän tervassa tarpomista. Petyin ja pitkästyin hieman Sinä päivänä parissa, tarina olisi uponnut paremmin elokuvana. Dora, Dora ja Olot eivät olleet minun kirjoja ollenkaan, Aion tehdä sinut onnelliseksi sai minut kiukustumaan jatkuvalla siivoamisen kuvaamisella ja Vaimoni eroottinen potentiaali oli kummallinen lukukokemus. Shakespearen salaisuus ja Tohtori uni olivat hyviä kirjoja, mutta eivät yltäneet Ventovieraan tasolle. Liekö sitten kuukauteen mahtuneet pettymykset ja haastavat lukukokemukset ovat syynä siihen että päällä meinaa olla pahemman luokan lukujumi? 

Jäin myös hieman uhkauksestani että luen joka kuukausi kaksi kirjaa omasta hyllystä. Tohtori Uni oli oma ja kesken on Vieraan lapset, jota olen lukenut nyt vasta päälle 100 sivua. Mutta tulos on tyhjää parempi. :D

Sitten tynkä arvio. Ja tynkä arvio tulee Heidi Köngäksen Dora, Dorasta. Tynkä arvio siksi että tuntuu ettei minulla ole kirjasta juuri muuta sanottavaa kuin ei ollut minun makuuni.

Aloin valtavalla mielenkiinnolla lukemaan kirjaa, josta olen lukenut vain positiivisia arvioita. Kiinnostavuutta nosti myös se että kirja oli vuonna 2012 Finlandia-ehdokkaana. Takakannen perusteella aihekkin vaikutti mielenkiintoiselta. 

Kirjan keskiössä on kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer, joka on lähtenyt kylmään Suomen Lappiin mukanaan sihteerinsä Annemarie, tulkki ja taikuri. Matkaa kaamoksen keskelle  siivittävät jokaisen omat kaipuut ja himot. Kiihtyvät kierokset johtavat lopulta räjähdykseen. 

Kirjassa on siis kertojina Speer, Annemarie, tulkki ja taikuri. Jokainen heistä on omaleimainen kertoja, eivätkä ole siis toistensa kopioita. Kertojaratkaisu kirjassa ainakin oli onnistunut. Miljöön kuvailukin oli mielestäni kaunista. Tuli halu palata joskus vielä pohjoisen Lapin maisemiin.  Kuitenkin pohdin vielä 200 sivun jälkeenkin milloin tarina oikein alkaa? Sodankuvaus ja Albertin kieroutunut suhde Hitleriin eivät siis riittääneet pitämään mielenkiintoani yllä. Lisäksi minun makuuni oli liikaa selittelyä ja samoja asioita jankutettiin, aivankuin ensimmäisellä kerralla ei olisi tullut selväksi. 200 sivun jälkeen sain itseni kiinni  harppomasta tylsimpien osia yli. Kirjan loppukaan ei pelastanut lukukokemusta ja loppu jäikin hieman vajavaiseksi sivujen silmäilyjen ja suoranaisen ylihyppimisen vuoksi. Kirja ei vain ollut yhtään minun juttu. Pääsin kuitenkin tyylilläni loppuun asti, enkä vienyt keskeneräisenä kirjastokassiin. Saavutus kai se sekin on.

Annan kirjalle 1 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 333

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kirja vaikutti mielenkiintoiselta ja oli tuttu kirjablogeista sekä Finlandia ehdokkuuden vuoksi.

Daphne Kalotay: Bolsoin perhonen

Nina Revskaja, kuuluisa länteen loikannut balettitanssija, päättää huutokaupata mittavan korukokoelmansa. Korujen joukossa on häikäsevän kaunis meripihkakorusetti, joka on vanginnut sisäänsä fossiilien lisäksi paljon vaiettuja salaisuuksia. Nuo salaisuudet alkavat kääriytyä auki, kun tuntematon lahjoittaja antaa huutokaupattavaksi settiin kuuluvan kaulakorun. 

Nuoruudessaan Neuvostoliitossa Nina Revskaja oli kuuluisa balettitanssija maan kuuluisimmassa teatterissa Bolsoissa. Hän tanssi jopa itse Stalinille ja ansaitsi itselleen lisänimen Bolsoin perhonen. Kuitenkin Neuvostoliiton hirmuvalta vie hänelle läheisen ihmisen ja kotimaan kauheudet avautuvat Ninalle. Tapahtui myös petos, joka ajoi lopulta tuo nuoren naisen loikkaamaan länteen. Nykyään Nina asustaa Bostonissa ja on pyörätuolissa seuranaan vain jatkuva kipu sekä muistot tanssimisesta.

Bolsoin perhonen on hienosti kerrottu tarina, joka liikkuu kahdessa aikatasossa. Ajat kirjan sivuilla vaihtuvat kuin ballerinan hennot askeleet ja välillä vei hetken sijoittaa tarina oikeaan aikaan sekä paikkaan. Mutta tätä tarinaa ei olekkaan tehty luettavaksi kiireessä, vaan sen ääressä tulee viipyä sekä antaa tarinan kuljettaa hiljalleen kohti loppua, jossa kaikki selviää. Ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia olivat sen mielenkiintoiset henkilöt ja heidän elämän tarinansa. Välillä kirjassa sorruttiin turhaan jaaritteluun, joka sai hieman pitkästymäänkin, mutta aito ja vilpiton kiinnostus henkilöitä kohtaan auttoi kulkemaan noiden kohtien yli. Kaksi aikatasoakin nivoutuu yhteen sujuvasti ja ovat balanssissa keskenään. Joskus lukijalle annetaan joku tapahtumapätkä, Leena Lumin sanoin traileri, joka jätetään muhimaan lukijan ajatusten perukoille odottamaan vastausta. Pikku hiljaa tarinan edetessä palaset alkavat loksahdella paikalleen ja koko kuva kaikessa komeudessaan näyttäytyy lukijalle. Kirjan loputtua olin yllättynyt siittä kuinka laaja ja värikäs tuo koko kuva sitten olikaan. 

Pidän historallisista romaaneista ja pidin tästäkin, vaikkei se sitten täysin onnistunut lunastamaan odotuksiani. Viihdyin kuitenkin balettinäytöksissä, eläydyin Ninan ihmisuhteisiin ja pidin Kalotayn sujuvasta kielestä. Kertojaratkaisu oli kuitenkin hieman haastava ja kuten mainitsin, pääsin välillä pitkästymään. Suosittelen kirjaa kuitenkin historiallisten romaanien ystäville ja niille jotka pitävät Neuvostoliittoon sijoittuvista kirjoista. Minulle Neuvostoliitto miljöönä ei ole kovin mieluinen juuri siihen kuuluvan painostavan tunnelman ja pelon ilmapiirin vuoksi.

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi 2011
Alkuteos: Russian Winter (2010)
Sivuja: 416
Suomentanut: Irmeli Ruuska

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kirja tuli lukulistalleni Leena Lumin kehuvan arvion kautta.




lauantai 22. helmikuuta 2014

Peter Franzén: Samoilla silmillä

Franzénin esikoisteos Tumman veden päällä yllätti minut positiivisesti. Kirja ei ollutkaan julkkiksen kirjoittama tyypillinen sensaationhakuinen elämänkerta teos, vaan Franzén oli löytänyt syvyyttä ja herkkyyttä kertoessaan pienen Pete pojan tarinaa. Vaikutuksen tekivät myös tutut maisemat ja miljööt, sillä itsehän asun samoilla perukoilla. Muutaman sadan metrin päässä, kun nousen joentörmälle näen Isohaaran sillan ja talvella jään vahvistuttua pääsee jään yli Keminmaan keskustaan. Sain myös viime talvena seurata lenkkeilessäni useasti kun kirjan elokuvaversiota kuvattiin. Ihan tässä meidänkin ringissä on muutama kohtaus kuvattu. Kummasti silloin lenkkeily maistui. 

Nyt Peten tarina saa jatkoa. Samoilla silmillä teoksessa seurataan viikonajan Peten, hänen äitinsä ja isäpuolensa elämää. Pete on jo teini-ikäinen ja hänen siskonsa Suvi 10-vuotias. Pete, Suvi ja äiti ovat selvinneet pahimman yli, vaikka rankat tapahtumat menneisyydessä ovat jättäneet jälkensä heihin. Äiti kuitenkin opiskelee eri paikkakunnalla ja lapset ovat paljon keskenään. Isovanhemmat kuitenkin käyvät tuomassa lapsille ruokaa ja pitävät heitä silmällä. Peten isäpuoli ja Suvin isä Pertti ei ole enään juurikaan tekemisissä lasten kanssa. Hän yrittää pitää elämäänsä kasassa, sillä menneisyyden lasti painaa hänen harteillaan.

Franzén on jälleen rehellisesti tavoittanut teini-ikäisen Peten äänen. Hyvin oli kuvattu teini-ikäisen kasvukipuja, ihastumisia, rajojen kokeilua ja muuta, samoja tunteita muistan läpikäyneeni itsekkin teini-ikäisenä. Tarina kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta, joka tuo tarinaan sitä elämänmakua, mutta myös lämminhenkisyyttä. Elämä on jatkunut kaikesta huolimatta ja tulee jatkumaan. Oli mukavaa saada palata edes hetkeksi Peten elämään ja saada tietää kuinka ikävien tapahtumien jälkeen kävi. Olisin mieluusti viipynyt toisenkin viikon heidän parissaan. Edeltäjäänsä verrattuna Samoilla silmillä on arkisempi ja kevyempi, sillä alkoholismia ja perheväkivaltaa ei kuvata enään samalla tavalla, ne ovat enemmän taakse jäänyttä elämää, mutta vaikuttavat kuitenikin vielä vahvasti. Kirjaa voisi luonnehtia sellaiseksi "mitä heille kuuluu nyt" katsaukseksi. Ehkä hieman olin pettynyt sen takia ettei kirjassa ollut sitä samaa syvyyttä kuin edeltäjässään.

Lukunautinnosta teki jälleen täydellisemmän tuttu miljöö, vaikka ovathan paikat tällä perukalla muuttuneet kovasti noista ajoista. Myös murredialogi oli ihanaa luettavaa, niin kotoisaa. Franzénin kirjat ovatkin ainuita, joissa toistaiseksi olen tähän meä murteeseen törmänny. 

Mää niin vaan fanitan näitä Franzénin kirjoja, vieläkö pian pääsis näkemään Tumma veden päällä leffan. 
Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 223

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta lainasin, koska pidin Tumman veden päällä teoksesta.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Jo Nesbø : Kukkulan kuningas

Roger Brown on headhunter eli pääkallonmetsästäjä Oslon menestyvimmässä rekrytointifirmassa. Hän on alansa parhain, sillä kaikki Rogerin suosittelemat henkilöt on palkattu työhön. Roger Brown on ehdottomasti kukkulan kuningas. Sen lisäksi hänellä on viehättävän kaunis vaimo, jolla on oma taidegalleria, hulpea talo ja lähes tulkoon kaikkea mitä ihminen voi toivoa. Vain rahasta miehellä on huutava pula. Asuntolainan lyhennykset ovat huikeat ja vaimon taidegalleria tuottaa tappiota, mutta pitääkseen vaimonsa tyytyväisenä, on miehen pystyttävä tarjoamaan tälle kunnollinen elintaso ja vielä enemmän.

GPS-yritys Pathfinder palkkaa Rogerin etsimään yritykselleen johtajan. Eräänä iltana Rogerin vaimo osoittaa miehelleen täydellisen miehen tuohon hommaan. Mies on Clas Greve. Hitonmoisen CV:n lisäksi Grevellä on jotain mitä Roger haluaa, nimittäin kauan kadoksissa ollut mittaamattoman arvokas Rubensin maalaus. Tuon teoksen myymällä Roger olisi taloudellisesti riippumaton koko loppuelämänsä. Tästä saa alkunsa tapahtumienketju, jossa metsästäjästä tulee saalis.

Ensimmäinen Nesboni. Ajattelin joskus etten koskaan ikinä lue yhtään Nesbon kirjaa, koska hänen kirjansa tuntuivat jotenkin liian maskuliinisilta minun makuuni. Jotenkin kirjamakuni on muokkaantunut ihan uudenlaiseksi tässä parin blogivuoden aikana ja sain syödä taas kerran sanani. Ei pitäisi kyllä koskaan sanoa ei koskaan...

Kukkulan kuningas oli kyllä melkoinen toimintatrilleri. Kyllä maskuliinisia piirteitä oli havaittavissa ja tiettyä elokuvamaisuutta (kirjasta onkin tehty elokuva, se olisi varmasti mieheni mieleen), mutta kirja osoittautukin page turneriksi. Juonikuvio on pirullisen ovela ja hengästyttävän jännittävä. Lukiessa ei paljon pysähdy miettimään mitä lukee, sitä vain lukee menemään ja odottaa jännittyneenä mitä tuleman pitää. Vaikka kirjassa on melko raakojakin kohtia, silti se pystyy säilyttämään tietyn eleganssin. Mukana oli myös sopivassa suhteessa huumoria, joka tavallaan tasapainotti kirjan väkivaltaisuutta. Ja mikä tärkeintä, raakuuksilla ei jääty mässäilemään. Muutamia sellaisia kohtia oli että rypistin otsaani inhosta, mutta ne sopivat kirjaan ja sen tunnelmaan. En lähtisi suosittelemaan kirjaa kaikein herkimmille lukijoille, mutta jännäreiden ystäville tämä on hyvä valinta.

Kukkulan kuninkaassa ei päähenkilönä tosiaan siis seikkaile Nesbon muissa kirjoissa esiintyvä Harry Hole. Harry Holeen en ole itse vielä tutustunut, mutta ensimmäinen Hole kirja odottaa lukuun pääsyä kirjasto pinossa. Nesbo on jo tämän kirjan perusteella kovasti nousemassa suosikki dekkaristi/jännityskirjailijoiden listalle, suoraan sinne Läckbergin ja Christien kanssa. 

Annna kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä. Jos voisin niin antaisin 3,75, vähällä olin kallistua neloseenkin.  Tämä oli kuitenkin enemmän viihdekirja, eikä sellainen tajunnanräjäyttävän täydellinen lukukokemus.  Tälläisiä kirjoja on jotenkin todella vaikea pistetyttää.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Johnny Kniga
Ilmestynyt suomeksi: 2009
Alkuteos: Hodejegerne (2008)
Sivuja: 243
Suomentanu: Outi Menna

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta palautus hyllystä. Kirjailijan nimi oli tuttu Harry Hole kirjojen yhteydestä. Harry Hole tuntuu olevan melkoinen sensaatio.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja

Yösoittoja on viiden novellin kokoelma, joissa jokaisessa yhdistävänä tekijänä oli musiikki. Muitakin teemoja oli myös, mutta vahvimpana itse koin juuri tuon musiikin läsnäolon. Ishiguron valtavan hienoissa novelleissa kuvattiin myös avioliitto-ongelmia, rakkautta, muistoja, haaveita ja kerrottiin ihan vain elämästä. Kirjan novellit olivat nimeltään: Iskelmähurmuri, Come Rain or Come Shine, Malvern Hills, Yösoittoja ja Sellisti.

Minun ehdottomasti suosikki novelleikseni kirjassa, ja varmasti myös kautta aikojen, nousivat Come Rain or Come Shine ja Yösoittoja. Kummassakin oli kikattamaan saavaa tilannekomiikkaa, mutta myös hieno tarina takana.  Novelleissa sain törmätä keinotekoiseen koiranhajuun, vanhoihin iskelmiin, kalkkunaan sisään piilotettuun varastettuun palkintoon ja plastiikkakirurgiaan. En viitsi kuitenkaan paljastaa liikaa ettei muiden lukunautinto mene pilalle. Parempi kun ei tiedä liikaa kirjaan tarttuessa. Minulla ei ollut mitään ennakkokäsityksiä tai -odotuksia kirjan suhteen ja sain yllättyä, hurmaantua ja rakastua kirjaan ihan omilla ehdoillani.

Haluan ehdottomasti Yösoittoja omaan hyllyyni, niin suuren vaikutuksen se minuun teki. Haluan joskus palata kirjan pariin uudestaan ja kokea sen hienouden uudestaan. Ishiguron tarinankerronta on ihastuttavaa - ilmavaa, pelkistettyä, sujuvaa, mutta kuitenkin vaikuttavaa sekä oivaltavaa rivien välistä luettuna. Vaikutuksen minuun teki myös hienovarainen melankolia, takuu varma tärppi tälläiselle Ihaa-tyyppiselle ihmiselle.Voisin jatkaa kirjan ylistämistä loputtomiin, kuinka ilahduin kun löysin novellien väliltä myös muita siltoja kuin musiikki, kuinka jokainen novelli sai minut koukkuuntumaan, kuinka miljöötä ja henkilöitä oli kuvattu hienosti ja ja ja. Mutta eiköhän kaikille tullut jo selväksi että olen liittynyt Ishiguro-fanien joukkoon. Lisää minulle heti nyt! Wikipedian mukaan Ishigurolta on ilmestynyt kuusi kirjaa suomeksi, joista Yösoittoja on ilmeisesti viimeisin. Korjatkaa jos Wikipedia on antanut väärää tietoa, se ei olisi mitenkään uutta. En koskaan opi vaikka kuinka opetetaan että Wikipedia ei ole luotettava tiedonhankinta lähde. Ei ehkä, mutta helpoin se on kuitenkin. Ole luonani aina löytyykin omasta kirjahyllystä (olin jo ihan unohtanut), joten tutustuminen miehen tuotantoon jatkunee siis piakoin. 

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi (Keltainen kirjasto: 415)
Ilmestynyt suomeksi: 2011
Alkuteos: Nocturne (2009)
Suomentanut: Helene Bützow
Sivuja: 226

Mistä minulle ja miksi: Kirjastossa oli laitettu esille uudehkoja novelleja, sieltä tämä pisti silmään kannen perusteella ja kirjailijan nimikin oli tutustumislistalla, joten päätin sitten aloittaa tästä nimenomaisesta teoksesta.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Saara Kesävuori: Tarkasti vartioitu

Huomasin kirjaston uutuushyllyssä Saara Kesävuoren dekkarin Tarkasti vartioitu ja pikaisesti takakannen silmäiltyäni pudotin kirjan lainakoriin. En huomannut että kirja oli jatko-osa, itsenäinen kylläkin, Kesävuoren ensimmäiselle majuri Holma dekkarille. Kirjassa viitattiin paljon aiemmin ilmestyneen kirjan tapahtumiin, joten koin että olisi ollut parempi lukea ensimmäinen osa ennen kuin tarttui tähän kirjaan.

Keskellä ei mitään on sairaala, jossa hoidetaan vaikeasti dementoituneita vanhuksia sekä väkivaltarikollisia. Tuolla sairaalassa on töissä kunnianhimoinen psykiatri Katri Palmgren, joka aikoo käyttää oman menestyksensä välineenä mielentilatutkimuksessa olevaa potilasta Kaarlo Karemaata. Karemaa on syytettynä pikkuveljensä murhasta ja isänsä pahoinpitelystä. Pian Katri saa huomata että on matkalla Ateenaan Karemaan pakottamana, sillä mies on laittanut alulle tapahtumaketjun, jonka Katri haluaa saada pysäytettyä. Ateenassa vilisee suomalaisia ihan ruuhkaksi asti ja monet näistä henkilöistä ovat takertuneen samaan verkkoon.

Olihan Tarkasti vartioitu ihan mukiinmenevä dekkari ja se menetteli viihdekirjana. Kuitenkin kirjassa oli niin paljon epäuskottavia piirteitä, että se sai minut hieman kurtistelemaan kulmiani. Tuntui jotenkin että kirjan henkilöt pyörivät niin ahtaassa piirissä ja osa oli mukana vain sattumasta, ettei se tosi elämässä ole mitenkään mahdollista. Nyt seuraa juonipaljastuksia, mutta pakko avautua. Kirjan alussa Karemaa kiristää Katria ja Katri toimittaa erään nauhurin Karemaan kätyrille, jonka tulee toimittaa tuo nauhuri Ateenassa olevalle Karemaan siskolle. Kätyri osottautuukin Karemaan äitipuoleksi. Majuri Holma matkustaa Ateenaan vanhempiensa pyynnöstä selvittämään Bruno Seferin katoamista. Bruno on Holman vanhempien taloudenhoitajan poika. Holma törmää Seferien luona päivällisellä Karemaan siskoon, jonka kanssa heillä on yhteistä historiaa. Ateenaan matkustaa myös Haanpää veljentyttönsä Viivin kanssa. Kappas vain, Viivi on joutunut Karemaan pahoinpitelemäksi ja vaurioitunut psyykkisesti. Surkeiden sattumusten kautta tuo Karemaan nauhuri päättyykin Viiville, joka kuulee nauhalta pahoinpitelijänsä äänen ja tippuu järkyttyneenä jyrkänteeltä. Holma ja Haanpää alkavat selvittää juttua ja se kietoutuukin Katri Palmgrenin laittomiin lääkekokeiluihin Ateenassa. Siihen liittyy Katrin työpaikka ja sitten vielä Sefertikin. Lopussa jätettiin vähän auki vielä että jospa siihen liittyisi vielä enemmänkin. Siis mitää? Menee liian epäuskottavaksi minun mielestä, että kaikki nuo ovat sattumalta yhtä aikaa Ateenassa ja liittyvätkin sitten toisiinsa noin tiivisti.

Kirja ei siis onnistunut vakuuttamaan minua ollenkaan epäuskottavuuksien osalta, mutta viihdekirjana se oli ihan ok.

Annan kirjalle arvosanaksi 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 360

Mistä minulle ja miksi: Kirjaston uutuushyllystä bongasin

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Stephen King: Hohto & Tohtori Uni

Kun luin että Kingin jatko-osa Hohdolle on suomennettu ja joka julkaistiin nyt tammikuussa, tuli minulle hinku palata Kingin pariin. Olen joskus ainakin aloittanut Hohtoa, mutta nuorempana kirja tuntui niin pelottavalta että jäi kesken. Elokuvan olen kyllä nähnyt alusta loppuun (tyynyn takaa), mutta muistikuvat siittä olivat heikot. Parhaiten mieleen on jäänyt vain Jack Nicholsonin mielipuolinen irvistys. Tartuin siis jälleen Kingiin.

Danny on 5-vuotias pikku poika, joka omaa erikoisen kyvyn. Hän pystyy ottamaan ajatuksillaan yhteyden henkilöön, joka on satojen kilometrien päässä, hän pystyy myös lukemaan ihmisten ajatuksia sekä näkemään asioita ennalta. Tätä kykyä kutsutaan hohtamikseksi. 

Dannyn isä Jack Torrance on elämässään epäonnistunut kirjailija, joka sai väkivaltaisen käyttäytymisen takia potkut työpaikastaan. Siksi talvivahdin pesti syrjäisessä hotelli Overlookissa on kuin taivaanlahja. Siellä Jack pystyisi myös rauhassa kirjoittamaan loppuun aloittamansa näytelmän, joka on muhinut ajatusten tasolla jo vuosia. Jack perheineen muuttaa talveksi hotelliin, joka talvella on kulkuyhteyksien ulottumattomissa lumen saartaessa hotellin vuoristoon. Talven saapuessa hotelli alkaa elämään omaa elämäänsä.

Kirja oli hyytävän pelottava sopivassa suhteessa. Lukijaa ei koko ajan peloteltu kummituksilla, mutta kun niin tehtiin sai se minun niskakarvani nousemaan pystyyn. Täytyy sanoa että kyllä karmaisi yksin kotona ollessa lukea tätä kirjaa. Korva alkoi erottamaan eriskummallisia naksahduksia ja paukahduksia, jotka saivat minut säpsymään. Olin varma että tuo huoneen 217 mätänevä nainen tallustelee kohta meillekkin kylään. Kummasti tämmöiset oikeasti pelottavat kirjat kytkevät aivoni ylikierroksille ja saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Eihän enään 23-vuotiaana kuulu pelätä kummituksia, eihän? 

Kuitenkin niinkuin viime vuonna lukemassani Carriessa havaitsin Hohdossakin vakavemmankin pohjavireen. Kummituskertomuksen ohella Hohto on myös kertomus Jackin alkoholismista ja sen vaikutuksista koko perheeseen. Ainainen viinanhimo kalvaa Jackia ja miehen on taisteltava sitä vastaan lähes päivittäin. Vaimo Wendy pelkää koko ajan miehensä repsahtavan uudestaan juomaan - humalainen Jack on arvaamaton ja jopa väkivaltainen. Kuitenkin Jackin pimeistä puolista huolimatta Wendy ja Danny rakastavat miestä kovasti ja haluavat luottaa häneen.

Pidin Hohdosta lukukokemuksena vaikka toisaalta en ole kauhukirjojen ystävä, koska olen jotenkin liian herkkä pelkäämään. Joskus kuitenkin sitten sorrun kauhukirjojen pariin ja kuljen illalla pimeässä varpaillani kurkkien nurkkien taakse. Ja juuri pelko verottaa lukukokemukselta nautittavuutta, ei ole kivaa olla kireä kuin viulunkieli. Hohto oli melkoinen järkäle, mutta luin sen kaikesta huolimatta sutjakkaasti, sillä pelottavuudesta huolimatta se on H-Y-V-Ä. Annan Hohdolle pisteitä 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2013 / 1977
Alkuteos: The Shining  (1977)
Sivuja: 651
Suomentanut: Pentti Isomursu

Aloin siis lukemaan Tohtori Unta sillä mielillä että jee Hohdon tarina jatkuu, nyt saan tietää miten Dannylle kävi. Varauduin  mielessäni taas hyytävän karmiviin kummittelu kohtauksiin.

Danny Torrance ei ole enään pikku poika vaan on kasvanut aikuiseksi mieheksi. Kuitenkaan lapsuuden kamalat kokemukset Overlookin-hotellissa eivät ole jättäneet häntä kokonaan rauhaan, vaan palavaata aina ajoittain kummittelemaan. Hohtamisesta on tullut miehelle enemmän taakka kuin lahja ja mies vaimentaa kykynsä juomalla. Kiertolaisen elämää harjoittava Danny kuitenkin asettuu aloilleen Frazierin kylään, jossa hän saa elämänsä jälleen raiteilleen. Hänestä tulee Tohtori Uni, joka auttaa saattohoitokodissa kuolevia ihmisiä astumaan tuonpuoleiseen. 

Abra Stone on 12-vuotias tyttö, jolla on poikkeuksellisen vahva hohtamisen kyky. Jo nuorena Abra on yhteydessä Dannyyn erilaisilla keinoilla. Abra joutuu pulaan kun joukko verenhimoisia hirviöitä alkaa jahtaamaan tyttöä, jossa on harvinaisen paljon hohtoa. Nämä hirviöt kun käyttävät hohtoa ravinnokseen. Dannyn täytyy pelastaa Abra noiden paholaisten kynsistä ja palata vielä kerran painajaisten alkusijoille.

Odotin siis veret seisauttavaa kauhua, mutta luinkin tarinan hohtoa imppaavista "vampyyreista", jotka kutsuivat joukkiotaan Tosi solmuksi ja tekeytyivät maata kiertäviksi karavaanareiksi jotteivät herättäisi liikaa huomiota landeissa. Olen aikaisemmin maininnut etten pidä Kingin kirjoista, ainakaan osasta, sen takia kun ne ovat niin omituisia ja tärähtäneitä. Törmäsin tähän käsitykseeni taas, niin Tosi solmun porukka oli niin omituista etten tiennyt miten suhtautuisin heihin. Eivät he ainakaan sopineet Hohdon henkeen yhtään, joka oli minulle pettymys. Odotin jotain aivan muuta!

Tohtori Unessa on kuitenkin vauhdikas seikkailu, pari jännittävää kohtaa, mutta pelottava se ei ollut oikeastaan ollenkaan. Ihan rauhallisin mielin luin kirjaa illan pimeydessäkin. Vaikka en pitänytkään siittä tyylistä millä King kauhuklassikkonsa tarinaa jatkaa, niin kirjan tarina ja juoni kantaa hyvin loppuun asti. Sen verran vauhdikkaaksi seikkailu muodostuu että ajottain koukutuin ihan tosissaan kirjan ääreen. Hohto kuitenkin teki minuun suuremman vaikutuksen. 

Annan Tohtori Unelle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: Doctor Sleep (2013)
Sivuja: 527
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä kirjat minulle ja miksi: Hohdon ostin kaupasta pokkari hyllystä ja Tohtori Uni on arvostelukappale.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Tartuin Riikka Pelon Finlandia palkittuun Jokapäiväinen elämämme lähes heti voiton jälkeen. Jotenkin kirjan kiinnostavuus lisääntyi voiton myötä, vaikka juoni kiehtoi minua jo ennenkuin kirjasta tuli edes Finladia ehdokas. Jotenkin kirja oli vain jäänyt roikkumaan lainattujen kirjojen pinoon ja muut kirjat kiilasivat aina edelle. Hyvä että tartuinkin heti kirjaan, koska sehän varattiinkin samantien kun siittä tuli palkittu. Ja tämä postaus tulee kyllä tosissaankin jälkijunassa, kun jäänyt roikkumaan keskeneräisinä luonnoksiin. Kirjakin on palautettu kirjastoon jo aikoja aikoja sitten. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jotenkin vain tuntuu etten osannut pukea mielipidettäni kunnolla sanoiksi. :D

Jokapäiväinen elämämme on kertomus venäläisestä runoilijasta Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Aljasta Stalinin terrorisoimassa Neuvostoliitossa. Aljan isä toimii armeijan palveluksessa Neuvostoliiton hyväksi, mutta Marina ja hänen tyttärensä joutuvat elämään vuosia elämästään maanpaossa Aljan isän tekemien virheiden takia. Aljan ollessa jo aikuinen perhe pääsee takaisin kotimaahan. Koneisto ja terrori kuitenkin erottaa heidän perheensä varsin pian taas uudestaan.

Kevyestä luettavasta ei voi tämän kirjan kohdalla kyllä puhua samassa lauseessa. Tarinahan on fiktiivinen kertomus ja ajoittuu Marinan elämässä vain kahteen ajanjaksoon. Mielenkiintoinen kertomus oli kuitenkin. Kuitenki venäläisyys on minulle vaikea aihe. Jotenkin venäläiset nimet tuottavat minulle turhan paljon vaikeuksia ja sekoitan henkilöitä alussa auttamatta toisiinsa.

Kerronta oli leikkissä, mutta vahvaa ja se haastaa lukijansa. Tarina kuitenki on vaikuttava ja sai minut elämään vahvasti tämän perheen mukana. Kirja on ehdottomasti palkintonsa ansainnut. Silti se ei ollut minulle mikään henkeäsalpaava lukukokemus, ehkä juuri kirjan haastavuus verotti oman osansa lukunautinnosta, se vei liikaa aikaa ja vaati liikaa ajattelua. En myöskään hurmaantunut kielen leikkisyydestä, se tuotti minulle enemmän päänvaivaa kuin nautintoa. Venäläisyyden mainitsinkin jo tuolla alussa, vain hyvin harvoissa kirjoissa venäläisyys ei haittaa minua ollenkaan. Useimissa se on häiritsevä elementti. Lisäksi pakko myöntää että välillä pitkästyin kirjan parissa, kun tiettyihin pakkoihin ja asioihin jäätiin viipyilemään liian pitkäksi aikaa. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Teos
Ilmestynyt: 2013
Sivuja 522

Mista minulle ja miksi: Kirjastosta jo ennenkuin kirjasta tuli Finlandia ehdokas. Juoni oli mielenkiintoisen oloinen ja kirjaa oli kehuttu.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Tammikuun luetut!

Tammikuu on ollut minulle hämmästyttävän runsas lukukuukausi. Kun viimeiset puolivuotta olen lukenut keskimäärin 5 kirjaa kuukaudessa tuntuu tammikuun lukusaalis valtaisan suurelta saavutukselta. Toki elämänrytmi on nyt tosissaan muuttunut ja aikaa lukemiselle on ollut rutkasti rutkasti enemmän kuin edeltävänä kuutena kuukautena. Mutta pidemmittä jaaritteluitta siihen tammikuun lukusaldoon.

  • Herman Koch: Lääkäri
  • Kim Fay: Kadonneiden muistojen kartta
  • Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita
  • Hanna Hauru: Paperinarujumala
  • Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
  • Joonas Konstig: Totuus naisista
  • Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu
  • Herman Koch: Illallinen
  • Robert Galbraith: Käen kutsu
  • Jorgen Brekke: Armon piiri
  • Milja Kaunisto: Kalmantanssi
  • Stephen King: Hohto
12 kirjaa, joista Hohto oli melkoinen järkäle ja Paperinarujumalan taas luin kaupan parkkipaikalla muutamassa minuutissa.  Hohto, Kalmantanssi ja Käen kutsu olivat kirjoja omasta hyllystäni. Taputan itseäni päälaelle ja myhäilen tyytyväisenä katsellessani lukusaalistani. Tästä on hyvä jatkaa helmikuuhun. Tällä hetkellä olen lukemassa Stephen Kingin uutuutta Tohtori Unta, joka on jatko-osa Hohdolle. Kirjastosta olen lainannut vinot pinot hyviä kirjoja, jotka odottavat lukijaansa ja omassakin hyllyssä odottaa muutama mielenkiintoinen kirja. Taidankin haastaa itseni lukemaan joka kuukausi vähintään kaksi kirjaa myös omasta hyllystä. Näin pääsen paikkaamaan sitä valitettavaa tosiasiaa, että luen aina vain lainakirjoja, vaikka kuitenkin joka kuukausi ostelen uusia kirjoja omiin hyllyihini. Jännä nähdä loppuvuodesta monta kirjaa sain omista hyllyistä luettua.

Mitenkäs muiden tammikuu?

Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Olavi Maununpojan tarina jatkuu...

Palattuaan Pariisista kovien kokemusten jälkeen Olavi on saanut kirkkoherran viran pienestä suomalaisesta kylästä. Hänen on kuitenkin pian palattava Pariisin jatkamaan opintojaan, kun hän on joutua keskellä häväistys juttua. Mikään ei kuitenkaan tunnu samalta, kun Olavin sielunkumppani Miracle des Serviéres ei ole yhdessä hänen kanssaan jatkamassa opintoja.

Pian Olavin paluun jälkeen piispa Cauchon antaan Olaville vaikean tehtävän. Nuoren miehen on saatava todisteita kansankiihottaja Jeanne D'arcia vastaan. Olavi aikoo suorittaa tehtävänsä moitteettomasti, mutta päästyään vankityrmään mies yllättyy totaalisesti. Pian Olavi huomaa olevansa vedettynä keskelle Ranskan poliittista sotaa ja valtataisteluita. Myös Miracle on vaarassa ja Olavi on valmis vaikka uhraamaan henkensä pelastaakseen ystävänsä. 

Ihan ensimmäisenä on pakko mainita ja kehaista kuinka upea on Kalmantanssin kansikuva, jo pelkästään se houkuttelee lukemaan! Mutta sitten itse asiaan eli lukukokemukseen. Täytyy sanoa että nautin tämän jatko-osan lukemisesta enemmän kuin Synnintekijän. Synnintekijässä olin hieman yllättynyt siittä kuinka paljon keskityttiin nuoren pappiopsikelijan lihanhimoihin sekä irstaista kohtauksista. Kalmantanssissa irstailua tuntui olevan paljon vähemmän ja koska Kauniston tyyli kirjoittaa noista oli jo tuttu entuudestaan eivät kohtaukset enään saaneet minua hätkähtämään.

Taas lähdetään liikkeelle Beatrixin mukana, joka antaa pohjustuksen alkavalle tarinalle. Beatrix on ehdottomasti Synnintekijän ja Kalmantanssin kiinostavimpia henkilöitä. Kauniston kuvaileva reipas kieli ja runsas kielikuvien käyttö oli taas läsnä, josta nautin suuresti. Eikä kirjasta puuttunut nytkään Olavin tunnontuskien kuvailua, mikä oli tuttua jo ensimmäisestä osasta. Ranskan poliittiset valtataistelut olivat Kalmantanssissa keskeissä osassa juonta ja sehänkös vasta minuun vetosi. Olen aina ollut heikkona aatelisten vallanhimoisiin poliittisiin kiemuroihin, joista saattaa muodostua melkoinen tapahtumien vyyhti. Siksi Kalmantanssi vetosikin minuun enemmän kuin Synnintekijä. Kummankin kirjan lukemisesta olen kuitenkin nauttinut suuresti enkä ole kirjoja malttanut käsistäni laskea. Viihdyttäviä historiallisia romaaneja, jossa lisä pontta antaa roisi kielenkäyttö.

Milja Kaunistolla on myös omat Facebook-sivut, joista mainitsin jos Synnintekijän arvioissa. Käykäähän kurkkaileen täältä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 399

Mistä minulle ja miksi: Gummeruksen tarjoama arvostelukappale