torstai 26. maaliskuuta 2015

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera

Vuonna 1994 ranskalainen oopperaohjaaja Juliette Roche muuttaa Venäjälle unohtaakseen menneisyytensä. Jevgeni Onegin harjoituksissa hän tapaa Dmitrin, valtaa suruttomasti hyväksikäyttävän baritonin. Lavalla rakkautta taitavasti tulkitseva mies muuttuu parisuhteessa kylmäksi ja etäiseksi. Muutto Moskovaan vain syventää Julietten kokemaa yksinäisyyttä. Pian Juliette huomaa olevansa sidottu Dmitriin tavalla, jota hän ei itsekkään ymmärrä. Ooppera muuttuu painajaisten näyttämöksi, joka tempaisee Julietten pakkomielteisen karnevaalin pyörteisiin.

Huh, miten mielenvikainen kirja, mutta en sano tätä kuitenkaan teilatakseni kirjaa täysin. Tarina alkaa varsin realistisesti ja esittelee tarinan perusasetelman ja keskeiset henkilöt, joista yhdestäkään ei voi pitää. Juliette on rasittavan takertuvainen ja Dmitri yököttävän itsekeskeinen. Muutto Moskovaan kuitenkin muuttaa kaiken ja todellisuuden rajat alkavat hämärtyä eikä lukija siinä missä Juliettekaan erota harhaa sekä unta todesta. Tarina alkaa saada kummallisia piirteitä, jopa kauhumaisia vivahteita. Lukiessa kyllä unohdin täysin lukevani suomalaisen kirjailija esikoisteosta. Tarina oli tarkoituksella sekava, mutta minua vaivasi etten tietänyt enemmän kuin Juliette, että mikä oli totta ja mikä ei. Olinkin ihan tapahtumien pyörityksessä yhtä pyörällä päästäni kuin Juliette, kun olisin halunnut olla tarinan yläpuolella kaikkitietäväisempi. Ne täyttämättömät aukot jäivät vaivaamaan minua. 

Nimen perusteella odotin kyllä dekkaria, mutta Veristen varjojen ooppera on aistikas ja tunnelmallinen romaani, jonka henkilöt herättävät tunteita ja tapahtumat saavat pään pyörälle. Siinä on aivan omalaatuinen melankolinen tunnelma, jota korostaa vielä Neuvostoliiton jälkeinen Venäjä. Hieno esikoisteos, mutta ei kuitenkaan aivan minun tyyliseni, niin että lukukokemus olisi sävähdyttänyt, vaikka se oli kyllä mieleenpainuva.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2013
Sivuja: 285

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Iiriksellä on edessä uusi alku, kun Aleksi yllättäen jättää Iiriksen seitsemän vuoden seurustelun jälkeen. Vaikka uusi alku kyllä pikemminkin tuntuu lopulta, kun Aleksi vielä tunnustaa ettei ole koskaan rakastanutkaan Iiristä. Onneksi koulupsykologina työskentelevä Iiris keksii keinot selviytyä. Naapurin kahdeksankymppiseltä Marja-Liisalta omaksuttujen oppien ja itse kehittämänsä terapiamuodon avulla Iiris selviää surustaan.

Kotimaista chick litiä. Riikka Pulkkisen uusin aluevaltaus. Olihan se aivan pakko Pulkkis-fanina kokeilla taipuuko kirjailijatar myös chick litiin, jopa senkin uhalla etten liiemmin chick litistä välitä. Tulen siittä lähinnä pahalle päälle (toki on sitten muutamia genren helmiä, joista tykkään, kuten iki-ihana Bridget Jones). Mutta sain yllättyä positiivisesti. Yllätin itseni viihtymästä ja jopa nauramasta tämän kirjan parista. Iiris oli aivan hupaisan huippu sankaritar. Mitä mainioin hyväntuulen välipalakirja, jota kannattaa lukea suklaalevy käden ulottuvilla. Minulla ainakin lukiessa pariin otteeseen iski älytön suklaanhimo. 

Tämä on kyllä aivan eri luokkaa kuin Pulkkisen aikaisemmat teokset, mutta sehän vain osoittaa että hän on muuntautumiskykyinen kirjailija. Kuitenkin, vaikka tämä oli viihdyttävä kirja, se oli myös samalla älykäs ja oivaltava. Sen takia en ehkä suoraan survoisi Iiris Lempivaaraa chick litin alle, vaikka se aiheensa puolesta sinne sopiikin. Tämä nyt on kuitenkin paljon muutakin eikä sellaista perinteistä hömppää. Mutta jos tämän kirjan haluaa chick litin alle latoa, niin täytyy sanoa että tämä muuttaa käsityksen em. genrestä kokonaan. Oli myös ilo huomata että jälleen Pulkkisen hiottua ja harkittua kieltä oli nautinollista lukea.  Jos Pulkkinen aikoo kirjoittaa enemmänkin näitä kevyempiä kirjoja, niin kyllä varmasti luen.

Tämä tarina on alun perin ilmestynyt jatkokertomuksena Kauneus ja terveys -lehdessä. Olin yllättynyt tästä tiedosta. Yleensä jatkikset on huonoja ja niitä viitsi lukea vain odotushuoneessa ajan kuluksi tai paremman tekemisen puutteessa. Kun tarkemmin pysähdyin ajattelemaan oli tämä jatkokertomaisuus oli havaittavissa kirjan rakenteessa ja kappaleissa, jotka toimivat itsenäisestikkin.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 174

Mistä minulle: Kirjastosta