keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Agatha Christie: Sininen juna

Miljonäärin tytär Ruth Kettering saa isältää lahjaksi kuuluisan rubiinin, jonka sanotaan tuovan huonoa onnea omistajalleen. Avioliittoonsa tyytymätön Ruth päättää matkustaa Rivieralle ja kaikkien varoituksista huolimatta ottaa rubiinin matkaansa. Ruth matkustaa kuuluisalla Sinisellä junalla, jossa matkustajana on myös Ruthin tietämättä hänen aviomiehensä rakastajansa kanssa sekä tietenkin Hercule Poirot. Junan pysähtyessä Lyonissa paljastuu raaka rysötömurha, Ruth on murhattu ja rubiinit varastettu, vaikka kenenkään junan matkustajista ei pitänyt tietää niiden olemassa olosta.

Kun tulee hetki että haluaa lukea takuu hyvän dekkarin käännyn yleensä Christien puoleen, hänen kirjansa eivät koskaan tuota pettymysta. Enkä koskaan arvaa murhaajaa, vaikka kuinka kuvittelen olevani oikeilla jäljillä. Yritän olla muka kauhean skarppina lukiessa, että huomaan kun kirjailija yrittää alkaa johtamaan minua harhaan, mutta aina sitten tempaudun niin tarinan vietäväksi ja lopulta harhaanjohdettavaksi, että totuuden paljastuessa olen yllättynyt. Jälleen olin aivan varma syyllisestä ja kuitenkin se olikin henkilö, jota osasin vähiten epäillä. Mutta sehän dekkareissa on aivan parasta, jos loppu tempaisee maton jalkojen alta. Suosikkini Christieltä on ehdottomasti Hercule Poirot, hän on aivan suuremmoinen salapoliisi ja maailman hellyttävin romaanisankari. 

Nimensä mukaan kirjassa seikkaillaan Sinisessä junassa, joka on muuten oikeasti ollut olemassa. Mutta tarinassa liikutaan myös Lontoossa ja Rivieralla. Henkilökaarti on jälleen aatelistoa ja ylimystöä, mutta poiketen aiemmista lukemistani Christieistä, tässä tarinaa ja henkilöitä pohjustettiin perusteellisemmin kuin yleensä ja kirja oli jo melko pitkällä ennenkuin varsinainen murha pääsi edes tapahtumaan. Mutta kirjassa on Christiemäiseen tyyliin niin paljon hyvää etten edes ajatellut tätä asiaa ennenkuin näin jälkikäteen verratessa lukukokemusta aikaisempiin. Henkilöt olivat jälleen erittäin mielenkiintoisia ja minä niin pidän Chrtistien tyylistä kirjoittaa ja hänen kirjojensa tunnelmasta. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Loisto 
Ilmestynyt: 2005
Alkuteos: The Mystery Of The Blue Rain (1940)
Sivuja: 257
Suomentanut: Aarre Pipinen

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 22. tammikuuta 2015

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Taivaslaulu on nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarina. Vilja ja Aleksi kohtaavat nuorina, he näkevät heti viiden litran riisipuuro kattilan ja seitsemänkymmentä varvasta heilumassa pirttipöydän alla. Parin kuherruskuukausi jää lyhyeksi, sillä Vilja tulee heti raskaaksi. 9 vuoden ja neljän lapsen jälkeen Vilja katselee kun Otso-poika tanssii kiharat liehuen ja miettii milloin itse kadotti kehostaan rytmin. Seuroissa naiset katsovat ensimmäisenä vatsanseutua ja sitten vasta silmiin. Saarnoissa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pois pesästä. Sitten tulee se päivä, kun Vilja ja Aleksi istuvat käsikädessä äitiyspolilla ja heidän elämänsä muuttuu lopullisesti.

Sanon heti ensimmäisenä että minun on erittäin vaikea kuvailla kokemaani lukukokemusta, sillä kirja herätti minussa erittäin ristiriitaisia tuntemuksia. Minun kosketukseni lestadiolaisuuteen on se, että olen naimisissa lestadiolaiseperheestä lähtöisin olevan miehen kanssa. Me emme kuitenkaan ole uskovaisia, mutta hänen perheensä jäsenet ovat enemmän ja vähemmän. Minulla ei ole koskaan ollut negatiivisia kuvia lestadiolaisista, pidän heitä ihmisinä siinä missä muitakin, ja ketään en syrji tai pilkkaa uskon tähden. Mutta siinä missä uskovaiset odottavat että heidän uskoaan kunnioitetaan, minä odotan että he kunnioittavat sitä että minä en ole uskovainen. En halua tällä kirjoituksella ketään loukata, mutta en kuitenkaan pysty hyväksymään kaikkea mitä uskon nimissä tehdään.

Taivaslaulu kertoo ensisijaisesti perheen äidin väsymyksestä, joka on tavallista uupumusta syvempää. Se kertoo myös Viljan ja Aleksin syvästä rakkaudesta, joka kestää perhettä kohdanneet vaikeudet. Nuorena kummankin mielessä kangastelee täydellinen perhe-elämä uskonoppien mukaisesti elettynä. Todellisuus kuitenkin iskee päin kasvoja, kun lapsiluvun kasvaessa uupumus alkaa ottamaan valtaa Viljasta. Jokainen uusi raskaus on ollut Viljalle raskas ja uusimman raskauden alkaessa Vilja suistuu pikku hiljaa raiteiltaan. Raskauden pelko on myös vaikuttanut Viljan ja Aleksin rakkauselämään, sillä sitä kaikkein kauneinta varjostaa pelko uudesta raskaudesta. Vilja on nimensä mukaan niitä, jotka ovat erittäin hedelmällisiä. Toisia pitkä imetys ja keskeytetty yhdyntä, ehkäisykiellon vallitessa liikkeessä, suojaa uusilta raskauksilta, mutta Vilja tulee raskaaksi hyvin helposti. On vaikea täyttää uskovaisen nuhteettoman äidin roolia, kun kaikki lapset Jumalalta tulee ottaa vastaan, vaikka itsestä tuntuu ettei jaksaisi enään yhtään. Isompien lasten on opittava pärjäämään omillaan, kun vauvat valtaavat äidin sylin. Isoimmat sisarukset pitävät huolta pienemmistä, kun äiti on varattu. Mutta Vilja ja Aleksi selviävät ja heidän rakkautensa selviää, mikä oli onnellista ja lohdullista.

Tulin surulliseksi kirjaa lukiessani! Tulin surulliseksi niiden isoimpien lasten takia, jotka joutuvat oppimaan itsenäiseksi liian pian, kun uusia sisaruksia tulee maailmaan joka vuosi. Olen surullinen kaikkien niiden väsyneiden äitien vuoksi, jotka joutuvat olemaan ns. vauvatehtaita ja ottamaan vastaan kaikki Jumalan lähettämät lapset, koska Jumala ei anna yhtään sen enempää kannettavaksi kuin ihminen jaksaa kantaa. On totta että toiset jaksavat paremmin kuin toiset, he jaksavat hoitaa lukuisat lapsensa, saavat voimaa uskosta ja turvaa muista liikkeen jäsenistä, mutta niitä jotka eivät jaksakkaan yhtä hyvin kuin ne liikkeen kiiltokuvat ja ihannemallit, heitä yhteisö ei tue ollenkaan. On toisten äitien lohduttavia sanoja ja ymmärtäviä katseita, mutta paljon mitään muuta ei anneta kuin käsky kestää pystyssä päin. On varmasti hirveää, kun tuntuu ettei jaksa, masennus ottaa valtaa ja elämä tuntuu hajoavan ympäriltä, että ratkaisujen mahdollisuudet ovat niin rajalliset ja vielä joutuu pelkäämään joutuvansa toisten silmätikuksi ja juoruilun kohteeksi.  Tämä on raadollista. Sitä paitsi mielestäni se ettei Jumala anna kellekkään kannettavaksi suurempaa taakkaa kuin ihminen jaksaa kantaa on ihan hölynpölyä. Kun asiaa miettii järjellä edes hetken, ja varsinkin kirjan lukemisen jälkeen tajuaa kuinka typerä koko ajatus edes on.

Rakastuin kirjan runolliseen kieleen, jota oli ihana lukea. Tykästyin Rauhalan taitoon luoda niin uskottavat ja koskettavat henkilöt kirjaan. Hetken ajan minäkin olin Vilja ja Aleksi, niin ihon alle tarina ampaisi. Tarinaa kerrotaan pääasiassa Viljan näkökulmasta, mutta heidän lastensa ajatusmaailmaan päästään myös kurkistamaan tyttöjen nukkeleikkien kautta. Nämä leikit tuovat esiin muutamia liikkeen käyttäytymiskoodeja erittäin tarkkanäköisesti. Myös Aleksin pohdintaan uskosta ja liikkestä päästään lukemaan miehen blogikirjoitusten kautta. Vaikka tämä seikka selviää vasta lopussa kirjaa, että blogitekstit ovat Aleksin kirjoittamia. Varmasti moni lestadiolainen pohtii näitä kysymyksiä hiljaa mielessään tai ehkä ystävien kesken, mutta ääneen niistä ei parane puhua tai aletaan epäilemään sielun tilaa. Mikä on surkeaa, kun ajattelee että ei ole keskustelemisen ja pohdinnan mahdollisuutta, vaikka ulospäin annettaan ymmärtää aivan muuta. On vain seurattava muiden sanelemia sääntöjä, jotka on perusteltu muutamilla asiayhteydestä irroitetuilla raamatun säkeillä ja jos et usko, et ole oikein uskomassa ja lippu taivaaseen napataan kädestä. Lestadiolaiset kuuluvat siihen surulliseen ryhmään, jotka uskovat että vain he pääsevät taivaaseen, koska vain he uskovat oikein. Näin ei-uskovaisen näkökulmasta se tuntuu hiukan huvittavalta, en usko että on vain yhtä oikeaa tapaa uskoa, sillä maailmassa on niin paljon erilaisia uskontoja. Eihän ihan ensin edes ollut mitään kristinuskoa, vaan uskottiin ns. pakanajumaliin.

Mutta jokainen valitsee itse miten elämänsä elää, toiset haluavat taivaspaikan kiilto silmissään tehdä maallisesta elämästään yhdenlaista helvettiä, täytyy toivoa että se taivas sitten on niille olemassa ettei koko kauhea kärsimys ja urakka mene ihan hukkaan.

Erittäin puhutteleva lukukokemus, joka jää kyllä vahvana mieleen. Olisi vielä niin paljon sanottavaa, mutta kirja itse kyllä kertoo kaiken tarpeellisen. Tempauduin niin kirjan vietäväksi että takakansi tuli vastaan liian pian.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Julkaistu: 2013
Sivuja: 281

Mistä minulle: Kirjastosta

maanantai 19. tammikuuta 2015

Marcello Simoni: Kirottujen kirjojen kauppias

Vuonna 1205 isä Vivïen Narbonnelainen pakenee henkensä edestä mustiin pukeutuneita miehiä, mukanaan salaperäinen kirja. Tuo kirja on Uter Venturum, joka sisältää enkeleiden salaisuuden. Tuota kirjaa havittelee salaseura Saint Vehme, joka on lähettänyt mustat ritarinsa Narbonnelaisen perään. Vuosia myöhemmin Vivïenin vanha ystävä saa yllättäen tehtäväkseen etsiä kirjan. Kilpajuoksu vaarallisen Saint Vehmen kanssa on alkanut.

Tässä on kirja, jonka lainasin kirjastosta puhtaasti nimen perusteella. Kuinka moni kirjatoukka voi välttää kirjoja, jotka kertovat tavalla tai toisella kirjoista? No, en minä ainakaan ja kun takakannen vilkuilu osoitti, että kirja vaikuttaa juonensakin puolesta mielenkiintoiselta ei lainapäätös ollut vaikea. Pidän myös paljon keskiaikaan sijouttuvista kirjoista sekä seikkailu kirjoista. Odotukset olivat siis melkoisen korkealla.

Kirja osottautuikin melko perinteiseksi vihjeiden perässä juoksemis tarinaksi. Ignacio seuraa Vivïenin piilottamia vihjeitä ja etsii tuon voimallisen kirjan piilotettuja osia. Jännitystä lisää mukaan myös se perinteinen pahis, joka etsii myös tuota aarretta. Tässä kirjassa pahiksen roolia kantaa salaseura Saint Vehme. Luvassa on siis miekkojen kalistelua ja läheltäpiti tilanteita. Kirja ei siis millään tavalla ollut yllättävä tai erikoinen. Eikä millään tavalla yllä parhaimpien genren kirjojen joukkoon. Aika tavalla kirja oli ennalta-arvattava, vain muutaman pienen yllätyksen koin juonen osalta. Ihan mukiinmenevä kirja, semmoinen keskinkertainen lukukokemus. Kirja oli sopivasti vielä hyvin nopea lukuinen, jossa luvut olivat lyhyitä ja tarina eteni nopeassa tahdissa. Mukava helppo välipalakirja vaativimpien lukukokemusten jälkeen. Odotin kuitenkin jotain jännittävämpää, joten loppujen lopuksi kirja jäi pienoiseksi pettymykseksi, joka alentaa pisteitä.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Moreeni
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: Il mercante di libri maledetti (2011)
Sivuja: 391
Suomentanut: Lena Talvio

Mistä minulle: Kirjastosta


perjantai 16. tammikuuta 2015

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Yksityisetsivä Arianna de Bellis saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta. Anna on huolissaan sisarpuolestaan Laurasta ja hän pyytää Ariannaa ottamaan selville onko Laura vaarassa. Kun Laura löytyy kuolleena, Arianna potee syylisyyttä tapahtuneesta. Vaikka Anna purkaa Ariannan toimeksiannon, sinnikäs nainen päättää tutkia tapausta ominpäin. Tutkiessaan Arianna pääsee jalkaansa linkuttavan vaarallisen Marcon jäljille ja joutuu keskelle vaarallista tapahtumaketjua.

Ensimmäisen osan luettuani hullaannuin tähän sarjaan jo ihan täysillä. Kuitenkin muiden kirjojen paljoudessa unohtui tämä kakkososa ihan kokonaan. Sitten eräänä päivänä Kosto ikuisessa kaupungissa kökötti kirjaston palautetuissa ja samantien aistikas Italia ja mahtava lukukokemus tulvahti mieleeni. Riemuissamielin siis kannoin tämän kakkososan kotiini. 

Oli ihana matkata taas Ariannan parissa Italiaan ja tällä kertaa Rooman vilinään. Juoni oli jälleen jännittävä, mutta ennenkaikkea Ariannan kohdalla enemmän huomiotani vie hänen menneisyytensä suuri mysteeri, joka nytkähti ison loikkauksen taas eteenpäin. Ariannan työ yksityisetsivänä on mielenkiintoista toki, en osannut arvata syyllistä taaskaan, mutta hänen menneisyytensä kummat mysteerit ovat kyllä kirjojen kutkuttavimpia juonipolkuja.  Kuka on el Lobo, mitä Arianna on menneisyydessään tehnyt ja miksi? Seuraavassa osassa taitaa selvitä taas jännittäviä asioita, sillä niin kutkuttavan jännittävästi kirja loppui. Apua, mulle kolmososa heti nyt tänne!

Minä vaan niin rakastan tätä Valan luomaa sarjaa! Ja varsinkin sitä kuinka kiinnostavan päähenkilön hän on luonut. Rikosten ratkaisujen lomassa sitten jännitetään Ariannan ja Bartolomeon sotkuisaa suhdetta. Sopivassa suhteessa siis romantiikkaakin löytyy. Tämä lukija kiittää ja kumartaa, sillä tässä kirjassa on vähän sitä kaikkea mitä kirjoissa eniten fanitan. Eikä pidä unohtaa Angeloa, joka homokliseenä on aivan ihastuttava hahmo! Haluaa oman tosielämän Angelon!

Oi ihanaa, kiitos myös Vera Valalle siittä että on kirjoittanut tämmöisen huippukirjan ja näin ollen sain minun lukujumini aukeamaan. Olin pitkän aikaa ollut innoton lukemaan ja tämän kirjan myötä saon innostukseni lukemiseen taas takaisin. Eihän sitä oltukkaan kuin useampi kuukausi tarvottu lukemisen kanssa tervassa. Hyviäkin kirjoja olen lukenut, mutta mikään ei ole saanut yhtälailla innostumaan kuin tämä kirja. 

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 350

Mistä minulle:i: Kirjastosta

tiistai 13. tammikuuta 2015

Kevään uutuskirjat

Otava:
  • Eppu Nuotia: Mutta minä rakastan sinua
  • Ian McEwan: Lapsen oikeus
  • David Nicholls: Yhtä matkaa
  • Carl Johan Vallgren: Varjopoika
  • Erik Axl Sund: Lapsiruumiit
Tammi:
  • J.K. Johansson: Venla (Palokaski #3)
  • Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu
  • Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa
  • Stephen King: Herääminen
WSOY:
  • Petja Lähde: Jumala on muuttanut kaupunkiin
  • Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen
Bazar: 
  • Mikael Bergstrand: Sumua Darjeelingissa ja teetä
  •  Terry Hayes: Vaeltaja
  • Patricia Harman: Hope Riverin kätilö
Gummerus:
  • Milja Kaunisto: Piispansormus
  • Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä
  • Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
  • Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Into:
  • Kyong-Sook Shin: Pidä huolta äidistä
  • Akram Ailisli: Kiviset unet
Karisto:
  • Sara Blædel: Hyvästit vapaudelle
Teos:
  • Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho
Schildts & Söderströms: 
  • Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa
Oli sopiva luppohetki aikaa viimeinkin selailla kustantamoiden kevään uutuuskirjoja. Vaikka vakaana aikomuksena olisi viimein tänä vuonna lukea kirjoja omasta ylitsepursuavasta kirjahyllystä, niin kyllä on sen verran huikea kirjakevät tulossa että maltankohan kuitenkaan pysyä poissa kirjastosta? 

Oikeesti minun pitäisi tällä hetkellä tehdä tehtävää, jossa kehittelen uuden innovatiivisen toiminnan ikäihmisten palveluiden kehittämiseksi, mutta ei kerrota kennellekkään että selailen kirjakatalogeja. ;)

    maanantai 12. tammikuuta 2015

    Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

    Sairaanhoitaja Judit havahtuu elämänsä rajottuneisuuteen. Niin hän tekee päätöksen tilaisuuden tullessa ja jättää miehensä ja muuttaa Helsinkiin. Helsingissä hänellä on vihdoin työpaikka, jossa sisäilma ei ole homeessa, palkkakin on keskiverto sairaanhoitajan palkkaa parempi. F-Remedium vain vaatii hiukan enemmän työntekijöiltään, joka korvataan tuntuvasti paremmalla palkalla. Judit päätyy uudessa työssään hoitamaan ateistikuninkaaksi kutsuttua Leo Moreauta. Moreau on aatteineen F-Remedium vihollinen ja Juditin on vakoiltava miestä sekä etsittävä hänen kodistaan todistetita miestä ja hänen jumalatonta aatettaan vastaan. Työnsä puolesta Judit törmää myös kummiin varjoihin, jotka tykkäävät kulkea sateessa ja saa varoituksia uuden hyvältä tuntuvan työpaikkansa varjopuolista. Kaikesta kummasta huolimatta Judit päättää kuitenkin jäädä, sillä hän haluaa viettää aikaa kuolevan kummipoikansa kanssa.

    Olen lukenut herra Jääskeläiseltä aikaisemmin Harjukaupungin salakäytävät, pääsääntöisesti kirja on kyllä jäänyt positiivissävytteisesti mieleeni. Odotin jotain maagistarealismia ja fantasiaa sekoitettuna, mutta Sielut kulkevat sateessa oli kyllä enemmän kauhukirja. Kirja oli hyytävä, mutta otti kyllä hienosti kantaa uskontoihin ja siihen kuinka sokeasti ihmiset vain uskovat ja luottavat uskoonsa sekä sen "johdatukseen". En sano että uskomisessa on mitään pahaa, minun puolesta jokainen uskokoon vaikka menninkäisiin, jos siittä tulee onnelliseksi, mutta se että uskonnon nimissä tehdään niin paljon pahaa on väärin. Uskonto ei ole mikään oikeutus riistää ihmiseltä itsemäärämisoikeutta, elämää tai kajota kehenkään tai oikeastaan tehdä mitään muutakaan väärää. Joistakin ihmisistä tulee kieltämättä uskon sumentamana hirviöitä! Hirviöitä usko loi tässäkin kirjassa, usko Jumalaan, joka oli jättänyt luomansa aikoja sitten oman onnensa nojaan. Taivaassa olikin sitten jotain ihan muuta. Voisin kyllä kuvitella, että jos joku kiihkeästi uskova ahdasmieli ottaa tämän kirjan käteensä, saattaa nokkaan humpsahtaa herne jos toinenkin. Jollakin tapaa kirjan tarina on jopa röyhkeä, mutta minusta kirjan röyhkeys oli innostavaa.

    Kuitenkin kirjan jälkeiset tunnelmat ovat kamalan ristiriitaiset, tuntuu että olen aivan solmussa omien mielipiteideni kanssa. Kirjan loppu oli yliampuva, mutta niinhän se itse kirjassakin jo kerrotaan. Mutta se oli kuitenkin kirjan alkupäähän verrattuna aika shokeeraavan yliampuva,  mutta kuitenkin se sopi hyvin kirjan tyyliin. Kirjassa tuntemattomaksi jäänyt kertoja aavaa henkiöiden ajattelua, motiiveja, historiaa sekä selittää lukijalle asioita, joita ei nyt välttämättä olisi tarvinut erikseen avata. Eli ne ärsyttivät minua, mutta kuitenkin kerrottiin niissä myös tärkeitäkin asioita, jotka tekivät Juditista entistä mielenkiintoisemman henkilöhahmon. Huomaatteko kuinka ristiriitainen olen - en tykkää, tykkään kuitenkin. Sen sanon että välillä kyllä sorruttiin turhanpäiväiseen jaaritteluun, kirjassa on 550 sivua ja aivan varmasti pikkuisella supistelulla siellä täällä olisi päästy aivan yhtä vaikuttavaan lopputulokseen.

    En ole ällötysten ja kauhun suuri ystävä, mutta kuitenkaan en voinut laskea kirjaa kädestäni, vaikka se välillä ärsytti ja inhotti. Juonessa oli mukavasti koukkuja, jotka pitivät tarinassa kiinni. Kirja oli kuitenkin omalaatuisuudessaan niin erikoinen ettei sitä oikein osaa sanoin kuvailla. Kaikesta huolimatta kirja kutsui aina lukemaan, hakemaan vastauksia ilmaan heitettyihin arvoituksiin.

    En ole tainnut koskaan kirjoittaa mitään arvioita näin kauan, kirjoitan ja pyyhin ja taas sama uudelleen. Vaikea sanoa mitään, tämä kirja täytyy oikeastaan vain itse kokea. Pisteytyskin on näin ollen vaikeaa! Mutta annan 3,5 / 5 pistettä! Toisaalta voisin antaa neljäkin, mutta jotta joskus pääsen pois tästä koneelta pysyn tuossa alkuperäisessä.

    Tietoa kirjasta:
    Kustantamo: Atena
    Ilmestynyt: 2013
    Sivuja: 550

    Mistä minulle: Kirjastosta

    torstai 8. tammikuuta 2015

    Kate Atkinson: Elämä elämältä

    Vuoden 1910 talvella Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Napanuora on kiertynyt vauvan kaulan ympärille ja vauva menehtyy synnytykseen, sillä lääkäri eikä kätilö ehdi ajoissa paikalle.

    Vuoden1910 talvella Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Napanuora on kiertynyt vauvan kaulan ympärille, mutta lääkäri saa pelastettua tyttövauvan, Ursulan, hengen. 

    Elämä elämältä kertoo Ursula Toddin tarinan vaihtoehtoisten elämänkulkujen kautta. Ursula siis kuolee eritavoin kertatoisensa jälkeen, mutta tarina alkaa aina uudelleen kääntyen elämänpolulla eri suuntaan, kun edellinen polku osottautui umpikujaksi. Elämä elämältä kertoo kuinka sattumukset, muiden ihmisten päätökset, pienet henkilökohtaiset päätökset voivat vaikuttaa yhden ihmisen elämään ja sen pituuteen. Heti kirjan alussa Ursula kuolee synnytyksessä, mutta toisessa elämänpolussa lääkäri ehtii paikalle ja pelastaa pienen vauvan hengen. Nuori Ursula hukkuu perheen lomaretkellä, mutta ei sittenkään, sillä rannalla ollut taidemaalari pelastaa tytön hengen. Tarinassa hypitään ajassa palaten aina niihin tapahtumiin, jotka toisin tapahtuessaan vievät Ursulan elämän suunnan uusille urille, kun edellinen on päättynyt pimeyden lankeamiseen.

    Kirjassa on niin älykkään leikittelevä juoniratkaisu etten olisi millään halunnut, että kirja loppuu. Paksu järkäle olisi saanut olla vieläkin paksumpi, niin paljon minä viihdyin tämän huikean omalaatuisen romaanin parissa. Tämä kirja laittoi oikeasti miettimään kuinka hiuskarvan varassa elämä voi välillä olla. Romaani on useiden elämänpolkujen takia monikerroksinen, se kuljettaa lukijaa niin toiseen maailmansodan aikaiseen Lontooseen kuin Saksaankin. Mitäpä jos Hitler olisikin kuollut ennen hirmutekojaan? Kirjaan mahtuu myös monia teemoja masennuksesta alkoholismiin, sodan kauhuista perheväkivaltaan. Vaikeasta rakenteesta huolimatta tarina pysyy hyvin kasassa ja vaikka aina palataan ns. alkuun ei kirja toistuvuudesta huolimatta ole kyllästyttävä, sillä paluista huolimatta tarinassa otetaan aina uusi suunta. 

    Pidin myös erittäin mielenkiintoisena Toddin perhettä ja sen perhesuhteita, kuinka perheen jokainen keskeinen henkilö on ainutlaatuinen persoonansa ja tuovat tarinaan omia vivahteitaan. Eläinrakkaana peukutan myös kirjassa esiintyviä koiria, joista kerrotaan aina lämpimällä sävyllä. Olisikohan Atkinson koira ihmisiä, kun ainut kirjassa esiintyvä kissa on pahansisuinen ja aiheuttaa jopa kerran Ursulan kuoleman? 

    Kirjan kieli on myös hyvää ja näin ollen suomennoskin on onnistunut. Atkinson ei turhia jaarittele, mutta kirja on kuitenkin kirjoitettu tarkkanäköisesti ja vivahteikkaasti. Sodan kauhujakin on kuvailtu niin että se sai välillä ihoni nousemaan kananlihalle. Atkinson herättää miljöön kuin miljöön elävänä lukijan silmien eteen.

    En kyllä löydä tästä kirjasta moitteen aiheita, tämä on kyllä viime vuoden luetuista kirjoista kirkkaimpia helmiä. Tälläisten huikeiden kirjojen takia minä juuri rakastan lukemista!

    Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

    Tietoa kirjasta:
    Kustantamo: Schildts & Söderström
    Ilmestynyt suomeksi: 2014
    Alkuteos: Life After Life (2013)
    Sivuja: 595
    Suomentanut: Kaisa Kattelus

    Mistä minulle: Kirjastosta

    maanantai 5. tammikuuta 2015

    Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1&2)

    On vuosi 1984. Aomame on liikunnanohjaaja, joka murhaa sivutyönä väkivaltaisia miehiä. Matkalla eräälle työkeikalle Aomamen taksi juuttuu liikenneruuhkaan. Ystävällinen taksikuski ehdottaa että Aomame voisi poistua moottoritieltä hätäpoistumietien kautta ja kävellä lähimmälle metroasemalle. Hätäpoistumistien tikkaita kivutessaan Aomame siirtyy rinnakaistodellisuuteen, jossa taivaalla loistaa kaksi kuuta vierekkäin.

    Vuonna 1984 matematiikan opettaja Tengo muokkaa nuoren tytön oudosta käsikijroituksesta menestysromaanin. Kirjan on kirjoittanut teini-ikäinen Fuka-Eri, jota maine ja kunnia ei kiinnosta. Kun Fuka-eri katoaa Tengo huomaa kirjoittavansa tarinaa maailmasta, jossa taivaalla loistaa kaksi kuuta. Pian Tengo huomaa todellisuuden nyrjähäneen raiteiltaan.

    Ah, viimein sain käsiini niin kehutun ja puhutun 1Q84 kaksi ensimmäistä osaa, jotka olivat yksissä kansissa. Kirja on kyllä paksuudeltaan melkoinen järkäle ja kyllähän siihen kauhistutti tarttua, mielessä kävi ettei kirjaa ainakaan hetkessä lueta. Itseni tuntien pelkäsin pitkästyväni ennen puolta väliä, vaikka rakastuin vilpittömästi Murakamin Kafka rannalla kirjaan. Aloin kuitenkin rohkeasti lukemaan kirjaa, sillä olihan se Murakamia ja vielä Keltaista kirjastoa. Pian huomasinkin imeytyneeni kirjan pyöritykseen ja sivut vaihtuivat vauhdilla, kohta huomasin ajattelevani että sivut hupenevat liiankin nopeaa, sillä kirjaahan oli nautinollista lukea. Nyt kun pitäisi arvostelua kirjoitta mielessä pyörii vain vauvauvauvau ja ihananihanaihanaihana!!!! 

    Kirjassa on hienosti rakennettu mutkikas juonirakenne, joka avautuu lukijalle pikku hiljaa. Alussa kaikesta ymmärtää yhtä vähän kuin kirjan henkilötkin ja vieläkin on paljon auki. Kaikki kuitenkin selvinnee kolmannessa osassa, jonka lukemista en millään malttaisi odottaa, onneksi se löytyy lainaus pinosta. Kirjassa on Murakamille tyyppillistä outoa maagistarealismia, joka antaa tarinalle aivan omalaatuisen leimansa. Täytyy sanoa että Murakamin kunnianhimoinen romaani on erittäin onnistunut, viihdyttävä ja koukuttava. Lukekaa, lukekaa ja lukekaa, ei tähän kirjaan voi mitenkään pettyä niin huikea se on. Joko sanoin että vau ja ihana?

    Ei varmaankaan kovin suuri yllätys että kirja saa täydet pisteet? Antaisin enemmänkin jos voisin tai voisinhan minä, sillä minun blogi, mutta se olisi epäjohdonmukaista. Joten teen kompromissin, kirja saa 5+ / 5 pistettä. Näinollen kirjasta tulee minun 2,5-vuotiaan blogin historiassa ensimmäinen kirja, joka saa yli 5 pistettä. Mutta tämä kirja on kyllä ehdottomasti sen ansainnut!

    Tietoa kirjasta:
    Kustantamo: Tammi
    Ilmestynyt suomeksi: 2013
    Alkuteos: 1Q84 (2009)
    Sivuja: 783
    Suomentanut: Aleksi Milonoff

    Mistä minulle: Kirjastosta

    sunnuntai 4. tammikuuta 2015

    Kaj Korkea-Aho: Tummempaa tuolla puolen

    Benjaminin kihlattu kuolee yllättäen auto-onnettomuudessa. Postissa saapuu valvontakameran kuva, jossa näkyy ettei Sofie matkustanut yksin. Sofien veli Loke on Helsinkiin muuttanut tv- ja radioesiintyjä, joka on rakastunut puhterapeuttiinsa. Christoffer tekee lopputyötä lapsuudenmaisemiensa pahuutta uhkuvasta myyttisestä olennosta ja asuu Turussa sulhasensa kanssa. Simon taas on uskonsa menettänyt pappi, jonka vilpillinen teko nousee julkisuuteen. Tämä vanha kaveriporukka tapaavat jälleen uudestaan Sofien hautajaisissa ja menneisyyden painolastit alkavat avautua pikku hiljaa.

    Oi, miten jännittävä kertomus! Olin ihan lukkiutunut kirjan ääreen alkusivuista lähtien. Tummempaa tuolla puolen on jännityskertomus sekä psykologinentrilleri kaveriporukasta, ja siihen on ammennettu vaikutteita kansaperinteestä, joka tuo siihen ripauksen kauhun elementtejä. Pakko myöntää että välillä niskakarvat nousivat lukiessa pystyyn ja alkoi vähän jännittämään. Kirjassa kaikki on nivottu kasaan onnistuneesti ja sujuvalla kielellä, vaikka välillä harhaudutaan kertoilemaan ja jaarittelemaan, niin sekin on tehty niin tyylillä ettei lukijaa ala pitkästyttämään. Pakko vielä mainita että kirjan loppuasetelma oli hengästyttävän jännittävä ja räjäytti koko potin! Tarinaa kerrotaan kaikkien näkökulmasta, joka tuo syvyyttä tapahtumiin ja vaihtelevia kertojaääniä. Jokainen henkilö on omanlaisensa persoona hyvine ja huonoine puolineen, yksikään henkilöhahmo ei ole samasta puusta veistetty. Todella tummanpuhuva ja omaperäinen kirja, joka koukuttaa taatusti. Parhaimpia kotimaisia pitkäänaikaan, ei tästä voinut olla pitämättä.

    Suosittelen kyllä ehdottomasti lukemaan. Loppujen lopuksi kirja ei kuitenkaan ollut liian tumma tai liian jännittävä, se oli kaikkea sopivassa suhteessa. Minä olen herkkä lukija ja liika kauhu ja jännitys on ahdistavaa, tämän kanssa ei kuitenkaan tullut sellaista oloa ettei pysty lukemaan tai tulee painajaisia. 

    Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

    Tietoa kirjasta:
    Kustantamo: Teos
    Ilmestynyt: 2012
    Sivuja: 437

    Mistä minulle: Kirjastosta

    perjantai 2. tammikuuta 2015

    Vuosi 2014 ja joulukuun luetut.

    Niin se vuosi taas vaihtui ja on aika tehdä katsaus viime vuoden luettuihin kirjoihin. Mutta sitä ennen listaan tähän joulukuun luetut kirjat.

    joulukuu:
    • Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
    • Haruki Murakami: Norwegian Wood
    • Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
    • Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera
    • Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
    • Daniëlle Hermans: Tulppaanimurhat
    Mutta sitten katsastellaanpas koko viime vuosi. Goodreadsin mukaan luin viime 77 kirjaa, joka jäi aikalailla 85 kirjan tavoitteestani. Mutta elämä on tuonut mukanaan niin paljon kaikkea muuta, että lukemiselle on jäänyt vähemmän aikaa. Parhaita viime vuonna lukemiani kirjoja olivat.














































































    Luin sekä uutta että vanhempaa tuotantoa sekaisin, ehkä enemmän suosien uutuksia. Mutta se johtuu ihan siittä että kuluneena vuonna ilmestyi todella paljon mielenkiintoisia uusia kirjoja. Ja monesti lapsen kanssa kirjastossa käydessä uutuushylly on ainoa lastenkirjaosaston lisäksi, jossa kerkeää pikaisesti selailla lainattavaa. Hirveästi en lukenut arvostelukappaleita, vain muutamia, enimmäkseen suosin kirjaston kirjoja. Tarkoituksena on tänä vuonna viimein yrittää lukea kirjoja omasta hyllystä, jonkun verran hommasin uusia kirjoja hyllyyni, mutta maltillisesti tilan puutteen vuoksi. 

    Osallistuin lukuhaasteisiin, mutta ne jäivät suorittamatta kuitenkin. Oma henkilökohtainen keltaisen kirjaston haaste eteni roimasti, sillä luin melko monta keltaisen kirjaston kirjaa viime vuonna. Useimmat niistä pääsivätkin vuoden parhaimpien kirjojen joukkoon. Lähinnä luin kuitenkin uudempia keltaisia. Tälle vuodelle asetin itselleni Goodreadsissa vuoden lukusaldoksi 70 kirjaa. Saa nähdä ylittyykö, tämä vuosi menee intensiivisesti opiskellessa, että saisin joskus opinnot saatettua loppuun. Yritän vielä pitää blogia hengissä, edes jotenkuten säännöllisesti. On tämä kuitenkin niin rakas harrastus. Välillä hävettää kuinka heitteille blogi on viime vuonna jäänyt, kun en ole jaksanut enkä muistanut tätä päivitellä, mutta olen sitäkin kiitollisempi teistä kaikista seuraajista ja kommentoijista. Kiitos vuodesta 2014 ja jatketaan tämäkin vuosi hyvien kirjojen parissa. :)