maanantai 23. helmikuuta 2015

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Aina kuullessaan lempikappaleensa Norwegian Woodin, Toru ajelehtii muistoissa ensirakkauteensa Naokoon, joka oli Torun parhaan ystävän Kizukin tyttöystävän. Muistot vievät hänet myös opiskeluaikojen Tokioon, missä hän ajelehti ystävyyden, seksin, inhtohimon ja surun vietävänä. Kahden vaativan naisen välillä kipuilevassa Torussa ruumiillistuvat nuoruuden epävarmuus, ehdottomuus ja valinnan vaikeus. Hauraan Naokon aikuiseksi kasvaminen on vaikeaa ja hän loittonee pikku hiljaa yhä kauemmaksi ja kauemmaksi elämästä. Torun opiskelutoveri Midori puolestaan uhkuu itsevarmuutta.

Murakami, Murakami... monen kirjabloggaajan suosikkikirjailijoita, niin myös minunkin. Mutta täytyy sano että tämä ei ollut minun mielestäni parasta Murakamia mitä olen lukenut. Toki Norwegian Wood on sykähdyttävän kaunis ja riipaisevan surullinen rakkaustarina, mutta pidän enemmän Murakamin maagisrealistisista kirjoista, joita lukemani Kafka rannalla ja 1Q84 ovat olleet. Murakamilla on maagisuuteen aivan oma tyylinsä ja se juuri tekee siittä niin huikean hyvää, että tämmöinen tavallisuus sen rinnalla ei vain ole niin tajunnanräjäyttävää.

Norwgian Wood on siis rakkaustarina, kuten kansikuvan perusteellakin pystyy jo päättelemään. Mutta se vie lukijansa myös 1960-luvun opiskelijoiden arkeen Japanissa. Kirjassa on nuorille tyypillisesti seksiä, alkoholia ja aikuiseksi kasvamisen kipuilua. Norwegian Wood on realistinen ja hidastempoinen romaani, joka kuitenkin viihdyttää ja aivan varmasti sykähdyttää. Kirja on melankolinen sekä traaginen ja kuolema on vahvasti läsnä alusta loppuun asti. En siis voi kuitenkaan sanoa etten olisi pitänyt tästä, vaikka petyinkin sen realistisuuteen. Murakamin tyylissä kirjoittaa on sitä jotain ja tässäkin kirjassa oli huikeita ja kauniita yksityiskohtia sekä tunnelma vailla vertaa. Tämä on varmasti hyvä kirja aloittaa niille, jotka eivät ole vielä Murakamia lukeneet, mutta toisaalta tästä puuttuu tyystin jo mainitsemani Murakamille tyypillinen maagisuus.

Norwegian Wood on muuten Murakamin läpimurtoteos. Hän on kirjoittanut kirjan jo 1987, mutta suomennos on vasta vuodelta 2012.

Annan kirjalle arvosanaksi 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: Noruwei no mori  (1987)
Sivuja: 426
Suomentanut: Aleksi Milonoff

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

Tarina alkaa, kun Frank Sinatra päättää lahjoittaa ystävälleen Marilyn Monroelle ihanan pikkuisen Maltan koiran. Ihastunut Marilyn nimeää koiran Mafia Honeyksi ja Mafista tulee emäntänsä uskollinen ystävä tämän viimeisten parin tokkuraisen vuode ajaksi. Maf kulkee Marilynin mukana kaikkialle, niin cocktail kutsuille, terapiaan kuin kampaajallekkin. Maf rakastaa maksaa ja kenkiä, mutta inhoaa runoilevia kissoja.

Olen aina ollut kiinnostunut Marilyn Monroesta, hänessä vain on sitä jotain ja hänen eli varsin mielenkiintoisen elämän. Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe on kuitenkin fiktiivinen kertomus Marilynistä Mafin näkökulmasta. Pidin Mafista kertojana, kuinka hän oli fiksu ja filosofinen. Tässä kirjassa koirat ovat fiksumpia kuin ihmiset ymmärtävätkään. Myös idea puhuvista muurahaisista ja runoilevista kissoista oli hauska. Mutta loppua kohden hauska idea alkoi menettää loistoaan ja kultturellin koiran filosofisointi alkoi ärsyttämään. Minua kiinnosti enemmän Marilyn kuin hänen koiransa aivoitukset. Eli toisin sanoen kirjan alussa olin hullaantunut, varsinkin kun kirjassa vilahti monikin tunnettu nimi, mutta loppua kohden alkoin toivomaan että kirja loppuisi jo. Ei vain uponnut enään. Luulin kyllä että tämä kirja olisi napakymppi, onhan se Keltaisen kirjaston, siinä kerrotaan Marilynista ja siinä on koira, mutta tarina ei vain kantanut loppuun asti. 

Siittä on pitkä aika kun olen viimeksi Marilynista lukenut, tämä kirja kyllä herätti halun lukea hänestä taas enemmän. Seuraavaksi voisinkin tarttua Joyce Carol Oatesin Blondiin, joka löytyy omasta hyllystä. 

Annan kirjalle arvosanaksi 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2011
Alkuteos: The Life and Opinions of Maf the Dog and of his friend Marilyn Monroe (2010)
Sivuja: 321
Suomentanut: Heikki Karjalainen

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 17. helmikuuta 2015

J.K. Johansson: Noora

Palokasken palapeli jatkuu... Lauran kuolinsyystä on tullut pakkomielle rikoskomissaario Korhoselle. Omatoimisesti hän on päättänyt jatkaa tutkimuksia ja päästä murhaajan jäljille. Samaan aikaan Lauran ystävä Noora kertoo pelkäävänsä henkensä puolesta. Palokaskessa tapahtuu myös uusi murha ja tällä kertaa uhrina on Korhosen lapsenlapsi, joka oli nuuskinut Lauran kuolemasta ja saanut jotain selville. Nettiriippuvainen entinen nettipoliisi Miia on luvannut uurastaa Korhosen apuna Lauran mysteerin selvittämisessä.

Palokaski sarjan ensimmäinen osa jäi varsin jännittäviin tunnelmiin ja vaikka Laurassa oli asioita, joista en pitänyt niin paljon oli Noora jo paljon viihdyttävämpi lukukokemus. Osaltaan ehkä siksi että tiesin mitä odottaa, enään ei Miian mahdoton pizzan mättäminenkään häirinnyt yhtään. Uppouduin Palokasken maailmaan ja voin sanoa viihtyneeni. Kirja oli jälleen nopea ja helppolukuinen, mutta kuitenkin itse tarina oli jännittävä. Taas jäätiin niin jännään kohtaan että varmasti kolmaskin osa on pakko ottaa lukuun. Olen jo niin koukussa että minun on saatava tietää koko totuus. Pakko myöntää etten malta odottaa että pääsen lukemaan lisää. Sitä paitsi kahden kirjan aikana on päässyt mukavasti kirjan keskeisten henkilöiden elämään mukaan, että uteliaisuus ulottuu myös haluksi tietää kuinka kaikille käy. 

Palokaski -sarja ei ole mitään murhaajan ja motiivien pohdiskelu rikosromaaneja vaan viihdyttävää rikoskirjallisuutta, jota vain lukee lukemisen ilosta. Kun on olo ettei haluakkaan saada harmaita aivosoluja töihin vaan roikku tarinan kuljetettavana. Kirja kelpaa siis mainiosti sellaiseen hetkeen kun raskaat kirjat ovat saaneet lukuähkyyn. Itse olin niin lukupakissa epäonnistuneen Talvisen tarinan lukuyrityksen jälkeen että halusin lukea jotain helppoa, mutta takuulla viihdyttävää. Tämä oli aivan nappivalinta tuohon tilanteeseen. Siksipä tämä varmasti iski niin hyvin, että tämä oli minulle 4 / 5 pisteen lukukokemus.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 270

Mistä minulle: Kirjastosta

perjantai 13. helmikuuta 2015

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Flavia de Luce asuu isänsä ja kahden rasittavan sisarensa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa. 11-vuotias Flavia rakastaa kemiaa ja vihaa siskojaan. Eräänä päivänä oven takaa löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on työnnetty postimerkki. Tuo lintu ja postimerkki tuntuvat saavan Flavian isän poissa tolaltaan. Seuraavana yönä Falvia löytää kartanon mailta kurkkupenkistä ruumiin ja on selvää että kuollut lintu oli ollut huono enne. Kun Flavian isä joutuu pidätetyksi murhasta epäiltynä, päättää Flavia ottaa ohjat omiin käsiinsä ja etsiä oikean murhaajan.

Oi miten ihana dekkari, ei tätä kirjaa ole kyllä turhaan kehuttu. Olin aivan hurmaantunut alkumetreiltä lähtien. Kuinka omaperäinen idea, että 11-vuotias tyttö ratkaisee murhamysteerin. Epäilin aluksi voiko Flavia olla hahmona uskottava, mutta hänhän oli mitä mainioin sankaritar. Niin nokkela, niin pikkuvanha, mutta kuitenkin niin lapsi vielä.

Kirjassa alkaa taphatua heti alkumetreiltä lähtien ja samanlaisella tahdilla kirjassa edetään koko ajan. Kirja oli viihdyttävä, jännitävä ja niin kerta kaikkisen koukuttava, että minä vain ahmaisian sen melkein yhdeltä istumalta. Tämä oli omassa genressään jo pelkästään niin viihdyttävän erilainen, etten voinut olla yllättymättä, eikä Flaviaan voinut olla ihastumatta. Minä en vain löydä tästä kirjasta mitään moitittavaa, olen niin tyytyväinen lukukokemukseeni. Pakko sanoa että tämä on kuluvan kirjavuoteni parhaita lukukokemuksia ja on varmaan sanomattakin selvää, että odotan innolla että saan seuraavan osan käsiini ja pääsen palaaman Flavian pariin. Falvian siskoilleen tekemä kiusakin oli niin ilkikurisen hauskaa, etten malta odottaa että mitä hän vielä mahtaakaan keksiä.

Tämä oli täyden 5 / 5 pisteen lukukokemus. Ihanaa oli pitkästä aikaa lukea näin täydellisen onnistunut kirja!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: The sweetness at the bottom of the pie (2009)
Sivuja: 389
Suomentanut: Maija Paavilainen

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Marco Malvaldi: Viiden korttipeli

Bar Lumen isäntä Massimo tulee tahtomattaan sekoitettua murhamysteeriin, kun eräänä iltana humalainen mies tulee baariin kertomaan että roskiksesta on löytynyt ruumis. Massimo lähtee tarkistamaan väitteen paikkansa pitävyyden ja roskiksetsa todella löytyy nuoren naisen ruumis. Massimo haluaisia vain unohtaa tapahtuneen, mutta se on yllättävän vaikeaa baarissa korttia pelaavien eläkeläispappojen juoruilun takia. Massimon mieli alkaa väkisinkin hahmotella tapahtumien kulkua ja kun totuus vihdoin paljastuu, on Pinetan rantakylän komissariolla ihmettelemistä.

Viiden korttipeli on hyväntuulen dekkari, jossa murhaa selvittää Massimo, josta ei vain voinut olla pitämättä. Hymyn huulille nostatti useampaan otteeseen myös Bar Lumen eläkeläispoppoo, joiden sutkautukset toivat mukavaa huumoria kirjaan. Hullaannuin näihin papparaisiin ihan täysillä.

Juonellisesti kirja ei ole kovin haastava, jos vertaisi vaikka Christien taiturimaisiin juonenrakenteluihin, mutta lopusta voi huomata Poirot kirjoista tutun yhteenkoonnin tapahtumista. En kyllä osannut arvata syyllistä, mutta kirjassa tuntui ettei lukijalle heitettykkään niin paljon vihjeitä, että olisi voinut itse alkaa arvailemaan. Kirja on myös hieman jätkämäinen ainakin lukuisien tissien tuijotus kohtausten jälkeen tulin tähän tulokseen. Seikka ei kuitekaan häirinnyt, sillä kenenkään rintavarustuksia ei jääty kuvailemaan sivutolkulla.

Massimo ja baarin vakioasiakkaat olivat niin positiivinen uusi tuttavuus, että aikomuksena on tarttua jatko-osiin. Saa nähdä miten Bar Lumen murhat -sarja jatkuu, vähän tuntuu että Massimo ja fiktiivinen Pinetan kylä ei montaa murhamysteeriä tällä tyylillä kestä, ennenkuin idea on loppuun kulutettu. Vai onkohan Malvaldilla tulossa aivan uudet tuulet etevän Massimon varalle. 

Viiden korttipeli oli sellainen mukavan viihteellinen ja humoristinen kevyt dekkari, jonka parissa viihtyi hyvin ja hymy huulilla. Ei tämä kuitenkaan vedä vertoja huippudekkareille.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: La briscola in cinque (2007)
Sivuja: 299
Suomentanut: Inkeri Koskinen

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 3. helmikuuta 2015

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Tämän Woolfin tunnetuimman teoksen päähenkilönä on rouva Dalloway, jonka elämää seurataan yhden ainoan päivän ajan. Mrs. Dalloway on näennäisesti uppoutunut juhliensa järjestelyyn, mutta tajunnanvirtatekniikan avulla tuohon päivään mahtuukin naisen koko siihenastinen elämä.

Näennäisesti Mrs. Dalloway on kirjan päähenkilö, mutta mukaan mahtuu paljon muitakin henkilöitä. Ennen varsinaisia juhlia Mrs. Dallowayn luo ilmestyy yhtäkkiä nuoruuden rakastettu Peter Walsh, välillä siirrytään seuraamaan nuorta Reziaa, jonka mies on vakavasti sairas ja näkee harhoja, mukaan mahtuu myös Mrs.Dallowayn tytär Elizabeth sekä hänen uskovainen kotiopettajansa neiti Kilman. 

Woolf on yksi maailman tunnetuimpia kirjailijoita, ja tämä oli minulle vasta ensimmäinen Woolfini. Jo oli aikakin, sillä naista pidetään tajunnanvirtatekniikan uranuurtajana ja hän on myös kuuluisa traagisesta elämästään, joka tuli minulle tutuksi Susan Sellersin Vanessa & Virginian kautta.  Toinen syys miksi luin juuri tämän kirjan naisen tuotannosta on Michael Cunninghamin Tunnit, jossa Woolf kirjoittaa juuri tätä kirjaa. Tunnit odottaa minulla omassa hyllyssä ja tarkoituksena on ottaa se piakoin lukuun.

Mrs. Dalloway jätti minut hieman hämilleni. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja pidin kyllä tarinasta, mutta täytyy sanoa että tajunnavirtatekniikka ei taida olla aivan minun juttuni, sillä koin sen melko vaikea lukuikseksi. Lisäksi juhlien alkaessa minusta kirjan tunnelma jotenkin lopahti hetkeksi, kun kierreltiin ihmisten luona, pitkästyin toen teolla ja odotin että milloin taas tulee jotain mielenkiintoista luettavaa. Mutta täytyy myöntää että pitkin romaania minulla tuli hetkittäisiä pitkästymisen hetkiä ja huomasin ajatusteni siirtyvän kirjasta jonnekkin aivan muualle. Osa kirjasta on siis mennyt ehkä vähän harakoille, kun minä olen miettinnyt tulevaa kauppareissua tai jotain muuta yhtä olennaista. Toisaalta Mrs. Dalloway on kirja, jota ei välttämättä voi heti kerralla sisäistää kokonaan, sillä kirjassa on paljon eri vivahteita. Uskoisin, että vaikka olisin lukenut kirjan keskittyneesti herpaantumatta ajatuksen kanssa loppuun asti, saisin varmasti seuraavalla lukukerralla jotain uutta irti. 

Vähän tämän kirjan jälkeen jäin miettimään lähdenkö enään yrittämään kirjailijan parissa, sillä ei tämä jotenkin iskenyt yhtään. Mutta se jää nähtäväksi voittaako uteliaisuus vielä joskus. 

Annan kirjalle arvosanaksi 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Seven 
Ilmestynyt: 2003
Alkuteos: Mrs. Dalloway (1925)
Sivuja: 293
Suomentanut: Kyllikki Hämäläinen

Mistä minulle: Kirjastosta