Huhtikuun luetut ja kuulumiset

Huhtikuu vierähti ohitse ennätysajassa. Paljon en ehtinyt huhtikuussa lukemaan, mutta onneksi jokainen luettu kirja oli hyvä lukukokemus. Puolivälissä kuuta sain luettua kolmannen osan Philippa Gregoryn Ruusujen sota -sarjasta. Sininen Herttuatar oli viihdyttävä historiallinen romaani ja jäin innolla odottamaan milloin seuraava osa suomennetaan. Gregory on mielestäni historiallisen fiktion kuningatar epäilemättä. Seuraavaksi sain päätökseen Emma Hooperin Etta ja Otto ja Russell ja James, joka oli lumoava ja kaunis tarina. Kirja kietoi minut pauloihinsa ja olisin halunnut lukea kirjan loppuun yhdeltä istumalta. Loppukuusta ehdin lukemaan vielä yhden kirjan - Eva Weaverin Jacobin takki tarjoili uuden ja persoonallisen tarinan holokaustista. Tällä hetkellä loppusuoralla on Flavia De Luce - sarjan toinen osa Kuolema ei ole lastenleikkiä. Kirjaa on suorastaa pakko ahmia.

Mitä muuta sitten huhtikuussa? Masuasukki meinasi syntyä maailmaan jo 35 viikolla, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Nyt mennään jo turvallisilla viikoilla ja olisin enemmän kuin valmis synnyttämään. Vappupalloni on jo haitallisen suuri, ainakin sen perusteella että tölvin valtavaa vatsaa milloin oviin, karmeihin ja pöydän kulmiin. 

Olen myös leiponut ahkerasti. Yhden tilauskakun leivoimme ystäväni kanssa kaverin lapsen syntymäpäiville.
Muutakin on tullut kokeiltua, mutta tästä kakusta olen varsin ylpeä ja makukin oli taivaallinen. 

Kirjastosta on tullut tehtyä löytöjä, mutta enimmäkseen olen lukenut sekä lainannut lastenkirjoja. Pipsa Possu, Dinojuna ja Utelias Vili ovat nuoremman pojan suosiossa. Vanhempi lapsi taas äidin tavoin pitää Tatusta ja Patusta sekä esimerkiksi kustantamo Mäkelän lastenkirjoista, joiden kuvitus hivelee silmää. 

Lounais-Lapissa sää on hivellyt vappukansaa. Vappuaatto meni grillatessa läheisien kanssa ja lämpimästä auringon paisteesta nauttien, kun terassilla lämpötila kiipesi yli 20 asteen. Lapset lapioivat lumen rippeitä ja esikoinen etsi kinoksien alta vappua, jos se sieltä löytyisi. Hän kun ei aivan ymmärtänyt mitä vappu tarkoittaa. Ulos suuntaamme jälleen tänään nauttimaan ihanasta ilmasta ja jäätelöstä. Munkkeja ja simaa tietenkään unohtamatta. 

Hauskaa vappua teille kaikille! Päätän tämän kuvaan meidän vappumunkeista ja esikoiseni näkemykseen täydellisestä munkista nimeltä Lumiukko. 


Kommentit