lauantai 31. joulukuuta 2016

Lukuvuosi 2016

Vuosi vaihtuu ja on aika laittaa lukuvuosi 2016 pakettiin. Vähän on ehtinyt taas lukemaan, siihen nähden kuinka paljon haluaisin lukea, mutta laatu korvaa määrän. Olen myös viimein oppinut paremmin taidon jättää kirjan kesken, jos se ei minua miellytä. Vuonna 2016 sain ylitettyä Goodreadsin Reading Challengessa asettamani lukuhaasteen, joka oli realistinen 30 kirjaa vuodessa. Olen lukenut 35. Harmittavan pieneltä määrä tuntuu siihen nähden, että vuonna 2012 luin yli 100 kirjaa. Ensi vuonna yritän kurkottaa jopa 40 kirjaan. 

Vuoden Top 5 parasta kirjaa:





 Vuoden Top 3 surkeinta kirjaa:



















Oikein hauskaa uutta vuotta kaikille ja toivon teille lukurikasta vuotta 2017!




torstai 22. joulukuuta 2016

Joel Haahtela: Katoamispiste

Sateisen Helsingin kadulla mies törmää sattumalta naiseen, joka on tullut etsimään kadonnutta miestään. Kirjailija-terapeuttina toimiva mies lupaa auttaa naista etsinnöissä. Jäljet johtavat kirjailija Raija Siekkisen jäljille. Jostain syystä tuo kadonnut mies on tullut Suomeen ja seurannut jo edesmenneen Siekkisen jalanjälkiä.

Katoamispiste on hieman erilaista Haahtelaa, mitä olen aikaisemmin lukenut. Focus tuntui olevan enemmän juonessa, kuin tunnelmassa. Olen tottunut Haahtelan kohdalla siihen, että kirjoissa mieleenpainuvinta on kieli ja tunnelma. Nyt enemmän esiin nousee Raija Siekkinen ja hänen elämänsä. Siekkinen ja hänen kohtalonsa on tuntunut kovasti ihmetyttävän kirjailijaa ja pienen googlailun jälkeen löytyikin, että Haahtelalle Siekkinen on yksi kirjallinen esikuva. Tarinan päähenkilö yrittää ymmärtää omaa uraansa kirjailijana Siekkisen kautta, joten minulle jäi tunne, että Haahtela on tuonut tähän kirjaa enemmän itseään, johan päähenkilökin on kovasti taustoiltaan Haahtelan oloinen.

Taitavasti kirjaan on sekoitettu faktaa ja fiktiota. Lyhyt kirja, jonka lukee mielellään ja joka saa mielenkiinnon pysymään yllä. Kieli ja kerronta on helppoa ja soljuvaa. Kirjassa matkustetaan paljon paikasta toiseen, tapahtumat etenevät suhteellisen nopealla tempolla. Kuitenkin pieneen kirjaa on saatu mahtumaan paljon. Pinnan alle kätkeytyy paljon enemmän kuin helppolukuisuus antaa ymmärtää. Haatelamaisesti tunnelmakin on käsin kosketeltavaa, jopa jännittynyttä ja kielikin edelleen kaunista, kyllä tästä kaikesta huolimatta tunnistaa Haahtelan omintakeisen tyylin kirjoittaa. Tämä kirja sai minut kyllä kiinnostumaan Siekkisen tuotannosta, enkä ole aivan vamrasti ainoa jolle on käynyt näin kirjan lukemisen jälkeen. Ja edelleen olen sitä mieltä, että Haahtela on ihana kirjailija ja innolla jatkan hänen tuotantonsa läpi käymistä. Eikä turhaan Haahtela ole ansainnut tästä kirjasta Finlandia ehdokkuutta vuonna 2010.

Voin vain suositella lukemaan Haahtelaa ja tämän kirjan myös. Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 159

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Sofi Oksanen: Norma

Eristäytynyttä elämää elänyt Norma Ross jää yllättäen suremaan äitiään, joka menehtyy itsemurhan seurauksena. Norma alkaa etsimään vihjeitä äitinsä kuolemasta, sillä äidin yllättävä poismeno ei käy järkeen. Normaa vastassa on Lambertin-klaani, jonka bisnekset eivät kestä päivänvaloa. Äiti on jättänyt jälkeensä melkoisen sopan, joka jää Norman harteille kannettavaksi. Samalla Norma pelkää itse paljastuvansa, sillä Norma ei ole mikään tavallinen nainen. Hänen tukkansa on ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen. 

Supervoimia hiuksista on hauska ja omaperäinen idea tällä toteutustavalla. Erittäin onnistunutta Oksasta. Siinä missä Kun kyyhkyset katosivat oli valtava pettymys, tämä kirja yllätti minut positiivisesti. Kirja oli oikea page turneri ja Norma sankarittarena omalaatuinen. Kirjaa leimaa omanlaisensa painostava tunnelma alusta loppuun, joka oli tuttu myös Puhdistuksesta. Se sivuaakin varsin tummia aiheita, kuten kohtuturismi ja hiusten mustat markkinat. Lambertin suku on suomalainen mafiaperhe, jolle lähimmäisen rakkaus on tuntematon käsite. Eikä melankolista tunnelmaa auta Norman suvussa piilevä hulluus, johon tuntuu liittyvän aikoja sitten kuollut Eva. Juoni saa alkunsa Norman äidin kuolemasta, joka näyttää itsemurhalta, mutta ei välttämättä ole kuitenkaan sitä. Vaikka juonessa ei sinänsä tapahdu paljon, jos vertaa tavallisiin murhamysteereihin ja jännityskirjoihin, on jatkuvasti yllä häilyvä vaara ja salaisuuksienvyyhti omiaan pitämään lukijaa hallussa ensimäisestä sivusta takakanteen asti.Vaikutuksen teki myös maaginen realismi, sillä Norman hiukset tuntuvat elävän täysin omaa elämäänsä, ne voivat vaikka tappaa.

Paljon salaisuuksia jäi auki, kuten Evan tarinan loppu, Evan jälkeläiset? Jäin aivan toivomaan jatko-osaa, sillä jälkifiiliksinä on vahvana myös hämmenys, olen kysymysmerkkinä. Eihän tämä näin voinut loppua.  Ja kuten tyypillisesti olen Oksasen kirjoissa huomannut, ne ovat sen verran monisyisiä, että ensimmäisellä lukukerralla kaikki juonenkerrokset eivät vielä avaudu. Oksanen osaa kirjoittaa kerrassaan hyvin ja kuten Puhdistus, myös tämä ansaitsee uuden lukukerran, jolloin pinnanalta löytyy varmasti uusia tarttumapintoja. Oksanen on tässä hyvin erikoislaatuinen kirjailija, eikä hypetys hänen ympärillään ole turhaa. Hänen teoksensa ovat aina mieleenpainuvia, kantaanottavia sekä rohkeita. Puhdistus on yksi parhaimpia teoksia, joita olen lukenut ja Kun kyyhkyset katosivat pureutui mieleen pysyvästi, vaikka minuun se ei tehnyt muuten syvää vaikutusta. Tätäkään kirjaa en unohda, olen siittä lähes täysin varma ja ehdottomasti tämä on saatava omaan hyllyyn uusia lukukertoja varten. 

Voin vain suositella tarttumaan kirjaan, se on huippu! Annan kirjalle 5 / 5 pistettä ja ampaisee tänä vuonna lukemieni kirjojen kärkisijoille. Ja kiitos Oksaselle, kun palautti minun taas kipinän lukea. Seuraavalta kirjatoreissulta taidan ottaa lainaan Stalinin Lehmät.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: LIKE
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 304

Mistä minulle: Kirjastosta