lauantai 26. marraskuuta 2016

Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri

"Kun Parlan-saaren rantaan huuhtoutuu muistinsa menettänyt mies, saarelaiset ovat ihmeissään. Kaikki tuntevat tarinan Kalamiehestä, joka saattaa ottaa ihmisen hahmon yhden kuunkierron ajaksi tuodakseen toivoa ja tenhoa sitä kipeimmin tarvitseville. Epäluulo ja halu uskoa ihmeisiin vetävät väkeä eri suuntiin, mutta jokaisen mielessä pyörii sama ajatus: voiko tarina sittenkin olla totta vai juoniiko mies jotakin?"

Fletcher on kirjailija, jonka voin lukea suosikkieni joukkoon. Olen pitänyt hänen teoksistaan, varsinkin Noidanripistä ja Irlantilaisesta tytöstä. En minä tähänkään kirjaan pettynyt, se ei vain päässyt oikeuksiinsa, kun elämän kiireiden keskellä aikaa lukemiselle on ollut harmittavan vähän. Kirja vaatisi uppoutumista villasukat jalassa sen rikkinäisten henkilöhahmojen pariin, tarttumaan jokaisen henkilön tarinaan syvällisemmin.
Tarina kaikessa väkevyydessään ja surullisuudessaan teki minuun vaikutuksen. Mutta onneksi tarinaa ei oltu kiedottu liikaan melankoliaan, sillä kalamies tuo toivon ja tenhon sitä eniten tarvitseville. Parlan saari on oikea tarinoiden verkko, kiehtova paikka, joka jää mieleen. Olisin voinut viipyä sen karuilla rannoilla kauemminkin, tutustua enemmänkin saaren väkeen. Fletcher on onnistunut luomaan kirjaan aivan omanlaisensa tunnelman, joka ei voi olla vaikuttamatta lukijaan. Se käsittelee surun monia kasvoja sekä surusta toipumista koskettavalla tavalla. Siksi minua harmittaakin ettei minulla ollut antaa kirjalle sitä aikaa, jonka se olisi vaatinut iskeäkseen syvemmälle ihon alle. Mutta aion ehdottomasti tarttua kirjaan uudestaan paremmalla ajalla.

Pidän Fletcherin tyylistä kirjoittaa kauniisti, runollisesti, niin että jokaisella sanalla on merkityksensä. Rakastan sitä, kuinka hän pystyy herättämään miljöön ja henkilöhahmot henkiin, kuin ne olisivat aivan käsin kosketeltavissa. Minäkin seisoin Parlan karun kauniilla rannoilla hengittämässä meri-ilmaa, olin osa tiivistä kyläyhteisöä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Jo nyt kirja siis teki vaikutuksen, hätäisesti muutaman sivu kerrallaan ahmittuna aamukahvin lomassa. 

Taiteilen kahden vaiheilla kuinka paljon pisteitä kirjalle anna. Sillä nyt kirja ei päässyt täyteen kukkaansa, mutta kuitenkin jälkikäteen ajateltuna se teki syvemmän vaikutuksen, kuin heti takakannen suljettuani osasin aavistaakkaan. Goodreadsissa annoin heti luettuani 3 tähteä, sillä puolikkaita ei voi antaa, mutta taidan taipua nyt 4 / 5 pisteeseen!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: The Silver Dark Sea (2012)
Sivuja: 443
Suomentanut: Jonna Joskitt-Pöyry

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 17. marraskuuta 2016

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

" Kweku Sai syntyy Ghanassa köyhissä oloissa, mutta ponnistelee opiskelemaan lääketiedettä Amerikkaan ja menee siellä naimisiin nigerialaisen Folan kanssa. Ensimmäisen lapsen syntyessä Fola uhraa lakiopintonsa ja jää kotiin hoitamaan lapsia. Kwekusta tulee lahjakas kirurgi, joka työskentelee bostonilaisessa sairaalassa.

Kun seurapiirien suosiossa oleva potilas kuolee Kwekun leikkauspöydälle, omaiset vaativat rangaistusta. Vuoden mittainen tuhoon tuomittu oikeustaistelu ajaa Kwekun vararikkoon. Nujerrettuna ja häpeissään hän hylkää perheensä ja palaa Ghanaan.

Perheen lapset ajautuvat erilleen ympäri maailmaa ja yrittävät rakentaa omaa elämäänsä hajonneen perheen raunioille. Vasta odottamaton tragedia pakottaa heidät kohtaamaan sydäntä särkevän menneisyyden – ja toisensa."

Tätä kirjaa on kehuttu paljon ja moni siittä on tykännyt. Sillä mielin aloin kirjaa lukemaan, että tällä puran Noitasisarista johtuvan lukujumin, nyt ei voi mennä pieleen. Oikein odotin mitä kirja kansiensa väliin kätkee. Ja että minä petyin kovasti. Odotin koko ajan milloin kirja oikein alkaa, kaikki etenee hirvittävän verkaisesti. Juoni polveilee jopa liikaa, on vaikea pysyä perillä missä mennään milloinkin. Kirja tuntui melko sekavalta, eikä juoni tasapaksuudessaan tuonut mitään yllätyksiä tai tarjoillut koukkuja, joka saa kääntämään sivuja eteenpäin innokkaasti. Lukeminen tuntui välillä jopa vastenmieliseltä ja yritin kovasti pitää tästä, ymmärtää mitä niin hienoa muut ovat tässä kirjassa nähneet. Minä lähinnä pitkästyin. 

Tärkeitä teemoja kirja käsitteli, varsinkin maahanmuuttajuudesta ja siihen liittyvästä juurettomuudesta. Kirjan kieli oli välillä hyvin kiehtovaa, mutta kuitenkin se heitteli runollisesta kuvauksesta toiseen ääripäähän yllättäen, joten kovasti polveilevaan juoneen yhdistettynä se sai minut vain entistä enemmän uupumaan kirjaan. 

En pystynyt tykästymään kirjaan, vaikka hampaat irvessä sitä päättäväisesti tarvoin eteenpäin. Ei iskenyt sitten yhtään... ei voi mitään. Lukujumi on kyllä nyt syvä, hyvin syvä. Toivon että seuraava kirja palauttaa taas innostuksen lukemiseen. 

Annan kirjalle 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: Ghana must go ( 2013)
Sivuja: 393
Suomentanut: Marianna Kurtto

Mistä minulle: Kirjastosta