Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

"Emma on töissä vaateliikkeessä ja tulenpalavasti rakastunut. Jesper on kaikkea, mistä hän on haaveillut. On vain yksi ongelma: Jesper on Emman ylin esimies, firman skandaalinkäryinen toimitusjohtaja, ja suhde on pidettävä salassa.

Sitten Jesper tekee katoamistempun. Pian Jesperin ylellisestä kodista löytyy raa’asti murhattu, tunnistamaton nainen, ja Jesperistä tulee rikoksen pääepäilty.

Tapauksessa on tuttuja kaikuja, ja rikospoliisi Peter Lindgren ryhtyy tutkimaan murhaa kollegansa Hanne Lagerlind-Schönin kanssa. Heillä on yhteinen historia, mikä tuo oman hankalan lisänsä tutkintaan.
"

Minuun kirjan laaja markkinointi puri, sillä kirja pomppi silmille monesta tuutista juuri ilmestymisen kynnyksellä. Ihmekös tuo, kirjan kansi on dramaattisuudessaan ja kauneudessaan huomiota herättävä, siihen kun lisätää maininta vuoden petollisimmasta trilleristä, on pakko jo kirja kotiuttaa takakantta lukematta. Takakansikin lupailee jännittävää luettavaa, skandaalinkäryinen julkkis ja vaatekaupan myyjä, joiden rakkaustarina vaikuttaa loppuneen karusti. Rikkaan toimitusjohtajan kodista löytyy tuntemattoman naisen ruumis, jolta on leikattu brutaalisti pää irti. Itse mies on mystisesti kadonnut teille tuntemattomille ja epäilyt tuntuvat kohdistuvan vääjäämättä Jesperiin. Kuka tuo nainen on? Ja miksi murha muistuttaa toista, selvittämättä jäänyttä, rikosta, joka tapahtui vuosia aikaisemmin?

Tarinaa kerrotaan kolmesta näkökulmasta aloittaen kahta kuukautta ennen tapahtumia, edeten pikku hiljaa jännitystä nostaen huikeaan loppuun, jossa kaikki viimein selviää lukijalle. Tarinaa seurataan luonnollisesti Peterin, tapausta selvittävän rikospoliisin näkökulmasta. Peter on yksinäisen oloinen pitkänlinjan rikospoliisi, jolla on ollut enemmän ja vähemmän epäonnea rakkauselämässä. Kun työpariksi ilmenee Hanne, profiloija, joka auttoi vanhan murhatapauksen tutkinnassa, Peter joutuu vaikeaan paikkaan. Hanne oli aikoinaan Peterille enemmänkin kuin pelkkä työkaveri. Tapahtumia päästään seuraamaan myös Hannen näkökulmasta. Hanne kärsii alkavasta dementiasta ja on elämässään käännekohdassa, kun päättää jättää viimein sairaalloisen holhoavan aviomiehensä. Peterin ilmaantuminen takaisin saa Hannen pään vain enemmän pyörälle, herääkö vanha rakkaus henkiin? Näiden kahden välisen tarinan seuraaminen oli mielenkiintoinen sivujuoni murha mysteerin keskellä. Kuitenkin antoisin näkökulma tarinaan oli Emma. Nuori rikkinäinen nainen, jonka rankka lapsuus on jättänyt jäljet. Siksi suhde Jesperiin tuntuukin Emmasta kuin pelastusrenkaalta. Miehen yhtäkkinen katoaminen saa Emman sekaisin, sillä hylkääminen satuttaa syvälle ja nostaa lapsuuden traumat jälleen elävästi pintaan.

Psykologinen trilleri täynnä rikkinäisiä ihmisiä. Järkälemäinen sellainen, sillä sivuja on yli 500. Pidin kirjan psykologisesta ullottuvuudesta, rikkinäisitä henkilöistä ja loppuhuipennuksesta. Tämä menee minulle kuitenkin vain sinne ihan hyvien romaanien kohtaan, sillä tiivistämiselle olisi ollut aihetta. Turhaan jaaplaamiseen on sorruttu useamman kerran. Jos tarina olisi edennyt nopeammalla temmolla tämä olisi voinut olla page turneri. Nyt olin lievästi pettynyt, sillä odotin jotain enemmän, jotain joka vetää maton jalkojen alta kekseliäsyydellään. Tämä oli kuitenkin ihan tavallinen trilleri.

Kun jää pettää alta on Camilla Greben ensimmäinen itsenäinen romaani. Aikaisemmin hän on kirjoittanut Moskova noir -sarjaa yhdessä Paul Leander-Engströmin kanssa.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: Älskären från huvudkontoret (2017)
Sivuja: 506
Suomentanut: Sari Kumpulainen

Mistä minulle: Arvostelukappale


Kommentit