torstai 22. toukokuuta 2014

Susanna Kovanen & Harri Lapinoja: Ruokapyramidihuijaus


Minua on aina kiinnostanut se mitä suuhuni laitan. En siis empinyt kun oli mahdollisuus saada Atena Kustannukselta tämä teos itselleni. Ruokapyramidihuijauksessa käsitellään laajasti ravintoon liittyviä ajankohtaisia asioita ruokateollisuuden, ravitsemustieteen sekä -suositusten ja kuluttajan näkökulmasta. Kirjassa pureudutaan myös yhdeksään ravitsemukselliseen myyttiin, jotka olivat ehdottomasti kirjan mielenkiintoisin osia. Lopussa lukijaa myös huojennetaan ja annetaan vinkkejä ravitsemuksen mutkallisessa maailmassa siihen miten voimme tehdä viisaita valintoja kulutusrintamalla.

Kirja oli erittäin silmiä avaava kokemus. Oli älistyttävää huomata kuinka ruokateollisuus manipuloi kuluttajia ja kuinka helposti esimerkiksi mainonnan keinoin kuluttajaa voidaan viilata linssiin. Maito tulee niityllä onnellisesti käyskentelevistä lehmistä, vaikka se on kaukana totuudesta. Meille mainonnan avulla myydään vaikka ja mitä terveellisenä kunkin ajanhengen mukaan, vaikka tuote sinällään ei edes varsinaisesti ole mikään terveyttäedistävä tuote. Jatkuvasti ilmestyy tuutin täydeltä uusia tutkimuksia kuinka joku on älyttömän terveellistä, terveyttä edistävää, syöpää aiheuttavaa, syy liikalihavuuteen jne. Kohta sitten ilmestyy uusia tutkimuksia, jotka kumoavat edelliset. Loppupeleissä koko ruokakultuuria pyörittää raharaharaha ja sitten vielä politiikka. Tuotetaan mahdollisimman halvalla myydään mainonnan keinoin ja kääritään sievoiset summat. Lukemisen jälkeen olen tosissaan kaupassa miettinyt mitä sinne ostoskoriini laitan. Omilla päätöksillämme voimme vaikutta kuitenkin paljon siihen mitä kaupan hyllyiltä löytyy, mutta myös siihen mitä loppujen lopuksi suuhun laitamme. Joskus tuntuu ettei ihmisillä ole hajuakaan siittä mitä se ruoka sisältää tai sitten ei jakseta välittää. Hyvänä esimerkkinä lisäaineet, jotka herättävät paljon keskustelua sekä eriäviä mielipiteitä. Mutta nykyään kiireisessä yhteiskunnassa on helpointa nakata suuhun vain jotain vatsan täytettä. Semmoinen perinteinen kotikokkaaminen on jäänyt vähemmälle. Pussista pannuun ja pannusta lautaselle. 

Ruokauskomusten suhteen, eli yhdeksän myytin suhteen, koin yllätyksiä. Kun ihmisille hoetaan tarpeeksi kauan että näin on, niin pian niistä tulee totuuksia. Osio antoi niin paljon ajateltavaa, että välillä oikein koin hämmentyväni että mitäs hiivattia tästäkin pitäisi nyt ajatella. Onneksi kirjan kolmas osio hieman selvitti ristiriitaisia ajatuksiani. 

Tietokirja on kuitenkin aina tietokirja. Luin kirjaa hyvin hitaasti, aihealue kerrallaan. Luin kirjasta osia ääneen miehelleni ja keskustellimme heränneistä ajatuksista. Uskon että tätä kirjaa tullaan lukemaan meillä paljon ja tämä kirja kestää kulutusta. 

Suosittelen kyllä tutustumaan kirjassa on tärkeää asiaa! Susanna Kovanen ja Harri Lapinoja myös pitävät netissä saman nimistä blogia, jota kannattaa käydä myös kurkkimassa.

Tietoa kirjasta:
Kustanatamo: Atena
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 376

Mistä minulle ja miksi: Atenan tarjoama arvostelukappale, koska aihe on minulle tärkeä sekä mielenkiintoinen!

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Jacob on koko lapsuutensa saanut kuunnella isoisänsä mielikuvituksellisia kertomuksia orpokodista saarella, jossa asuu eriskummallisia lapsia sekä toinen toistaan hurjempia kertomuksia hirviöistä. Nuori Jacob kuitenkin ajattelee isoisänsä vain kertovan satuja. Kun isoisän surmaa outo hirviö, jonka suusta tulee lonkeroita, lähtee Jacob Walesin edustalla sijaitsevalle pikku saarelle selvittämään onko isoisän jutuissa ollut sittenkin jotain perää. Saarelta Jacob löytää kuitenkin vain autioituneen vanhan kartanon rauniot, jossa lastenkoti on sota-aikana toiminut. Kuitenkin tuntuu että nuo kummalliset lapset ovat vieläkin elossa eivätkä he ole vanhentuneet yhtään. 

Ransom Riggs on rakentanut huikean tarinansa aidoiksi väittämiensä vintage valokuvien ympärille. Nuo kuvat tukevat tarinaa ja luovat aivan ainutkertaista tunnelmaa. Osa kuvista on pelottavia ja saavat niskakarvat nousemaan pystyyn. Joitakin kuvia taas pysähtyy tutkailemaan useammaksi toviksi pelkästä mielenkiinnosta. Väistämättä mietin, että mitkähän ovat oikeat tarinat noiden kummallisten kuvien takana. 

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille oli minulle loistava lukukokemus. Vaikka jotkut ovat olleet sitä mieltä ettei tämä kauhufantasiaksi luokiteltu kirja ollut kyllin jännittävä, niin minulle se oli jännittävä juuri sopivassa suhteessa. Jos kirja olisi ollut hiukankin enemmän jännittävä tai pelottava olisin todennäköisesti menenttänyt yöuneni. Kuvat yhdessä muutamien tiivistunnelmaisten juonenkäänteiden kanssa pystyivät vakuuttamaan minut. Ja oikeastaan oli helpotus ettei eriskummalliset lapset olleetkaan niitä kirjan pahiksia, vaan ne lonkerosuiset hirviöt. Mutta jos kirjaa lähtee lukemaan kauhukirjana niin pettymys voi olla suunnaton.

Minulla ei ollut juuri minkäänlaisia ennakkokäsityksiä kirjasta, enkä tiennyt mitä minun pitäisi odottaa. Näin tarina itse sai johdatella minua eivätkä ennakko-odotukset päässeet pilaamaan lukukokemusta. Fantasia osastolta kirjan nappasin mukaani kirjastosta, mutta juonen kuvauksen perusteella kuitenkin tiesin ettei luvassa ole mitään perinteistä fantasiakertomusta. 

Hieno kirja, joka piteli minua otteessaan. En olisi halunnut kirjan loppuvan niin pian! Tim Burton on ohjaamassa kirjasta elokuvaa. Se on kyllä pakko nähdä kun se ilmestyy, pääasissa olen pitänyt kovasti Burtonin persoonallisen tyylisistä elokuvista ja en voisi kuvitella osuvampaa ohjaaja tälle tarinalle.

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Schildts & Söderström
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: Miss Peregrines Home For Peculiar Children (2011)
Sivuja: 350
Suomentanut: Virpi Vainikainen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta lainasin, hätkähdyttävä kansi kiinitti huomion.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hanna Hauru: Paperinarujumala

Laina saa kesken tavallisen työpäivän puhelun Jumalalta. Hän saa  tehtävän; maailmanloppu on tulossa ja Lainan tulee perustaa uskonnollinen liike, johon hänen on kerättävä 800 jäsentä. Jos Laina ei toimi ohjeiden mukaisesti maailmanloppu vie koko kansakunnan kadotukseen. 

Kirja perustuu takakannen mukaan löyhästi heinoslaiseen herätysliikkeeseen, joka toimi Oulussa 60-luvulla ja herätti valtakunnalista huomiota. Itse en ollut koskaan edes kuullutkaan moisesta herätysliikkeestä, joten googletin. Wikipedian mukaan heinoslaisuus oli uskonnollinen  liike, jota johtivat Laila ja Aune Heinonen. Liike sai alkunsa 1960 elokuussa, kun Laila kertoi saaneensa Jumalalta ilmoituksen. Liikkeen profetioiden keskeinen viesti oli että jos suomalaiset ei tee parannusta tiettyyn ajankohtaan mennessä, niin sitä kohtaa sama kohtalo kuin Baltian maita. Sanoma saikin vastakaikua noottikriisin luomassa jännityyneessä ilmapiirissä. Liikkeellä oli kannattajia valtion kirkon jäsenten joukossa ja monet papitkin suhtautuivat myönteisesti liikkeeseen. Kun liikkeen ennustukset eivät käyneetkään toteen, liike alkoi supistua pieneksi kannattajajoukoksi sisarusten ympärillä. Liikkeen johtaja Laila Heinonen muutti 80-luvulla Turkuun, ja liike toimii nykyään Kaariinassa eri nimellä.

Paperinarujumala oli tiivis kertomus, jossa luvut olivat lyhyitä ja napakoita. Luin kirjan yhdeltä istumalta autossa kun odottelin parkkipaikalla miestäni kaupasta. Kauan ei kirjan lukemiseen mennyt siis. On siis sanomattakin selvää että tarina oli vain pintaraapaisu. Toki tarinassa oli varmasti kaikki olennainen saatu viestittyä lyhyen kerronnan keinoin ja joillekkin se oli varmasti aivan riittäävää. Minä kuitenkin jäin kaipaamaan lisää. Olisin halunnut pureutua syvemmälle tarinaan, tietää enemmän suoraan sanottuna.Tarina oli niin mielenkiintoinen, että sen parissa olisi viipynyt kauemminkin kuin muutaman kymmenen minuuttia. Tälläisenaan tarina tuntui vain kehikolta, joka olisi kaivannut ympärilleen täydennystä.

Annan kirjalle arvosanaksi 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 95

Mistä minulle ja miksi: Kirjaston uutuushyllystä löysin ja kirja oli tuttu entuudestaan muutamista kirjablogeista. Aihekkin oli mielenkiintoinen ja kutsui lukemaan kirjaa, erilaiset uskonlahkot tms. kiinnostavat minua yleisellä tasolla.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Huhtikuun luetut

Hei täältä vaipparallin ja kiireisen arjen keskeltä. Huhtikuu vilisti vain silmissä ohitse ja kesä kurkistelee jo ovella. Tosin ei kovin tunnu siltä, sillä ainakin täällä on saatu nauttia lumisateesta ja raekuuroista. Olette ehkä huomanneetkin että hiljaista on ollut blogin puolella, mutta koneen aukaiseminenkin tuntuu vievän liikaa aikaa ja kaikki vapaa-aika tuntuu menevän siihen että nukun kuola poskella univelkoja pois. Tyyny on ehkä parhain ystävä ikinä! Sylissä tiiviisti roikkuva 7 viikkoinen vauva ja lahkeesta repivä uhmaileva 2-vuotias takaavat sen että lukeminen saati bloggaaminen on jotain, jota joutuu suunnittelemaan viikon etukäteen ja siltikkin aikomus jää usein haaveeksi. Mutta enpä valita, lapset tarvitsevat minua ja aikaani, kirjat ja blogi kyllä odottavat aikaansa. Yritäppä selittään pari vuotiaalle että äiti ei nyt voi katsoa sadatta kertaa kanssasi Tomi Traktoria, kun äiti lukee tätä kirjaa, jossa ei ole yhtään kuvaa. Ei mene muuten läpi. Kaiken lisäksi tämän samaisen pikku viikarin mieli puuhiin kuuluu äitin kirjanmerkin varastaminen kirjan välistä ja sen huolellinen piilottaminen. Tänään se löytyi potasta, onneksi tyhjästä. Illalla kun tupa hiljenee ja alan epätoivoisesti etsimään kohtaa johon olen jäänyt, nukahdan kun tajuan että olen lukenut samaa sivua jo kolmen päivän ajan. 

No, olen minä kuitenkin jotain saanut luettua kuitenkin. Huhtikuussa luin seuraavat kirjat:

  • Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta
  • Johan Theorin: Verikallio
  • Jennifer Egan: Sydäntorni
  • Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 1. Rakkaus
  • Maria Semple: Missä olet Bernadette?
  • Ulla-Lena Lundberg: Jää 
 Jää oli melkoinen pettymys, kirja oli melko puuduttava lukukokemus ja takasi sen että nukahdin puolessa minuutissa. Kirjan parissa menikin kevyesti yli viikko. Koskettavin oli Gardellin teos, vaikka se herättikin minussa ristiriitaisia tunteita. Kuukauden ehdottomasti hauskin ja paras lukukokemus oli kuitenkin Missä olet Bernadette, joka osui ja upposi! Nämä siis tuli luettua iltasatujen lisäksi. Iltasadut tuntuvat olevan monena päivänä ainoa kosketukseni kirjoihin. Viime aikoina on tullut luettua paljon esikoiselle Autot kirjoja, Martti, meidän pojalle Jehna, on kovaa huutoa tällä hetkellä. Lisäksi olemme lukeneet  paljon muitakin Disneyn satuja, joka on tämän äidin mieleen. Disneyt on aina osunneet ja uponneet, niin vanhat kuin uudetkin tarinat. 

Tälläinen pikainen päivitys. Toivottavasti pian saadaan lämpimiä ilmoja tänne pohjoiseenkin. Suunnitelmissa olisi laittaa takapiha uuteen uskoon - lapsi ystävälliseksi. Ruusupensaat lähtivätkin jo maatumaan, niiden oli aika antaa tilaa hiekkalaatikolle, joka on vielä suunnittelu asteella. Kukkapenkkejä en edes haaveile laittavani, ne voisivat näyttää mielenkiintoisilta, kun viikari täräyttää kaivurinsa keskelle kukkapenkkejä. Kyllä ne hiekkaämpäritkin on sen verran värikkäitä että saavat toimia takapihan piristeenä. :D 

Palainen päivittelemään taas kun pystyn. Oikein aurinkoista toukokuuta kaikille!

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

Zlatanin ja Ajkunan isät ovat läheisiä ystäviä, vaikka toinen heistä on serbi ja toinen albaani, mikä tekee heistä kiristyvässä poliittisessa tilanteessa toistensa vihollisia. Nämä kaksi kansallisuutta ovat olleet sotajalalla keskenään jo ammoisista ajoista lähtien. Kun Ajkunan isä vangitaan yrittää Zlatanin isä tehdä kaikkensa pelastaakseen ystävänsä vankilalta. Mikään ei kuitenkaan auta ja Ajkunan isä saa kymmenen vuoden vankeus rangaistuksen. Ajkuna ja hänen äitinsä muuttavat Zlatanin perheen luo ja nämä kaksi lasta kasvavat rinnatusten kuin sisarukset. Ajan saatossa he rakastuvat toisiinsa. Sodan syttyessä perheet kuitenkin ajautuvat eri puolille, mutta Zlatan ja Ajkuna vannovat etteivät he koskaan eroa. Zlatan kuitenki  joutuu rintamalle Kosovon sotaan ja ajan virta tarttuu Ajkunaan. Elämä kuljettaa heidät eri maihin, jossa he aloittavat kumpikin tahollaan uuden elämän. Zlatan on kuitenkin luvannut lähtiessään etsiä Ajkunan ja muisto tytöstä ei jätä häntä rauhaan. Mutta kantaako rakkaus kuitenkin sodan ja vihan yli? Ja voiko kukaan pysyä samana ajan puristuksissa?

Ajan riekaleita on Balkanille sijoittuva rakkaustarina, mutta ennen kaikkea se on perhe- sekä selviytymistarina sodan keskeltä. Vaikka itse sodat taisteluineen eivät minua jaksa kovin kiinnostaa, niin on mielenkiintoista lukea ihan tavallisista ihmisistä sekä ihmiskohtaloista sodan keskellä. Sota kuitenkin aina muuttaa kaiken sen mihin ihminen on elämässään tottunut. Jokainen vastaavanlainen kertomus on surullinen ja niin oli tämäkin, kyllä kirjan henkilöiden kohtalot riipaisivat sydäntä.

Heti alusta asti olin vakuuttunut siittä että pidin käsissäni laatukirjaa. Ibrahimin kirjoitustyyli on suoraa, mutta kuvailevaa. Tarina koostuu henkilöiden muistoista, ajan riekaleista, jotka vaikuttavat henkilöiden nykyisyyteen. Nautin suunnattomasti jokaisen sivun lukemisesta, vaikka tunnelma kirjassa on alusta loppuun surumielinen ja melankolinen. Kuitenkin tarina on niin herkkä ja intensiivinen, että kaikesta ikävästä huolimatta kirja on kaunis. En olisi halunnut kirjan millään loppuvan ja vaikka yritin lukea hitaasti, niin tuntui että kirja loppui aivan liian pian. Olisin halunnut viipyä sen parissa vielä hetken pidempään. 

Albanialaissyntyiseltä, mutta italiaksi kirjoittavalta Ibrahimilta on aiemmin ilmestynyt teos Punainen morsian, joka kertoo Albanian diktatuurista. Tämän kirjan jälkeen Punaninen morsian kipuaa korkealle luettavien listalla. Ja nyt täytyy myöntää että Ajan riekaleita on ensimmäinen Jugoslaviaan ja Kosovoon sijoittuva kirja, mitä olen koskaan lukenut. Tuo maailmankolkka on ollut minulle täysin vieras. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi 
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos:  L’amore e gli stracci del tempo (2009)
Sivuja: 328
Suomentanut: Helinä Kangas

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta löysin uutuushyllystä