lauantai 28. toukokuuta 2016

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Bishop's Laceyn nimisen pienen kylän rauha järkkyy, kun kuuluisan nukketeatterin auto hajoaa paikallisen hautausmaan nurkalle. Maankuulu marionettitaiteilija Rupert Porson lupautuu pitämään näytöksen kyläläisten riemuksi seurakuntatalolla, mutta näytös päättyy arvaamattomin seurauksin. 

Nokkelan 11-vuotiaan Flavia de Lucen ei ollut tarkoitus tutkia enään ainuttakaan murhaa, mutta eipä varmasti nukkemestarikaan ollut suunnitellut kuolevansa kesken nätyöksen. Huono-onnisen esityksen jälkeen Flavia alkaa penkoa kylänsä vaiettuja salaisuuksia, joista yksi on pienen Robin nimisen pojan kuolemantapaus. Onkin mahdollista, ettei pakettiauto hajonnutkaan aivan sattumalta juuri Bishop's Laceyssa.

Ihastuin täysillä tähän nokkelasta Flavia de Lucesta kertovaan dekkarisarjaan, kun luin sen ensimmäisen osan Piirakan maku makea. En kyllä pettynyt tähän toiseenkaan osaan. Ahmaisin sen yllätys nopeassa ajassa, mutta kummakos tuo, kun oikein odotin että pääsen aina palaamaan kirjan pariin. Sivut vain hupenivat silmissä, kun selvitin uusinta arvoitusta tuon näsäviisaan 11-vuotiaan myrkyistä kiinnostuneen pikku kemistin kanssa. Flavia on kerrassaan loistava romaani sankaritar, niin muikean pikku vanha, mutta samalla jotenkin niin hellyyttävä tyttö, joka tunkee nenänsä joka paikkaan. Hänellä kuitenkin järki leikkaa keskivertoa aikuista paremmin, joten mysteerit tulee selvitettyä ja Flaviasta ärsyttävät isosiskot saavat välillä maistaa tämän suloisen myrkynkeittäjän kostoja. Kakkososassa uutena ja mielenkiintoisena henkilönä kylän väestä nousi Flavian siskoa liehittelevä Dieter, joka on saksalainen sotavanki. Hän oli varsin miellyttävä hahmo, jolla oli erittäin  mielenkiintoinen tarina.

Paljon dekkarisarjoja lukeneena, Bradleyn luoma sarja on virkistävän erilainen tässä genressä. Bradleyn tyyli kirjoittaa on hyvin viihdyttävää ja kirjat koukuttaa pahemmanlaatuisesti. Kirjat ovat helppolukuisia ja sujuvakielisiä. Liki 400 sivua sujahtaa nautinollisesti ohi hujauksessa. Tämä onkin tällä hetkellä yksi suosikki dekkarisarjani, jonka uusia osia kyttään kirjastossa. Mutta tuntuu moni muukin näistä tykkäävän, koska lähikirjastossa nämä ovat aina menossa. Sain tämän kakkososankin lukuun varsin myöhään ilmestymisen jälkeen, kun seuraavat kaksi osaakin on jo ilmestyneet. Ajattelen kuitenkin, että jokaisella kirjalla on hetkensä ja tämä sattui minulle juuri oikeaan aikaan. Lukuvimmani sai oikean kunnon potkun kankkuun, näin suoraan sanottuna. Mutta silmät tarkkana yritän kärkkyä seuraavia osia kirjastosta ja kirpputoreilta. Ei sitä voi koskaan tietää. 

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: The Weed that Strings the Hangman's Bag (2011)
Sivuja: 383
Suomentanut: Laura Beck

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 21. toukokuuta 2016

Eva Weaver: Jacobin takki

Varsovan ghettossa asuva nuori juutalaispoika Mika perii isoisänsä merkillisen takin, isoisän kuoltua saksalaisten kädestä. Takin lukuisien salataskujen kätköistä löytyy arkisten aarteiden lisäksi eloisa käsinukke. Mika alkaa valmistaa isoisänsä jalanjäljissä lisää nukkeja ja pian Mika ilahduttaa nukketeatterilla gheton lapsia, jotta kaikkia piinaava nälkä unohtuisi. 

Kun Mika nukkeineen käy puolustamaan saksalaissotilaan ahdistelemaa juutalaisnaista, sotilas remahtaa makeaan nauruun. Sotilas raahaa Mikan väkipakolla likaiseen natsipaikkaan esiintymään saksalaisille sotilaille. Esiintymispaikka tarjoaa kuitenkin Mikalle yllättävän mahdollisuuden salakuljettaa nälkiintyneitä ja sairaita lapsia pois ghetosta toiselle puolelle. 

Holokaustikuvausta, joka antaa äänen niin juutalaispojalle kuin saksalaissotilaalle. Mikan tarina sijoittuu pääasiassa Varsovan ghettoon, vaikka lopulta tarina kertoo myös kuinka Mikalle kävi sodan loputtua. Saksalaissotilas Maxin ääni ja tarina sijoittuu sodan loppumisen jälkeen, kun hänet kuljetetaan vankileirille Siperiaan. Jacobin takki on vaikuttava kuvaus jo niin paljon käsitellystä aiheesta ja sen tavassa kertoa sodan kauhuista on jotain uutta ja omaperäistä. Nuket tuovat piristystä ankeaan elämään ja tuo takki monine taskuineen on Mikalle muistojen labyrintti.
Olisin itse viipynyt kauemmin Mikan nuoruudessa ja sota-ajassa. Vaikka se, että tiesi mitä keskeisille henkilöille tapahtui sodan jälkeen toi ympyrän päätökseen, nautin enemmän kirjan alku- kuin loppupäästä. Moni kirjan lukenut on sanonut, että kirjan lukeminen toi mieleen Roman Polanskin elokuvan Pianisti. Samoin kävi minulle. Kumpikin tarina sijoittuu Varsovan ghettoon, gheton tapahtumat sinänsä ei tulleet siis yllätyksenä minulle. Mutta joku kirjan tunnelmassa on samanlainen kuin elokuvassa, niin että tietyt kirjan tapahtumat saivat päässäni pyörimään pätkiä elokuvasta. 

Weaver on osannut luoda realistisen tarinan holokaustista, mutta löytänyt siihen persoonallisia elementtejä. Plussaa myös, että tarinaa katsottiin kahdesta näkökulmasta, joka tuo kirjan tapahtumat entistä lähemmäs lukijaa. Pidin myös sittää, että kirjassa vilahti todellisia henkilöitä holokaustin ajalta kuten lastenlääkäri ja orpokodinjohtaja Janusz Korczak.

Olen hieman vaan ähkyssä näistä holokausti ja sotakirjoista, vaikka yhä uudelleen ja uudelleen niitä minun matkaani kirjastosta tarttuu. Kirjan tarvitsee vain olla todella säväyttävä ja omaperäinen, että se nousee minun vuoden huippukirjojen listaukseen. Pidin kyllä tästä Weaverin teoksesta, mutta se ei ollut minulle kuitenkaan mikään huikea kokemus. Suosittelen kyllä silti ehdottomasti kirjan lukemaan, varsinkin jos holokausti kiinnostaa ja kaipaa siihen vähän erilaista näkökulmaa.

Annan kirjalle 3, 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: The Puppet Boy of Warsaw (2013)
Sivuja: 359
Suomentanut: Anna Lönnroth


Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 14. toukokuuta 2016

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Pienessä kanadalaisessa preeriakylässä asuvan Etan toteutumattomista haaveista suurin on nähdä meri. Niinpä hän, 82-vuotias, herää varhain eräänä aamuna, nappaa mukaansa kiväärin, suklaata ja parhaat kenkänsä ja lähtee kävelemään 3 200 kilometrin matkaa veden äärelle. Otto löytää keittiöstä vaimonsa jättämän lapun ja ymmärtää, tavallaan.

Etan vaelluksen lomassa tarina aaltoilee nykyisyydestä nälän, sodan ja toivon täyteiseen menneeseen. Muistamisesta unohtamiseen, ja takaisin. 
  
Voi kuinka ihana kirja tämä oli! Tarina ampaisi suoraan sydämeeni ja tästä muodostuikin yksi kuluvan vuoden parhaista lukukokemuksista. Tarina oli jotenkin runollisen kaunis ja sympaattinen. Tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa. Nykyisyydessä muistisairas Etta vaeltaa päättäväisesti kohti merta, taskussaan lappu, jossa hän muistuttaa itseään siittä kuka on, jos sattuu unohtamaan. Matkaseuraksi liittyy jo matkan alkuvaiheessa kojootti, jolle Etta antaa nimen James. Nimelläkin on merkityksensä, joka selviää Etan menneisyydestä. Menneisyydessä kerrotaan, kuinka Etta, Otto ja Russell liittyvät toisiinsa, kuinka heidän tarinansa nivoutuvat yhteen. 

Vaikka pidin Etan tarinasta, niin eniten pidin Oton osasta. Oton suuresta perheestä, sotakoettelemuksista ja nykysiyydessä siittä, kuinka Oton on yhtäkkiä opittava pärjäämään ilman vaimoaan . Kuinka hän päätyy rakentamaan paperimassasta eläinten armeijan pihalleen. 

Menneisyyden valottaminen loi syvyyttä Hooperin luomiin henkilöhahmoihin ja he tulevat hyvin lähelle lukijaa. Tarinan tunnelma on ihanan rauhallinen, vaikka tarina kertoo paljon ei tapahtumia ja juonenkäänteitä ole liiaksi. Minusta tämän kirjan juju piilee sen ainutlaatuisessa tunnelmassa ja viisaudessa, jossa mielenkiintoiset henkilöhahmot ovat keskiössä ja jossa mennyt sekä nykyisyys nivoutuvat yhteen taidokkaasti. Kun olen kirjan loppuun lukenut, voin myöntää ikävöiväni sen henkilöhahmoja, joihin oikeasti kiintyi lukemisen aikana. Bonusta oli myös se, että kiran kieli oli helppolukuista, mutta nautinnollista. Kirja tuntui kiitävän kohti loppuaan ja takakantta tuijotti ennenkuin huomasikaan.

Tätä kirjaa en osaa muutakuin suositella. Tämä on varsin kaunis tarina, johon oli ihana tutustua.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Etta and Otto and Russel and James (2015)
Sivuja: 333
Suomentanut: Sari Karhulahti

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Suosikki sarjani ruudulta osa 1

Olen viime aikoina innostunut katsomaan sarjoja ja koukuttanut itseni yllättävän moneen sarjaan. Meiltä löytyykin tällä hetkellä HBO Nordic sekä Netflix. Katsottavaa siis riittää mielinmäärin ja monta hyvää sarjaa on varmasti vielä löytymättä. Tässä postauksessa keskityn lähinnä HBO:lla esitettäviin suosikkeihini.

Sarjat eivät ole mitenkään paremmuus järjestyksessä.

True Blood

Charlaine Harrisin suosittuun fantasiakirjasarjaan perustuva tv-sarja, joka ensimmäistä kertaa ilmestyessään vuonna 2008 sai suuren suosion.

Sarjan tapahtumat sijoittuvat pieneen Bon Tempsin kylään, jossa asuu telepaattisia voimia omaava tarjoilija Sookie, hänen hurmuri veljensä Jason sekä heidän isoäitinsä. Sookie törmää komeaan mieheen nimeltä Bill, joka paljastuu pian vampyyriksi.

True Bloodissa vampyyrit asustavat ihmisten seassa, juovat synteettista verta ja ovat osa yhteiskuntaa. Kaikki vampyyrit eivät kuitenkaan suostu elämään sulassa sovussa ihmisten kanssa, mikä aiheuttaa ongelmia. Sookie ystävineen joutuu monenlaisiin seikkailuihin ja vaarallisiin tilanteisiin sarjan pyörteissä ja mukaan mahtuu enemmänkin yliluonnollisia olentoja kuin vain vampyyreitä.

Olen ahminut sarjan kaikki tuotantokaudet ja suunnittelen palaavani pian uudestaan sarjan pyörteisiin. Pidän sarjan näyttelijöistä, Ericiä näyttelevä Alexander Skarskård on oikea silmänilo. Sarjan tunnarikin on niin tarttuva, että se jää soimaan päähän ja löytyy kappaleena myös minun soittolistalta.

Suosittelen yliluonnollisten sarjojen ystäville! Sarja löytyy ainakin HBO Nordicilta ja aina ajottain sarja on pyörinyt Yle tv2:lla.

Penny Dreadful

Huikean hyvä kauhusarja, joka sijoittuu 1800-luvun lopun Lontooseen. Tarina lähtee liikkeelle, kun poliisi yrittää selvittää julmia ja mystisiä murhia.

Kaupunkiin on myös saapunut yhdysvaltalainen kiertävä pyssysankari Ethan Chandler, joka on maineeltaa melkoinen naistenmies. Ethan kiinnittää selvännäkijä Vanessa Ivesin huomion, ja nainen palkkaa rohkean miehen Sir Malcomin kanssa hämärä hommiin, jossa mieheltä pitää löytyä vakaa asekäsi mitä hätkähdyttävimmissäkin tilanteissa. Yhdessä kolmikko sukeltaa Lontoon varjojen maailmaan, jossa he etsivät elämän ja kuoleman rajamailta Sir Malcomin kadonnutta Mina-tytärtä.

Penny Dreadfulista löytyy klassisten kauhutarinoiden henkilöitä, kuten omaperäinen tohtori Frankenstein, kuvan kaunis Dorian Grey, Dracula-kirjan tuttuja hahmoja ja niin edelleen. Kaikki nämä on sekoitettu taidokkaasti koukuttavaksi sarjaksi. Nimensä sarja on saanut aikoinaan viikottain ilmestyneistä pennyn maksaneista kauhulehdykkäisistä, jotka viihdyttivät kansaa.

Kolmas kausi pyörähti nyt käyntiin ja uutena tuttavuutena tällä kaudella esiintyy tohtori Jekyll. Tämä sarja on pyörinyt tv:ssä muistaakseni, en vain muista millä kanavalla.

Game of Thrones

Tarviiko tämä sarja edes esittelyjä? George R.R. Martinin suuren suosion saaneeseen fantasia kirjasarjaan perustuva telvisiosarja, jonka uusi kausi taitaa kuulua tämän kevään odotetuinpiin.

Seitsemän kuningaskunnan johtoon on monia pyrkijöitä ja juonittelua ei puutu, kun vallanahneet suvut taistelevat rautavaltaistuimesta. Juonittelua, himoa, yliluonnolisia olentoja ja valtaistuinpeliä. Samalla Muurin takaa on talven mukana tulossa uudenlainen uhka.

Sarjan kuudes kausi alkoi pyörimään HBO:lla 25.4.2016, saa nähdä ketkä suosikkihahmoista kuolee tällä kaudella? Kaksi jaksoa katsoneena on tuttuja hahmoja pistetty kylmäksi jo muutama. Tämä sarja on aina yllätyksiä täynnä!




The White Queen

The White Queen pohjautuu Philippa Gregoryn Ruusujen sodasta kertovan kirjasarjan kolmeen ensimmäiseen romaaniin.

Eletään vuotta 1446, Englannissa taistellaan valtaistuimest, vastakkain ovat asettuneet kaksi vahvaa sukua - Yorkit ja Lancasterit. Kenelllä on suurempi oikeus valtaistuimeen?

Kaunis leskirouva Elizabeth Woodville, joka kuuluu Lancasterilaiseen sukuun, lähtee vaatimaan uudelta kuninkaalta leskenosaansa. Elizabethin kauneus herättää Edvard Yorkilaisen huomion.

Pidän valtavasti Gregoryn em. kirjasarjasta ja niin tämä tv-sarjakin teki suuren vaikutuksen. Historian kuvausta, pukudraamaa, juonittelua, romantiikkaa sekä ripaus taikaa. Sarja myös kunnioittaa Gregoryn linjaa kertoa historian tapahtumista vahvojen naisten näkökulmasta. Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjat, ainakin kolme ensimmäistä suomennettua osaa Valkoinen kuningatar, Punainen kuningatar sekä Sininen herttuatar, ennenkuin katsoo sarjan ruudulta.

Tätäkin sarjaa on muistaakseni esitetty Ylen tv2:lla, mutta ainakin se löytyy HBO Nordicilta.

The Affair

 "Avioliiton ulkopuolisen suhteen psykologisia ja emotionaalisia vaikutuksia tutkiva The Affair pureutuu provokatiiviseen aiheeseensa sekä mies- että naisnäkökulmasta, mikä tuo tarinaan kiehtovia kääntöpuolia ja ristiriitoja.

Hamptonsiin sijoittuvan draamasarjan keskiössä on Alison: suositun kesäkuppilan nuori tarjoilija, joka yrittää saada elämänsä raiteilleen murhenäytelmän jälkimainingeissa. Hänen miehensä Cole kamppailee pitääkseen kaiken kasassa, mutta sureva vaimo ja sukutilan talousvaikeudet tekevät elämästä raskasta. Heidän rakoileva liittonsa joutuu yhä syvempiin vesiin, kun Alison aloittaa suhteen kirjailijan urasta haaveilevaan newyorkilaisopettajaan, Noahiin, joka on saapunut appivanhempiensa saaristolukaaliin kesänviettoon. Mukana yhtälössä on myös Helen: Noahin nuoruudenrakkaus, paras ystävä, rakastaja, hänen lastensa äiti ja vaimo 17 vuoden ajalta."

En aluksi ajatellut pitäväni sarjasta alkuunkaan, mutta siittä löytyy sen verran omaperäisiä sekä koukuttavia elementtejä, että se vei minut hyvin nopeasti mukanaan. Tarinaa kerrotaan monesta näkökulmasta, ja eri näkökulmasta katsottuna samat tapahtumat voivat saada erilaiset tulkinnat. Lisäksi nykyajassa on käynnissä oikeudenkäynti, jossa Noah on syytettynä päälleajosta. Mitä oikeasti todellisuudessa tapahtui? Kestääkö kielletty suhde loppuun asti ja kaikki vaikeudet, mitä rakkaus aiheuttaa? Onko kaikki sitä miltä se aluksi näyttää?

Suosittelen katsomaan. Sarjan toinen kausi pyörii tällä hetkellä maikkarilla, mutta kokonaisuudessaan se löytyy tietenkin HBO Nordicilta.

The Shannara Chronicles

"Tuhansia vuosia sivilisaatiomme tuhosta Maa on jakautunut Nelimaaksi, jota asuttavat monet rodut, kuten haltiat, kääpiöt, peikot, maahiset ja ihmiset. Tarinan keskiössä on Shannaran suku, jonka jälkeläiset saavat voimansa muinaisesta taikuudesta, ja joiden seikkailut muokkaavat jatkuvasti maailman tulevaisuutta.

Tarinan alussa synkät ja hirvittävät voimat, joiden luultiin pysyvän vangittuina vuosia, alkavat paeta. Kun nuori haltiaprinsessa Amberle, Shannaran suvun viimeinen jälkeläinen Wil, ja ihmiskulkija Eretria saavat tietää, että vain heillä on voima pysäyttää pahuuden eteneminen, he muodostavat hataran liittouman. Mahdottoman tuntuisesta tehtävästä pelastaa maailma tulee itsetutkiskelun matka, kun he löytävät sisäistä voimaa voittaa epäilyksensä ja pelkonsa, sekä omaksua kohtalonsa."

Sarja perustuu Terry Brooksin Shannara- kirjasarjaan. 1. tuotantokauden jaksot löytyvät HBO Nordicilta. Huikea seikkailu, joka sijoittuu postapocalyptiseen maailmaan fantasiaelementeillä. Kovasti täällä jo odotellaan 2. tuotantokautta, oli sen verran koukuttava sarja. Suosittelen!


Tässä nyt muutamia. Onko sinulla HBO Nordic? Mitä sinä tykkäät katsoa sieltä?

Niin ja oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Philippa Gregory: Sininen herttuatar

Nuori Jacquetta on lähetetty Luxemburgiin setänsä luokse ja isotätinsä lady Jehannen oppiin. Vierailunsa aikana Jacquetta ystävystyy Jeanne d'Arcin kanssa, joka on vankina linnassa. Sitten kun Jeanne d'Arc poltetaan roviolla, Jacquetta ymmärtää ettei voi mitenkään auttaa ystäväänsä ja murtuu täysin. Lopulta Jacquetta ymmärtää kuinka paljon heillä loppujenlopuksi olikaan yhteistä. 

Jacquetta naitetaan Bedfordin herttualle. Hänestä tulee vaikutusvaltainen ja rikas herttuatar, mutta pian Jacquettalle selviää että herttua nai hänet vain hänen kykynsä tähden. Herttua uskoo, että voi Jacquettan avulla loihtia alkemian avulla kultaa ja näin pystyy valjastamaan rikkaudet Englannin sotajoukkojen käyttöön. Mutta silloin kohtalo puuttuu peliin.

Sininen herttuatar on kolmas osa Gregoryn Ruusujen sodasta kertovaan kirjasarjaan. Kirja sijoittuu ajassa ennen kahden aikasemman osan Valkoisen kuningattaren ja Punaisen kuningattaren tapahtumia. Jacquettan tytär nai Englannin kuninkaan, josta Valkoinen kuningatar kertoo. Jacquetta ei ole historian merkkihenkilöitä, mutta Gregory kertoi löytäneensä tämän mielenkiintoisen naisen, jolla oli huikea kyky synnyttää terve lapsi toisensa perään maailmaan, kirjoittaessaan tämän tyttärestä Elizabeth Woodvillestä. Sarjan kirjat eivät siis etene kronologisessa järjestyksessä, mutta periaatteessa ne voi lukea missä järjestyksessä haluaa. Jos haluaa aloittaa tapahtumien alusta, alottaisin lukemisen tästä kirjasta. 

Gregorylla on sanoinkuvaamatton kyky kirjoittaa historian vahvoista  unohdetuista naisista ja antaa heille äänen, mitä he eivät omana aikanaan voineet saada. Olen siis samaa mieltä monen muun Gregory fanin kanssa, mutta pystyn vain allekirjoittamaan tuon väittämän täysin. Hän maalaa historian tapahtumia suoraan lukijan silmien eteen taiturimaisesti, sortumatta kuitenkaan kertaakaan tylsään jaaritteluun, joka ikävä kyllä leimaa montaa historiallista romaania. Gregorya ei kyllä turhanpäitten tituleerata historiallisen fiktion kuningattareksi ja paljon historiallisia romaaneja lukeneena, voin allekirjoittaa tämänkin väittämän täysin. Gregory on noussut minut suosikkikirjailijoitteni listalle ja suoraan sinne kärkeen. Gregoryn kirjat ovat aina taattua laatua ja varmasti onnistunut ja huikea lukukokemus. Niin minä viihdyin hyvin tämänkin kirja parissa ja olisin halunnut lukea enemmänkin. Milloinhan seuraava osa, joka kertoo Anne Nevillestä, suomennetaan?

Mainitakseni vielä BBC on tehnyt Valkoinen kuningatar -sarjan, joka kertoo näiden kirjojen pohjalta Ruusujen sodasta. Suomessa sarjaa esittää ainakin HBO Nordic. Todella hyvä ja koukuttava sarja, voin suositella katsomaan. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: The Lady of the Rivers (2011)
Sivuja: 557
Suomentanut: Natasha Vilokkinen

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Huhtikuun luetut ja kuulumiset

Huhtikuu vierähti ohitse ennätysajassa. Paljon en ehtinyt huhtikuussa lukemaan, mutta onneksi jokainen luettu kirja oli hyvä lukukokemus. Puolivälissä kuuta sain luettua kolmannen osan Philippa Gregoryn Ruusujen sota -sarjasta. Sininen Herttuatar oli viihdyttävä historiallinen romaani ja jäin innolla odottamaan milloin seuraava osa suomennetaan. Gregory on mielestäni historiallisen fiktion kuningatar epäilemättä. Seuraavaksi sain päätökseen Emma Hooperin Etta ja Otto ja Russell ja James, joka oli lumoava ja kaunis tarina. Kirja kietoi minut pauloihinsa ja olisin halunnut lukea kirjan loppuun yhdeltä istumalta. Loppukuusta ehdin lukemaan vielä yhden kirjan - Eva Weaverin Jacobin takki tarjoili uuden ja persoonallisen tarinan holokaustista. Tällä hetkellä loppusuoralla on Flavia De Luce - sarjan toinen osa Kuolema ei ole lastenleikkiä. Kirjaa on suorastaa pakko ahmia.

Mitä muuta sitten huhtikuussa? Masuasukki meinasi syntyä maailmaan jo 35 viikolla, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Nyt mennään jo turvallisilla viikoilla ja olisin enemmän kuin valmis synnyttämään. Vappupalloni on jo haitallisen suuri, ainakin sen perusteella että tölvin valtavaa vatsaa milloin oviin, karmeihin ja pöydän kulmiin. 

Olen myös leiponut ahkerasti. Yhden tilauskakun leivoimme ystäväni kanssa kaverin lapsen syntymäpäiville.
Muutakin on tullut kokeiltua, mutta tästä kakusta olen varsin ylpeä ja makukin oli taivaallinen. 

Kirjastosta on tullut tehtyä löytöjä, mutta enimmäkseen olen lukenut sekä lainannut lastenkirjoja. Pipsa Possu, Dinojuna ja Utelias Vili ovat nuoremman pojan suosiossa. Vanhempi lapsi taas äidin tavoin pitää Tatusta ja Patusta sekä esimerkiksi kustantamo Mäkelän lastenkirjoista, joiden kuvitus hivelee silmää. 

Lounais-Lapissa sää on hivellyt vappukansaa. Vappuaatto meni grillatessa läheisien kanssa ja lämpimästä auringon paisteesta nauttien, kun terassilla lämpötila kiipesi yli 20 asteen. Lapset lapioivat lumen rippeitä ja esikoinen etsi kinoksien alta vappua, jos se sieltä löytyisi. Hän kun ei aivan ymmärtänyt mitä vappu tarkoittaa. Ulos suuntaamme jälleen tänään nauttimaan ihanasta ilmasta ja jäätelöstä. Munkkeja ja simaa tietenkään unohtamatta. 

Hauskaa vappua teille kaikille! Päätän tämän kuvaan meidän vappumunkeista ja esikoiseni näkemykseen täydellisestä munkista nimeltä Lumiukko. 


Aki Ollikainen: Musta satu

Mustan sadun nykyhetkessä romaanin kertojan perhe on hajonnut, vaimo ja poika lähteneet. Todellisuus on vääntynyt sijoiltaan ja menneiltä sukupolvilta periytyneet selvittämättömät tragediat alkaneet vallata ajatuksia. Monet polut tuntuvat johtavan Tattarisuolle, paikkaan jossa Noita-Kalliona tunnettu mies aikoinaan harjoitti mystisiä menojaan.

Toisella aikatasolla lukija saa seurakseen Heinon, pirtun salakuljetusta 1930-luvun Helsingissä harjoittavan trokarin. Heinolla on perhe, vaimo ja poika, asiat kutakuinkin mallillaan – mutta sitten iskee peri-inhimillinen ahneus, niin rakkaudessa kuin rahassakin, ja Heinon itsekkyys ja varomattomuus aiheuttavat sukupolvesta toiseen ulottuvan ketjureaktion, jonka alkutai päätepiste – näkökulmasta riippuen – löytyy öiseltä Tattarisuolta.

Muistan kuinka aikoinaan Ollikaisen Nälkävuotta hypetettiin kirjablogeissa ja muuallakin. Itselläni tuo kirja on vielä lukematta, toki sen kirjastosta nyt lainasin, mutta tämän hypetyksen takia mielikuvat Ollikaisen romaaneista nousi tietylle tasolle. Musta sadusta en kyllä muista lukeneeni mitään etukäteen. Toisalta en ihan niin ole perillä tämän hetken kirjatuulista, kuin mitä olen aikaisemmin ollut. Ennakko-odotuksia siis muuten kirjan suhteen ei ollut.

 Musta satu oli minulle melkoinen pettymys, eikä yhtään sitä mitä odotin. Pidin kyllä juonesta ja tarinan ideasta, nautin kummassakin aikatasossa kulkevista tarinoista tavallani. Olivathan ne tietyllä tapaa mielenkiintoisia. Kuitenkin kirjassa oli liian paljon aineksia ja juoni haaraili liikaa. Tarina tuntui välillä melko hajanaiselta ja tunnelma oli sekava. Yksinkertaisempi olisi ollut tämän kirjan kohdalla kauniimpaa ja Ollikaisen kaunis kieli istunut tarinaan silloin paremmin. Moni juonenpää jää roikkumaan irralliseksi ja kirjailija oli ne liian hennosti solminut punaiseen lankaan hienolla kielellään ja korulauseillaan. Koin, että kirja jäi loppuviimein minulle etäiseksi. Tätäkin kirjoittaessa kirjan lukemisesta on kulunut aikaa ja en meinannut aluksi edes muistaa mistä koko kirja kertoi. 

Annan kirjalle 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Siltala
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 157

Mistä minulle: Kirjastosta