keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Jennifer Egan: Sydäntorni

Danny on sukunsa musta lammas,  teknologia riippuvainen, rahaton nuori mies, joka on joutunut ongelmiin kotikaupungissaan. Sopivasti hänen serkkunsa Howard kutsuu Dannyn Itä-Eurooppaan, jossa hänellä on restauroitavana ikivanha linna. Linnan keskus on korkea ja komea sydäntorni, jonne on pääsy kielletty. Tornia asuttaa ikivanha paronitar, jonka suvulle linna on ennen muinoin kuulunut. Sydäntorni kuitenkin kätkee sisälleen myös paljon muutakin kuin pahansisuisen paronittaren. Howard kutsuu sitä menneisyyden nosteeksi ja Danny mätäneviksi rakenteiksi. Danny ei muutenkaan näen muutakuin puuttuvan internetyhteyden. Lopulta lapsuuden tradegian muovaamien serkusten osat alkavat vaihtua. Mitä tapahtuu kun sydäntorni murtuu? Sen tietää vain vankilassa tarinaa kirjoittava Ray...

Luin viime vuonna Eganin ensimmäisenä suomennetun romaaniin Aika suuri hämäys, jonka yllättävää spiraalimaista rakennetta ihailin. Tässä kirjassa rakenne oli ehkä himpun verran vähemmän omaperäinen, mutta hyvä silti. Alusta asti tiesi Rayn liittyvän tarinansa henkilöihin, mutta vasta loppua kohden selviää miten. Kuitenkin Rayn tarinaa kuljetetaan koko ajan sivulla ja mielenkiintoista luettavaa sekin oli. Itse pidin kuitenkin enemmän sydäntornin tarinasta. Kirja sekoittaa taitavasti yhteen  goottihenkistä kauhua ja dekkaria, olematta kuitenkaan varsinaisesti kumpaakaan. Sydäntorni on jotain omaperäistä ja ainutlaatuista, siinä on aivan omanlaisensa tunnelma, joka vetosi minuun. Juoni on koukuttava ja yllättävä, ennalta ei osannut arvata mitä tuleman pitää ja Egan osaa hämätä lukijaansa. Sydäntornissa oli kyllä kaikki hyvän kirjan aineksi niputettuna yhteen kasaan ja se sai minut ahmimaan kirjaa. Ei kirja tajuntaani räjäyttänyt kuitenkaan, mutta en kyllä moitteen aihetta löydä. Mutta se on minulle hyvän kirjan merkki kun kirjaa haluaa ahmia, mutta samalla myös säästellä että sen parissa saisi viipyä pidempään.

Aika suuri hämäys kirja päättyi dystopiaan, jossa oltiin kriittisia nykyteknologiaa kohtaan. Samaa henkeä huomasin myös tässä. Danny oli teknologia riippuvainen, joka piti jatkuvasti yhteyttä "ystäviinsä" internetin ja kännykän kautta. Mukanaan Danny raahaa sateliittiantenin, jotta saisi tuonne takapajulaankin internetyhteyden. Kun yrityksestä huolimatta Danny jää ilman puhelinta ja nettiä miestä vaivaa suorastaan liiotellun kovat vieroitusoireet. Mutta kun asiaa miettii, niin oli aika kornia huvittua Dannyn teknologiariippuvuudesta, sillä kuulun itse niihin ihmisiin joilla iskee hätä kun puhelin jää kotia. Jos netti ei toimi on pinna kireällä -  mitä jos joku laittaa whatsappia tai s-postia tai facebookkiin päivittyy jotain jännittävää. Pitää olla kokoajan somessa mukana. Omistan älypuhelimen, tabletin ja kannettavan tietokoneen, joista jokainen on aktiivisessa käytössä. Nykyään älypuhelinten aikana pariskuntien kuhertelukin on sitä että istutaan sylikkäin puhelimet kädessä ja jutellaan whatsappissa. On oikeastaan virkistävää lukea kritiikiä tätä nykyajan ilmiötä kohtaan ja herätellä itseäänkin. Mutta en silti lähtisi puhelinta vaihtamaan tai nettiä irtisanomaan. :D

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Eganin tuotantoon, jos siihen ei ennen ole tutustunut. Hän on yllättävä kirjailija, jonka kirjoissa on yllättäviä ratkaisuja juonessa sekä rakenteessa. Hänen kirjansa myös vilisevät toinen toistaan mielenkiintoisimpia henkilöitä! 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: The Keep (2009)
Sivuja: 346
Suomentanut: Heikki Karjalainen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, koska tykästyin Eganin aikaisempaan teokseen ja toiseksi, haluan lukea mahdollisimman paljon Keltaisen Kirjaston kirjoja.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Johan Theorin: Verikallio

Verikallio on Theorinin kolmas suomennettu Öölantiin sijoittuva kirja. Vaikka kirjat sijoittuvat samalle Öölannin saarelle ja henkilökaartista löytyy vanha tuttu Gerlof sekä muutama muu tuttu, ei Theorin kirjoita varsinaista sarjaa. Minä olen lukenut ensimmäisenä suomennetun Hämärän hetken, mutta toisena suomennettu Yömyrksy on vielä lukematta.

Gerlof on jo 83-vuotias, mutta on kyllästynyt asumaan vanhainkodissa. Niinpä merikapteeni ottaa ja muuttaa takaisin kotimökkiinsä Stenvikkiin. Vaimo on kuollut jo vuosia sitten ja lapset asuvat kaukana mantereella, mutta Gerlof on päättänyt selvitä yksin. Mökistään hän löytää vaimonsa Ellan päiväkirjoja, joita hän alkaa lukemaan. Ella kertoo kirjoissa oudosta peikkopojasta ja tämän vierailuista.

Gerlofin ollessa vanhainkodissa on kivilouhoksen kupeeseen noussut pari uutta huvilaa. Toisessa näistä huviloista asuu Vendela Larsson, joka on lapsuudessaan asunut saarella. Vaikka lapsuus saarella oli Vendelalle rankka, hänen isänsä kertomat tarinat keijukaisista ja peikoista ovat jääneet niin vahvasti mieleen, että Vendela on päättänyt palata synnyinmailleen. 

Myös kivenhakkaajan mökkiin on muuttettu. Per Mörner on saapunut Öölantiin poikansa Jesperin kanssa viettämään pääsiäistä. Jesperin kaksoissisko Nilla on sairaalassa tutkimuksissa. Yhtäkkiä Per huomaa, että joutuu myös huolehtimaan isästään, johon hänellä ei ole koskaan ollut lämpimät välit. Perin isä Jerry Mornerilla on kyseenalainen maine pornokeisarina. Per on yrittänyt pitää isänsä ja tämän bisnekset erossa perheestään, mutta nyt Jerryn synnit seuraavat isältä pojalle. Hurja tapahtumien ketju saa alkunsa kun Jerryn elokuvastudio poltetaan. Pian Per huomaa itsekkin olevansa hengenvaarassa.

Tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa. Nykyajassa seurataan kun Per yrittää selvittää kuka haluaa saada hänen isänsä sekä hänet hengiltä, Gerlofin elämää kotimökissä ja Vendelan sekä hänen avioimiehensä Maxin avioelämää. Menneisyyteen palataan niin Ellan päiväkirja merkintöjen kautta, mutta ennen kaikkea kappaleissa Vendela ja keijukaiset, joissa kerrotaan Vendelan lapsuudesta saarella. Lopussa menneisyys ja nykyisyys nivoutuvat yhteen kokonaiseksi kuvaksi. Myös Per pääsee vihdoin jyvälle isänsä hämärästä menneisyydestä sekä siittä kuka kaiken pahan takana on. 

Theorin oli luonut taas laadukkaan jännärin, jossa oli tunnelma kohdallaan. Ei kyllä voittanut ensi kosketustani Theoriniin, sillä Hämärän hetki teki minuun niin suuren vaikutuksen. Mutta liekö ensihuuman voittanutta. Kyllä tämäkin oli taattua Theorinia, hän kyllä onnistuu luomaan kirjoissaan ainutlaatuisen jännittävän tunnelman, jossa on mukana ripaus yliluonnollista. Kuitenkin kaikelle on loppujen lopuksi aivan luonnollinen selitys, mutta kirjaa lukiessa lukijan mielikuvituksen juoksu on taattua. Lisäksi pidän Theorinin kyvystä yhdistää menneisyys ja nykyisyys, niin että loppua kohden kahdessa aikatasossa liikkuvat tarinat lomittuvat pikku hiljaa yhteen. 

Eikä pidä unohtaa Gerlofia, josta on kahden kirjan jälkeen muodostunut lämmin mielikuva. Tuo ihana Gerlof!

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2011
Alkuteos: Blodläge (2010)
Sivuja: 448
Suomentanut: Outi Menna

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, Hämärän hetken jälkeen janosin lisää Theorinia.