torstai 30. huhtikuuta 2015

Victoria Hislop: Elämänlanka

Dimitri Komninos syntyy samana iltana kun Thessalonikin suurpalo alkaa. On vuosi 1917 ja monikulttuurinen kaupunki, jossa kristityt, juutalaiset ja muslimita elävät sulassa sovussa, palaa lähes kokonaan maan tasalle. Viisi vuotta myöhemmin Katerina Sarafoglou saa oman tulikasteensa Smyrnan kaupungissa Turkin armeijan edetessä länteen Vähä-Aasiaan. Smyrnan palaessa Katerina kadottaa äitinsä ja sisarensa pakolaisvirrassa ja rantauduttuaan Thessalonikiin tyttö on tuntemattomien hyväntahtoisuuden varassa. Seuraavien vuosikymmenten ajan Katerinan ja Dimitrin elämät kietoutuvat toisiinsa, punoutuen samalla huumavan Thessalonikin kiemuraisiin vaiheisiin. 

Lähes vuosisata myöhemmin nuori amerikankreikkalainen mies kuulee isovanhemmiltaan uskomattoman tarinan ja ymmärtää että hänenkin on tehtävä valinta. Vuosikymmenien ajan Dimitri ja Katerina ovat varjelleet kallisarvoista aarretta, jotka jättivät jälkeensä ne juutalaiset ystävät, jotka pakotettiin lähtemään. Pitäisikö nuorukaisen jäädä ja vaalia isovanhempiensa perintöä?

Hislopin Saari on jäänyt sen verran vahvasti tunnelmaltaan mieleeni, että Elämänlanka on roikkunut lukulistoillani heti sen ilmestyttyä. Kuten Saari, myös Elämänlanka kertoo Euroopan historiaa kreikkalaisesta näkökulmasta ja tässä kirjassa erityisesti vielä kahdesta eri yhteiskuntaluokasta käsin. Vaikka kirjassa on paljon tapahtumia, sen kerronta on verkaista ja tunnelmallista. Kirjassa käydään läpi sotia, pula-aikoja, natsien valloitus, kommunstien ja monarkien välinen sisällissota, mutta myös kipeitä perhesuhteita. Kokoajan rinnalla kulkee myös Dimitrin ja Katerinan epätoivoinen rakkaustarina. 

Hislop kuvaa taitavasti kreikkalaista arkea historian tiimellyksissä, mutta välillä selostetaan historiallisia tapahtumia, mutta hyvin kevyesti. Näin kirjan tyyli pysyy kuitenkin helpommin luettavana lukuromaanina. Itse ainakin koen välillä hieman puuduttavaksi Hislopin verkaisen ja arjen täyttämän kuvailevan kerronan, mutta en niin puuduttavana ettenkö nauttisi hänen kirjojensa lukemisesta. Koen lukemisen vain normaalia aikaa vievämpänä ja en aina jaksa viipyä kirjan parissa yhtälailla, jos kyseessä olisi kunnon page turneri. Hislop kuitenkin tuo kirjoihinsa aivan omanlaisensa melankolissävytteisen tunnelman ja mielenkiintoisesti Kreikan historiaa esille, joka on minulle ainakin hieman vieraampaa, jos ei lähdetä puhumaan antiikinajoista. Vaikka itse pidän että Hislopin tyyliin kuuluu se melankolinen pohjavire, ehkä johtuen myös hänen kirjojensa aiheista, niin kirjaan mahtuu myös positiivisuutta. Tahtoa selvitä vaikeimman yli, toivonkipinöitä synkkyyden keskellä sekä tiiviit perhe- ja naapuriyhteisöt, jotka tukevat toisiaan vaikeina aikoina.

Pidin lukemastani, mutta en täysin vaikuttunut. Pakko myös moittia että koko hienoudessaan sattumuksineen päivineen kirja vaikutti välillä hieman epäuskottavalta. Lisäksi kirjan prologi oli minusta aivan turha ja itsensä toistamista. Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: The Thread (2011) 
Sivuja: 442
Suomentanut:  Susanna Tuomi-Giddings
Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Kirjakauppias johdattaa aamuyönhämärissä kymmenen vuotiaan poikansa Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, kohtalokkain seurauksin. Mystinen pyhäkkö Barcelonan kaupungin sydämessä muuttaa Danielin koko loppuelämän. Vanhan paperin ja pölyn keskeltä pojan käsiin etsiytyy kirja nimeltään Tuulen varjo, jonka kadonnutta kirjailijaa Julián Caraxia Daniel alkaa pakkomielteisesti etsiä. Yli vuosikymmennen ajan Daniel seuraa kirjailijan jalan jälkiä läpi rakkauden, petoksen, ystävyyden ja väkivallan labyrintin.

Olen todella paljon kuullut kehuja tästä kirjasta, joten odotukset olivat korkealla kirjan suhteen. Kuitenkin jossain kirjoja rakastavan sieluni syövereissä tiesin että rakastan tätä kirjaa. Kirja, joka kertoo kirjasta, kirja, jossa on Unohdettujen kirjojen hautausmaa, eihän sellaiseen voi pettyä. Ja ei, en pettynytkään vaan rakastin kirjaa alkumetreiltä lähtien koko sydämestäni. Palvoin sen jokaista sanaa ja olin niin kietoutunut tarinan verkkoon, että pari tuntia kirjan parissa tuntui kahdelta minuutilta. Tätä kirjaa ei voinut lakata ahmimasta. 

Sitten arvosteluni vaikein osa. Miksi kirja oli minusta niin huikean hyvä? Tuntuu vaikealta pukea sitä sanoiksi. Tarina tursusi mitä erilaisempia henkilöhahmoja, joista jotku olivat niin raivostuttavia, että alkoi ihan inhottaa ja toiset taas niin ihania, että heitä teki mieli halata. Sitten oli henkilöitä, jotka olivat mukana, koska heidän täytyi, mutta eivät herättäneet sen suurempia tunteita. Tarinan miljöö on herätetty hyvin henkiin ja suosikki paikakseni Unohdettujen kirjojen kirjaston lisäksi nousi Usvan enkeli.

Kirjan tunnelma on vertaansa vailla, välillä jopa pelottava. Juoni on alussa verkainen, mutta kun tarina kunnolla alkaa se muuttuu lähes henkeäsalpaavaksi dekkarimaiseksi kilpajuoksuksi, jossa Julián Caraxin traaginen elämä selviää pala palalta. Olin täysin yllättänyt, kirja onnistui yllättämään minut kokonaan, en millään olisi osannut arvata ja oikeastaan vähän edes kokeilin totuutta arvuutella kirjan edetessä, odotin vain jännittyneenä mitä tuleman pitää, vailla harmainta aavistustakaan siittä minkä suunnan juoni ottaa.

Tuulen varjo nouseen ehdottomasti yhdeksi parhaimpia lukemiani kirjoja, niin hieno lukukokemus se oli.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2006
Alkuteos: La sombra del viento (2004)
Sivuja: 479
Suomentanut: Tarja Härkönen

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 23. huhtikuuta 2015

J.R. Ward: Pimeyden rakastaja

Kun yö laskeutuu New Yorkin Caldwellissa alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Tämä on salaisen veljeskunnan aluetta, kuuden vampyyrisoturin, jotka ovat lajinsa viimeiset puolustajat. Viimeinen puhdasverinen vampyyri Wrath hautoo kostoa hänen vanhempiensa tappajille. Kostonhimo vain yltyy, kun Wrathin luottosoturi saa surmansa. Viimeisenä pyyntönää Wrathille tuo soturi pyytää pitämään huolta puoliverisestä tyttärestään Bethistä. Bethillä ei ole aavistustakaan synkästä verenperinnöstään. Wrathin on johdatettava tyttö kanssaan epäkuolleiden maailmaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Olen monet kerrat miettinyt kirjastossa, että otanko vai enkö ota tämän kirjansarjan ensimmäistä osaa, eli tätä kyseisestä kirjaa, lainaan. Monet kerrat kirja on jäänyt lainaamatta, koska kuvittelin kansikuvien perusteella, ettei kirja voi olla hyvä. Ajattelin koko sarjan olevan täyttä ö-luokan kirjallisuutta, joka on syntynyt näin vampyyritarinoiden kulta-aikana. 

Sain kuitenkin iloisesti yllättyä, kun istuin ja ahmin kirjaa sivu toisensa jälkeen. Olin aivan hurmaantunut kirjan rosoisen miehekkäistä pahapoika vampyyreistä, jotka olivat raakalaisia, mutta kuitenkin osasivat olla kunnon rakastajia. Hehe, kuten jo arvata saatta ei nämä mitään laatukirjallisuutta ole, sellaista viihdekirjallisuutta, jossa on pieni eroottinen lataus. Henkilöhahmot olivat onnistuneita, tarina mielenkiintoinen ja koukuttava. Yllättäviä juonenkäänteitä, huumoria, ronskia kieltä ja vauhtia sekä vaarallisia tilanteita. Ja kaikki tämä oli kirjoitettu kasaan niin hyvin että en olisi malttanut edes illalla nukkumaan laittaa, kun oli vain aivan pakottava tarve lukea vähän vielä lisää. Kaiken lisäksi kirja loppui sillä tavalla, että olin heti syöksymässä kirjastoon lainaamaan seuraavaa osaa. En edes muista milloin viimeksi olen hullaantunut jostain kirjasta niin valtavasti, että haluan lukea seuraavan osan HETI, enkä silloin kun se sattuu silmiini osumaan. Seuraavalla kirjastoreissulla tietää mihin hyllyväliin suuntaan ensimmäisenä. 

Ihana lukea välillä tälläisiä vetäviä viihdekirjoja, jotka saa posket punastumaan ja lukiessa voi olla niin aivot narikassa. Antaa mennä vaan. Ja näköjään sitten aina ennakkoluuloista huolimatta nämä vampyyritarinat iskee, vaikkei vampyyrit näissä kirjoissa mitään Edward Culleneita ole olleetkaan. Näköjään vampyyri ku vampyyri kelpaa. Ja teinivampyyrihöpötysten lisäksi näyttää uppoavan nämä aikuisille suunnattut tummanpuhuvammat toiminnalliset vampyyritarinat, kun olen koukuttanut itseni myös Lukajenkon sarjaan ja True Blood on ihan huippu!

Pimeyden rakastaja on Mustan tikarin veljeskunnata -sarjan ensimmäinen osa ja J.R.Ward on kirjailija nimi, jonka takaa löytyy nainen nimeltään Jessica Bird. Sarjan osia on Rising Shadowin mukaan ilmestynyt nyt 12 osaa. Jee, paljon luettavaa vielä sarjan parissa. On varmaan sanomattakin selvää että olen aivan koukussa!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Basam Books
Ilmestynyt suomeksi: 2009
Alkuteos: Dark Lover (2005)
Sivuja: 442
Suomentanut: Marke Ahonen

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Nuori New Yorkilainen menestyskirjailija Marcus Goldman on jumissa ja kärsii valkoisen paperin kammosta. Toinen romaani ei ota millään syntyäkseen ja Marcus pelkää jäävänsä pelkäksi tähdenlennoksi. Takaraivossa jyskyttävä epäonnistumisen pelko saa Marcuksen matkustamaan Auroran pikkukaupunkiin oppi-isänsä Harry Quebertin luo. Hän yrittää etsiä kadonnutta inspiraatiotaan, kunnes vierailu saa odottamattoman käänteen. Harryn takapihalta löytyy ruumis, joka on 33 vuotta sitten kadonneen Nola Kellerganin. Harrylla ja 15-vuotiaalla Nolalla oli kielletty suhde juuri ennen Nolan katoamista ja Harry pidätetään epäiltynä murhasta. Marcus ei usko Harrya syylliseksi ja alkaa selvittämään totuutta aikomuksena kirjoittaa todellisista tapahtumista kirja, joka puhdistaa Harryn maineen.

Vau vau ja vau, mikä ällistyttävän huikea loisto romaani. Melkoinen tiilisikivi kyllä, mutta en kertaakaan miettinyt kirjaa lukiessa, että kuinka monta sivua on vielä jäljellä. Olin niin kertakaikkisen imaistuna tarinan pauloihin ja matkustin Marcuksen mukana Auroran pikku kaupungissa, että minulle iski vain suru, kun huomasin tarinan lähestyvän loppuaan. En halunnut sen loppuvan, halusin tarinan jatkuvan vielä edes hetken. Sitä ei malttanut millään laskea käsistään, sillä juoni syveni syvenemistään ja tuntui oikeasti kuin olisin ollut matkassa kirjassa, sillä niin taidokkaasti se oli kirjoitettu. Yli 800 sivuun mahtui yllätyksiä, ratkaisun hetkiä, takapakkeja, maton jalkojen alta vetämisiä, mutta kaikkia noita sopivassa suhteessa, niin että tarina piti tiukasti otteessaan alusta loppuun.

Totuus Harry Quebertin tapauksesta kertoo erilaisia rakkaustarinoita, se on samalla dekkari ja kertomus kirjailijaksi kasvamisesta sekä kirjan kirjoittamisprosessista. Tämä kirja kohoaa täydellisyydessään, yllätyksellisyydessään, viihdyttävyydessään, monikerroksellisuudessaan ja erinomaisesti onnistuneen kerrontansa ansiosta tämän vuoden lukemieni kirjojen Top-listan kärkeen. Vau vau ja sanoinko jo vau? Lukekaa tämä helmi, elkää kavahtako sen paksuutta, sillä kerrankin on ihan parasta että kirja on järkäle. Vaikka minä kyllä ahmaisin tämän ihanuuden ennätysvauhdissa, sillä tämä ei kyllä ollut Keltaiselle kirjastolle ominaista vaativaa kirjallisuutta. Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli helppo ja nopea lukuinen romaani, jota voisin luonnehtia ehkä puoli kevyeksi. Monet ovat ihmetelleet miksi tämä kirja on Keltaisen kirjaston kirjoissa, kun tämä ei  ole ihan tyyppillisintä keltaista. Minäkin odotin kyllä jotain haastavampaa ja älykkäämpää, mutta minulle tämä kuitenkin  oli erittäin onnistunut lukukokemus tälläisenaan.

Annan kirjalle 5 / 5 psitettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: La Vérité sur l'affaire Harry Quebert (2012)
Sivuja: 809
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen

Mistä minulle: Kirjastosta