maanantai 21. heinäkuuta 2014

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

Tuomarina toimiva Aamu ottaa vastaan äitiyslomasijaisuuden vieraasta kaupungista ja jättää taakseen odottamaan avopuoliso Harrin ja tämän kaksospojat sekä vaativan kuopuksen. Aamu uppoutuu työhönsä, mutta pian hänen uskonsa oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen alkaa horjua. Käsitellessään mitä erinäisimpiä tapauksia Aamun on alettava myös käsittelemään omaa elämäänsä. Erityisesti rikki repivää surua, jonka hän on joutunut kokemaan. Aamu pohtii kuinka häneltä voi riittää rakkautta toisen lapsille, kun hänen oma lapsensa vietiin häneltä Helmi-vauvan kuollessa kohtuun.

Vanhatalon neljäs romaani käsittelee kipeitä aiheita. Kuitenkin visuaalisesti kaunis kirja on lyhyt ja helppolukuinen. Kustantaja kertoo kirjan koskettavan, muttei masentavan. Ehkä toisessa elämäntilanteessa en olisi kokenut kirjaa näin vahvasti mitä kirjaa lukiessa. Viimeisillään raskaana ollessa ei ollut järkevää lukea kohtukuolemasta. Kirjan luettuani harrastin melko aktiivisesti liikelaskentaa ja kuulostelin jatkuvasti vauvan liikehdintää. Kaikkesta sitä ottaakin vaikutteita.
Vaikka kirja siis kosketti, en voinut olla huomaamatta kuinka viileän etäisesti Aamu suhtautui kaikkeen kokemaansa. Tämän vuoksi normaalioloissa kirja ei olisi tosiaankaan saanut minua reagoimaan noin. Kuitenkin koen että Aamun viileyden vuoksi kirja jäi jollakin tasolla etäiseksi. Jos mukaan olisi saatu enemmän tunnetta, olisi kirja tullut vielä enemmän iholle. Silloin kyllä minä olisin jo varmaan ollut hysteerisenä kilkuttelemassa synnärin kelloa. Olen kuitenkin vakuuttunut Vanhtalon taidosta kirjoittaa kaunista ja eheää tekstiä. Olen kiinnostunut  tutustumaan myös hänen aiempaan tuotantoonsa. Aiemmin naiselta on ilmestyneet Viittä vailla (2005), Lääkärileikki (2007) ja Gallup (2009). Korvaamattoman jälkeen Vanhatalolta on ilmestynyt myös toinen teos nimeltään Onnellisesti eksyksissä, joka on julkaistu toisella kirjailija nimellä Vera Vaahtera.

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 203

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kirjailijan nimi oli jäänyt mieleen kirjablogeista.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Fridan isä on mies, joka kehoitti tytärtään kuuntelemaan musiikkia ajatuksen kanssa, kuuntelemaan sanoituksia tarkasti. Vähitellen tuttu ja turvallinen isä katoaa oman mielensä syövereihin. Fridan isoisä Poju, mies, joka jätti jälkeensä vain hajonneiden perheiden raunioita. Mies kiersi maailmaa ottaen vaimon toisensa perään, mutta yksikään liitto ei kuitenkaan kestänyt. 

Aikuisessa Fridassa asuu suvun miehien rauhattomuus. Hän ei haluaisi olla se, joka lähtee ja toistaa sukunsa virheitä. Mutta katoaako suvun piirteet naisesta ja voiko hän aloittaa oman tarinansa tyhjästä uudelleen?

Tua Harnon Ne jotka jäävät on Pentti Saarikosken juhlavuoden kirjoituskilpailun satoa ja voittaja. Tämä hieno esikoisromaani kertoo sukupolvelta toiselle periytyvästä orpouden kokemuksesta.

Jostain syystä ajattelin tämän kirjan alun alkaen olevan nuorten romaani. Olin siis yllättynyt kun huomasinkin sen aikuisten osastolla uutuushyllyssä. Totta kai, kirja piti lainata kotiin mukaan. Juoni vaikutti mielenkiintoiselta ja kansikuva on niin hieno, että kirja oikein huusi minua lukemaan sen. Tämä kirja ei vain olisi voinut osua parempaan saumaan. Dora, Doran jälkeen minulla oli niin epätoivoiselta tuntuva lukujumi päällä, että mietin jo luenko enään koskaan mitään onnistuneesti. Aivan kirjan alkumetreiltä asti olin uppoutunut kirjaan intensiivisesti ja huomasin taas nauttivani lukemisesta. Tuntui että kirja loppui kesken aivan liian nopeaa.

Ne jotka jäävät on helppolukuinen romaani, joka sujuvasti ja varmoin ottein kertoo Fridan elämään vaikuttaneista miehistä. Se pohtii syvällisiä asioita ja ihmismielen syövereitä, olematta kuitenkaan liian raskasta luettavaa. Kaikista kirjan tarinoista minuun upposi parhaiten Pojun tarina ja hänen osionsa kirjassa nousivat minun suosikeikseni. Mies, joka ei pystynyt jäämään. Ja pakko sanoa että kerrankin kirja on jokaista kirjainta myöten nimensä arvoinen. Kirja käsittelee monipuolisesti niitä jotka lähtevät joko konkreettisesti tai katoavata omasta itsestään, mutta se käsittelee myös niitä jotka jäävät. 

Minuun tämä kirja teki vaikutuksen ja aivan älyttömän hieno teos esikoisteokseksi. Harno osaa luoda tarinan ja ennen kaikkea kirjoittaa sen. Olen huomannut että näin lukemisen jälkeen olen useasti ajatuksissani palannut kirjaan ja sen henkilöihin. Tuntuu että tämän parin viikon aikana mitä lukemisen ja tämän kirjoittamisen (alkuperäinen kirjoitus, jota nyt tänään muokkaan on kirjoitettu maaliskuussa. Ai miten niin olen jäljessä postauksissa?) välillä on, kirja on saanut mielessäni ympärilleen hopea kehykset. Heti lukemisen jälkeen olen antanut kirjalle 3,5 pistettä omassa lukupäiväkirjassani, mutta aika on kullannut lukukokemuksen ja annan kirjalle arvosanaksi 4 pistettä. Harva kirja jättää minuun näin pysyvän muistijäljen.

Eli annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 269

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta uutuushyllystä nappasin. 

maanantai 14. heinäkuuta 2014

David Nicholls: Sinä päivänä

On vuosi 1988 ja älykkötyttö Emma ja hulttiopoika Dexter ovat vasta valmistuneita. Sattumien kautta he päätyvät puolivahingossa samaan sänkyyn. Yhteisestä illasta saa alkunsa vuosikymmenien läpi kestävä ystävyys. Mutta missä ystävykset ovat kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.

Vuodet vievät Emma ja Dexteriä eri suuntiin. Emma paiskii hanttihommia ja etsii itseään. Dexter taas puolestaan päätyy telvisiokasvoksi ja vietää makeilevaa elämää yhä hulttiomaisesti käyttäytyen. Elämä ja erimielisyydet ajavat nuoret välillä erilleen toisistaan, mutta kahden välille muodostunut vahva side tuo Emma ja Dexterin aina uudelleen yhteen.

Sinä päivänä on kirja Emmasta ja Dexteristä sekä heidän raudanlujasta ystävyydestään. Näitä kahta seurataan kahdenkymmen vuoden ajan, mutta kirjan keskeisin koukku tuntuu olevan se saavatko he lopulta toisensa. 

En oikein tiennyt miten minun pitäisi suhtautua kirjaan. Siis tarina ja juoni tuntuivat aluksi olevan mitä mainioimmat romanttiseen draama elokuvaan. Kuitenkin kirjan edetessä sain huomata että romantiikkaa ei ole kuitenkaan ihan siinä suhteessa, vaan tummempiaki säveliä mahtui enemmän mukaan. Alusta asti oli selvää että Emma ja Dexter kuuluvat toisilleen. Oli siis mielenkiintoinen seurata miten elämä ja jääräpäisyys sai polut aina välillä risteämään ja välillä erkanemaan. Loppu ei ollut todellakaan sitä mitä minä tältä odotin. Mutta kuitenkin ajattelin väkisinkin että katsoisin tätä mielummin elokuvana ison popcorni kulhon kera, kun lukisin yli 500 sivuisena romaanina. Väkisinkin välillä tuntui että koko juonenkehitys junnaa pahanlaisesti paikoillaan ja kirja alkoi pitkästyttämään. Sitä paitsi minulla kesti hyvin kauan lämmetä Dexterille, joka oli ihan hirvittävä pissipää. Välillä ärsytti ihan niin paljon, että oli pakko lopettaa lukeminen kesken ja tehdä jotain muuta.

Tämä muodostui minulle sellaiseksi ihan ok hyväksi elämänmakuiseksi viihderomaaniksi,  kaikki kirjan tapahtumat voisivat periaatteessa tapahtua oikeasti. Hassua sinänsä, koska yleensä minä tykkään lukea tälläisi realistisia ja elämänmakuisia kirjoja. Ja viihderomaaneina tykkään erityisesti sellaisista kirjoista, jotka ei ole työnnetty täyteen hömppää. Ehkäpä alusta asti kaihertaneet suhtautumisvaikeudet verottivat lukukokemusta liiaksi... Tai sitten Nichollsin tyyli kirjoittaa ei vain ole minulle, sillä en ole koskaan tykännyt Rimakauhua ja rakkautta -sarjastakaan, jota Nicholls on ollut mukana kirjoittamassa.


Aikomuksena on seuraavaksi katsella kirjan elokuva versio, jossa näyttelee ihana Anne Hathaway. Ehkäpä se iskee paremmin eikä pitkästytä niin paljon kuin kirja.  Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2011
Alkuteos: One Day (2009)
Sivuja: 505
Suomentanut: Sauli Santikko

torstai 10. heinäkuuta 2014

Paul Torday: Ventovieras

Michaelin ja Elizabethin avioliitto on lässähtänyt ja uomiinsa juuttunut. Eräällä vierailulla Michael unohtuu tuijottamaan taulua, jossa on vihreäpukuinen nainen. Tuon turhanaikaisen lomamatkan jälkeen Michael alkaa pikku hiljaa muuttumaan. Jotenkin tuo vihreäpukuinen nainen saa miehen muuttumaan tyystin. Elizabeth rakastuu tähän uuteen mieheen palavasti ja avioliittoonkin syntyy uusi kipinä. Kuitenkin pian Michaelin menneisyydestä alkaa paljastua pelottavia asioita Elizabethille ja nainen saa huomata että tämä uusi mies, joka vihdoin herättää hänessä intohimoisia tunteita saattaa olla jopa vaarallinen.

Huippu, huippu, huippu kirja. Voi että miten tempauduin mukaan tähän romaaniin, josta ensin vain ajattelin että taas joku keskinkertainen avioliittoromaani. Ehei sinne päinkään. Toki kirjassa käsitellään avioliiton anatomiaa, mutta mukaan mahtuu myös mielisairautta, rasismia ja ennenkaikkea mahassa nipistelevää jännitystä. 

Kun Michale alkoi muuttua kiinnostavammaksi mieheksi, siittä aviomiehen tossukasta, joka on yhtä mielenkiintoinen kuin sohvatyyny, olin iloinen Elizabethin puolesta. Mukavaa että nainen saa vähän säpinää avioliittoon ja makuuhuoneen puolelle. Mutta pian asiat alkavat muuttua jopa pelottavaksi, ainakin vihreäpukuinen nainen saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Michael mielenterveysongelmien ja maagisenrealismin välinen raja on niin häilyvä, että lukija voi tulkita kirjan mystiset tapahtumat jomman kumman kategorian alle. Itse häilyin näiden kahden rajamailla koko lukukokemuksen läpi enkä vieläkään ole varma että oliko mies ja nainenkin täyskahjoja, vai oliko mukana kuitenkin jotain yliluonnollista. Tästä syystä haluan palata kirjan ääreen vielä uudelleen jonain päivänä. 

Kirja alkaa lähes tappavan tylsästi ja mietinkin mihinhän unilääkkeeseen olen taas tarttunut. Kuitenkin tarina imaisee mukaansa aivan huomaamatta ja jännityskynnys vain nousee loppuakohden. Lopulta sitä huomaa hengästyneenä ahmivansa kirjaa, jossa vuorotellen epäilee vähän kaikkia ja ei ketään. Jotenkin kirjan monimutkaisesta juonesta on vaikea kirjoittaa järkevästi ettei se vaikuta ihan sekametelisopalta teille lukijoille. En siis ala sekoittamaan päätänne enempää, mutta voin vaikuttaa että Tordayn luoma tarina pysyy hyvin kasassa ja kulkee jouhevasti eteenpäin niin että pian huomaat pitäväsi käsissä luettua kirjaa miettien otsa kurtussa mitä juuri tapahtui. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan!

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: The Girl on the Landing (2009)
Sivuja: 315
Suomentanut: Jukka Jääskeläinen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, kirjan nimi ja kansi on jäänyt mieleen kirjablogeista.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kesäkuun luetut

Kesäkuu ei ollut minulle kovin runsas lukukuukausi, sillä Adichien Kotiinpalaajat vei minulta yli puolikuukautta. Kirja oli ihan hyvä, mutta sitä ei saanut hotkaistua nopeasti. Kotiinpalaajien lisäksi ehdin lukemaan vain kolme muuta kirjaa, mutta onneksi jokainen niistä oli mielestäni hyvä. Eli kaiken kaikkiaan kesäkuu oli hyvä ja onnistunut lukukuukausi vaikka sen runsaudella ei rehennelläkkään.

Kesäkuussa luin seuraavat kirjat:
  • Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat
  • Enni Mustonen: Lapsenpiika
  • Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa
  • Susan Sellers: Vanessa & Virginia
 Tämmöinen hätäisen pikainen luetut-päivitys, mutta kuka sitä nyt sisällä koneella viihtyy, kun helteet on saapuneet viimein. Joten ihanaa heinäkuuta kaikille, minä lähden käristämään nahkaa ja lukemaan ulos.  :)