maanantai 30. kesäkuuta 2014

Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi

Trondheimilaisen kerrostalon A-rapun rouvilla on yhteinen vihollinen. Yläkerrassa asuva Peggy-Anita Foss, joka saa jokaisen kunnollisen aviomiehen kääntämään katseet peräänsä. Kaiken lisäksi tuo nainen herättää rouvissa pahennusta, sillä ei ole soveliasta siivota ilkosen alasti. Alasti siivoavan yläkerran rouvan mielikuva taas täyttää kunnollisten aviomiesten päät. A-rapun rouvilla on muutakin yhteistä, heistä kukaan ei käy kodin ulkopuolella töissä. Onhan kodinhoitamisessa ja kotitöissä ihan tarpeeksi hommaa kunnolliselle rouvalle. Mutta onko säntillinen kotitalouden pito kuitenkaan tie onneen?

Olenko koskaan maininnut etten liiemmin välitä Titi-nallesta ja kumppaneista, sillä ei ole kiva kuunnella kappaleesta toiseen kuinka "siivota siivota siivota täytyy, paikat on mullin mallin". En vihaa kotitöitä, mutta en niitä suuremmin rakastakkaan. Kotimme on kyllä perussiisti ja teen kotitöitä päivittäin. En siis ole mikään sottapytty, mutta toki joku tarkkasilmäinen saattaisi löytää pieniä epäpuhtauksia asunnostamme. Mutta omat kotityöt on minulle ihan nokko, joten en välitä kuunnella siivouslauluja, katselle siivousohjelmia saatika sitten lukea sivutolkulla siittä kuinka pikkuvaimot luutuavat lattioita ja hilloavat omenoita. Kirjan alku tuntui olevan enemmän ja vähemmän jokaisen rapun vaimon siivoustottumusten kuvausta, siinä sivussa sitten vähän sivuttiin avioliittojen tilaa. Tai sitten se jatkuva kuppien hinkkaaminen yms. otti niin kamalasti aivoon etten nähnyt kirjassa juuri muuta.

Onneksi kirja oli nopea ja helppolukuinen, eikä sivujakaan ollut valtavan paljon. Muuten olisin heittänyt kirjan suosiolla palautettavien pinoon. Minua kirja ei ainakaan tehnyt yhtään onnelliseksi, päin vastoin. Elkää toki kuitenkaan vuodatukseni perusteella luulko että koko kirjan sisältö on sivusta toiseen kodin puunaamista. Vaikka rouvat tuntuvat kilpailevan siittä kenen lattia kiiltää kirkkaimmin, niin jokaisen perheen tilanteeseen mahtu isompi tai pienempi tradegia. Lisäksi kirjassa on varmasti hyvää aikalaiskuvaa, sillä kirja sijoittuu 60-luvulle.

Anne B. Radge on tunnettu Berliininpoppelit trilogiasta, mutta Aion tehdä sinut onnelliseksi on trilogian ulkopuolinen romaani. Mutta hyvä Anne B. Radge, jos koet tarpeelliseksi kuvailla sivutolkulla siivoamisen riemujuhlaa, niin suosittelen harkitsemaan siivousoppaan kirjoittamista. Romaanissa sellainen vain puuduttaa! Kiitos!

Annan kirjalle 1 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2013
Alkuteos: Jeg skal gjørde deg så lykkelig (2013)
Sivuja: 289
Suomentanut: Katriina Huttunen

Mistä minulle ja miksi: Kirjaston uutushyllystä pisti silmään. Kirjassa on ihanan retro kansi, jota ei voi olla huomaamatta. 


perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sanna Eeva: Olot

Tarina äideistä, tyttäristä ja mielen kellareista.... Näin kirjaa kuvataan.

Mitä tapahtuu kun kontrolli lakkaa, totuttu keikahtaa ympäri ja juuret puskevat pintaan? Mitä tapahtuu kun hallintaa ei ole ja valintoja ei tehdä? Mikä silloin ihmistä ohjaa?

Elsa on ikääntynyt rouva, mutta asuu yksin miehensä rakentamassa omakotitalossa maalla Veikko kissansa kanssa. Elsan viikonloppuja piristää satunnaisesti tyttären ja tyttärentyttären vierailut.

Ellu on uraäiti, jolla on nuori salaisuus. Ellulla on Työ isolla T:llä, Ellulla on Volvo, hieno omakotitalo ja kiltti aviomies. Ellun arkea kuitenkin keikuttaa tytär Emilian vaikeudet sopeutua koulumaailmaan sekä avioliiton rakoileminen ja äidin huonontunut kunto. Kaikki totuttu keikahtaakin aivan päälaelleen.


Lähtökohdiltaan kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kolmen sukupolven näkökulmasta kerrottu tarina vaikuttaa uskottavalta ja jopa riipaisevalta. Kirja on nopea ja helppolukuinen, luvut ovat lyhyitä, mutta ajatuksia herättäviä. Eli periaatteessa kirjan olisi pitänyt olla vähintään hyvä lukukokemus, mutta mutta. Kun tämä lukija ei vain lämmennyt kaikesta huolimatta. Tarina ei vain päässyt ihon alle vaan lipui lukiessa ohi. Jotenkin varmaan tästä kirjoituksestakin huomaa että kirja ei oikein herättänyt mitään tunteita, koska tämä arvostelukin jää hyvin tyngäksi. Kun ei vain ole mitään kerrottavaa. Kirja oli minulle ihan yhdentekevä, suoraan sanottuna.

Annan kirjalle 1 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 238

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta lainasi. Monta kertaa olen pyöritellyt tätä kirjaa käsissä ja viimein sitten päätin lainata.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus

Shakespeareen erikoistunut tutkija Kate Stanley on Lontoossa ohjaamassa Hamlet näytelmää. Kesken harjoitusten hänen vanha omalaatuinen tutkijakollega ilmestyy teatterille ja kertoo löytäneensä jotain mielenkiintoista ja järisyttävää. Ennen kuin Kate saa tietää koko totuuden hänen teatterissaan syttyy tulipalo. Sammutustöiden jälkeen teatterista löydetään tuon kollegan ruumis. Ennen kuolemaansa kollega on kuitenkin jättänyt Katelle rintakorun ja vihjeen, jonka perään Kate lähtee. Pian hän saa huomata olevansa kiedottuna Shakespearen salaisuuksiin, joutuen matkustelemaan ympäri maailmaa vihjeitä seuraten. Kaiken aikaa Katella on murhaaja kannoillaan. Tuo henkilö ei halua Katen saavan selville totuutta Shakespearesta. Myös poliisi hönkii Katen niskassa epäillen häntä kaikista noista murhista.

Ai että, minuun vetoaa nämä Da Vinci- koodimaiset juonenkehittelyt, vaikkei ole eteen tullut vielä Da Vindi- koodin voittanutta. Mutta siis, kuitenkin ratkotaan vihjeitä ja matkataan vihjeiden perässä aina uusien mysteerien äärelle. Sitten kun mysteerin kohteena on vielä kaikkien tuntema Shakepeare ja kyseenalaistus hänen henkilöllisyydestään sekä kadonnut näytelmä, niin johan oli tämä lukija myyty. Toki aluksi olin hieman skeptinen kirjan suhteen, sillä vaikka juoni vaikutti mielenkiintoiselta ja kirjan kansikin on minuun vetoava, niin eräs ystäväni moitti kirjaa huonoksi. Siittä syystä olen jättänyt kirjan moneen kertaan kirjastosta lainaamatta, koska ajattelin että hyvältä vaikuttava juoni on pilattu huonolla kerronnalla. Onneksi kuitenkin voitin ennakkoluuloni ja päätin kokeilla itse. 

En voi kuitenkaan sanoa että tämä olisi ollut täysien pisteiden kirja. Vaikka Carrell kyllä pystyi kuljettamaan tarinaa hyvin ja mielenkiintoisesti eteenpäin, hän oli ujuttanut kirjaan sopivasti kaksi aikatasoa ja kirjassa oli paljon historiallista nippelitietoa, niin kaiken kaikkiaan tämä oli vain oikein hyvä viihdekirja. Joskus nippelitietoa tuntui olevan ehkä vähän liikaa ja jotkut juonenkäänteet olivat välillä hieman yliampuvia.  Mutta kuitenkin jos haluaa lukea hyvän ja viihdyttävän dekkarin, jossa ratkotaan historiallista mysteeriä, niin kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan. Shakespearen salaisuudesta ei puutu vauhtia ja vaarallisiatilanteita. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt: 2010
Alkuteos: Interred with their bones (2007)
Sivuja: 524
Suomentanut: Laura Jänisniemi

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta lainasin kun uteliasuus vei lopulta voiton.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali

Hector on tavaroiden Don Juan. Hän on keräillyt kaikkea: mertolippuja, vaalinkampanjamerkkejä,jäniksenkäpäliä jne...Kaikkea hän on aina keräillyt yhtä innokaasti ja antaumuksella,  huokuen vimmaa puhtaan euforian ja masennuksen kausineen. Ollessaan pohjalla Hector saa tarpeekseen ja päättää hankkia itselleen apua. Hän lopettaa keräilyn. Elämä alkaakin sujua paremmin, mutta keräilyvimma ei päästä irti vuosienkaan päästä. Eräänän päivänä Hector huomaa että on ajautunut keräilemään vaimoansa.

Olen lukenut aikaisemmin Foenkinonekselta Nainen nimeltä Natalie. Pidin kirjan kepeydestä ja huumorista, mutta se tietty ranskalainen vivahde sai minut hieman etääntymään kirjasta. Päätin kuitenkin tarttua Vaimoni eroottiseen potentiaaliin, sillä a) olen muutaman kerran yllättänyt itseni pitämästä ranskalaisista kirjoista ja b) kirjan nimi on jo niin hullunkurinen, että on pakko saada tietää mitä kansien välistä löytyy. Takakannessa kerrotaan että epätoivoisesta keräilyvimmasta toipunut Hector on päätynyt keräilemään vaimoaan. Siis kuinka uteliaisuutta herättävää on se että joku keräilee vaimoaan ja miten se on edes mahdollista?

Vaimoni eroottisessa potentiaalissa oli sitä samaa kepeää huumoria kuin Nataliessakin. Kuitenkin kirja jätti minut kylmäksi ja jotenkin kirjan pointti meni minulta ihan ohitse. Tarinaa vaivasi kummallisuus, joka ampui välillä ihan ylitse. Enkä voi sanoa juuri lämmenneeni henkilöhahmoillekkaan. Ja sitten se tietty ranskalaisuus vaivasi minua taasen. Kirja oli kuitenkin nopea lukuinen, melkoisen kepeä ja paikoitellen viihdyttävä. Harmi vain ettei tuo viihdyttävyys kantanut koko kirjan läpi, se olisi pelastanut jo paljon. Paikoitellen olin niin tympääntynyt kirjan lukemiseen että selailin sivuja läpi vain pintapuolisesti. Puolivälin jälkeen alkoin jo odottamaan että kirja loppuisi. Sinni ei kuitenkaan antanut periksi lopettaa kesken näin lyhyttä romaania. 

Vaikkei Natalie ollutkaan huippu hyvä kirja mielestäni, niin kyllä se tämän voittaa mennen tullen ja palatessa. Voi olla että minun täytyy Foekinoksen kohdalla todeta ettei hän ole minun kirjailija... Annan kirjalle arvosanaksi 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: Le Potentiel érotique de ma femme (2004)
Sivuja: 203
Suomentanut: Pirjo Thorel

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta lainasin. Kirjan nimi on erikoisen houkutteleva.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Jørgen Brekke: Armon piiri

Bergen, Norja 1528. Kerettiläismunkki on matkannut kaukaa takaisin kotimaahansa, sillä siellä asuu eräs parturi, jolla on kristikunnan parhaimmat veitset.

Richmond, USA 2010. Edgar Allan Poe -museon kuraattori Efrahim Bond löytyy nyljettynä museon pihalta. Tapausta tutkimaan kutsutaan rikostutkija Felicia Stone. Felicia saa olla iloinen että on ollut hereillä koulussa kirjallisuuden tunnilla, sillä nyt tiedot tulevat tarpeeseen. 

Trondheim, Norja 2010. 38-vuotias John Vatten löytää kirjastosta, jossa hän vastaa turvallisuudesta, nyljetyn naisihmisen. Vattenia epäillään hirmuteosta, sillä hänellä on harteillaan painava salaisuus.

Kuitenkin nämä kaksi murhaa, jotka ovat tehty kadella eri mantereella liittyvät kiinteästi toisiinsa. Yhteinen tekijä on Johanneksen kirja, jota säilytetään kirjastossa Trondheimissa. Kirja, jonka Johannes munkki on kirjoittanut 1500-luvulla.

Brekken Armon piiri on jännäri, jossa historiallinen henkilö on sotkettu hyvin jännittävään fiktiivseen murhamysteeriin. Vaikka kuvaukset nyljetyistä ihmisruumiista sai inhon väristykset kulkemaan selkäpiitäni pitkin, ei kirjassa mässäilty väkivallalla. Täytyy myös kehua että Brekken luomat henkilöt olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia.  En viitsi alkaa kuitenkaan liikaa kertomaan, koska pelkään paljastavani liikaa juonesta. Olen pyöritellyt tämän kappaleen kirjoittamista jo useamman tovin ja olen nyt sitä mieltä että mitä vähemmän kerron sen parempi, muuten lukukokemus saattaa mennä pilalle.

Tässä jännärissä oli mielenkiintoinen seikka, joka sai minut ymmärtämään jännäreitä ja dekkareita ihan uudella tavalla. Eräässä kohdassa Siri Holm niminen henkilö, joka rakastaa dekkareiden lukemista kertoo ettei tärkeintä ole murhaajan paljastaminen vaan itse kirjailijan. Lisäksi hän kuvasi keinoja, joilla murhaajan voi kirjasta paljastaa. Erityisesti mieleeni jäi se että yleensä murhaaja näyttelee kirjan ensimmäiosassa näkyvintä roolia ja hänet kuvataan yleensä mukavaksi henkilöksi. Vasta loppuakohden murhaaja astuu näyttämölle, mutta kirjailija on saanut jo epäilemään kaikkia muita, kunnes murhaaja paljastetaan. Tämän takia minä kerrankin arvasin kuka tässä kirjassa oli murhaaja, mutta en kyllä osannut arvata murhan motiivia ja miten murhaaja oli murhansa toteuttanut. Jos olisi siis pitänyt perustella ennen murhaajan paljastumista johtolankojen perusteella kuka murhaaja on, niin en olisi osannut yhdistellä palasia kohdalleen. Mutta yhtä kaikki, arvasinpas murhaajan kuitenkin ja kirjailija itse paljasti itsensä.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan Armon piirin jos kaipaa apua jännityksen nälkään!

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Johnny Kniga
Ilmestynyt suomeksi: 2011
Alkuteos: Nådens omkrets (2011)
Sivuja: 330
Suomentanut: Katriina Huttunen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, vanhaa kirjaa muistuttava ulkokuori sai minut kiinnittämään huomioni kirjaan. Mielenkiintoine takakansi sinetöi lainauspäätöksen.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu

Kymmenenvuotias Hayat Shah elää tavallista arkea amerikkalaisessa lähiössä, mutta pakistanilaistaustaisessa perheessä. Perheenisä toimii lääkärinä ja on hyvässä asemassa. Eräänä päivänä Hayatin äidin ystävä Mina Alia muuttaa poikansa kanssa heidän luokseen asumaan. Niin Hayatin koko elämä muuttuu, sillä lumoavan kaunis ja hartaasti uskovainen Mina tutustuttaa nuoren Hayatin koraanin saloihin. Pian Minasta tulee pojalle kaikki kaikessa. Sopeuduttuaan länsimaisiin tapoihin ja niistä rohkaistuneena Mina tutustuu juutalaiseen Nathaniin, johon hän rakastuu. Nuori Hayat tulee mustasukkaiseksi ja hänen mustasukkaisuutensa kätkeytyy uskonnolliseen fundamentalismiin.

Pidän tälläisista vieraskulttuurisista kirjoista, jossa on ihmiskohtaloita. Vaikka Shahin perhe asuikin Amerikassa Pakistanin kulttuuri oli vahvasti läsnä. Jotenkin Amerikka toi heijastuspintaa kultuurien eroille. Myös islaminusko oli vahvasti läsnä alusta loppuun, muttei huonossa mielessä ollenkaan, sillä uskonto on kiinteä osa Pakistanin kulttuuria. 

Hayatin isä ei ole kiihkeän uskovainen muslimi, oikeastaan hän on osittain uskontoaan vastaan ja hyljännyt sen. Isä elää huikentelevaista elämää, josta Hayatin äiti kärsii suuresti purkaen pahaa oloaan poikansa harteille. Isän tiukat mielipiteet, yhteisön tiukat normit ja pienen pojan tarve tulla hyväksytyksi, traagisia tapahtumia, ihmissuhdekiemuroita ja vieras kulttuuri - niistä tämä kirja on koottu ja voi kuinka tarina nappasikaan minut elämänmakuisella kertomuksellaan mukaansa. Nautin suuresti kirjan lukemisesta ja lukeminen oli niin vaivatonta ja sujuvaa, että kirja tuntui loppuvan kesken ennen aikojaan. Jokainen kirjan henkilökin oli erittäin mielenkiintoinen, omanlaisensa persoona hyvine ja huonoine puolineen. Tarina kokonaisuudeessaan oli todella uskottava. 

Suosittelen kirjaa lämpimästi. Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: American Dervish (2012)
Sivuja: 350
Suomentanut: Katariina Kaila

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta lainasin, kirja kiinnitti huomioni jo aikoinaan Otavan katalogista. Pidän kirjoista, joissa kerrotaan vieraista kulttuureista.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Herman Koch: Illallinen

Menestyvä poliitikko Serge Lohman vaimoinen on kutsunut veljensä Paulin ja tämän vaimon illalliselle hienoon ravintolaan, jonne tavallisen pulliaisen pitää jonottaa pöytää parhaimmillaan kolmekin kuukautta. Perheillä on tarkoituksena jutella heidän teini-ikäisistä pojistaan, jotka ovat keskenään hyviä ystävyksiä. Juuri ennen ravintolaan lähtöä Paul on löytänyt poikansa puhelimesta raskauttavia videoita, jotka muuttavat peruuttamattomasti kaiken. Illallisen aikana jokainen vaivautunut ja pakotettu hymy kätkee taakseen kammottavan totuuden, jota vanhemmat kantavat sisällään. Tuo totuus on vaarassa uhata totuttua perheonnea. Jokaisen ruokalajin jälkeen tunnelma perheiden välillä vain kiristyy entisestään.

Hurmaannuin Kochin Lääkäristä ihan täysillä muutama kuukausi takaperin ja onnekseni kirjastopinosta löytyi kirjailijan aikaisemmin suomennettu teos Illallinen. Lääkärin jälkeen odotukset olivat huikean korkealla, mutta onneksi minun ei tarvinut pettyä tämänkään kirjan kohdalla. Aikalailla samalla linjoilla mennään kuin Lääkärissä. Koch ravisuttaa lukijansa moraalisia ja eettisiä käsityksiä sekä yrittää saada katsomaan kolikkoa molemmilta puolilta. Silti hän yrittää saada lukijaansa hyväksymään oikeana juuri sen moraalisesti hankalimman ratkaisun. Jälleen kerran ajauduin miettimään kuinka pitkälle minä olisin valmis menemään turvatakseni omien lasteni tulevaisuuden?

Paulista ja hänen vaimostaan pidin aluksi henkilöinä paljon. Kuitenkin lukiessani mielipiteeni muuttui aika radikaalisti, vaikken nyt alkanut heitä suoranaisesti vihamaan. Moni kakku päältä kaunis, niinhän sitä sanotaan. Näiltäkin henkilöiltä löytyi luurankoja kaapistaan, eikä kaikki luurangot olleet mitään ihan pieniä ja viattomia. Paul alkoi vaikuttaa epäluotettavalta ja tasapainottomalta päähenkilöltä. Vaimo taas leijona emolta, jolle perheen etu on kaikki kaikessa. Paulin veli Serge oli inhottava ja lipevä alusta alkaen, eikä hänen vaimonsakaan vakuuttanut minua. Kuitenki he puolestaan alkavat saada inhimillisiä piirteitä tarinan edetessä, eikä alussa muodostnut mielipide ollutkaan enään samoilla linjoilla. Mikään ei ole niin mustavalkoista kun alussa annettiin ymmärtää. Ennen kaikkea kuitenkin he ovat vanhempia, jotka ovat huolissaan poikiensa tulevaisuudesta.  Henkilöt siis tekivät tarinasta värikkäämmän ja vielä astetta mielenkiintoisemman lukukokemuksen.

Koch sukeltaa veitsen terävästi ihmismielen synkimpiin syövereihin. Kirjassa kuvatut raakuudet saivat ainakin minut voimaan hiukan pahoin. Tempauduin alusta asti kirjan syövereihin, mutta kirjan loputtua jälkimainingit olivat hiukan levottomat. Tiesin lukeneeni hyvän teoksen, josta pääasiassa nautin, sillä henkilöhahmot olivat onnistuneita, juoni oli yllättävä ja kerronta sujuvaa. Silti kirja jätti pienen möykyn puristamaan rintaan, luin juuri kuitenkin jotakin kauheaa.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Siltala
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: Het Diner (2009)
Sivuja: 340
Suomentanut: Sanna van Leeuwen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, en voinut välttyä huomaamasta kirjan saamia blogisauhuja aikoinaan ja pakkohan kirja oli saada lukea itsekkin. Lisäksi lukupäätöstä lujitti onnistunut lukukokemus Lääkärin parissa.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Toukokuun luetut

Sinne meni toukokuukin vilinällä ja nyt on jo kesäkuu. Kesäkin on viimein täällä ja täällä pohjoisessakin on saatu nauttia jo muutamista lämpimistä ilmoista. Toukokuu tuntui olevan meidän perheen kohdalla melkoisen vauhdikas ja tapahtumarikas, joka näkyy aivan suoraan minun silmäpussien koosta.Tässä kuussa juhlittiin poikamme ristiäisiä, kummitytön ristiäisiä, parit synttärit, yhdet päättäjäiset ja olihan se äitienpäiväkin tässä kuussa. Eli kakkua on tullut mätettyä siinä määrin että ajatuskin kermavaahdosta saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Lisäksi tässä kuussa aloitin pitkästä pitkästä aikaa ah, niin rakkaan saliharrastuksen. Sopii hirveän hyvin tuo jäätävä kakun mättäminen tuon harrastuksen kanssa yhteen, varsinkin kun omiin henkilökohtaisiin tavotteisiin pääseminen vaatii säntillisen ruokavalion noudattamista. Mutta jos ihan vähän syö kakkua silleen vaihvikkaa niin eihän sitä lasketa? Kakuista puheen ollen, perjantaina pitäisi leipoa esikoispojan syntymäpäiville KAKKUA. Loppukuusta olisi myös muutamat syntymäpäivät taas tiedossa. :D

Joo mut tää ei oo kakkublogi, joten lopetetaan avautuminen kakuista (jotka on jämähtänyt mun vyötärölle) ja mennään laihaan lukusaldoon, joka on suoraan verrannollinen noiden kakkukestien määrään, sillä viikonloppuisin PITÄISI olla enemmän aikaa lukea kuin viikolla. Eli toukokuussa luin seuraavat kirjat:

  • Colm Tóibín: Äitejä ja poikia
  • Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja
  • Susanna Kovanen & Harri Lapinoja: Ruokapyramidihuijaus
  • Enni Mustonen: Paimentyttö
  • Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
  • Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit
Ehdottomasti koskettavin ja paras lukukokemus oli Rannelan kirja. Mutta vaikka luin toukokuussa vähän niin positiivista on se että luin vain hyviä kirjoja!

Ihanaa kesää kaikille teille!

Joonsas Konstig: Totuus naisista

Tapanilla menee hyvin, hän on uransa huipulla hyvässä työssä, kaunis ja fiksu vaimo sekä kaksi hienoa tytärtä, joista kumpaakin Tapani rakastaa omalla tavallaan. Mikäs voisi siis mennä pieleen? Sitten hänen kuopuksensa Roosa alkaa seurustella, mikä saa Tapanin kiinnostumaan tyttärestään enemmän. Roosan poikaystävä Mico ei ole mikään unelmavävy. Pikku hiljaa Tapanille alkaa valjeta kuinka vähän hän todellisuudessa tietääkään perheensä naisista ja heidän elämistään. Roosan uudesta poikaystävästä muodostuu ongelma koko perheelle ja voimattomana Tapani seuraa vierestä kuinka elämä myllertää hänen perhe idylliään.

En ole ennen lukenut Konstigia, mutta koska kirjan nimi on Totuus naisista, niin en voinut olla tarttumatta siihen. Onko muka joku mies kyennyt vihdoin selvittämään iänikuisen mysteerin naisista? Kuinka harhaanjohtava nimi. Tai olihan kirja totuus Koskikarin perheen naisista, mutta enemmän se oli Tapanin kamppailua perheensä naisten kurimuksessa. Kirjan sisältö oli minulle siis hienoinen pettymys, ei aivan sitä mitä olin odottanut. En kuitenkaan löydä kirjasta mitään varsinaista moitittavaa. Hyvin kirjoitettu tarina, jossa henkilöhahmot olivat realistisia ja uskottavia. Kirjan loppuhuipennus oli muuhun kirjaan verrattuna ehkä hieman yliampuva, mutta toisaalta se taas pelasti kirjaa minun silmissäni, koska muuten olisin tuominnut sen läpeensä tylsäksi. 

Koin etten edes ollut oikein tämän kirjan kohderyhmää. Enemmän tämä sopisi joillekin tyttölasten isille luettavaksi, kuin minulle nuorelle äidille, jolla on taaperoikäinen poika ja vauva. Toki oma teini-ikä on vielä tuoreessa muistissa, mutta en ollut mitenkään poikkeava teini, sellainen ihan tavallinen. Jonkin verran pystyin samaistumaan Roosaan ja koin ymmärtäväni häntä tiettyyn pisteeseen asti. Mutta samaistin Roosaan enemmän sen 14-vuotiaan yläasteikäisen minäni kuin lukiossa olleen minäni. Itse koen että lukio iässä ollaan jo hieman kypsempiä. Kaikenkaikkiaan kirja jäi minulle etäiseksi ja putoaa sellaiseksi alle keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Koin hieman että minua oli vedetty nenästä, varmaankin johtuen minun täysin päinvastaisista odotuksista. 

Annan kirjalle 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 348

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta lainasin, sillä kirjan nimi on erittäin houkutteleva.