torstai 1. syyskuuta 2016

Alice Hoffman: Noitasisaret

" Pienet orpotytöt Sally ja Gillian asuvat vanhassa, ränsistyneessä talossa yhdessä vanhojen, taikuutta harjoittavien tätiensä kanssa. Koko heidän lapsuuttaan varjostaa yliluonnollinen, kummajaismainen ilmapiiri, jota he molemmat lähtevät pakoon – toinen yksinkertaisesti karkaamalla ja toinen avioliiton kautta. Pako on kuitenkin tuhoontuomittu. Jokin salaperäinen voima saattaa Sallyn ja Gillianin vielä kerran yhteen, nyt aikuisina naisina, ja heidän on kutsuttava vanhat tätinsä apuun karkoittaakseen yllään leijuvan kirouksen."

Tartuin tähän kirjaan puhtaasti nimen takia. Kaikki noitajutut ovat aina jollain oudolla tapaa kiehtoneet minua. Jo pienenä valitsin mielelläni satuja, joissa vilisi noitia. Harry Potter kuuluu suosikkeihini, sehän on sanomatta selvää. Mutta aikuisten kirjallisuudessa en ole vielä törmännyt kovin moneen oikeasti tosi hyvään noita kirjaan. Tai ainakaan en saa nyt mieleen yhtäkään. Ei siis tämäkään ollut onnistunut noita tarina.
Lähes koko kirjan ajan odotin milloin kirja alkaa kunnolla. Juoni ei saanut missään vaiheessa kunnolla tuulta purjeisiin. Aineksia oli vaikka ja mihin, mutta kirjailija ei ollut osannut hyödyntää niitä. Siksi lukukokemus tuntui melko puuduttavalta ja jopa tylsältä. Sain kaupan päälle melkoisen lukujumin ja mietin miksi edes vaivauduin lukemaan loppuun asti? Suomennoksesta en viitsi edes puhua.

Tämä oli enemmän maagista realismia. Odotin enemmän maagista latausta, maagisuuden hyödyntämistä. Oikeastaan magiasta ei kirjassa ottanut edes suoraan selkoa. Alkuperäinen nimi Practical macig kuvaa paremmin kirjaa kuin suomennettu nimi Noitasisaret. Mukaan oli heitetty hieman kauhunelementtejäkin, mutta lähinnä yritys sai pyörittelemään silmiä. Enemmän kirja oli kuvaus sisarusten välisistä suhteista ja kuinka he tapatumien keskellä kasvavat ja lähentyvät. Gillian on raivostuttavan huoleton nainen, joka on elänyt melkoista hunsvontin elämää. Sally on taas järkevä nainen, joka toimii harkitusti ja rakastaa tyttäriään ylikaiken. Sally on oikeastaan ärsyttävän tunnollinen ja jopa takertunut tyttäriinsä. 

Tämä oli puuduttava ja tylsä. Myöhemmin ilmestynyt Punainen puutarha on lukukokemuksena paljon parempi. Tämä on kirjallisuutta, jota pidän huonona. Mutta on tässä se puoli, kun näitä sysihuonoja kirjoja lukee, niin osaa arvostaa laadukasta kirjallisuutta. Kirjaan pohjautuva elokuva versio Lumotut sisaret on parempi. 

Annan kirjalle 1,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 1997
Alkuteos: Practical Macig (1995)
Sivuja: 234
Suomentanut: Arvi Tamminen ja Renne Nikupeteri

Mistä minulle: Kirjastosta