sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun luetut

Apua, nytkö jo meni marraskuu ja eletään viimeistä päivää tätä kuuta? Huomenna on jo joulukuun ensimmäinen päivä ja saadaan lasten kanssa avata joulukalenterin ensimmäinen luukku. Tuntuu että olen ihan jäljessä jouluvalmisteluiden kanssa. Marraskuun olen elänyt niin mahdottomassa väsymyksen usvassa, kun kuopuksemme on päättänyt että nukkuminen on aivan yliarvostettua ja jos ei muu valvota niin ainakin hampaiden tuleminen. Nyt tänään tuli aivan ahaa-elämys että marraskuun viimeinen päivä. No, en ole ollut aivan toivoton. Osa lahjoista on hankittuna, joulutekstiilit on vaihdettu paikoilleen, jouluvalot on asennettu ja torttujakin olen jo kerennyt leipomaan lasten kanssa sekä joululauluja kuunnellaan harva se päivä.

Mutta sitten marraskuuhun lukukuukautena, sillä viimeksi muistelen pitäneeni kirjablogia enkä joulublogia. Marraskuu oli hyvä lukukuu, luin monta hyvää kirjaa ja tein pari onnistunutta kirjastoreissua, josta kannoin niin huippu kirjoja kotiin etten malta odottaa että pääsen tarttumaan niihin. Mutta marraskuuhun mahtui myös yksi kesken jätetty kirja, joka oli  vielä keltaisen kirjaston kirja. Olin ihan yllättynyt kuinka vaikea lukuinen oli Mark Helprinin Talvinen tarina. Lisäksi se oli vielä juonellisesti haastava ja omituinen että puolen välin jälkeen oli vain luovutettava. olin kahdeksan päivää tarponut naama irvessä kirjaa eteenpäin enkä päässyt vasta kuin puolen välin tinoille tuossa yli 700 sivuisessa järkäleessä. Loppu kirjan lukeminen tuntui toivottomalta urkalta, varsinkin kun tarina alkoi laskea kuin lehmän häntä. Kirjassa oli ihan liikaa tyhjää jorinaakin. Näköjään keltaiseen kirjastoon mahtuu ei niin hyviä kirjojakin, mutta uudemmat keltaiset eivät ole kertaakaan tuottaneet pettymystä. 

Marraskuussa kuitenkin luin seuraavat kirjat:

  • Marcello Simoni: Kirottujen kirjojen kauppias
  • Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
  • Agatha Christie: Sininen juna
  • Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
  • Marco Malvaldi: Viiden korttipeli
  • Alan Bradley: Piiraan maku makea
  • J.K. Johansson: Noora
Tällä hetkellä minulla on kesken Andrew O'Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe.

Victoria Connely: Etsin sinua Mr. Darcy

Vanhempiensa hylkäämät sisarukset Mia ja Sarah ovat aina jakaneet keskenään kaiken, mutta ennen kaikkea rakkauden Jane Austenin kirjoihin. Eräällä lomalla Bathissa sisarukset saavat kuitenkin huomata että samaa miestä he eivät voi jakaa keskenään. Sisarukset ajautuvat riitoihin keskenään ja hiljaiseloa jatkuu 3 vuotta. Noiden vuosien jälkeen sisarukset uskaltautuvat uudelleen Bathiin Jane Austen-festivaaleille, mutta toisistaan tietämättään. Sisarukset kohtaavat jälleen ja menneisyyden haavat repeytyvät uudelleen auki.

Austen-fani olen minäkin, oli siis pakko lainata tämä kirja kun se uuutushyllyssä pisti silmään. Kuka Austen-fani voi vastustaa Mr. Darcya? Odotin kirjalta ihan älyttömästi, mutta sainkin kokea karvaan pettymyksen. Odotin paljon enemmän Austenmaista fiilistelyä, toki nautin viittauksista Austenin kirjoihin ja yhtäläisyyksien löytämisestä, mutta kaikki ei-Austeniin viitaava ei uponnut sitten juuri ollenkaan. Pidin päähenkilöistä kuitenkin sen verran että he kiinnostivat ja jaksoin kirjan  kahlata loppuun asti.  Jos jotakin tämä kirja sai aikaan niin kaipuun Austenin kirjojen pariin. Ja jos ei ole ennen Austenia lukenut niin voin vannoa että tämä kirja varmasti herättää mielenkiinnon tutustua naisen teoksiin. Tämä kirja kuitenkin taipuu viihderomaanien puolelle, eikä valitettavasti sielläkään yllä kovin korkealle tasolle. Kirja on keskinkertainen tai sen alapuolella. Olen lukenut parempiakin.

Tämä kirja on muuten kolmas ilmestynyt kirja Victoria Connelyn Austen Addicts -sarjassa. Kirjan osat ovat ymmärtääkseni kuitenkin itsenäisiä kertomuksia, joten on aivan sama missä järjestyksessä ne lukee. En ole kyllä ottanut selville onko näitä edes suomennettu enempää.

Enpä keksi muuta sanottavaa. Annan kirjalle 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Minerva
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: Mr. Darcy Forever (2012)
Sivuja: 303
Suom. Emma Murros & Jänis Louhivuori

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 27. marraskuuta 2014

Stephen King: Painajainen

Salem's Lot on pieni uusienglantilainen idyllinen kaupunki, jossa kirjailija Ben Mears on viettänyt lapsuutensa ja jonne hän palaa takaisin. Mutta pian Ben huomaa joutuneensakkin keskelle painajaisunta. 

Kaupungin laidalla kohoaa talo, jossa on tapahtunut hirveitä. Talo on ollut vuosia autiona, mutta nyt sinne on muuttanut salaperäinen muukalainen, joka perustaa kaupunkiin antiikkiliikkeen. Pian tämän jälkeen kaupungissa alkaa tapahtua kummallisuuksia, jotka tuntuvat täysin mahdottomilta. Mutta epäuskonsa tähden Salem's Lotin asukkaat ovat voimattomia tämän pahan edessä, vaikka tuo ikiaikainen pahuus ei jätä rauhaan ketään.

No niin, Kingin kirjoihin uudelleen tutustuminen on jatkunut yhdellä kirjalla ja onnistuneesti. Joskus jostain Kingiä koskevassa keskustelussa bongasin, että Painajaista pidetään yhtenä Kingin parhaimmista teoksista. Pakkohan se oli sitten lainata, enkä kyllä pettynyt yhtään. Taas tuo herra King kasvattaa jännitystä vähitellen niin kutkuttaviin lukemiin, etten kerrassaan kyennyt laskemaan kirjaa käsistäni. Luin autossa, vessassa, ruokapöydässä, yöllä ja jopa samalla kun tein ruokaa. Kyllä nyt täytyy ihmetellä että miksi ennen inhosin Kingiä, tai joo se on se Tappaja-auto edelleen, jonka jälkeen lopetin kyseisen herran kirjojen lukemisen, mutta näköjään löytyy hyviäkin.

Yksi miinus täytyy kuitenkin antaa, vaikka tämäkin epäkohta on omasta väsyneestä päänupistä kiinni, muttako minä menin välillä ihan auttamattomasti sekaisin henkilöissä. Henkilöitä oli todella paljon, kun kuitenkin kerrotaan Salem's Lotista oli mukaan kertomukseen otettu kaupunkilaisia eri yhteiskuntaluokista, ikäluokista, ammateista ja sitten tietenkin kaikki Benin kaupungissa vierailulle keskeiset henkilöt ja huh, olihan muistamista. Mutta eipä tuo aivan mahdottomasti lukemista haitannut, kun potutkin meinasi palaa pohjaan kun unohduin lukemaan. Kyllä aikanaan aina selvisi kuka oli kukin.

Ja taas onnistuneesta Kingistä rohkaistuneena jatkan tuotantoon tutustumista. Mihin kannattaisi tarttua seuraavaksi? Ja ei Christineä en vielä uskalla lukea, ettei mene maku herran kirjoihin taasen. :D

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 1990
Alkuteos: Salem's Lot (1975)
Sivuja: 475
Suomentanut: Heikki Karjalainen





keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Daniel Kehlman: Minä ja Kaminski

Kun itsekäs taidekriitikko Sebastian Zöllner ei ole vielä kolmekymppisenäkään tehnty urallaan mitään mainittavaa, hän päättää kirjoittaa unohdetun taidemaalari Kaminskin elämänkerran. Zöllner on laskenut että sokean taidemaalarin kuolema ei ole enää kuin ajan kysymys jolloin hänen teoksensa arvo nousee, ja hän saa uralleen sen kaipaamaa nostetta. Sebastian soluttautuu Kaminskin talouteen ja alkaa penkoa taidemaalarin elämää kiinnostavien tiedonmurujen toivossa. Lopulta Sebastian houkuttelee vanhan taidemaalarin matkalle tämän nuoruuden rakastettua tapaamaan. Matka ei kuitenkaan suju toivotusti, vaan siittä muodostuu mielenkiintoinen seikkailu, jossa vähäisimpänä huolena on tyhjäksi höylätty luottokortti.

Välttelin pitkään tämän kirjan lukemista, vaikka minun kunnianhimoinen päämäärä on lukea elämäni aikana mahdollisimman paljon keltaisen kirjaston kirjoja. Olen tottunut siihen että keltaiset on taattua laatukirjallisuutta, jotka hyvin harvoin tuottavat pettymyksen. Tai sitten olen onnistunut valikoimaan erittäin hyvin keltaiset kirjakokemukseni. Ajattelin sitten, kun eihän tämä kirja kovin paksu ole, että voihan sitä kokeilla, vaikka juoni ei mielenkiintoiselta vaikutakkaan. En ihan hirveästi osaa innostua taidemaailmasta, varsinkaan jos kyseesä on taidemaalarit sun muut. 

Ei tämä ihan huono lukukokemus sitten ollutkaan. Lyhyt alle 200 sivuinen kirja, jossa on niin inhottavat henkilöt että he ovat inhottavuudessaan hyvinkin mielenkiintoisia. Sebastian Zöllner antaa itsekeskeisyydelle aivan uuden ulottuvuuden, kun taas loppua kohden Kaminskin menneisyydestä alkaa paljastua asioita joiden myötä kuva Zöllneristäkin pikku hiljaa pehmentyä reunoilta. Olen kuitenkin onnellinen että kirja oli vain alle 200 sivuinen, koska enempää en olisi jaksanut lukea, vaikka kirja olikin ihan viihdyttävä. Kirjassa mielestäni tunnelma alkoi hieman loppua kohden hiipumaan.

No nyt on taas yksi keltainen selätetty. Olisi joskus mielenkiintoista laskea kuinka monta on tullut jo luettua, mutta toisaalta ehkä parempi olla laskematta ettei ala masentamaan. Kun lukemieni keltaisten määrän suhteuttaa siihen kuinka paljon keltaisia on jo tullut ja kuinka niitä koko ajan tulee lisää, voi urakka tuntua loppumattomalta. Parempi siis aina vain nautiskella keltainen kerrallaan.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: Ich und Kaminski (2003)
Sivuja: 190
Suomentanut: Ilona Nykyri

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 21. marraskuuta 2014

Satu Grönroos: Lumen syli

Eletään 1960-luvun loppua suomalaisessa pienessä kaupungissa. Isätön Helmi on juuri aloittanut koulussa, kun hänen paras ystävänsä kuolee ja toiselle ystävälle sattuu jotain josta ei saa puhua. Vaikka isätön Helmi on tottunut siihen, että elämässä saattaa sattua mitä vain, on kaikki tämä pienen tytön mielelle liikaa. Helmi jää aivan yksin pelkojensa kanssa, kun hänen lähipiirinsä aikuiset kamppailevat omien ongelmiensa kanssa.

Lumen syli on Satu Grönroosin esikoiskirja ja varsin onnistunut sellainen. Lapsen näkökulmasta kirjoittaminen ei ole se kaikista helpoin mahdollinen, sillä monet eivät osaa tavoittaa uskottavuutta. Tässä kirjassa Helmi on varsin uskottava päähenkilö. Välillä tarinaa kerrotaan myös Helmin opettajan Kaariinan näkökulmasta, mutta pääpaino kerronnalla on Helmillä.

Kappaleet ovat lyhyitä ja kirja on nopea lukuinen, sillä Grönroos kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Ennen kaikkea Lumen syli on sydämeen käyvä tarina pienen tytön rikkinäisyydestä ja yksinäisyydestä. Lukiessa ymmärsin aikuisten paineet, kuinka he eivät omilta murheiltaan ja huoliltaan pystyneet näkemään pienen tytön ahdinkoa, mutta kyllä teki mieli ravistella heitä, että he huomaisivat mitä on tekeillä ja pelastaisivat tämän pienen tytön. Helmin äiti oli todella ylikuormitettu nainen, joten on ymmärrettävää ettei kaikkea pysty, kerkeä eikä jaksa. Kaariina-opettajalla taas oli oma henkilökohtainen tradegia läpikäytävänä. Tuntuu silti niin väärältä, sillä aikuiset on ne jotka voivat lasta auttaa, ettei omista ongelmista voida irtaantua sen vertaa että katsottaisiin kunnolla ympärille. Se on harmittava tosiasia nykypäivänäkin. 

Tämä kirja siis herätti tunteita, kovastikkin, ja pidin kovasti sen lukemisesta. Mutta en kyllä muista milloin viimeksi kirja olisi jättänyt minut näin surulliseksi. Paljon mahtui ikäviä asioita yhden kirjan kansien sisään. Kirja ei kuitenkaan ole liian rankkaa luettavaa, niin että lukiessa tulisi niin painava ja paha olo ettei lukemista enään halua jatkaa. Lumen syli on onnistunut paketti, vaikka kirja on surullinen siinä annetaan lukijalle myös lohtua.

Suosittelen kyllä lukemaan, paljon on tätä kirjaa muissakin blogeissa kehuttu. Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 311

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

Tradegian kotimaassaan kokenut opiskelija poika ryhtyy kirjoittamaan päiväkirjaa mustakantiseen kirjaan. Ensimmäisen merkintänsä kirja saa Pariisissa vuonna 1889. Kirjoitukset on osoitettu hänen rakastamalleen naiselle. Nuorukainen etenee kirjeenvaihtajaksi uutistoimistoon ja työnsä puolesta vie lukijan matkalle niin kiehuvaan Berliiniin kuin kolonisoituun Kaukoitään. Vuonna 2012 miehen jälkeläinen löytää osan päiväkirjoista ja yrittää niiden perusteella saada kuvaa isoisänsä isoisästä. 

Olen lukenut muutamia Haahtelan teoksia aikaisemmin ja ihastunut miehen lyhyisiin, mutta paljon sanoviin teoksiin silmittömästi. En pettynyt tähänkään kirjaan, vaikka tämä oli paljon laajempi kuin aikaisemmin lukemani Haahtelan teokset. Hänen ihastuttavan kaunis kerrontansa oli kuitenkin läsnä ja se tyyli, jossa tärkeintä on se mikä on jätetty sanomatta. Tähtikirkas, lumivalkea oli minulle niin onnistunut lukukokemus, että olisin vain halunut viipyä kirjan parissa ja nauttia sanojen solinasta.

Tarina alkaa 1889 ja jatkuu aina 2012 vuoteen asti. Välissä on pitkiä aikajaksoja, jolloin ei ole päiväkirjamerkintöjä ja päähenkilö Leo viittaa vain vähän näihin kuluneisiin vuosiin kirjoituksissaan. Lukijan tulee itse täyttää aukot. Alussa Leon rakastama nainen Klaara on vahvasti läsnä, mutta loppua kohden hänen läsnäolonsa merkinnöissä hiipuu ajan havinaan. Samoin hiipuu Leo, kunnes jäljelle jää Haahtelan aikaisemmissakin teoksissa esiintyneet perhoset ja muutama toiveikkaat sanat.

Kovin kokenut en ole vielä Haahtelan tuotannon suhteen, mutta vaikka tämä kirja poikkeaakin aikaisemmin lukemastani runsaudellaan, niin Haahtelalle tyypillinen tunnelma oli vahvasti läsnä tässäkin romaanissa. Kuten aikaisemmin jo sanoin tämä kirja kyllä osui ja upposi. Onneksi minulla on vielä monta Haahtelan teosta lukematta. Saan palata siis vielä kirjailijan pariin muutamaan otteeseen. Elena ja Traumbach ovat jääneet vahvoina mieleen, sinne samaan sopukkaan uppoaa tämäkin teos. Sopukkaan jossa aika rakentaa kirjojen ympärille vielä hopea reunukset! Ei sille vain voi mitään että Haahtela kuuluu kotimaisen kirjallisuuden parhaimistoon, ainakin minun mielestäni. Hänessä ja hänen ilmaisussaan vain on sitä jotain, joka lumoaa tämän lukijan!

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 268

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Helena Waris: Talviverinen

Kirottu mies, talviverinen, kulkee Valkoisten susien maassa ja tuntee voimiensa vähenevän. Seuraajat ovat hänen kannoillaan. Niukkoina lepohetkinään hän muistelee varttumistaan, veriveljeään, ensirakkauttaan. Hän muistaa myös toisen naisen, jonkan kanssa hänen oli tarkoitus viettää loppuelämänsä. Sekä kolmannen naisen, joka riisti häneltä mahdollisuuden tuohon elämään. Tämä kirja on Pohjankonnun Troin tarina.

Wariksen Pohjankontu -trilogia on ollut yksi parhaimmista kotimaisen fantasian sarjoista, joita olen lukenut. Ja nyt se on saanut arvoisensa päätöksen ja voi että minua harmittaa että se on loppu nyt, olen lukenut kaikki kirjat. Varmasti tulen palaamaan kirjojen pariin vielä uudelleen, niin suuren vaikutuksen ne ovat minuun tehneet. Kuten aiemmatkin osat tämäkin oli nopea ja helppo lukuinen sekä viihdyttävä kirja. Talviverinen sijoittuu ajallisesti kahden aikaisemman osan lomaan ja on puhtaasti edeltäjistään eroten Troin tarina. Mutta Troi taas on henkilöistä se, joka on aikaisemmissa osissa herättänyt eniten mielenkiintoa. Jokaista sarjan kirjaa on ollut ilo lukea ja jokainen on ollut hyvä. Parhaimpia mielestäni olivat kuitenkin tämä ja ensimmäinen osa.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 332

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Susan Sellers: Vanessa & Virginia

Vanessa & Virginia on Vanessa Bellin ylistyslaulu ja rakkauskirje kuuluisalle sisarelleen Virginia Woolfille. Se on häikäisevä muotokuva sisarusten välisestä kilpailusta ja rakkaudesta. Sisarukset ovat toisten parhaita ystäviä ja pahimpia kilpailijoita. Elämän edetessä Virginiasta tulee kuuluisa kirjailija ja Vanessasta omalaatuinen taidemaalari. Elämän koettelemusten, avioliittojen, rakastajien, menetyksien sekä menestyksenkin keskellä kumpaakin naista yhdistää luomisen pakko, jopa kaiken surunkin keskellä. 

Kirja kertoo Vanessan ja Virginian elämänvaiheista lapsuudesta aikuisuuteen aina Virginian kuolemaan saakka, niin että Vanessa on kirjan keskiössä, mutta hän ikäänkuin kertoo ja summaa heidän elämäänsä sisarelleen. Virginiasta kirjassa puhutaan sinä-muodossa. Kirjassa on lyhyitä kappaleita, joissa käydään läpi heidän, mutta erityisesti Vanessan elämän ylä- ja alamäkiä läpi sekä hänen ja sisarensa suhdetta.

En ole koskaan lukenut Woolfia saatika tiedä mitään hänen elämästään. Itse asiassa en edes muistanut että hän on tehnyt itsemurhan. Koin että kirjaa lukiessa olisi ollut hyvä tietää hieman entuudestaan sisarusten elämästä, mutta paljon sain irti kirjasta vaikken mitään tiennytkään. Kirja on fiktiivinen, mutta perustuu historiallisiin tapahtumiin. Kirja herätti minussa halun tutustua Woolfin kirjoihin, johan se olisi aikakin. Sekä tietää lisää näistä sisaruskista. He vaikuttivat ainakin tämän kirjan perusteella mielenkiintoisilta henkilöiltä! 

Vanessa & Virginia oli onnistunut lukukokemus loppujen lopuksi. Pidin Sellersin kauniista tyylistä kertoa tarinaa. Toki jollain tapaa kirja jäi minulle aukkoiseksi, kun en tiennyt entuudestaan yhtään mitään sisarusten elämästä. Olisin varmasti ymmärtänyt kirjaa paremmin, jos olisin tiennyt edes vähän. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Into
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: Vanessa and Virginia
Sivuja: 244
Suomentanut: Soili Takala

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 1. marraskuuta 2014

Lokakuun luetut

Lokakuu oli hyvä lukukuu! Sain viimein lukuintoni takaisin, sillä luettua tuli monta todella hyvää kirjaa. Kävin jopa kirjastossa innoissani hakemassa lisää luettavaa ja malttamattomana odotan että pääsen tarttumaan kaikkiin niihin kiinnostaviin aarteisiin, joita kotiin selkä vääränä raahasin. Ja nähtävästi olen tehnyt jotain oikein sillä kumpaisellakin kirjastoreissulla 2,5-vuotias esikoiseni on lastenosastolla innoissaan lueksellut lastenkirjoja ja nykyään kun häneltä kysyy lähdetäänkö kirjastoon lainaamaan kirjoja, vastaus on innostunut kyllä. Pojallekin on muodostunut jo omia lemppareita, joka kerta on lainattava mm. Mikko Mallikas kirjoja, Nalle Puhia ja tietenkin Disneyn satuja. Nyt otettiin kokeeksi Mauri Kunnaksenkin kirjoja, niitä ohuempia. Joka iltainen satuhetki on muodostunut tärkeäksi hetkeksi. 

Mutta ne lokakuun luetut:
  • Haruki Murakami: 1Q84 1&2
  • Kate Atkinson: Elämä elämältä
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
  • Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa
Montaa kirjaa en lukenut, mutta laatu korvaa määrän.

Ihanaa ja lukurikasta marraskuuta kaikille! :)
 

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus & 2. Sairaus

Vuonna 1982 nuori Rasmus astuu junasta Tukholmassa silmissä kiintäen uusi ja vapaampi elämä. Taakse on jäänyt lapsuus pienessä kylässä Värmlannissa, jossa Rasmus ei voinut olla oma itsensä. Edessä on syntinen elämä Tukholmassa, viimein Rasmus voi olla sitä mitä hän on. 

Benjamin on Jehovan todistaja. Hän kiertää ovelta ovelle puhumassa ilosanomasta ja Jumalan valtakunnasta. Hän on isänsä ylpeys ja vakaassa asemassa seurakunnassa. Mikään ei voi estää häntä harjoittamasta uskoaan, kunnes hän eräänä päivänä sattuu kilteimmän ja hauskimman homomies Paulin oven taakse. 

Pimeyden laskeutuessa viimein Tukholman ylle jouluaattona Rasmus ja Benjamin viimein kohtaavat Paulin luona. Mikään ei ole enään sen jälkeen ennallaan.

Tämä kirja on trilogian ensimmäinen osa. Kirja on kuvattu olevan pohjoismainen kirjatapaus 2012. Enkä kyllä yhtään ihmettele. Gardell on kertonut että itse henkiin jääneenä hänellä on velvollisuus kertoa ystävistään, jotka eivät kaikki selvinneet. Kirjan tarina on ihon alle sukeltavan koskettava kertomus Ruotsin homokulttuurista 1980-luvulla. Homomiehet ovat saamassa viimein äänensä kuuluviin, he ovat tavallisia ihmisiä, jotka haluavat elämänsä aikana rakastaa jotakuta, joka rakastaa heitä. Samaan aikaan HI-virus on uusi sairaus, joka tappaa homoseksuaaleja. Gardell kuvaa koskettavasti itsensä löytämisen ja kaapista tulemisen vaikeutta sen hetkisessä kulttuurisessa ilmapiirissä sekä läheisyyden kaipuuta että kuolevien viimeisiä hetkiä. Kaikki tämä saa lukijan herkistymään, mutta uskon että minun kyynelpatoni aukeavat kunnolla vasta seuraavien osien parissa, jotka ovat Sairaus ja Kuolema.

Itse vasta 90-luvun alkupuolella syntyneenä on vaikea kuvitella että vielä 80-luvulla homoseksuaaleilla on ollut rikollisten ja sairaiden maine. Tai että Dagens Nyheter on kieltäytynyt julkaisemasta kuolinilmoituksia, joissa lähimpänä surijana on mies. Itse olen kasvanut hieman suvaitsemammassa ilmapiirissä, mutta on hyvä tietää mitä nämä miehet ovat joutuneet kokemaan. Nämä kirjat ovat varmasti herättäneet keskustelua ja tulevat varmasti sitä herättämään. Homoseksuaalien oikeudet ovat kuitenkin tänäkin päivänä tapetilla. Koen siis hyvänä että päätin tarttua kirjaan ja aikomuksena on ehdottomasti lukea seuraavatkin osat.

Yksi asia minua kuitenkin vaivasi. Suomentaja olisi voinut olla tarkempi. Esimerkiksi huomasin saman kuin Karoliina että ensin Samu Sirkan joulutervehdys oli suomennettu oikein, mutta kohta taas puhuttiin Aku Ankasta. Samu Sirkan joulutervehdys kulkee Ruotsissa nimellä Kalle Anka och hans vänner önskar God Jul, joten ymmärrän inhimillisen erehdyksen. Olisi kuitenkin hienoa että pysyttäisiin siinä käsitteessä, jota on alunperin käytetty. 

Netin uumenista löysin myös tiedon että Gardell kirjoittaa kirjojensa pohjalta telvisiosarjaa, jota on suomessakin näytetty. Minulta on kyllä mennyt ohi. Olisi ollut kyllä hienoa nähdä sarjaa.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Johnny Kniga
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar – 1. Kärleken (2012)
Sivuja: 291
Suomentanut: Otto Lappalainen

Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, sillä olin jo netissä törmännyt ylistäviin arvioihin kirjasta.

Hyvin pian ensimmäisen osan lukemisesta sain käsiini trilogian toisen osan Sairauden. Tämä toinen osa vei lukijan yhä lähemmäs ensimmäisesta osasta jo tutuksi tulleiden miesten elämää. Kirjassa poraudutaan syvemmälle homoseksuaalisuuteen ja AIDSiin. Toinen osa on siis syväluotaavampi kuin ensimmäinen osa.

Kyynelpadot kyllä pysyivät vieläkin kiinni, mutta koskettava ja puhuttava kirja oli ehdottomasti tämä toinenkin osa. Harmittaa suuresti että jouduin kirjan lukemaan kovalla kiireellä läpi, sillä kirja oli varattu kirjastossa ja laina-aika alkoi uhkaavasti painaa niskassa. Kirja olisi pitänyt lukea ehkä hieman vähemmällä kiireellä ajatuksen kanssa. Mutta nyt en huomannut suomennoksessa tuollaisia pieniä asiavirheitä kuin ensimmäisessä osassa. Johtuneeko kiireestä tai sitten suomennoksessa oli onnistuttu nyt paremmin. Joku viisaampi voi valaista tätä.

Aika paljolti samoilla linjoilla olen tämän toisen osan kanssa kuin ensimmäisenkin osan. Tärkeitä kirjoja kumpainenkin ja kolmannenkin osan otan lukuun kun sen aika tulee. Kirjat antavat paljon ajattelemisen aihetta! Mutta vaikka kirjat ovatkin puhuttelevia, kertovat tärkeästä asiasta ja perustuvat toteen, niin ikävä kyllä ne eivät vain ole minulle täyden pisteen lukukokemuksia. Sarja kirjat ovat raskaita lukukokemuksia. Huomasin nyt kun kävin alkuviikosta kirjastossa ja viimeinen osa olisi ollut lainattavissa, mutta en vain pystynyt vielä lainaamaan. Ajattelin etten jaksa nytten lukea niin rankkaa kirjaa, varsinkin kun tiedän että viimeinen osa Kuolema sinetöi kaiken, eikä tule päästämään varmasti lukijaansa helpolla tälläkään kertaa. Jätin siis kirjan odottamaan parempaa hetkeä, hetkeä kun olen valmis kohtaamaan kirjan.

Annan tällekkin kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Johnny Kniga
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar – 2. Sjukdomen
Sivuja: 297
Suomentanut: Otto Lappalainen